09.10.2003
Kangille kauden avaustappio
Kanget koki keskiviikkona tappion Kivekselle luvuin 7-11. Lähtökohdat peliin olivat paljon paremmat kuin kauden avauspeliin, mutta silti
tappio oli selkeä. Kanget eivät johtaneet kertaakaan pelin aikana ja peli oli lukossa koko matsin ajan. Kanget kyllä hallitsi peliä
näennäisesti, mutta vastustaja oli paljon parempi viimeistelyssä.
Joukkue oli saanut Killen ja Tirpan pois sairaslistoilta ja Jortin pois syrjäisen rannikkokaupunki Helsingin huvituksista ja yöelämästä. Koko
kolmikko pelasi siis kauden avausottelun ja muodostivat toisen hyökkäysketjuista. Ketjun peli toimi mainiosti ja ketju vastasi Kankien
viidestä maalista. Ensimmäisen pelin tehoketju Julle-Ilpo-Laatta oli pidetty koossa ja odotukset olivat kovat. Ketju pyöritti peliä
loistavilla oivalluksilla ja kuvioilla, mutta maalinteko tökki tällä kertaa pahemman kerran. Ja kun vastustaja pääsi vielä rankaisemaan
useampaan kertaan vastahyökkäyksistä, oli ketjun pelihalut kovalla koetuksella ottelun lopussa.
Koko joukkueen keskittyminen peliin ei ollut paras mahdollinen, sillä heti pelin jälkeen oli joukkue lähdössä laskemaan teekkarilakkia
Dorikseen. Juomahalut olivat siis kovat ja tämä näkyi ehkä pelaamisessa. Toinen merkittävä syy huonoon peliin lienee se, että joukkueen
kapteeni Juke on edelleen pelikyvyttömänä. Leaderin puuttuminen pukuhuoneesta, vaihtopenkiltä ja kentältä on ollut psykologisesti pahempi
paikka joukkueelle kuin osattiin odottaa. Huhut kertovat kuitenkin, että Juke olisi palaamassa kokoonpanoon viimeistään kahden seuraavan
pelin aikana.
Tappiollisesta ottelusta huolimatta haluan nostaa pelistä esille Tirpan, joka laukoi 3 komeaa maalia. Tämä osoittaa, että joukkueen
hyökkäyspäässä on leveyttä ja potentiaalia useisiin ratkaisijoihin Jullen takana. Toisaalta pelissä hukattiin monta ylivoimapeliä, koska
laukaukset puuttuivat lähes täysin. Tähän osa-alueeseen on kiinnitettävä enemmän huomiota jatkossa. Seuraava peli on Paja Pajaa vastaan ja
siitä ei kelpaa mikään muu kuin voitto.
Kille