25.11.2003
Kanget tappioputkessa, 1-5 nenään VVBK:lta
Kanget oli joutunut muokkaamaan hieman kokoonpanoaan illan otteluun VVBK:ta vastaan.
Allekirjoittanut itse oli loukkaantuneena edellisessä pelissä tulleen nivusvamman johdosta ja oli
siviilit päällä kaukalon laidalla. Illan hyökkäyskentät olivat Jortti-Ippe-Laatta ja Juke-Tipu-Kille.
Puolustuksessa luonnollisesti kontakteja kaihtamaton kovanaama Kukko, Patse ja Jukka.
Alkulämmittelyssä kaikki näytti hyvältä ja joukkue jopa suhteellisen virkeeltä. Kaverit ottivat hieman
nopeita lähtöjä ja paikat olivat auki ennen matsin alkua. Ensimmäinen erä alkoi kuitenkin hyvin sekavissa
merkeissä sekä puolin että toisin. Luonnollisesti lähdimme vastustajan väsyneeseen liikkeeseen mukaan
emmekä käyttäneet valtavaa juoksukapasiteettiamme ála Jortti. Serbi esitti muutamia huipputorjuntoja
eikä vastustajan avausmaalille mahtanut yhtään mitää. Kuitenkin pääsimme peliin mukaan Laatan uskomattomattomalla
yksisuorituksella, jossa hän niputti 3 vastustajaa ja ampui pommin ylämummoon. Valot välkkyivät hallissa,
yleisö oli aivan fiiliksissä ja serpentiinit paukkuivat.Loppuerä pelattiinkin sitte tasavahvasti.
Toiseen erään tultaessa oli päätetty nostaa kierroksia ja jättää vastustaja paikalleen. Mutta mitä kävikään
Toinen erä 0-3 tauluun ja HYVÄÄ YÖTÄ KANGET! Varsinaista selitystä toisen erän murjomiselle en löydä.
Joukkue ehkä hieman passivoitui ja muutamista paikoista, kun ei saatu sisään niin näin vain kävi. Tosin vastustaja
pelasi kyllä aika viisaasti. Serbin hienot torjunnatkaan eivät riittäneet vaan vastustaja meni väkisin
menojaan.
Kolmas erä oli sitten jo tavallaan vain muodollisuus. Tämä oli ehkä kokonaisuutena Kankien paras erä ja
paikkojakin oli kohtuullisesti, ihan avoimiakin. Tällä kertaa vaan ei heilunut kuin futsal-maalin verkko,
harmi sinänsä. Pari nopeaa maalia olisi vielä nostaneet joukkueen taisteluun voitosta, mutta lopullisesti
ottelun ratkaisseen maalin teki VVBK, Kankien painostuksesta huolimatta.
Itse ottelusta haluaisin nostaa esille Laatan hienolla yksilösuorituksellaan ja muutenkin kovalla taistelulla.
Ja Jortin, jolloin aina kuului kulmassa kolinaa, kun bulldozer oli hommissa. Myös Ilpolla oli hiki.
Nähtiinhän toki Kiljukaisen kuulu kärkikynä, mutta harmiksemme vieläkin ilman tulosta.
Ottelun jäähykunkkuna hääri Jukka 2 kaksiminuuttisellaan.
Tappiosta huolimatta joukkue uskoo vakaasti siihen, että kelkka kääntyy ensi viikon ottelussa ja paluu
voittokantaan tapahtuu...Lähes koko joukkue hakee voimia ensi viikkoon torstaina Doriksesta ja Kanget on
varmasti iskussa ensi viikon taistossa!
Julle