
Tämän tyylioppaan kehittyminen lähti liikkeelle vuoden 2000 Tuska Festivaaleilta Helsingistä. Kun todella näkee miten paljon huonosti pukeutuvia hevareita maamme heviskene pitää sisällään olin pakotettu kirjoittamaan muutamia ennen kirjoittamattomia sääntöjä kaikille luettavaksi ja noudatettavaksi.
Ajatus pyöri päässäni useita vuosia, kunnes alkoi kehittymään tähän ensimmäiseen, joskin alkeelliseen muotoonsa. Sivuilla käsitellään muutamia perusasioita yksinkertaisesti ihan aloittelijallekin sopien. Itsensä kokeneemmiksi hevareiksi tuntevat voivat siirtyä suoraan osioon viisi, jossa tyyliä vain hiotaan, ei enää muuteta.
Ajatukseni on saada teidät, rakkaat heviystäväni näyttämään yhtä hyvältä kuin musiikkilaji kuulostaa. Matkalla periaatteenamme on siis: Näytä mieluummin Paul Stanleyltä kuin Alice Cooperilta.
Olkaa hyvät.