"Olen urhea. Olen vahva. Olen s a n k a r i" , rohkaisi Santeri itseään. Hänellä oli vaativa tehtävä edessään. Piti pelastaa neito lohikäärmeen kynsistä tai jotain siihen suuntaan. Santeri oli kuitenkin varma, että tämä oli jotain paljon pahempaa.
Hän katsoi eteenpäin. Suoraan käytävän toisella puolen oli Riitta. Miten julmaa! Miksi häntä ei voitu jättää yksinkertaisesti oven taakse? Santeri juoksi täysillä Riitan luokse korvaansa tukkien. Mutta jokin meni vikaan. Santeri ei päässyt Riitan luokse vaan törmäsi peiliin ja putosi lattialle. Peili, johon hän oli törmännyt, myöskin putosi perässä ja meni tuhansiksi säpäleiksi osuttuaan Santerin takaraivoon. "Idiootti!! Etkö huomannut että se oli peili!!!" Riitta huusi. "En huomannut omaa kuvaani..." Santeri mutisi ja hänen silmänsä sulkeutuivat hitaasti.
