Markus Jääskeläinen: Ajan tasalla - Arvostelu - Catharina Gripenberg: Sinä siellä kaukana näytät tutulta

Catharina Gripenberg:
Sinä siellä kaukana
näytät tutulta

Kirja-arvostelu -->
AJAN TASALLA

Catharina Gripenberg: Sinä siellä kaukana näytät tutulta.
Suomentanut Kristiina Lähde.
Teos, 2005.
128 s.

Runouden kääntäminen on herkkää puuhaa. Vivahteiden, sävyjen ja merkitysten kirjo panee kokeneenkin kääntäjän pään pyörälle. Tuntuu että samasta runosta saisi aikaan puolenkymmentä toimivaa, itsensä perustelevaa versiota. Mutta valinta on tehtävä, jokin näkökulma runoon otettava. Tässä valintatilanteessa koulutuksesta on vähän apua. Tarvitaan vaistoa, jota on kenties vain toisella runoilijalla.

Kaksi runokirjaa julkaissut Kristiina Lähde on käynyt käsiksi kaksi runokirjaa julkaisseen suomenruotsalaisen Catharina Gripenbergin runoihin. Tuloksena on vaikuttava todiste runouden kääntymisen puolesta. Sinä siellä kaukana näytät tutulta –valikoiman runot on kirjoitettu suomeksi. Niitä lukiessa ei tarvitse pysähtyä pohtimaan suomalaisen runouden kahtiajakoa: on suomeksi kirjoitettu runous ja on suomeksi käännetty runous.

Lähteen käännöstyön laadun on huomannut myös Yleisradion alaisuudessa toimiva Tanssiva karhu –instituutio, joka myönsi hänelle vuoden 2005 Käännöskarhu-palkinnon. Käännöspalkintoraatikin kiinnittää huomionsa runojen oivaltavaan suomenkieleen. Sen runollisen tulkinnan mukaan Lähde on onnistunut ”leikkimään Gripenbergin runot uudelleen suomeksi”.

Pietarsaaressa vuonna 1977 syntynyt Gripenberg kiinnostaa tällä hetkellä Pohjoismaissa kovasti. Hänen kahden runokirjansa, På diabilden är huvudet proppfullt av lycka (1999) ja Ödemjuka belles lettres från en till en (julkaistu sekä Suomessa että Ruotsissa vuonna 2002), saama vastaanotto on ollut kiittävää, väliin jopa hurmioitunutta. Edellistä edelsi ensimmäinen sija Arvid Mörne –runokilpailussa 1998. Jälkimmäisestä hänelle jaettiin Ruotsissa vuonna 2003 Stig Carlsson –kirjallisuuspalkinto. Gripenberg on myös kiertänyt ahkerasti pohjoismaisia kirjallisuustapahtumia ja ollut niissä suosittu esiintyjä.

Suomennosvalikoimaan on otettu kymmenisen runoa Gripenbergin ensimmäisestä kokoelmasta, toinen kokoelma on suomennettu kokonaisuudessaan. Diakuvassa pääni on poksahtaa onnesta –kokoelman nuori runoilija on hurmioitunut kielestä ja sanomisen mahdistaan. Ilmaisu on ilmavaa, runot rullaavat vaivatta sivulta toiselle. Se mistä puhutaan on suurimmaksi osaksi takanapäin: lapsuusmuistot, teinitytön herääminen seksuaalisuuteen ja ihmissuhteisiin. Näkökulma on henkilökohtainen, päiväkirjamainen. Runojen viehätys nousee kekseliäästä kielestä ja iloisesta elämänasenteesta. Niitä on mukava lukea, mutta maata mullistavia ne eivät ole.

Siksi tuntuukin perustellulta, että valikoima keskittyy Gripenbergin toiseen kokoelmaan. Autionhaikein terveisin –kokoelman kirjemuotoon kirjoitetut runot ovat edelleen nuoren ihmisen kirjoittamia, mutta niiden ote on aikuisempi. Eräässä kokoelman vaikuttavimmista runoista pohditaan puheen ja kirjoituksen syntyprosessia. Löytäisimmekö oman äänemme helpommin, jos olisimme hiljaa ja antaisimme kaiun puhua. Jääkö jokin syvä totuus aina sanomatta, vaikka äännellessämme siihen pyrimmekin: ”Tiedä että kaiku vastaa, mutta pitemmittä puheitta. Jos valutat sydämesi / ulos ja tallaat rivejä sinne tänne, saat vielä sanan tai kaksi. / Ne eivät tahtoisi vastata lyhyesti. Eivät tahtoisi vastata ripeästi. / Mielellään ne antaisivat äänen. Alusta mielellään. Päättäisivät pisteeseen / tai huutomerkkiin. Mielellään hylkäisivät yksiäänisyyden. / Mutta huutosi kuuluu jo. / Ne uneksivat lyhyitä, mutta niin pitkiä unia kuin osaavat / kielestäsi. Heräävät keskellä pienintä sanaa”.

Gripenbergin runot vilisevät tavaroita ja tapahtumia. Ihmisiä kuvaillaan lämpimän sarkastisesti, mutta maailma on sillä tavalla vino, että se on totaalisen tasa-arvoinen. Esineet ovat toimijoita siinä missä elolliset olennot. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Eikä mikään ole sitä miltä (pitäisi) näyttää. Vertausta Liisaan Ihmemaassa on vaikea välttää: ”Taivaalla syreenit. Valkoisen kärpässienen liverrys. / Kuule simpukan kohina. Jäljet erkanevat. Kipuan jalastani. / Kuorin posken. Juon lasin. Nielen lusikan”.

Kun alkuperäiset runot leikkivät merkityksillä ja äänteillä, on oikein että suomennoskin tekee niin. Vivahteikkaan kielen välittäminen on vaatinut suomentajalta joskus jopa tietoista väärin suomentamista. Ruotsinkielinen ”lördagsleverlåda” on kääntynyt soinnukkaaksi ”lauantailanttulaatikoksi”.

Samasta runosta voi poimia toisenkin rohkeasti omaperäisen käännösratkaisun. Pikkukaupunkiin ”importeerattu” venäläisjalkapalloilija on yksinkertaisesti ”kaupungin tuontituote”. Suomennos vangitsee ilmaisun ironian, mutta tuo siihen myös jotain aidosti suomalaista. Pieni yksityiskohta on kuin huomaamatta tehnyt runosta suomenkielen makuisen.

Lähde on jättänyt joitakin toistoja suomentamatta ja karsinut suuren määrän ja-sanoja. Mielestäni ratkaisu on hyvä. Näin teksti saa vauhtia ja kulkee pitkistä sanoista huolimatta suurin piirtein samalla tempolla kuin ruotsiksikin.

Joidenkin sanojen ja lauseiden kohdalla olisin kuitenkin päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun kuin suomentaja. Kiihottavan eroottisessa runossa Tänään saisit ajaa ylitseni ruohonleikkurilla ”Pehmoeläimet purskahtavat ruumiistani”. Gripenberg mainitsee pehmoeläimet runossa muutamaan otteeseen uudestaan, mutta Lähteen käsittelyssä ne ovat nyt jostain syystä muuttuneet kaikkea muuta kuin eroottisiksi ”pehmoiksi”.

Sanaleikkien ja lorujen suomentamisessa Lähde on onnistunut vaihtelevasti. Toisaalla suomennos on välttävä; merkitys on kääntynyt sinne päin mutta riimi hävinnyt kokonaan: ”Käydään levolle kultani, minä voin olla onnesi”. (”Lyckan kommer, lyckan går, den ja älskar, lyckan får.”) Toisaalla Lähteen versio on jopa alkuperäistä parempi: ”Oma koti kullin kallis”. (”Borta bra men hemma sex.”)

Catharina Gripenberg on runoilijana vasta aloittanut, mutta kahden hyvin omaäänisen kokoelman jälkeen saattaa jo ounastella hänen ottavan paikkansa Suomen ruotsinkielisen runouden vahvassa traditiossa. Kristiina Lähteen päätös suomentaa Gripenbergiä uran alkuvaiheessa ei tunnu ennenaikaiselta. Kerrankin olemme ajan tasalla.

MARKUS JÄÄSKELÄINEN

Artikkeli julkaistu vuoden 2005 MotMotissa.