| Etusivu | Tuotanto | Runoja | Artikkelit | Linkit | Kuvia | Info |
|
|
|
Kirja-arvostelu -->
OIKEA ASENNE Silja Järventausta: Patjalla meren yli. Runoja, 67 s. Teos, 2006. Silja Järventaustan (S. 1977) esikoisrunoissa kaivaudutaan eteisen lattian läpi ”maan alle”. Vastaan tulee ”multaa, sammalta, kastematoja”. On ”raskasta ja vaikeaa”. Tunnelma on unenomainen, talon asukas pyrkii kaikin voimin, kaikin keinoin ulos. Hän kiipeää vintille, putoaa tunneliin, ruuvaa ikkunan auki. Mutta ei pääse ulos. Unisymboliikassa talo kellareineen, eteisineen, parvekkeineen ja ullakkoineen edustaa ihmismieltä. Järventaustan runojen yksinäinen minä etsii pakonomaisesti kontaktia ympäröivään todellisuuteen, muihin ihmisiin. Talo jossa hän asuu tarjoaa runsaasti arkista puuhaa: on siivottavaa, on tiskattavaa, on loputtomasti pieniä askareita, joihin unohtua. Ja kuitenkin kaiken puuhastelun taustalla on yksi ainoa teräksenselkeä, lähes huomaamatta ohitettava lause: ”Minulla ei ole tunteita”. Tunteettomuus – kuviteltu tai todellinen, pysyvä tai ohimenevä – aiheuttaa ahdistusta. Runo sukeltaa asioiden ja esineiden veteen, joka täyttää talon. Talossa vallitsee kaaos. Yksityiskohdat kiistelevät lukijan huomiosta. Runominä hätäilee jäsentymättömien tunteidensa kanssa, jotka kenties muille ovat helppoja, mutta joihin hän ei löydä vastausta. ”Miksi asiat on pantava järjestykseen, ilta aamun / jälkeen”, Järventausta kysyy. Elämän risteyksestä ei pääse eteenpäin, koska ”Vihreä valo on loppunut”. Kasvatustieteen maisteriksi valmistuneen runoilijan teksteissä käsitellään luonnollisesti myös oppimista ja opettamista. Aina ei ole selvää ollaanko opettajan vai oppilaan roolissa. Tunnelma viipyilee kahden todellisuuden välisessä hämärässä tilassa. Runokin on jotenkin vasta valmistumaisillaan: ”Piirustussalkku on täynnä erilaisia kuvioita. En tiedä, mikä / on todellista. Onko se, kun olet hyvin todellinen. Kun mahdut / ilmasta sisään helmaan ja minun korvaani. Sinä istut ylhäällä / hitaasti nousevassa vaunussa keskellä pihaa, tolpan päässä”. Lopulta, erojen merkityksen avauduttua, syntyy ihmisen puhuma ja ymmärtämä kieli. Tässä kielessä on läheisyyttä ja erotiikkaa: ”Sinä tulet ja laitat kielesi minun väliin. Sanot: lopeta tuo, ja olen / valmis jatkamaan matkaa. On erikseen nämä asiat ja nuo asiat ja / muistot, joiden sisälle ei voi enää mennä. Opin itse tunnistamaan / ja erottamaan vieraiden ihmisten kielet. Minun kieleni ei ole / sama kuin heidän. Voin silti ymmärtää sinua. Toiset asiat jäävät. / Katson hämmästyneenä, miten kaikki muuttuu. Ne ovat muiden / ihmisten kieliä, joita he lukevat tänään. Katson sinua muiden läpi. / Olen nostanut toiveesi esiin, että näkisin sinut paremmin”. Silja Järventaustan Patjalla meren yli -teos on ympäristöstään erottuva rakennus. Runsas kuvasto, ennakkoluuloitta toisiinsa ympätyt rakennusmateriaalit kielivät runoilijan timpurintaidoista. Joihinkin runoihin on isketty käyrä naula, mutta asenne on alusta loppuun oikea: ”En minä ole lopettamassa. Minulla on vain pidempi alku / Sen jälkeen kun olen aloittanut, ei näy pimeää loppua”. MARKUS JÄÄSKELÄINEN Artikkeli julkaistu Parnassossa 2/2006 |