| Etusivu | Tuotanto | Runoja | Artikkelit | Linkit / Links | Kuvia | Info |
Vanhat runoilijat polvistuvat kohti kiveä, jossa ei ole kirjoitusta. Minä katson kaukaa, puuttumatta. Vapisen itseäni, ja kirjoitustani. Heidän sanansa puhuvat minussa. Puhumme itsestämme. Mitään ei jää; emme me, ei meidän jälkemme. Uudet runoilijat polvistuvat kohti kiveä jossa on meidän nimemme. Markus Jääskeläinen: Kunnes muuta näen. (Otava 1994) |
Albatrossi
Runorodeo |