Ilves muuttui osakeyhtiömuotoon Ilves-Hockey Oy, Marian Kacir Ilvekseen
Ilves muuttui osakeyhtiömuotoon 1. kesäkuuta alkaneella tilikaudella. Uusi yhtiö Ilves-Hockey Oy vastaa Ilveksen edustusjoukkueesta sekä siihen liittyvästä liiketoiminnasta. Liiga-Ilves ry:n toiminta ja henkilöstö siirtyvät uuteen osakeyhtiöön. A-junioritoiminta pysyy edelleen Liiga-Ilves ry:ssä.
Ilves-Hockey Oy:n on osakepääoma on 50000 mk. Ilves-Hockey Oy:n pääomistajana toimii Vincent Manngard. Yhtiöittämisen yhteydessä on lisäksi tehty esisopimus, jonka kautta Jyrki Lumme ja Gateway Finland Oy tulevat mukaan uuden yhtiön omistajiksi. Gateway Finland Oy:n toimialoina ovat mm. kiinteistöbisnes ja informaatioteknologia.
Tällä hetkellä Vincent Manngardin omistusosuus on 80% sekä Lumpeen ja Gateway Finland Oy:n osuus yhteensä on 20%. Enemmistö säilyy Manngardilla, mutta noin 20% suuruinen siivu on halukkaiden ulottuvilla. Muista omistajiksi tulevista tahoista voidaan mainita tutut Ilvesläiset, kuten Lasse Oksanen ja Risto Jalo.
Uuden yhtiön markkinointijohtajaksi on kutsuttu Sami Hakimsan, joka siirtyy Ilvekseen kansainvälisen uusmediayhtiö Icon Medialabin Business Managerin tehtävästä.
Ilves-Hockey Oy vastaa Liiga-Ilveksen vanhoista veloista. Jalo arveli viime syksynä Ilveksellä olleen velkaa noin 2,5 miljoonaa. Tänään Jalo paljasti syksyisen velan lopulliseksi määräksi noin viisi miljoonaa, josta saatiin "Ripan" mukaan pari miljoonaa karsittua säästötoimilla. Ilves-Hockey Oy:n vastattavaksi jäänyt velka lienee siten runsaat kolme miljoonaa markkaa.
Ilveksen budjetti on ensi kaudella noin 16 miljoonan markan luokkaa, ja pelaajabudjettia on pienennetty edellisestä kaudesta kolmella miljoonalla markalla. Ilves on asettanut ensi kauden katsojatavoitteeksi 5000 katsojaa ottelua kohden.
Ensi kaudella jäällä nähdään nuorekas ja taisteleva ryhmä. Nelosketjun paikasta pääsevät omat A-juniorit taistelemaan tosissaan. Mm. puolustaja Ville Koistinen sekä hyökkääjät Jose Nippala, Jari-Pekka Pajula, Ville Snellman, Oliver Setzinger, Kimmo Vähä-Ruohola, Mikko Rantala ja Jesse Welling tavoittelevat paikkaa joukkueesta. Myöhemmin syksyllä ringissä saatetaan nähdä muutama ulkopuolinen pelaaja.
Ilveksen osakkeet ovat pian myynnissä ja kausikortinkin ostamisella voi tukea Ilvestä. Osakkeiden vähimmäissijoituksen suuruus on 10000 markkaa ja kuka tahansa voi ostaa osakkeita. Suunnattua antia Ilves ei järjestä.
Lisäksi Ilves on tehnyt yksivuotisen sopimuksen tsekkihyökkääjä Marian Kacirin kanssa. Hän on NHL-seura Tampa Bay Lightningin 4. kierroksen varaus vuodelta 1993. Kacir saapuu Suomeen 17. heinäkuuta mennessä.
Mies on pelannut uransa aikana Owen Sound Platersissa, Charlotte Checkersissa, Nashville Knightsissa, Chicago Wolvesissa, Atlanta Knightsissa, Wheeling Nailersissa, Adirondack Red Wingsissa, HC Zelezarny Trinecissa, HC Slavia Prahassa, HC Chemopetrolissa ja viime kaudella ESC Moskitossa.
Takaisin