11.6.2002

Tänään olisi se suuri päivä. Me lähtisimme voittamaan hifikisat. Esko oli tyhjentänyt koko heidän vanhempien kirjahyllyn koska palkinnot pitää saada näkyville. Seatin katollekin tehtiin paikka, johon voisi tarvittaessa laittaa vaikka yhden pokaalin. Vahasimme auton ja käytimme pelkkään kojelautaan kolme purkkia silikonia. Siitä tuli niin liukas, että kaikki tavarat kojelaudalla menivät kuin elohopea karkuun. Esko laittoi vyölaukkunsa kojelaudalle ja kesti noin 10 minuuttia, että saimme sen kiinni.

Nyt olimme valmiit lähtemään. Ajoimme Turun messukeskukseen, niin kovaa kuin Seat kulki. Parhaimmillaan mittari näytti 113km/h. Koska kuskin puoleinen sivulasi oli vielä korjaamatta, niin autossa kävi aikamoinen viima. Mika istui takapenkillä ja hyvin huomasi, että jopa hänen viikset heiluivat tuulessa. Saavuimme messukeskuksen pihalle ja hifiautoja oli jonoksi asti. Koska suurin osa kilpailijoista varmaankin odotti näkevänsä meidän asennukset, niin päätimme ajaa jonon ohi. Ihme ja kumma, jonossa ei ollut yhtään näin paljon laitettua autoa, kuin meidän Seat. Menimme kilpailujen järjestäjän luo pyytämään paikkaa, johon voisimme ajaa auton. Ei olisi reilua muita kohtaan, jos ajaisimme sen suoraan palkintokorokkeelle. Järjestäjä ilmoitti, että meidän olisi pitänyt ilmoittautua etukäteen. Voi perkele, ei kai tämä nyt kaadu tähän. Kun hän kysyi, että onko tuo Seat teidän, niin vastasimme yhteen ääneen myöntävästi. Järjestäjä hymyili ja sanoi, että kyllä tuollaiselle autolle aina tilaa löytyy. Maineemme oli kiirinyt jo tänne asti.
Istuimme kaikki kolme autossamme ja seurasimme kun tuomarit kävivät kaikki autot läpi. Meidän auto arvostellaan kuulemma viimeisenä.

Ensimmäinen tuomari tuli luoksemme ja esitteli itsensä laitteistojen asennusten tuomariksi. Esko avasi konehuoneen ja alkoi kertomaan virtajohdosta, joka lähti akusta takalaatikkoon vahvistimelle. Tuomari ihmetteli virtajohdon monia liitoskohtia, koska johdon pisin yhtenäinen osa oli 40cm. Mika riensi apuun ja kertoi tuomarille perusasiat virtajärjestelmästä. Liian pitkät yhtenäiset johdot vaikuttavat stereokuvan syvyyteen. Tuomari hymyili ja huomasi, että hän oli tyytyväinen oppiessaan uutta. Konehuoneesta siirryttiin takalaatikkoon tarkistamaan subbarilaatikkoa. Kotelon olimme päällystäneet vakosametilla, jota löytyi Eskon vanhemmilta. Kotelo ei ollut ihan symmetrinen, koska meillä ei ollut minkäänlaista sahaa, kun kasasimme laatikon. Tarvittavat levyt subbarilaatikkoon saimme Eskon vanhempien kesämökiltä. Eskon vanhempien kesämökillä ei nyt tällä hetkellä ole keittiön kaapeissa ovia, mutta meillä on reilusti bassoa ja aikaa rakentaa sinne uudet ovet ennen kuin Eskon vanhemmat menevät taas mökille. Koska nykyään on kaikki peilit ja valaistukset muotia, niin meilläkin oli taskulamppu kiinnitetty subbarilaatikon kylkeen ja lampun edessä oli punainen kelmu tuomassa hieman syvyyttä koko takalaatikkoon. Vielä kun saisi viritettyä lampun vilkkumaan basson tahtiin, niin homma olisi täydellinen.
Tuomari pyysi jopa muitakin tuomareita katsomaan meidän asennuksia.

Seuraavaksi tarkastelun kohteena oli laitteiston johdotus. Esko nosti kumimattoa ja näytti kaikki johdotukset. Siinä meni kauniisti niin virta- kuin kaiutinjohdotkin. Sokeripalat ja rosvo-liittimet olimme maalanneet pinkin värisiksi. Näin saimme asennukseen yhtenäisen teeman auton värin kanssa. Automme ympärillä oli niin paljon ihmisiä, että ehkä tämä ylitti jopa meidän odotukset.
Kuuntelutuomari halusi ottaa soundit ulos laitteistostamme. Mika meni autoon istumaan hänen kanssaan. Kun tuomari laittoi Super Puman päälle, niin hänen refleksit olivat todella nopeat. Jätimme valmiiksi volumen täysille ja Ibiza Bass wanker- levyn juuri siihen kohtaan, jossa basso menee todella alas. Tuomari sammutti soittimen silmänräpäyksessä. Sillä kaverilla oli kuulo kohdallaan, koska tuollaisessa ajassa on mahdoton arvioida muuta kuin Seatin laitteistoa. Kaikki tuomarit halusivat taas vuorotellen kuunnella meidän bassoja. Esko kelasi aina biisin juuri oikeaan kohtaan ja autossa kävi istumassa kaikki tuomarit ja ainakin kymmenen muuta kilpailijaa. Kaikilla oli hymy kasvoilla kun he poistuivat autosta. Muutama jopa nauroi ääneen. Ihmiset olivat todella innoissaan.

Nyt kun kaikki Seatistamme oli tarkastettu, niin tuomarit menivät kahvioon tutkimaan papereitaan. Välillä kahviosta kuului iloinen naurun remakka. Siellä ne varmaan nauroivat meidän piste-eroa muihin. Palkintojen jako alkoi. Kaikista luokista ilmoitettiin kolme parasta, mutta meidän nimiä ei sanottu kertaakaan. Olikohan tämä jokin piilokamera, jossa kuvataan meidän ja muiden kilpailijoiden ilmeitä salaa. Hetken kuluttua tuomari kuitenkin kertoi uudesta palkinnosta, joka jaetaan vain tässä kilpailussa. Meidät kuulutettiin lavalle ja saimme oikein kirjallisen todistuksen ja ison kyltin. Yleisö iloitsi kanssamme ja joillain näytti tulevan oikein kyyneleet silmiin. Päätimme saman tien ruuvata  tämän kyltin Seatin katolle. Mikä olisi hienompaa, kuin ajaa omin käsin rakennetulla autolla, jonka katolla olevassa kyltissä lukee: Stupids of this year.

Seuraavaan tarinaan