Olin juuri lukemassa päivän lehteä eli Tuning-magazinea keittiön pöydän vieressä, kun ovikello soi. Joko ne nyt haluavat tulla tekemään haastattelua minusta ja Seatista? En olisi ikinä uskonut, että pääsisimme vielä lehteenkin ja saisimme julkisuutta näin paljon Seatin avulla. Avasin oven ja siellä seisoikin Esko. Eskon ilme kertoi kaiken, nyt ei ollut kaikki kohdallaan. Esko ilmoitti, että hän meinaa lopettaa koko Tuning-harrastuksen. Onneksi sain ovenpielestä kiinni, koska jalat meinasivat lähteä alta. Esko rupesi nauramaan ihan hullun tavalla. Voi vittu, se olikin vain vitsi. Kyllä Esko on aika kelmi noiden juttujensa kanssa. Tuollaisessa tilanteessa ihmisen silmissä vilahtaa koko elämä ja jää vain kysymys, että tässäkö tämä koko harrastus oli. Esko oli tänään ollut isänsä mukana Turussa, koska Eskon isä oli käynyt lastenkodissa asioilla. Esko ei tiennyt mitä siellä oli keskusteltu, koska hän oli odottanut sen ajan autossa. Takaisin tullessaan Eskon isä oli ollut taas todella kiukkuinen ja ainoat sanat jotka se oli sanonut paluumatkalla olivat: "Vitun vahinko. Sinä olet tuonnekin liian vanha."

Nyt olisi Eskon mielestä sopiva aika mennä tekemään tuo sama kepponen Mikalle, jonka Esko teki juuri äsken minulle. Huomasin, että polveni tärisivät vieläkin, koska pelästyin Eskon sanoja ihan oikeasti. Ajoimme Seatin kanssa Mikan luo ja sammutimme stereot nurkan takana. Emme jättäneet edes parkkeja päälle, kun pysäköimme auton. Seat on muuten aika tyhmän näköinen, kun siinä ei ole parkit päällä. Soitimme Mikan ovikelloa ja Mika tuli avaamaan. Esko painoi päänsä maata kohti ja ilmoitti matalalla äänellä, että me emme enää jatka Tuning-harrastusta, vaan keskitymme tulevaisuuteen. Mika pamautti oven kiinni niin kovin kuin jaksoi. Hän huusi oven takaa, että vitun kusipäät, haistakaa paska. Rupesimme nauramaan Eskon kanssa aivan hullun tavalla ja Mika avasi oven ja kysyi ääni väristen, että oliko tuo pelkkä vitsi. Vastasimme, että emme tosiaankaan lopeta harrastustamme, koska se on lähtenyt niin hyvin käyntiin ja olimme jopa saaneet tunnustusta siitä. Mikan kasvot alkoivat saada taas normaalin värin ja hän rupesi nauramaan kanssamme+.

Mika kertoi, että hän oli viime yönä ajellut yksin kaupungilla ja huomannut, että vartioliikkeiden kaverit ovat todellisia Tuning-miehiä. Hän olikin saanut idean, että jos hakisimme sellaiseen töihin, koska he ajavat yöt kaupungilla sumuvalot päällä ja saavat siitä jopa palkkaa. Tuo oli loisto-idea. Emme tosin tienneet, että onko siinä pakko käyttää vartioliikkeen autoa, vai saako työn tehdä omalla autolla. Päätimme soittaa heti vartioliikkeeseen ja kysyä samassa, että onko työssä pakko käyttää pamppua, jos itsellä on vaikka lepuuttaja mukana.

Vartiokeskuksessa vastattiin puhelimeen heti ja Mika rupesi tiedustelemaan työpaikkoja. Heillä kuulemma on niin paljon sairastapauksia tällä hetkellä, että pikaista apua tarvittaisiin mahdollisimman pian. Mika sopi aloittavansa työt tänään ja me päätimmekin heti lähteä vartioliikkeeseen. Olimme vartioliikkeen pihalla alta aikayksikön, koska nyt oli kiire. Mika sai auton avaimet ja ohjeet vartiotyötä varten. Kolmen minuutin koulutuksen jälkeen Mika oli täyden koulutuksen saanut vartija. Tämä olisi taas yksi rajapyykki meidän elämässä. Vartioliikkeen autokalusto oli aika onneton. Pihalla oli rivissä pelkkiä punaisia Renaulteja. Mika hyppäsi Renaultin rattiin ja aloitti työt. Me menimme Eskon kanssa yöhuoltamolle kahdestaan. Oli aika outo tunnelma, koska yksi joukosta oli poissa. Tai ei oikeastaan ollutkaan. Mikan Renault oli yöhuoltamon pihalla parkissa. Mika itse oli sisällä kahvilla. Mika ei edes istunut kahvia juodessaan. Se ei johtunut siitä, että olisi ollut kiire takaisin töihin, vaan siitä kun selkä on tottunut Cherryn penkkeihin ja sitten ihminen laitetaan istumaan tuollaiselle saunan jakkaralle. Kuulemma kolme minuuttia on ihan maksimi, mitä kerrallaan voi ajaa tuollaisella vehkeellä.

Päätimme mennä Mikan mukaan. Lähdimme niin paljon kuin tämä ranskalainen auton tapainen vain lähti, mutta se ei paljoa ollut. Mika yritti polttaa kumia, mutta ei se onnistunut. Miksi vartioliike ostaa tällaisia romuja, koska Suomesta saa sentään autojakin. Suojateiden kohdalla saimme sentään renkaat vinkumaan kurveissa, eli oli tässä autossa ainakin kunnon renkaat. Kun olimme ajaneet noin neljä tuntia ympäri Turkua niin kovin kuin tämä katiska kulki, niin vartioliikkeen radiosta tuli mielenkiintoinen uutinen. Siinä jokin vartija epäili, että yksi vartioliikkeen autoista on varastettu, koska sellainen oli nähty hetki sitten ajamassa Turusta Naantalin suuntaan epäilyttäviä ajolinjoja käyttäen. Radiosta kerrottiin, että autossa on ainakin kaksi henkilöä kuljettajan lisäksi. Tämä olisi meidän tilaisuus. Mikan ylennys olisi taattu, jos hän ensimmäisenä päivänä taltuttaisi tuollaisen rikollisjoukon. Eihän minun ja Eskon tarvitsisi kertoa, että me olimme mukana pidättämässä niitä rikollisia. Yritimme kovin etsiä näitä kriminaaleja, mutta tuloksetta. Ajoimme nyt Naantalista kohti Turkua, kun radiosta kuului, että nyt se auto oli nähty tulemassa takaisin Turkuun. Voi perkele, nyt meidän oli pakko olla lähellä. Juuri kuin saavuimme Turkuun takaisin, niin kuului kaksi kamalaa pamausta ja automme alkoi heittelehtiä. Katsoin taakse päin ja huomasin, että olimme ajaneet poliisin piikkimattoon. Radiosta kuului saman tien viesti:" Nyt ne saatiin kiinni. Tilanne ohi." Nousimme ulos autosta ja ympärillämme oli seitsemän poliisia. Osa heistä oli jo ihan tuttujakin. Mitä vittua ne meitä tähtäävät aseillaan. Eikö ne kuulleet siitä vartioauton varkaudesta?

Seuraavaan tarinaan