Blogikateutta
Mood:  chillin'
Now Playing: Natalie Natiembé - Cilaos
Olen kateellinen blogien kirjoittajille. Niille, joilla on oikeasti jotain sanottavaa. Itse vaan kirjottelen nettipäiväkirjaa ja toivon, että ehkä joku päivä minäkin opin blogaamaan...

 Ehkei mulla vaan ole mitään sanottavaa. Olen mitäänkyseenalaistamaton, virran mukana kulkeva ujo humanistihörhö, joka koettaa erottautua massasta diskordianistiseen viittaan pukeutuen ja nenäjäljellisiä kirjeitä presidentille lähetellen (kyllä, jos olet siellä presidentin kansliassa ihmetellyt, että mistä näitä kirjeitä tulee, se olemme minä ja ystäväni, jotka kapioimme itsemme eristisen legioonan jäseniksi. Tunnustan. Mutta minkäs teet, onhan Suomessa sentään uskonnon vapaus ;)).

 Toisaalta voi olla hyvä, ettei minulla ole mitään blogisanottavaa. Jos minulla oikeasti olisi ajatuksia, olisin kohta jossain politiikassa ja blogiani syynäävät reportterit haastaisivat minut oikeuteen ties mistä (no ei me nyt ihan NIIN montaa kirjettä lähetetty...).

 Vaikka jos todella haluan ruveta kirjailijaksi, ehkä mulla pitäisi sittenkin olla ajatuksia, joita haluan kirjotella tyhjään bittiavaruuteen ei-kenenkään luettavaksi. Tai siis. Eihän tätäkään kukaan lue. Ja jos lukeekin, en tiedä, haluanko tietää siitä. Käännän tekstit yleensä myös englanniksi mahdollisen lukijakunnan laajentamiseksi. Ja miksi? Koska olen itsekäs pikku kakkiainen, joka luulee, että tottakai KAIKKI maailman ihmiset haluavat MINUN blogiani lukea? Vaiko kenties siksi, että jos joku tuttavani kuulisi tästä, ei tarvitse miettiä, osaako se nyt suomea vai ei? Kielitaidon vuoksi?

Melkein aina, kun olen lukenut toisen blogaajan merkinnän tulen innoissani tänne ajatellen, että nyt, NYT kirjoitan jotain todella iskevää ja ajankohtaista...

...ja sitten siitä tulee tällaista soopaa.

Ehkä pitäydyn vain romaanikäsikirjoituksissa ja sattumanvaraisissa novelleissa. Ei kaikki tykkää runojakaan kirjottaa!

 

--

 

I'm jealous to people who write blogs. Jealous to those who really have something to say. I just write my internet diary (of sorts) and wish that maybe someday I will learnto write blogs too...

Maybe I just don't have anything to say. I'm unquestioning, going with the flow, shy little humanistbrat who tries to separate herself from the masses with a discordian cloak and by sending noseprinted letters to the president (yes, if you there at the presidental office have been wondering where the letters come from, it's me and my friends who made ourselves chaplins in the eristic legion. I confess. But what can you do, atleast there's freedom of religion in Finland ;)).

Thinking about it, maybe it's good I don't have anything to say in my blogs. If I really had thoughts (I mean REALLY), I'd probably be in the politics in no time and the reporters going through my blog would be sueing me for this and that (ok, we didn't send THAT many letters...). 

Although if I really want to be a writer maybe I should have thoughts after all. Thoughts I want to write into the empty bitspace for the no-ones to read. I mean. No one really reads this stuff. And if they do, I'm not sure if I want to know about it. I also usually translate the text into English too to increase the possible audience. And why? Because I'm a selfish little poop who thinks that of course EVERYONE in the world want to read MY blog? Or maybe because if a friend of mine should happen to come across this, I wouldn't have to wonder if they can read Finnish or not? To keep my English skills at some level?

Almost always after reading someone else's blog I come here excited and think that this time, THIS TIME I'll write something really catchy and topical...

...and then it ends up like this crap.

Maybe I'll just stick with the novel scripts and occasional short stories. Not everyone likes to write poems either!