| Etusivu | Tuotanto | Runoja | Artikkelit | Linkit | Kuvia | Info |
|
|
|
Kirja-arvostelu -->
MYTOLOGIAN JA HISTORIAN VERKKO Waldere – Anglosaksinen muinaisruno. Suomennos ja selitykset: Jonathan Himes, Osmo Pekonen ja Clive Tolley. 50 s. Minerva, 2005. MARKUS JÄÄSKELÄINEN Jonathan Himesin, Osmo Pekosen ja Clive Tolleyn yhteistyönä syntynyt käännös 1000-luvun paikkeilla kirjoitetun runoteoksen kahdesta jäljelle jääneestä fragmentista on tiivis tietopaketti anglosaksisesta, germaanisesta ja skandinaavisesta mytologiasta ja historiasta. Walderen tarun kiihkeimmät kohdat välittävät fragmentit Waldere A ja Waldere B löytyivät Kööpenhaminan kuninkaallisesta kirjastosta vuonna 1860. Ne ovat kummatkin 31 säettä pitkiä ja tyylilajiltaan tyypillisiä muinaisenglantilaisen kirjallisuuden edustajia. Katkelmat olivat löydettäessä hyvin huonokuntoisia. Uusi suomennos perustuu amerikkalaisen Himesin väitöskirjaan, jota varten hän tutki käsikirjoituksia ultraviolettilampun valossa. Himesin tutkimus tuo teksteistä esiin aiemmin huomaamatta jääneitä yksityiskohtia. Radikaali uusi tulkinta liittyy sanaan ”nifleun”, jonka alussa Himes on erottanut himmeän n-kirjaimen. Näin pahan suku (ifle=paha) muuttuu ”Nifleuniksi”, Nibelungiksi. Tulkintaa puoltaisi, että keskiaikaisessa saksalaisessa eepoksessa Nibelungeinlaulussa Guthhere ja Hagena mainitaan Nibelungein suvun edustajiksi. Walderen taru tunnetaan osin tai kokonaan myös monista muista keskiaikaisista lähteistä, joista tärkein on 900-1000 luvun Saksasta peräisin oleva latinankielinen Waltharius manu fortis (”Waltharius vahvakätinen”). Walthariuksen tarina alkaa hunnikuningas Attilan hyökätessä idästä germaanikansojen kimppuun. Anglosaksien lisäksi germaanivaltakuntiin kuuluivat Waltharius manu fortisin kirjoittamisen aikoihin mm. Frankkien, Burgundin ja Akvitanian kuningaskunnat. Näiden valtakuntien kuninkaat päättävät lepyttää Attilaa antamalla tälle panttivankeja. Frankkien kuningas Gibicho luovuttaa ylimystöön kuuluvan Haganon, Burgundin kuningas tyttärensä Hiltgundin ja Akvitanian kuningas Alphere poikansa Walthariuksen. Nuoret panttivangit kasvatetaan säätynsä mukaisesti. Hagano ja Waltharius taistelevat Attilan armeijassa. Hiltgund saa tehtäväkseen kuningattaren omaisuudesta huolehtimisen. Frankkikuningas Gibichon kuollessa Hagano pakenee Reinin yli kotimaahansa. Myöhemmin pakenevat myös Waltharius ja Hiltgund, jotka on lapsina kihlattu toisilleen. Mukanaan heillä on kaksi arkullista Attilan aarteita. Hunnipäällikön yritys sitouttaa Waltharius itseensä on kilpistynyt nuorten rakkauteen. Rakastavaisten pakomatka kestää 40 päivää. Tänä aikana he syövät kaloja ja lintuja – ja merenelävä on myös koitua heidän turmiokseen. Reinillä Waltharius tarjoaa lautturille muualta pyydystämäänsä kalaa maksuksi joen ylityksestä. Outo kala herättää kuitenkin opportunistisen lautturin epäluulon. Arkuissa kilisevät jalometallit paljastavat heidät matkalaisiksi, joista lautturi on kuullut huhuja. Hän antaa heidät ilmi kuningas Gunthariukselle. Tässä vaiheessa tarina muuttuu toimintapainotteiseksi. Guntharius haluaa pakolaisten aarteet itselleen ja päättää yllättää heidät. Mukaansa hän haalii yksitoista asemiestä. Joukossa on myös Hagano, joka ei tiedä kenelle olla uskollinen: Waltharius on hänen lapsuudenystävänsä, mutta hän on vannonut uskollisuutta Gunthariukselle. Hagano ratkaisee ristiriidan varoittamalla Walthariusta väijytyksestä. Alkaa takaa-ajo. Waltharius asettuu puolustusasemiin solaan, johon takaa-ajajat joutuvat tunkeutumaan yksi kerrallaan. Waltharius surmaa heidät, kunnes jäljellä ovat enää Guntharius ja Hagano. Seuraavana päivänä käydään taistelu kolmen sankarin välillä. Kaikki haavoittuvat: Guntharius menettää jalan, Waltharius oikean kätensä, Hagano silmän ja kuusi hammasta. Mutta äkkiä taistelu keskeytyy. ”Sotijalot” tekevät sovinnon ja nauravat vammoilleen. Hiltgund sitoo heidän haavansa ja tarjoilee viiniä. Taistelun rauettua jokainen on voittaja. Guntharius ja Hagano palaavat hallintokaupunki Wormsiin. Waltharius nai Hiltgundin. He hallitsevat Akvitanian valtakuntaa kolmenkymmenen vuoden ajan. Nyt suomennetut käsikirjoitusfragmentit sijouttuvat Walthariuksen tarussa kohtaan, jossa sankari on tappanut suurimman osan vastustajistaan. Waldere A:ssa häntä kehotetaan tarttumaan tarunhohtoiseen Mimming-miekkaan: ”Welandin työ ei koskaan petä / miestä joka osaa Mimmingiä käyttää, / karaistua kalpaa. Monta on urosta / raudan puremana kamppailussa rauennut / Attilan valiomies, rohkeutesi älköön / rauetko vielä. Tänä päivänä / sinun täytyy valita kahdesta: / henkesi heittää tai kunnia voittaa / miesten keskuudessa, Ælfheren poika”. Waldere B:ssä kuvaillaan vielä Mimmingin voittamatonta historiaa. Runon lopussa puhuu itse Waldere. Hän kehuu kantamaansa panssariasua, uhittelee Nibelungein suvun edustajaa: ”Tule nyt hakemaan, / jos suinkin uskallat, harmaa haarniska / taistossa karaistuneelta. Minulla on harteillani / Ælfheren perintö, taidokkaasti punottu / kultakoristeinen panssari, ruhtinaan sotisopa / jota sopii kantaa vihanpidon päivänä / ja joka ei käänny minua vastaan, / kun Nibelungein suku hyökkää jälleen”. Anglosaksisessa Walderessa päähenkilöillä on luonnollisesti muinaisenglantilaisen kieliasun mukaiset nimet: Walharius manu fortisin Gunthariuksesta on tullut Guthhere, Haganosta Hagena; Hiltgund on Hildeguth ja Waltharius Waldere. Walderen taru tunnetaan myös skandinaavisena versiona, josta on säilynyt toisinto Islannissa. Tämän version tapahtumat poikkeavat huomattavasti sekä Walthariuksesta että Walderesta. Walderen pakomatka ja eeppinen taistelu ovat jäljellä, mutta Hagenan ristiriidan psykologiseen tarkasteluun ei ole paneuduttu. Tästä syystä skandinaavinen versio ei Walderen suomentajien mukaan edusta varhaista perinnettä. Kansainvälisenä yhteistyönä syntynyt suomennos selitysosineen on kulttuuriteko. Waldere liittyy samaan anglosaksiseen tarumaailmaan kuin aiemmin suomennetut Beowulf-eepos, Finnsburhin fragmentti sekä Widsith-runo. Suomennetut runot ovat tekijöiden mukaan olleet osa Beowulfin veroista eeposta. Jäljellä on lyhyt katkelma. Asiantuntevassa käsittelyssä siitäkin on avautunut kokonainen mytologian ja historian verkko. Lyhennetty versio artikkelista julkaistu Parnassossa 2/2006 |