RUNOILIJA PINNAN ALLA - JA PINNALLA

Birgitta Trotzig: Yhteys.Ainetta.
Suomentanut Pia Koskinen-Launonen.
Otava, 2001.

Birgitta Trotzig (s.1929) on ruotsalainen pitkänlinjan kirjailija ja runoilija. Hän on Ruotsin
akatemian jäsen ja voittanut useita kirjallisuuspalkintoja. Hänen tuotannostaan on aiemmin
ilmestynyt suomeksi romaani Liejukuninkaan tytär. Yhteys.Ainetta-kokoelman runot on valittu
Trotzigin proosarunoteoksista Anima (1982) ja Sammanhang.Material (1996).
   Yhteys.Ainetta ei ole helppo lukukokemus. Runoilija on ottanut tehtäväkseen tutkia sielun
syvyyden olemusta, jonka hän näkee yhtyvän aineettomaan todellisuuteen, pimeyteen, valoon,
ääniin, hiljaisuuteen, mutta myös ruumiin ja maailman käsinkosketeltaviin esineisiin. Trotzigin
runot rakentuvat yksityiskohdista, joita hän paljastaa kerros kerrokselta kuin loputtoman
kärsivällinen arkeologi.
   Samat sanat toistuvat runosta toiseen, luovat kokoelman sisälle jännitteen, joka sekin avaa uusia
näkökulmia käsiteltäviin teemoihin. Kasvot- nimisessä runosarjassa Trotzig kuljettaa sanojen kasvot,
sokea, pimeä, kivi, holvi eri variaatioita. Ihmisen kasvot ovat läpitunkemattomat kuin katu, jonka
yllä loistaa valo. Ne ovat "sodassa hylätty häväisty katedraali". Eräässä sarjan runossa kysytään
kuka on se, "joka elää minussa, kuka se on joka rajusti itkien tahtoo räjäyttää minun kivi-ihoni".
   Vastausta ei ole. Tai se on mysteeri. Peilistä katsoo muukalainen, joka näkee toisten kasvojen
kärsimyksen. Hän katselee Riiassa kuolleiden muistoksi laulavaa köyhää tyttöä, jonka äänestä
syntyy uusi kieli, joka "ei ole irrallaan ruumiista, se ei ole irrallaan sielusta". Tämäkin kieli on
"tulkitsematon, äänetön ja änkyttävä". Mutta sellaisena se juuri tuo jotain olennaista ilmi
olemassaolosta, kasvojen takaisesta: "Kasvot ovat kielen kalvo, sanovat ja vaikenevat, vaieten
sanovat".
   Yhteys.Ainetta-kokoelma on perimmäisten kysymysten äärellä. Esineellisen maailman
yksityiskohtien lisäksi Trotzig kartoittaa niistä muodostuvia elämän ja kuoleman suuria linjoja. Hän
kuvaa atlaskehrääjäperhosen syntymää; mitä liikkuu mielessä, kun ei ole vielä aivan "herännyt
eloon". Perhosen kotelo vertautuu historiaan, joka on "Tunnistamattomaksi koteloitunut". Syntyvän
olion kohtaama maailma on kylmä, pelottava: "Jäinen valo tienpenkereillä, loputon pimeä
ympärillä, tuntematon tallaa pimeää liejussa".
  Alussa ollaan myös Raamatun Abrahamista kertovassa runossa. Trotzig tuntuu sanovan, että
sivistys ja kulttuuri syntyy uskaltautumisesta tuntemattomaan, kaiken menettämiseen. Abraham on
valmis uhraamaan poikansa. Matkalla uhrivuorelle aistit ovat avoinna, "jokainen silmänräpäys on
ihmeellinen ja kallisarvoinen". Alistumisesta suuremman tahtoon, sietämättömään, alkaa
uudenlainen vapaus, hämmennys. Kuolema ja elämä, luoja ja kuolemanantaja ovat Abrahamin
mielessä peruuttamattomasti kietoutuneet toisiinsa.
   Kielen tasolla kokoelman läpäisevä synkronismi ilmenee useissa uudissanoissa, joita Trotzig luo
sekä merkityksilleen vastakkaisista että toisiaan sivuavista sanoista: valovuosimonikerta,
silmänräpäystanssivaihtuvaisuus, miljoonavuosi- salamakimallusvaahto, kuiskeruumis,
heijastusruumis. Suomentaja Pia Koskinen-Launonen on onnistunut kiitettävästi tehtävässään.
Birgitta Trotzigin runodebyytti suomenkielellä on ajatuksia herättävää, syvällistä tekstiä ihmisen ja
elämän näkyvistä ja pinnanalaisista virtauksista.

Markus Jääskeläinen

Julkaistu Parnassossa 3/2002