MINUSTA

 

itselleni on sattunut yksi todellinen kohtaaminen aaveen kanssa. Se ei ollut niin pelottavaa kuin olisi luullut. Oli vain tavallinen päivä, olin noin15-vuotias, ja tulossa koulusta kotiin. Olimme juuri muuttaneet uuteen asuntoon. Astuin sisään eteiseen ja silloin näin sen. Se tuli minua kohti, tai paremminkin sinnepäin, missä minä seisoin. Se oli nainen, minua hieman lyhyempi ja tanakampi. Kasvoja en erottanut. Kun se huomasi minut, se hävisi. Olin hetken ihmeissäni, mitä tehdä, mutta sitten jätin kassini ja lähdin takaisin ulos. Kotona kun ei ollut ketään muita kuin minä.

  Myöhemmin olen miettinyt tapahtuiko se oikeasti, mutta olen kyllä lähes täysin varma että se tapahtui. Näin henkilön melko selvästi, tosin hiukan läpinäkyvänä.. Huone oli valoisa, eikä se voinut olla varjo, näin väritkin selvästi. Myöhemmin en ole tavannut tätä henkilöä, eikä kukaan muu perheestäni ole sitä nähnyt. Ehkä se siis oli aave, muuttamassa pois uusien asukkaiden tieltä.

  Vaikkei aaveita ole näkynyt, on jotain pientä aina välillä kuitenkin sattunut. Minulla on aika lehmän hermot(näissä asioissa, muuten niitä huonoimpia) ja tieteilijän aivot, joten en pienestä hätkähdä. Yritän aina selittää kaiken puhtaalla sattumalla ja järjellä. Silti toinen puoli minusta haluaa selittää kaiken jollain paranormaalilla ja epätavallisella. Päättäkää te mitä haluatte, minä vielä mietin.

 

Monesti, tietenkin kun on yksin, talon laitteet alkavat temppuilla itsekseen. Tulin kotiin, jälleen kerran koulusta, tällä kertaa vuotta, paria vanhempana. Menin olohuoneen kautta keittiöön, ottamaan välipalaa kuten tavallisestikin. Matkalla CD-soitin alkoi kuitenkin soimaan. Minä kuitenkin vain katsoin että hö, suljin sen ja menin keittiöön sen kummempia ajattelematta. Kun sitten kävelin olohuoneen läpi omaan huoneeseeni, televisio aukesi varoittamatta. Siihenkin reagoin aivan samalla tavalla: suljin sen. Vasta paljon myöhemmin ajattelin, että siinä voisi olla jotain outoa. Miksi ne aukesivat juuri silloin kun minä kävelin niiden ohi..?

Pikkusiskoni ei ottanut samoja tapahtumia yhtä iisisti. Hän istui yksin katsomassa televisiota, kun se yhtäkkiä sammui. Sitten tulostin meni päälle. Siskoni mennessä katsomaan tulostinta, telkkari aukesi jälleen. Kun hän oli takaisin sohvalla astianpesukoneen kansi aukesi. Tämä ei saanut häntä juoksemaan ulos talosta, vaikka hän tiesikin, että samaisessa paikassa oli lennellyt vaatteita tuolin selkämykseltä, kun talon omistaja oli ollut yksin kotona. Hän vain odotti sohvalle käpertyneenä, että joku tulisi kotiin.

  Monesti talossa myös kuuluu aivan selvästi kun ovi aukeaa ja joku tulee sisään. Olen vaikka kuinka monta kertaa jo erehtynyt. Kerrankin tulin alakerran saunasta muita ennen, ja kuulin sitten, pian oman tuloni jälkeen kuinka ovi kävi ja joku tuli sisään. Kohta kuitenkin kuului oikea oven paukahdus: sen tunnisti puheesta, mutta voisin vaikka vannoa että ovi kävi silloin, aivan kuten muinakin kertoina.

 

Vaikken voi myöntää, että olisin kuluttanut paljoa aikaa miettiessä, on kissani enkeli käynyt mielessäni muutaman kerran. Tällä en tarkoita mitään enkeliä joka olisi kissallani, mikä hyvinkin voi olla totta, vaan enkeliä kissani päälaella. Se on aivan selvä enkeli; sillä on pää keskikohdalla otsan ja päälaen rajalla, vartalo ja hame. Siivet heiluvat samaan tahtiin korvien kanssa; mustat siivet nousevat korviin. Puhdasta sattumaa vai kuinka? Pelastimme sen eläinsuojasta, kun se oli vielä pieni. Ehkä se pelastaa meidät.

 

Myöskään ennusunet eivät ole minulle vieraita. Olen laskeskellut, että kuluu noin puoli vuotta kun uni toteutuu. Olen yrittänyt pitää unipäiväkirjaa, mutta unohdan sen. Joka tapauksessa näin esimerkiksi isäni muuton unessa. Ei, en ole voinut kuulla siitä mistään, tuskin hän vielä silloin mietti muuttoa. Hän asui tällöin lapsuudenkodissani, kun taas loppu perhe aivan toisessa kaupungissa. Minä ja siskoni rakastimme sitä taloa, pihaa, kaikkea, eikä oltaisi millään haluttu siitä eroon. Näin kuitenkin unessa kun isä seisoi rivitalon edessä, kun me tulimme autolla pihaan. Olin erittäin surullinen.

  Keväällä isä kertoi harkitsevansa muuttoa pienempään asuntoon, joko rivi- tai omakotitaloon. Lopulta hän päätyi erääseen rivitaloon, aivan kuten olin unessa ennustanut. En kuitenkaan ollut läheskään yhtä pettynyt kuin unessa, olin jo kasvanut sen verran, etten enää tarvinnut sitä taloa niin paljoa. Joskus kuitenkin tulee haikea mieli ja ikävöin sitä. Ja niin.. Se uusi talo.. Se oli sama kuin unessa.

Niin joo.. Ehkä tässä pitäis myös kertoa itsestään.. Eli moi! Mä oon Pinklootus, tällänen 18-vee typy.. halusin tehdä jotkin kotisivut, ja sit keksin et tälläset olis ihan kivat, kun löysin netistä sellasen englanninkielisen sivun. Pitää varmaan laittaa se tähän, eli www.geocities.com/Area51/Chamber/5566/stories.html käykäähän sielläkin. (Kiitokset sinulle Adam G. SoRelle!)

Etusivulle!