Mood:
specialTata kirjoittaessani Molban astutukset ovat jo takanapain, ulkona on melkein syksy, hirvikarpaset ovat saapuneet, laitumet alkavat olla kynityn nakoisia ja Mollis on joka paiva kahden sentin kurakerroksen alla. Palaan kuitenkin hiukan ajassa taaksepain kesan helteisimpiin paiviin ja erityisesti niihin kahteen heinakuiseen viikkoon, jotka vietimme Molbiksen kanssa "Outin tallilla" eli Ratsutila Aramaralla Jamsassa. Jostain syysta minusta tuntuu, etta en tule unohtamaan niita paivia ihan heti...
Kuskasimme Molliksen sulhasensa "Karvisen" luo hyvissa ajoin ennen oletettua kiiman alkamista. Itse asiassa vahan liiankin hyvissa ajoin, silla jouduimme odottamaan melkein kokonaisen viikon ennen kuin tamma alkoi osoittaa kiiman merkkeja. Odotellessa yritin hoitaa Molba-raukan palanutta turpaa ja tamma puolestaan yritti parhaansa mukaan pakoilla minua laitumella, kun naki minun tulevan rasvatuubien kanssa. Kaikkea sita joutuukin pieni hevonen kestamaan, hyi rasvaa nenaan yak.
Ja viela samalla viikolla oli tiedossa jotain pahempaakin pienen ponin paan menoksi. Ensimmaisella kerralla kun tammaa astutettiin en ollut paikalla, mutta sain kuulla etta yritys ei ollut onnistunut ihan toivotusti. Molbis oli nayttanyt jo kiimaa, mutta oli sitten kuitenkin yrittanyt potkia Karvista eika hommasta ollut tullut mitaan. Veikkaisin, etta Molbis ei vain oikein tajunnut mita sen olisi pitanyt tehda. Myohemmin viela samana paivana astutusta kokeiltiin uudestaan. Tammalle laitettiin astutusliinat varmuuden vuoksi, mina pidin sita kiinni suitsien ja liinan kanssa, ja Outi talutti umpirakastuneen Karvisen paikalle. Ilmeisesti Molba tarvitsi jonkun siihen eteensa sanomaan, etta nyt pysyt siina paikallasi eika tarvitse sitten sooloilla mitaan muuta. Astutus onnistui hyvin, ja taman jalkeen myos muina paivina, lopulta ilman astutusliinojakin.
Toinen lahes kokonainen viikko kului siis astutuspuuhissa, minka lisaksi yritin hoitaa yhteen jalkaan pamahtanutta impparia. Kaareeni onnistuivat yhta surkeasti kuin aina, ja talutuslenkeilla saimme juosta karkuun toinen toistaan villimpia tappajapaarmoja. Olihan sekin yksi tapa viettaa kesaa.
Kotiin lahdimme toiveikkain mielin. Outi kehui astutusten menneen hyvin, Molba oli ollut hyvassa kiimassa ja sitapaitsi Karvisen suosikkitamma. Lisaksi muut Karvisen tammat olivat tiinehtyneet ensimmaisella kerralla, lukuun ottamatta yhta vanhaa tammaa. Molba sai kehuja myos hyvasta kaytoksesta ja hoidosta, ja sellainenhan lammittaa mielta aina!
Ja kuinka ollakaan, 18 paivaa viimeisen astutuksen jalkeen, Molbis ultrattiin enka ollut ollenkaan yllattynyt nahdessani pienen tumman moykyn kuvaruudussa. Olin koko ajan uskonutkin tamman olevan tiine. En kuitenkaan voi vielakaan uskoa, etta tuo epamaarainen moykky voisi kasvaa, saati sitten kehittya kokonaiseksi varsaksi!
Tamma olisi tarkoitus ultrata viela uudestaan hiukan myohemmin. Jos se montti on siella viela silloinkin, ehka sitten uskon etta tama on todellista...;)
Palaan asiaan sen seuraavan ultrauksen jalkeen.