Uutisia 28.3.-14.11.2000
14.11. Jokerit-Ilves -ottelu oli Jani Nikon 300. ottelu SM-liigassa.
13.11. Ilves-Hockey Oy:n markkinointijohtajaksi on nimitetty 1.1.2001 alkaen Jukka Hirsimäki. Hirsimäki on toiminut Ilveksen toimitusjohtajana sekä viimeisimpänä SM-liigan palveluksessa. Pelaajauransa aikana mies edusti Tapparaa, FoPS:a, Södertäljeä ja Ilvestä. Lisäksi Ilves on sopinut Ivan Majeskyn kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen. Kookas puolustaja vakuutti Ilveksen johdon erittäin hyvillä otteillaan.
3.11. Myös Vesa Viitakoski pelaa Karjala-turnauksessa parin pelaajan jäätyä Suomen miehistöstä pois.
1.11. Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo ilmoitti, että Ilves pitää Matt Smithin riveissään tämän kauden loppuun asti. Ilveksellä oli optio purkaa Smithin sopimus joulutauon aikana.
27.10. Tommi Miettinen ja Juha Hautamaa valittiin Suomen maajoukkueeseen, joka pelaa 9.-12. marraskuuta kansainvälisessä Karjala-turnauksessa.
19.10. Pasi Puistola pelaa loppukauden Ässissä. Ilves ja Ässät ovat sopineet myös, että Kristian Antila jatkaa Ässien riveissä kauden loppuun asti.
19.10. Hakametsän jäähallia remontoidaan nelivaiheisella projektilla ensi keväästä lähtien. Rahaa on arvioitu kuluvan noin 35 miljoonaa markkaa. Hieman enemmän juttua remontista löydät tästä.
18.10. Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo on käynyt jo alustavia neuvotteluja muutamien Ilveksen avainpelaajien (mm. Raimo Helmisen, Ivan Majeskyn) ja lupaavimpien nuorukaisten (mm. Toni Dahlmanin, Arto Tukion) kanssa. Jalo ja Helminen ovat sopineet katsovansa sopimustilannetta vuoden kerrallaan. Tällä vauhdilla Helmisen ei ole syytä lopettaa. Viime kaudella Jokereiden organisaatioon kuuluneen Dahlmanin pelaajaoikeudet ovat nyt Ilveksellä. Tämä helpottanee mahdollisen jatkosopimuksen tekemistä miehen kanssa. Petr Tenkratin paluusta Ilvekseen on ollut huhuja. Tenkrat teki keväällä sopimuksen NHL-joukkue Anaheim Mighty Ducksin kanssa, mutta joutui kauden alussa farmiin. Tenkrat on sanonut, ettei halua viettää koko kautta farmissa. Jalo arvelee, että ehkä kuukauden päästä ollaan asiasta viisaampia. Tenkrat ei ole ainakaan vielä tulossa Suomeen. Jalo myöntää, ettei tarjouksesta voi kieltäytyä, jos Tenkratin saamiseen aukeaa tilaisuus.
28.9. Ässät ja Kristian Antila ovat solmineet kuukauden mittaisen try-out -sopimuksen.
20.9. Sami Hakimsan jättää Ilveksen markkinointijohtajan tehtävät omasta pyynnöstään 20. syyskuuta alkaen siirtyessään urallaan uusien haasteiden pariin. Hän jatkaa edelleen Ilves-Hockeyn markkinointiryhmän kutsuttuna jäsenenä, ja antaa sitä kautta oman panoksensa Ilveksen markkinointifunktiolle.
20.9. Kristian Antila pelaa tulevan viikonlopun aikana Saksassa kaksi DEL-liigan ottelua Düsseldorfer EG:n joukkueessa, ja saa näin tarpeellista pelituntumaa.
13.9. Ilves-Hockey Oy ja Koo-Vee ry ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on kehittää tamperelaista jääkiekkoilua. Sopimuksen tarkoituksena on lähentää yhteistyötä Ilveksen edustusjääkiekkoa harjoittavien Ilves-Hockey Oy:n ja Liiga-Ilves ry:n sekä Koo-Vee ry:n välillä. Tavoitteena on myös hyödyntää molempien osapuolten harjoittama laaja juniorityö, ja turvata parhaille junioreille mahdollisuus pelata jääkiekkoa Tampereella mahdollisimman korkealla tasolla. Farmisopimukseksi tätä ei voi sanoa, koska nyt tehdyn sopimuksen nimenomaisena tarkoituksena on olla kahden tasavertaisen seuran yhteistyösopimus.
30.8. Mika Pietilä ja Juha Pitkämäki jatkavat liigajoukkueen mukana ja Kristian Antila on toistaiseksi Ilveksen A-junioreiden mukana, mutta hänelle haetaan paikkaa miesten sarjoista, mahdollisesti Mestiksestä. Risto Jalon mukaan Antilaa ei olla hylkäämässä, vaan vain hakemassa hänelle paikkaa, missä hän voisi hankkia kokemusta.
28.8. Tommi Miettisen maajoukkuematka peruttiin flunssan vuoksi. Kuume kesti muutaman päivän ja näin katsottiin parhaimmaksi jättää Tshekin matka väliin.
21.8. Puolustaja Jani Nikko ja hyökkääjä Tommi Miettinen on valittu Suomen maajoukkueeseen Tshekin turnaukseen, joka pelataan 30.8.-3.9.
18.8. Ilveksen kapteenina jatkaa ensi kaudella Raimo Helminen. Varakapteeneina toimivat Vesa Viitakoski ja Jani Nikko.
15.8. Ilves ja St. Louis Blues sopivat Matt Smithin pelaamisesta Ilveksessä kaudella 2000-01. Sopimuksessa on molempia osapuolia koskeva optio joulutaukoon asti. Sopimus tehtiin St. Louis Bluesin aloitteesta. Mies liittyy Ilveksen joukkueeseen välittömästi ja on jo mukana loppuviikon harjoitusotteluissa. Smith on pelannut uransa aikana Umassissa, Worcesterissa ja Peoriassa. Ilves on tehnyt yksivuotisen sopimuksen myös hyökkääjä Jesse Wellingin kanssa. Welling on pelannut Jokereissa, Bluesissa, Ahmoissa ja Rockford Icehogsissa. Aamulehden mukaan Wellingin saatua sopimus Mikko Rantala joutuu etsimään pelipaikkaa muualta.
14.8. Ilves neuvottelee 23-vuotiaan kaksoiskansallisuuden omaavan amerikkaisenglantilaisen puolustajan Matt Smithin kanssa. Smith kuuluu NHL-joukkue St. Louis Bluesin organisaatioon.
6.7. Veli-Pekka Hård siirtyy Ässiin.
25.6. NHL:n varaustilaisuudessa kaksi Ilveksen puolustajaa varattiin New York Islandersiin; Arto Tukio sijalla 101 ja Tomi Pettinen sijalla 267. Lisäksi viime kaudella Ilveksessä pelannut, ensi kaudella Jokereissa pelaava, puolustaja Pasi Saarinen varattiin San Jose Sharksiin sijalla 256.
20.6. Ilves on tehnyt yksivuotisen sopimuksen slovakialaisen puolustajan Ivan Majeskyn kanssa. Mies on pelannut uransa aikana Iskra B. Bystricassa ja viime kaudella HKM Zvolenissa. Lisäksi joukkeenjohtaja Hannu Soro siirtyy Suomen Jääkiekkoliiton Hämeen
alueen hommiin. Näin ollen yhteyshenkilöksi joukkueenjohtajan tehtäviä koskevissa asioissa on nimetty Mauri Autonen, joka vastaa edelleen myös joukkueen tilastoinnista.
7.6. Semi Pekki pelaa ensi kaudella Hyvinkään Ahmoissa.
5.6. Ilves muuttui osakeyhtiömuotoon Ilves-Hockey Oy, Marian Kacir Ilvekseen.
31.5. Ilveksessäkin viime kaudella taitojaan näyttänyt hyökkääjä Jarno Honkonen ei pelaa ensi kaudessa Ilveksessä, vaan mies siirtyy Ruotsiin, Gislaved SK:hon.
29.5. Ilves on pestannut vuoden sopimuksella nuoren hyökkääjän Toni Dahlmanin riveihinsä. Dahlman on pelannut uransa aikana Jokereissa ja viime kaudella Hermeksessä.
18.5. Ilves on jatkanut Training Campien jälkeen harjoitteluaan tiiviisti. Tällä hetkellä mukana on 26 pelaajaa. Harjoittelu jatkuu ohjatusti 16. kesäkuuta saakka, jonka jälkeen pelaajat jäävät kesälomalle, johon kuuluu omatoimiset harjoitteet. Ilveksen valmennusjohto järjestää joka kuukausi (touko-, kesä- ja heinäkuu) kolmen päivän leirityksiä, joissa testataan pelaajien suorituksia. Ilves palaa kesälomalta 17. heinäkuuta, ja testit jatkuvat. Jäälle Ilves menee 24. heinäkuuta alkavalla viikolla. Tiedoitustilaisuus on luvassa lähiviikkoina, ja siinä on luvassa runsaasti Ilvekseen liittyviä asioita.
14.5. Raimo Helminen voitti Suomen maajoukkueen mukana jääkiekon MM-pronssia Pietarissa. Helminen pelasi kaikki ottelut saalistaen tehot 2+2. Pronssiottelussa Kanadaa vastaan Helminen pelasi 282. ottelunsa maajoukkueessa nousten samalla Suomen maajoukkueen kaikkien aikojen ottelutilastossa ykkössijalle Lasse Oksasen rinnalle, kun Suomi voitti 1-2.
11.5. Sami Ahlberg siirtyy vuoden sopimuksella SaiPaan.
10.5. Ilveksen maalivahtivalmennus vahvistuu ensi kaudella. Jukka Tammen kanssa vastuulliseksi valmentajaksi on nimetty Jouni Antila. Antilan ja Tammen vastuulla ovat sekä edustus- että A-juniorijoukkue.
8.5. Ilves Training Campin toinen vaihe on käynnissä, ja mukana on myös mm. uusia pelaajia testissä; Ruotsin 1. divisioonassa pelaavan Mora IK:n Mikael Simons sekä Jokereista Toni Dahlman ja Jesse Welling. Ilves hakee nyt ensisijaisesti ulkopuolelta Petr Tenkratin korvaajaa, ja loput täydennykset joukkueeseen tehdänneen näillä näkymin leirillä mukana olevista pelaajista. Listaa harjoitusleirille osallistuvista ja leiriltä puuttuvista on pyritty päivittelemään nyt 8. toukokuuta parhaan mukaan, ja se löytyy tästä.
8.5. Raimo Helminen ampui maalin, kun Suomi voitti Norjan 4-7 MM-kisoissa Pietarissa, Venäjällä.
7.5. Suomen voittaessa Tshekin 4-6 MM-kisoissa Pietarissa, Venäjällä, Raimo Helminen syötti yhden maalin.
5.5. Raimo Helminen teki yhden maalin MM-kisoissa Pietarissa, Venäjällä, kun Suomen hävisi Kanadalle 1-5.
2.5. Ilves on tehnyt vuoden jatkosopimuksen Sami Karjalaisen kanssa. Lisäksi maalivahti Mika Pietilä siirtyy Ranskasta, HC Reimsistä Ilvekseen vuoden sopimuksella. Pietilä on pelannut uransa aikana myös Ilveksessä, KooVeessa ja HPK:ssa. Petr Tenkrat pelaa ensi kaudella NHL:ssä, Anaheim Mighty Duckseissa, Pasi Kuivalainen Pelicansissa ja Ismo Siren Sportissa.
30.4. Raimo Helminen sai yhden syöttöpisteen Suomen voittaessa Italian 0-6 Pietarissa, Venäjällä pelattavissa MM-kisoissa.
27.4. Mika Arvajan uusi seura on saksalainen Oberhausen.
21.4. Vesa Viitakoski ampui maalin Suomen voitettua Ruotsin Tukholmassa 0-2.
20.4. Martti Järventie sai yhden syöttöpisteen, kun Suomi hävisi Ruotsille Helsingissä 1-6.
16.4. Suomi voitti Latvian Riikassa numeroin 3-6, ja Raimo Helminen keräsi saldon 1+1 ja Vesa Viitakoski 1+0.
15.4. Raimo Helminen saalisti yhden syöttöpisteen Suomen voitettua Latvian Riikassa 1-2.
14.4. Tampereella pidetyn Ilves Training Campin ensimmäinen vaihe päättyi, ja Ylöjärvellä 3.-12.5. pidettävään toiseen vaiheeseen jatkavat pelaajat on valittu. Ilveksen virallisten sivujen 14. huhtikuuta tekemän listan harjoitusleirille osallistuvista ja leiriltä puuttuvista löydät tästä.
12.4. Suomen voitettua Lappeenrannassa Norjan numeroin 9-1 Vesa Viitakosken saldo oli 2+0, Martti Järventien 0+2 ja Raimo Helmisen 1+0.
11.4. Suomi voitti Mikkelissä Norjan 7-1, ja Martti Järventien tehot olivat 1+0, Vesa Viitakosken 0+1, Raimo Helmisen 0+1 ja Juha Hautamaan 0+1.
11.4. Tampereella pidettävä, puolentoista viikon pituisen Ilves Training Campin ensimmäinen vaihe alkoi 5. huhtikuuta, ja se lähestyy siis loppuaan (leiri loppuu 14. huhtikuuta). Aamulehden tekemän listan harjoitusleirille osallistuvista, leiriltä puuttuvista ja Ilveksestä lähtevistä pelaajista löydät tästä. Lista on tehty 11. huhtikuuta. Samalla varmistui Martti Järventien siirto TPS:ään ja Pasi Saarisen Jokereihin sekä muita lähtijöitä, jotka löytyvät kyseisestä listasta. Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo kertoi, että Ilveksen ryhmää täydennetään vielä puolustajalla ja yhdellä tai kahdella hyökkääjällä. Mahdollisesti joukkueeseen liittyy vielä kolmas ulkomaalainen Petr Tenkratin ja Petr Kuchynan lisäksi.
10.4. Suomen maajoukkueen päävalmentaja Hannu Aravirta valitsi etuajassa mm. Ilveksen hyökkääjä Raimo Helmisen tänä keväänä Venäjällä pelattaviin jääkiekon MM-kisoihin.
10.4. Ilves on tehnyt vuoden jatkosopimuksen hyökkääjä Juha Hautamaan kanssa.
6.4. Suomi voitti Tanskan Kuopiossa 14-1, ja Suomen paidassa Ilveksen pelaajat olivat jälleen vauhdissa. Raimo Helminen tehtaili saldon 1+3, Juha Hautamaa 1+1, Martti Järventie 1+0 ja Kristian Antila 0+1. Helminen nousi Mika Niemisen ohi jälleen Suomen maajoukkueen kaikkien aikojen pistepörssissä ykköseksi ja Antila pelasi kolmannen erän torjuen viisi laukausta.
5.4. Ilves-pelaajat tehtailivat pisteitä urakalla Suomen paidassa, kun Suomi vei Tanskaa Jyväskylässä numeroin 8-2. Vesa Viitakoski keräsi saldon 2+1, Martti Järventie 1+0, Raimo Helminen 1+0, ja Juha Hautamaa 0+1.
5.4. Hyökkääjä Tomi Hirvonen siirtyy 1+1 -vuotisella sopimuksella JYP:iin.
1.4. Huhut Petr Tenkratin siirtymisestä NHL:ään, Anaheim Mighty Duckseihin jatkuvat. Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo kertoi, että Tenkrat lähtee Anaheimiin vain kunnon sopimuksella. Kunnon sopimuksella Jalo tarkoitti lähinnä yhden suunnan sopimusta ja valtavaa summaa rahaa. Tenkratin sopimuksessa ei ole ns. NHL-pykälää, mutta NHL ottaa kyllä miehensä mikäli haluaa. Ensi keskiviikkona Ilves aloittaa puolentoista viikon mittaisen harjoitusleirin. Mukaan on kutsuttu mm. viime talven muualla vuokralla olleita Ilveksen kasvatteja. Myös Hakametsän jäähallin uudistamisesta puhuttiin, mutta mahdollinen kunnon remontti tulee olemaan vasta kauden 2000-01 jälkeen. Mahdollisesti jo tänä kesänä joitain uudistuksia tehdään.
31.3. Maalivahti Kristian Antila valittiin Suomen maajoukkueeseen Jyväskylässä 5. ja Kuopiossa 6. huhtikuuta pelattaviin Tanska-otteluihin toiseksi maalivahdiksi. Jarmo Myllys liittyy maajoukkueeseen mukaan 10. huhtikuuta, ja syrjäyttää Antilan.
30.3. Ilveksestä valittiin Suomen maajoukkueeseen maaotteluihin Tanskaa vastaan puolustaja Martti Järventie sekä hyökkääjät Raimo Helminen, Juha Hautamaa ja Vesa Viitakoski.
28.3. Ilves on tehnyt vuoden jatkosopimukset puolustaja Tomi Pettisen sekä hyökkääjien Timo Koskelan ja Vesa Viitakosken kanssa. Lisäksi Ilves hankki Ässistä puolustaja Petr Kuchynan. Kuchyna on pelannut uransa aikana Ässien lisäksi Ultica Devilsissä, Dukla Jihlavassa, Zlinissä ja Opavassa. Miehen sopimus on yksivuotinen.
Takaisin