Hakametsän nelivaiheinen remontti 2001-05
Kausi 2001-02
Kauden 2001-02 alussa on rakennettu uusia ravintoloita sekä 2002 on arvioitu valmistuvan D4-katsomon takana olevan seisomakatsomon tilalle Yläpesä 2 -työnimellä kulkeva VIP-ravintola. Halliin tulee lisäksi kolmas aitiokerros pääkatsomon ylimmän penkkirivin kohdalle. Tälle tasolle rakennetaan neljä uutta aitiota. Lisäksi television ja lehdistön paikat siirtyvät tälle tasolle kerrosta nykyistä sijaintiaan alemmaksi. Nykyisen media- ja äänitarkkaamotilojen paikalle rakennetaan kahdeksan uutta aitiota. Katon, vaipan ja seinien sekä ikkunoiden korjaus ja lämpöeristys kuuluu keväällä 2001 tehtäviin töihin. Lisäksi mm. sisääntulokerroksen WC:t uusitaan ja julkisivua paikataan.
Kausi 2002-03
Katsomotilat uusitaan sisääntuloaukoista alaspäin. Katsomoa loivennetaan ja pidennetään niin, että katsomo tulee lähemmäs kaukaloa. Pääosin jopa kiinni kaukalon laitaan. Katsomouudistuksen jälkeen halliin mahtuu noin 8500 katsojaa, kun tällä hetkellä hallin katsojakapasiteetti on 7600. On tarkoitus uusia myös äänentoistojärjestelmää, hallin jäädytyslaitteet ja kenttäpohjat.
Kausi 2003-04
Kaikkien istuimien uusiminen sekä alakerran muutostyöt (sosiaaliset tilat ja LVI-perusparannukset).
Kausi 2004-05
Akustiikan uusiminen ja uuden videotulostaulun hankkiminen.
Takaisin