08.06.2002

Saimme Seatin maalattua kokonaan pinkin väriseksi. Nyt helmassa ei lukenut enää sitä häiritsevää Seta Ibiza-tekstiä. Autosta tulikin todella asiallisen näköinen. Mika vielä viimeisteli Seatin maalaamalla peilit ja ovenkahvat samalla maalilla. Mika tosin olisi voinut peittää peilien lasit, koska nyt nekin olivat pinkin väriset. Tällä maalauksella saamme varmasti Turun autohifikisoissa lisäpisteitä. Kisathan ovat parin päivän päästä ja nyt olemme takuulla oikeaan aikaan siellä.

Päätimme lähteä koeajolle pinkillä Seatilla. Kiersimme ympäri Turkua ja suosiomme oli taas vähintään yhtä hyvä kuin ennenkin. Ehkä ihmiset katsoivat autoamme vielä hieman pidempään kuin ennen. Juuri kun saimme kauppatorin laidalla Seatin mittariin 64km/h niin takaa kuului hälytysajoneuvon ääni. Katsoin taakse ja käskin Mikan ajaa tien sivuun, koska takaa näytti saapuvan moottoripyöräpoliisi. Kun olimme tien laidassa, niin se yllättäen pysähtyikin meidän taakse. Se ei takuulla olisi ikinä saanut meitä kiinni jos olisimme lyöneet hanat kaakkoon. Ensimmäiseksi poliisi kysyi, että missäs meidän rekisterikilvet ovat. Esko, joka oli tilannekomiikan kruunaamaton kuningas, sanoi:" Eikös ne usein ole auton etu- ja takapäässä" Nauroimme Mikan kanssa aivan sairaasti, kunnes poliisi löi pampulla Seatin kattoon ja käski meidän pitää turvat tukossa. Menimme ulos autosta ja huomasimme, että kilvet tosiaan olivat pudonneet johonkin. Muistin, että minä olin juuri äsken Turun rajalla, bussipysäkillä, avannut kilven ruuveja vielä hieman, koska kilven räminä ei ollut ihan niin asiallinen, kuin piti olla.

Etukilpi oli näköjään paikallaan, mutta Mika oli maalannut sen pinkiksi, joten sitä ei erottanut kunnolla. Mietin salaa mielessäni, että mahtaisiko ihminen elättää itsensä maalaamalla tilauksesta rekisterikilpiä korinvärisiksi. Muistaakseni ainakaan Turun seudulla ei ole tämän alan yrittäjiä eli kilpailua olisi suhteellisen vähän. Tarvitaankohan siihen jotain erilaista maalia?
Poliisi kysyi, että onko tämä se sama auto, joka usein pyörii Jukan Vehkeen nurkilla. Sanoimme, että on ja voisimme tarvittaessa auttaa hänen saamaan korjaamolta korjausaikoja, jos vaikka hänen pamppunsa menisi rikki. Jukan korjaamossahan on monen viikon jono, juuri työn laadun ja edullisten hintojen takia. Poliisi oli kuulemma ihan muusta syystä kiinnostunut Jukasta, mutta se asia ei kuulemma kuulu meille. Toki, jos näemme Jukan niin voisimme soittaa poliisilaitokselle, että missä päin hän liikkuu. Poliisit varmaankin haluavat niitä Super Puma soittimia.

Poliisi kirjoitti minulle sakkolapun, jonka perusteena oli kilvettömällä autolla ajaminen. Juuri kun sain sakkolapun, niin Esko kysyi, että ei näissä jarruissa sitten mitään vikaa vissiin olekaan. Seatin jarruthan puolsivat aika rajusti. Puoltamisen suunta kylläkin vaihtui joka päivä. "Vai että jarruissa voi olla vikaa?" poliisi totesi. Poliisi käski painaa jarrun pohjaan. Tein työtä käskettyä. Sen jälkeen poliisi käski laittaa auton käymään ja pyysi meitä yrittämään liikkeelle jarru pohjassa. Annoin kierroksia oikein kunnolla ja nostin kytkintä. Voi vittu. Seat lähti taaksepäin! Edes elokuvissa poliisimoottoripyörä ei mene niin huonoon kuntoon kuin tämä, jos sen yli ajaa Seatilla. Päätimme pysäyttää automme ja jos emme oli pysähtyneet, niin luultavasti poliisi olisi pian pysäyttänyt meidät esim. käsiaseella.

Miten poliisista voi tulla noin paljon ääntä, kun se hermostuu. Ei ihminen saa käyttäytyä mielestäni tuolla tavalla. Toki myönnämme, että meissä oli myös hieman vikaa, mutta rajansa kaikella. Olimme kaikki kolme käsiraudoissa, kun meidät ohjattiin Poliisi-Transitin takapenkille. Saavuimme Turun poliisilaitoksen sisäpihalle ja kaksi poliisia talutti meitä sisälle asemalle. Mietin koko aika, että saakohan meidän Seat olla rauhassa koko yön torin laidalla, jos joudumme putkaan? Mahtaisikohan laitoksella olla yhtään poliisia, joka voisi vartioida Seattia? Esko päätti vielä keventää tunnelmaa ja kysyi, että kumpi teistä poliiseista osaa lukea ja kumpi kirjoittaa. Mikan kanssa lopetimme nauramisen, kun Esko lysähti tajuttomana viereemme.

Seuraavaan tarinaan