Sannan isällä oli hieno perheauto. Sinne mahtui hyvin yhdeksän henkeä. Se oli lahja Sampolta. Sillä olisi mukavasti päässyt matkustamaan ulkomaille. Mutta isä ei tahtonut ulkomaille. Hän tahtoi ainoastaan työpaikalle.
"Kuinka kauan tuota ujellusta pitää kestää??" kysyi Katja. "Säälittävä näky" , kommentoi Sanna. "Et viittisi oikeesti olla noin julma. Isällä on kovat ajat", Riitta torui ja kalpeni yhtäkkiä. Hän muisti, että hänen salainen poikaystävänsä oli yhdessä huoneessa. Ja huone oli talossa. "Voi Santeri!!" hän huusi. "Mikset voi käyttää ees oikeita kirosanoja?" Sanna kysyi ja potkaisi pikkukiveä. "Olisimmepa edes jossakin hienossa paikassa, kuten Pariisissa tai Münchenissä, jos tällaisia asioita pitää kestää." "Mutta silloinhan isä häpäisisi meidät ulkomailla" , Katja vastusti ajatusta. "Eikun just sen takia. Kukaan ei tunnistaisi meitä!" Sanna innostui.
"Hiljaa!" äiti käski. Nyt oli hänen vuoronsa innostua: "Se on muuten loistava ajatus! Mehän kaipaamme oikeasti vaihtelua!" "Ai, siirrymmekö Pirkka-tuotteisiin?" kysyi Katja. "Ei, ei! Vaan matka! Järjestetään matka! Ajetaan meidän Sampolla! Ympäri Suomea. Se piristäisi isääkin. Mitä sanotte??" äiti kuulutti. "Joo... niin että milloin?" tytöt kysyivät hieman epäluuloisina. "En tiedä. Kerron siitä isälle" , äiti sanoi ja meni sisään. Pian hän kuitenkin palasi. Talossa kiljuttiin vielä. "Tuota, illalla sitten?" ehdotti äiti käheällä äänellä.
