
03.04.2003
Laatan haastattelu
Kanget on aloittanut talvisarja 7 puhtaalla pelillä, mutta varmasti monet pelejä
seuranneet ovat huomanneet yhden pelaajan turhautumisen omiin suorituksiin. Laatta
ei ole ollut samassa vireessä maalinteon suhteen kuin aikaisemmin, vaikka ei hän
huonosti ole nytkään pelannut. Pisteitä ei ole vain jostain syystä tullut. Tästä
syystä kävin kyselemässä Laatan tunnelmia Viikate-ottelun jälkeen.
Mitä mieltä olet Kankien otteista talvisarja seiskassa?
Laatta: No, suht. heikolla pelillä on kuitenkin tullut molemmista peleistä voitot,
mikä on hyvän joukkueen merkki.
Et ole tehnyt itse kummassakaan ottelussa pisteen pistettä, mistä tämä johtuu?
Laatta: No, on vaikea alkaa erittelemään syitä, jostain syystä oma pelini on vain
ollut molemmissa otteluissa kadoksissa.
Viimeisessä 4 pelissä olet tehnyt vain yhden maalin, sinut tunnetaan kuitenkin
ennenkaikkea maalintekijänä, onko roolisi muuttunut joukkueessa?
Laatta: En ole ainakaan tietoisesti pyrkinyt muuttamaan rooliani, mutta tällä
hetkellä tärkeintä on, että joukkue pärjää ja koska voittavaa joukkuetta
tunnetusti ei ainakaan radikaalisesti vaiheta, olen saanut viellä peliaikaa,
mutta nyt on kyllä aihetta katsoa peiliin ja punnita syitä viime aikojen
heikkoihin peliesityksiin.
Onko joukkueella syytä murehtia kevätkunnostasi, vai onko takkuilu vain
väliaikaista?
Laatta: Uskon, että kovalla työnteolla ja yrittämisellä tehotkin palaavat, ja
onhan joukkue pärjännyt ilman onnistumisianikin.
Jos joukkueen johto yrittää herättää sinut laittamalla filaan, otatko sen
epäluottamuslauseena vai lähdetkö nöyrästi tekemään töitä penkin päästä
saavuttaaksesi entisen tasosi takasin?
Laatta: Otan itseäni niskasta kiinni ja yritän vakuuttaa joukkueen kovalla
työllä ja näin lunastaa takaisin pelipaikkani.
Voiko syy tehottomuuteesi olla pitkässä pelitauossa?
Laatta: No taukohan on ollut koko joukkueelle sama, mutta kelpaneehan tuokin
selitykseksi, jos haluaisin niitä lähteä kaivelemaan, mutta kuten sanottua
vastaus löytyy peilikuvasta.
Oliko omassa harjoittelussasi jotain poikkeuksia tauon aikana, vai keskityitkö
johonkin tiettyyn osa-alueeseen tauon aikana aikaisempaa enenmän?
Laatta: Nestetankkaukseen homma ei ainakaan kaatunut, ehkä kunnon ajoituksessa
ollaan jostain syystä epäonnistuttu.
Ensi viikolla Kanget lähtee gaalaristeilylle Tallinnaan, millä mielellä mukaan?
Laatta: Loistavalla hengellä, tottakai!
Onko sinulla sopimus seuraavasta kaudesta Kankien kanssa, oletko siis jatkamassa
vai vaihdatko seuraa/lopetatko kokonaan aktiiviurasi?
Laatta: Tuskin mikään muukaan seura tätä kaveria huolisi, että toivottavasti saan
jatkaa tässä seurassa.
Loppuun lyhyesti, mitä mieltä olet seuraavista asioista?
Tapparan mahdollisesta suomen mestaruudesta?
Laatta: En seuraa jääkiekkoa kesäisin.
Loviisan ydinvoimalasta?
Laatta: Ehkä tulevaisuudessa työnantajani.
Julle Urpalaisen huimasta maalintekovireestä
( 7 maalia kahdessa viimeisessä ottelussa )?
Laatta: Julle pelaa ehkä elämänsä kevättä, kylmä hermoinen viimeistelijä, joka
elää onnistumisista
Integraalimuunnoksista?
Laatta: Hehheh, no comments.
Kahden erotuomarin käyttämisestä säbämatseissa?
Laatta: Ihan ok, korostaa taitopeliä.
Wapusta?
Laatta: Jaa-a, saas nähä.
Ja loppuun vielä teveiset faneillesi..
Laatta: Aina on suosta noustu ja aina tullaan nousemaan.
Kille
Uutiset -etusivulle
Pääsivulle
HTML Design and Graphics © Copyright 2003 KANGET