Paavikunnassa on tätä evankeliumia saarnattu pyhäinpäivänä. Tarkoitus ei ole ollut paha. Asia on vain oikein ymmärrettävä: teksti on sovitettava eläviin pyhiin, toisin sanoen, tosi kristittyihin maan päällä. Evankeliumin pääsisältönähän on rakkaan Herramme Kristuksen kuvaus siitä, millaisia opetuslapsia hänellä on, miten heidän käy maailmassa ja mitä he saavat toivoa. Tällainen opetus ei kuulu kuolleille pyhille heistä ei meillä täällä maan päällä ole mitään hyötyä , vaan meille kaikille, jotka vielä elämme maan päällä ja joilla on autuaallinen toivo iankaikkisesta elämästä, oppiaksemme, kuinka meidän tulee käyttäytyä, mitä ajatella ja mihin turvata. Meidän on erityisesti huomattava tämä evankeliumin lause: opetuslapset istuivat Herran Jeesuksen ympärille ja hän puhui heille. Näin erikoisesti Luukas lausuu: »Hän nosti silmänsä opetuslastensa puoleen ja sanoi: Autuaita olette te, köyhät» jne. Joka siis kuulee tätä evankeliumia, oppikoon siitä, mikäli tahtoo Kristuksen opetuslapsi olla, kuinka hänen on muodostautuminen, käyttäytyminen, ja mihin hänen tulee turvata. Matteus puhuu kahdeksasta eri ominaisuudesta, jotka ovat kaikissa kristityissä, mikäli tahtovat olla oikeita kristityitä eli Kristuksen opetuslapsia.

Ensimmäinen ominaisuus on tämä:

»Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.»

Tässä emme saa antaa sen itseämme eksyttää, että Luukas sanoo vain: »Autuaita olette te, köyhät», mutta Matteus lisää: »hengellisesti köyhät»; tarkoitus on kuitenkin aivan sama. Niinpä Kristus sanoo (Matt. 11:5): »Köyhille julistetaan evankeliumia.v Ja Paavali sanoo I Kor. 1:27: »Mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.»

Samoin Kristus sanoo vertauksessaan taivasten valtakunnasta, että, ne, joilla oli peltoja ja härkiä ja taloudellisia huolia, eivät tahtoneet tulla illallisille, mutta että vaivaiset, ontuvat, raajarikot ja sokeat, jotka tavattiin kaupungin kaduilta ja kujilta, tulivat, ja että samoin tulivat nekin, jotka oleskelivat teillä ja aitovierillä, kun heitä vaadittiin tulemaan aterialle. Evankeliumi on näet sellainen saarna, että rikkaat, maailman viisaat ja mahtavat katsovat olevan syytä olla sitä vastaan ottamatta, kun heillä muka on kyllin entiseltä. Ja kun evankeliumi tuo myötänsä ristin ja kaikenlaisia vaaroja, niin he eivät tahdo sellaisen saarnan tähden antautua vaaralle alttiiksi.

Sitävastoin se halpa ja vähäinen joukko, jolla ei ole muuta lohdutusta maan päällä, se, johon kuuluvat kurjat, hyljätyt, ylenkatsotut, vaivaiset ja raskautetut, tulee iloiseksi kuullessaan evankeliumista, että heillä on armollinen Jumala taivaissa, vaikka heillä ei maan päällä olekaan mitään tai on sangen vähän. Luukas tarkoittaa juuri tällaisia köyhiä.

Kuitenkin tiedämme, että köyhienkin joukossa on monta jumalatonta heittiötä, joille käy huonosti sentähden, että ovat pahantapaisia, eivät ota vaarin Jumalan sanasta, elävät kevytmielisesti ja pahennusta herättävästi eivätkä siitä syystä milloinkaan täällä pääse hyville päiville. Sitävastoin on varakkaita ja rikkaita ihmisiä, jotka ovat hyviä kristityitä, kuulevat mielellään Jumalan sanaa, elävät jumalisesti ja tekevät köyhille paljon hyvää.

Herra ei siis tyydykään sanomaan vain: »Autuaita olette te, köyhät», vaan hän lisää siihen vielä: »Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta», niinkuin Kristus tässä selvästi sanoo.

Mitä on hengellinen köyhyys? Sen voimme helposti oppia tuntemaan sen vastakohdasta ja maailman esikuvasta. Maailma elää aina niin, että sitä luulisi hengellisesti rikkaaksi. Siellähän vallitsee mitä suurin suruttomuus: ei muka tarvitse peljätä ketään, vaikka eletään kaikenlaisissa synneissä ja paheissa. Niinpä näemme Evankeliumeista, etteivät Johannes ja Kristus mistään muusta syystä niin vastustaneet fariseuksia, kuin siitä, että nämä luulivat olevansa hurskaita, että Jumala muka oli heille armollinen, että he istuivat hänen helmassaan .

Sellaiset ihmiset ovat hengellisesti rikkaita: he luulevat, että heillä on kaikkea kyllin eivätkä armoa tarvitse. Sentähden he ovat hyvillä mielin, mikään ei sureta heidän sydäntään; he elävät aivan kuin heillä olisi jo takuu siitä, että he kaikin puolin tyytyvät Jumalaan ja Jumala heihin. He luulottelevat siis olevansa autuaita ihmisiä. Mutta oikeastaan he ovat autuudesta aivan osattomia: he eivät ikinä tule taivasten valtakuntaan, elleivät käänny.

Mutta ne, Herra sanoo, kuuluvat taivasten valtakuntaan, jotka ovat hengellisesti köyhiä, toisin sanoen, jotka eivät ole suruttomia, vaan vaeltavat Jumalan pelossa, eivät elä kaikkien tuulien mukaan, niinkuin maailma, vaan ottavat vaarin elämästään verraten käyttäytymistään tarkasti Jumalan sanaan ja huomaavat, kuinka synti on ihmisluonnon niin turmellut, ettei oikea kuuliaisuus mitenkään ota toteutuakseen. Ennenkuin arvaammekaan, olemme jo täynnä vihaa, kiukkua, kateutta, kärsimättömyyttä ja kaikkea hengellistä kurjuutta. Kun sitten seuraa rangaistus, joka ei tulematta jääkään, niin silloinpa alkaa valitus, tuska ja murhe, silloin mielellään omistettaisiin Jumalan armo ja oltaisiin vapaita sekä synnistä että sen rangaistuksesta.

Sellainen sydän, jolla ei syntiensä ja Jumalan tulossa olevan tuomion tähden ole lepoa yöllä eikä päivällä, on hengellisesti köyhä. Ei siinä totisesti ole suurta iloa ja naurua. Sentähden maailma pitääkin sitä pahana, onnettomana asiana. Ja toisaalta se pitää autuaallisena asiana sitä, ettei ole ahdistuksia ja kiusauksia, vaan mieli saa olla murheista vapaa.

Mutta Kristus sanoo: Minun opetuslapsiani ovat sellaiset, joilla on arka, heikko ja särjetty sydän. He kyllä tietävät, mitä heidän pitäisi tehdä, mutta he eivät kykene sitä toteuttamaan. Joka päivä ja melkein joka hetki tapahtuu jokin onnettomuus: perkele kaataa heidät milloin mihinkin. Se ei vahingoita, Herra sanoo. Eläköön maailma surutonna, aivan kuin se ei milloinkaan olisi vesipisaraakaan tahrannut! Mutta kun te, minun kristittyni, olette mielestänne suurimpia syntisiä, niin olette autuaita, sillä te olette oikealla tiellä taivaaseen. Joka tuntee syntinsä, hän pyytää armoa; joka pelkää kuolemaa ja helvettiä, hän ihastuu elämästä ja taivaasta. Te olette siis autuaita ihmisiä, mutta nuo suruttomuudessa elävät eivät ole autuaita.

Hengellisesti köyhänä oleminen tietää yksinkertaisesti sitä, että syntien ja myötäsyntyneen heikkouden tähden ollaan hengen ja mielen puolesta särjettyjä ja ahdistettuja. Siellä Jumala tahtoo asua, niinkuin sanoo Jesaja (66 1.), hän lohduttaa armollansa jättämättä epätoivoon ahdistuksessa olevaa sielua. Pyhällä evankeliumilla hän valistaa Herran Kristuksen sellaisille sydämille, niin että he saavat lohdutusta ja iloa ja perivät taivaan valtakunnan.

Tämä siis on kristittyjen eli Kristuksen oikeitten opetuslasten ensimmäinen ominaisuus: he ovat hengellisesti köyhiä, toisin sanoen, he elävät Jumalan pelossa, eivät ole suruttomia, olisivat mielellään hurskaita, mutta huomaavat perkeleen ja oman lihan aina tiellään, jonka tähden he käyvät aroiksi, peljästyneiksi ja alakuloisiksi. Älkää silti peljästykö, Kristus sanoo. Te olette mielestänne onnettomia ihmisiä, joiden täytyy yötä päivää kantaa sydämessänne surkeutta ja murhetta, mutta uskokaa minua: te olette autuaita, teidän on taivasten valtakunta. Noiden toisten täytyy mennä helvettiin, noiden, jotka eläinten tavalla elävät suruttomuudessa eivätkä mielellään koskaan ajattele, millainen heidän suhteensa Jumalaan on ja miten he viimeisenä päivänä voivat tehdä tilin elämästään ja teoistaan.

Ei siis ole mikään paha merkki se, että sinä elät Jumalan pelossa, tunnet syntisi, olisit mielelläsi hurskas ja murehdit syntiäsi ja tottelemattomuuttasi. Sinä olet autuas! Varo siis ajattelemasta toisin; sanotaanhan tässä, että Kristuksen opetuslapset ovat hengellisesti köyhiä, syntiensä tähden ahdistettuja ja murheellisia. Sitävastoin maailma, joka on synneistään suruton ja elää huoletonna ja vapaasti, on joukko onnettomia ihmisiä. Tämä on ensimmäinen lohdutus ja Kristuksen opetuslasten ensimmäinen ominaisuus.

Toinen ominaisuus on:

»Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.»

Murhe ei ole tässä samaa kuin se, mitä me tavallisesti sanomme murehtimiseksi, kun käydään mustassa puvussa jonkun hyvän ystävän, vaimon tai lapsen kuoltua, vaan murheellisuus on tässä samaa kuin valittava ja ikävä mieli jostakin erikoisesta, ruumista, omaisuutta, vaimoa, lapsia, palkollisia ja muita kohdanneesta onnettomuudesta. Niin Luukas selittää asian sanoen suoraan: »Autuaita te, jotka nyt itkette, sillä te saatte nauraa.»

Tämä on kristittyjen toinen ominaisuus: heillä on sekä peljästynyt, arka sydän että myöskin silmät kyynelissä kaikenlaisten onnettomuuksien heitä kohdatessa. Koska sekä perkele että maailma ovat kristityn kiukkuisimmat viholliset, niin tämä vihollisuus ehdottomasti tuottaa heille vahinkoa. Perkele ampuu milloin rutolla ja muilla taudeilla, milloin tulen ja veden hädällä, milloin rakeilla ja muilla elantoon kohdistuvilla vaurioilla. Toisinaan hän myös yllyttää vastaamme jumalattomia ihmisiä, jotka tuottavat vahinkoa sekä ruumiille että omaisuudelle.

Lyhyesti sanoen: kukaan ei voi luetella, mitä pahaa perkele ja häijyt ihmiset tuottavat kristityille. Ovathan hekin ihmisiä, joilla on liha ja veri; heidän on siis mahdoton sille vain nauraa. Heitä kiusataan, ahdistetaan ja vaivataan, kunnes heidän silmänsä kostuvat. Tapahtui vahinko ruumiille tai omaisuudelle, joka tapauksessa kipeää se tekee, liha ei voi luonnostansa luopua.

Tästä maailma taas tekee sen johtopäätöksen, että kristityt ovat onnettomia ihmisiä, koska heidän täytyy antautua tuollaisten kärsimysten ja vaivojen alaisiksi. Sen sijaan maailma pitää niitä ihmisiä onnellisina, joille ei mitään vauriota tapahdu, jotka ovat voimakkaita, joilla on raitis ruumis, joiden elinkeino menestyy hyvin, joilla on kaikkea kyllin ja joilla on iloa vaimosta, lapsista ja palkollisista, niinkuin on kirjoitettu 144. psalmissa. Se kyllä kelpaa maailmalle, sitä se tahtoo ja sitä se aina harrastaa: keinojen keksiminen vastakohtienkin varalle.

Mutta mitä sanoo Kristus? Ensiksikin on varma, etteivät ne ihmiset, jotka aina nauravat, ole Kristuksen opetuslapsia. Heitä kohtaavat niin monet vastoinkäymiset, että heidän silmänsä kostuvat kyyneleistä, se on varmaa. Joka siis tahtoo kristitty olla, hän antautukoon mielellään vaaraan. Mutta joka tahtoo saada hyviä päiviä, aina nauraa ja iloita eikä koskaan itkeä, hän ajoissa lakatkoon olemasta kristitty, sillä kristityt saavat itkeä.

Varo myös täydellä todella pitämästä kristityitä onnettomina ihmisinä sentähden, että he ovat murheellisia! Kuule, mitä Kristus heistä arvelee sanoessaan: »Autuaita ovat murheelliset.» Kuinka se on mahdollista? Eihän siellä ole mitään autuutta, missä pahoin käy, missä itketään ja valitetaan; autuushan on iloa. Missä itketään, siellä vallitsee murhe.

Se on totta, Kristus sanoo, mutta vain toistaiseksi. Minun kristittyjeni käy näet siten, että heidän itkunsa, heidän murheensa ja surunsa täällä eivät kestä kauan, sen jälkeen he saavat lohdutuksen. Ei sovi siis ensinkään ottaa huomioon nykyisyyttä. Tulevaisuuteen katsokoon se, joka tahtoo kristityt oikein erottaa jumalattomista. Silloin sanotaan näin: maailmalla on ilonsa, mutta se on lyhyt ja huono ilo, joka pian katoaa, ja vielä sellainen ilo, jota seuraa iankaikkinen vaiva. Mitähän nyt mielinet sanoa maailmasta? Vieläkö pidät sitä autuaana sen naurun ja hetkellisen tanssin tähden? Et varmaankaan. Kristityt tosin ovat murheellisia, he itkevät, heidän käy huonosti. Mutta katso tulevaisuuteen, josta sanotaan: »Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.»

Sen näemme Lasaruksen ja rikkaan miehen tapauksesta. Koko maailma piti rikasta miestä onnellisena ihmisenä: olihan hänellä kaikkea kyllin, ja hän sai, mitä hänen sydämensä halasi. Mutta kauanko sitä kesti? Hänen kuoltuaan seurasi naurua ja iloa iankaikkinen itku ja vaiva. Sen sijaan Lasarus sai kärsiä pahaa täällä, niinkuin Aabraham sanoi; hänelle kävi varsin onnettomasti, mutta sitten hän sai iankaikkisen lohdutuksen.

Näin meidän olisi lausuttava arvostelumme tulevaisuuden eikä nykyisyyden näkökulmasta; siinä tapauksessa risti ja vaivat olisivat meistä keveitä. Emmekä me myös pitäisi itseämme onnettomina ihmisinä, vaikka meidän täällä täytyykin kärsiä murhetta ja vastoinkäymistä; me pitäisimme itseämme Kristuksen sanojen mukaan autuaina, jopa kiittäisimme häntä siitä. että hän meitä isällisesti kurittaa ja ajallisten onnettomuuksien kautta antaa meille aihetta muistaa tulevaista iankaikkista lohdutusta. Ne sitävastoin, joilla täällä on kaikkea kyllin, ja joille ei mitään vaurioita satu, unohtavat iankaikkisen lohdutuksen ja ovat oikeastaan kaikkine kunnioineen ja omaisuuksineen onnettomia ihmisiä.

Kristuksen opetuslasten ominaisuus on se, että he sekä murehtivat ja itkevät syntien, Jumalan vihan ja tuomion tähden, että myös kyynelöivät kaikenlaisten ulkonaisten onnettomuuksien ja vastoinkäymisten vuoksi. Näistä kahdesta ominaisuudesta kristityt voidaan helposti tuntea.

Nyt seuraa kolmas:

»Autuaita ovat sävyisät, sillä he saavat periä maan». Sangen sattuvasti Herra on tässä kuvannut oikeitten kristittyjen tilan, kuinka heidän käy ja mistä he saavat lohdutuksen. Maailmakaan ei saata olla sille huonosti käydessä itkemättä ja valittamatta. Mutta tutki tarkoin omaa sydäntäsi ja katso, mitä ajatuksia sieltä löydät. Sieltä tapaat sellaista itkua, joka ei ole muuta kuin häijyyden ja kiukun itkua, joka ei johdu siitä, että vahinko tekee sinulle kipeää, vaan siitä, ettet saata itse kostaa etkä siten asettaa vihaasi, niinkuin mielesi tekee.

Sellaista vihaista ja kostonhimoista sydäntä, sanoo tässä Kristus, et tapaa minun opetuslapsistani. He itkevät kuin hurskaat lapset vain sentähden, että vaurio koskee heihin kipeästi. Sen sijaan heillä on sävyisä mieli: he eivät ajattele kostoa, vaan jättävät sen Jumalalle ja jättävät asian sillensä. Koska Jumala niin on sallinut, he kärsivät mielellään, kunnes hän tuo neuvon ja avun.

Ja mikä on seurauksena tällaisesta mielenlaadusta? Se, että he saavat periä maan, toisin sanoen, kun he antavat koston Jumalalle, niin Jumala suojelee ja varjelee heitä ja auttaa heitä siunauksellaan, niin että jumalattomien ylpeys ja mielivalta ei saa heitä vahingoittaa. Sen esimerkitkin osoittavat.

Hurskasta Joosefia hänen veljensä kovin ahdistivat. Kaikkien heidän juoniensa tarkoituksena oli sortaminen, ettei hän pääsisi edistymään. Mitä tämä hurskas lapsi teki? Ei hänkään tahtonut ruveta itse kostamaan, vaan antoi sen Jumalan tehtäväksi, nöyrästi kärsien kaiken, mitä Jumala salli hänen kärsiä. Silloin Jumala katsoi hänen puoleensa ja korotti hänet: hänestä tuli hänen veljiensä herra, ja Jumala asetti hänet suuren omaisuuden omistajaksi. Näin ei olisi käynyt, ellei hän olisi sietänyt veljiensä vastustusta.

Samoin hirmuvaltias farao kovin vaivasi ja sorti Israelin kansaa Egyptissä: siten hän aikoi heidät masentaa, etteivät ikinä vahvistuisi. Mutta faaraon ja Egyptin täytyi sortua, ja tuo kurja, sorrettu kansa, joka oli antanut koston Jumalalle, vahvistui niin, että se saattoi karkoittaa Kanaanin maasta pakanat ja itse periä maan.

Saman lohdutuksen Herra antaa tässäkin: Teidän, minun opetuslasteni, täytyy antautua sorron alaisiksi maailmassa; mutta varokaa tulemasta tyytymättömiksi, säilyttäkää sydämenne sävyisänä ja antakaa kosto minulle! Silloin asiat helposti saavat käänteen: teidän vihollisenne, jotka teitä tahtovat sortaa, peräti kukistuvat, mutta te jäätte minun perillisikseni ja maan herroiksi.

Tähän lohdutukseen turvautukaamme pelkäämättä hirmuvaltiaita, jotka mielivät riistää meiltä hengen, elämän, omaisuuden ja kaiken. Heidän täytyy oikeastaan luopua, jos me vain luotamme Jumalaan, joka voi meidät pelastaa ja meitä suojella. Heidän pitää sortuman, noiden onnettomien ihmisten!

Opi tästä ajattelemaan, kuinka kurja ja turmiollinen on kostonhimoinen sydän. Jos antaisit kärsivällisyydessä asiasi Jumalan haltuun, niin Jumala sinut pelastaisi ja varjelisi ja kääntäisi asiat parhaaksesi. Nyt sinä kostonhimollasi saatat itsesi vaaralle alttiiksi ja ehdoin tahdoin riistät itseltäsi sen aarteen, jonka muuten voisit Jumalalta saada.

Tälläkin kohdalla siis arvostelu muuttuu toisenlaiseksi. Niitä, joilla on suuri vaikutusvalta, niin että voivat itse puolustautua ja suojella itseään, maailma pitää autuaina ihmisinä. Mutta onnettomiapa he ovat. Vaikka heillä nyt on jotakin, täytyy heidän kuitenkin hukkua. Maata he eivät saa periä.

Sitävastoin ne, jotka ovat sävyisät sydämeltä, nöyrästi kärsivät, mitä Jumala sallii, Jumalan kostoa odottaen, kunnes hän katsoo heidän puoleensa ja estää jumalattomain aikeet, he saavat (tehkööt hirmuvaltiaat mitä tahansa) periä maan, niinkuin kuulimme Joosefin ja Israelin kansan kohtaloista Egyptissä.

Samanlaisen esimerkin saamme Daavidin elämästä. Hänen oma poikansa karkoitti hänet maasta. Daavid käsitti kyllä ansainneensa tämän rangaistuksen; sen tähden hän kärsi sen nöyrästi, Jumalan apua odottaen. Eikä se jäänytkään tulematta: Daavid pääsi jälleen maahansa, mutta kapinallinen Absalom joukkoineen kukistettiin.

Tämä on Kristuksen opetuslasten kolmas ominaisuus: he eivät ole kostonhimoisia, vaan kärsiessään odottavat nöyrästi ja mieli sävyisänä apua Jumalalta.

Neljäs ominaisuus on tämä:

»Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan».

Luukas puhuu entiseen tapaansa vain lyhyesti. Hän sanoo: »Autuaita te, jotka nyt isoatte, sillä teidät ravitaan». Tämä on helppoa ymmärtää; sehän tarkoittaa aivan samaa kuin Marian sana hänen kiitosvirressään. »Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois». Tähän soveltuu sangen hyvin Matteuksen lisäämä selitys. Onhan näet ilmeistä, että on paljon köyhiä ihmisiä, joilla ei ole tarpeeksi edes kuivaa leipää. Heidät Jumala jättää köyhyyteen, koska nämä ovat sen ansainneet ja itse ovat siihen syypäät: kun eivät välitä vähääkään saarnasta, ovat laiskoja kutsumuksessaan ja viettävät pahennusta herättävää elämää. Näin he tuhlaavat Jumalan siunauksen. Hän ei voi auttaa heitä, vaikka mielellään tahtoisikin. Hänen täytyy päinvastoin rangaista yhä kovemmin: köyhyys, sairaus ja muut onnettomuudet vain lisääntyvät.

Sellaisia köyhiä Herra ei sano tässä autuaiksi tai että he ravitaan. He ovat köyhiä ja onnettomia ihmisiä ja sellaisina he pysyvätkin sekä ajassa että iankaikkisuudessa, elleivät tee parannusta ja tule hurskaammiksi.

Ne hurskaat taas, jotka ovat Jumalaa pelkääviä ja mielellänsä soisivat kaiken kaikkialla menestyä oikein ja hyvin, ovat autuaita. Heidän Jumala ei aina anna isota ja janota. Heihin koskee kipeästi se, että maailmassa on niin paljon pahuutta ja että niin harva ihminen tekee parannuksen. Tämän toteammekin maailmassa joka päivä: hurskas ihminen, joka elää hyvin ja kristillisesti, harvoin saa nauttia mitään etuja maailman taholta, mutta sitä enemmän kärsii vahinkoa; se sitävastoin, joka on viekas ja valmis kaikkiin vehkeisiin, voittaa rahaa, kunniaa, omaisuutta, ja häntä .onni suuresti suosii.

Herra ajatellen tätä pahennusta varoittaa siitä kristittyjään. Hänen tarkoituksensa on sanoa: Älkää antako maailman esimerkin itseänne vietellä. Pysykää hurskaina, Jumalaa pelkääväisinä; älkää siitä loukkaantuko, vaikka toiset paisuvat rikkaiksi ja mahtaviksi, mutta teidän täytyy aina pysyä syrjäytettyinä, köyhinä kerjäläisinä. Uskokaa minua: te olette autuaita, mutta nuo ovat onnettomia ihmisiä. Olkaa varmoja kummastakin: noiden täytyy jumalattomuutensa tähden kaikkine rahoineen ja omaisuuksineen joutua onnettomuuteen ja jäädä tyhjiksi, mutta te saatte aikananne runsaasti nauttia minun siunaustani täällä maan päällä ja sitten iankaikkisesti saatte nauttia kaikkea yltäkylläisyyttä.

Tämä kohta koskee siis niitä hurskaita kristityitä, jotka maailmassa yleensä ovat köyhiä ja viheliäisiä, joilla tuskin on jokapäiväistä leipää. Sen vuoksi eivät saa käydä murheellisiksi. Pysykööt hurskaina ja Jumalaa pelkäävinä, toivoen, että Jumala ei ainaiseksi viivytä siunaustansa.

Kristuksen opetuslasten viides ominaisuus on seuraava:

»Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.»

Tämä lause on helppo käsittää. Kristus on varsinkin Luukkaan Evankeliumin 6. luvussa laveammin selittänyt, millainen kristittyjen laupeus on: se ei kohdistu ainoastaan ystäviin ja sellaisiin ihmisiin, joilta me voimme saada korvausta, vaan vihollisiinkin, joilta emme voi toivoa mitään hyvää. Samalla tavalla Jumalakin on laupias: hän antaa ystäville ja vihollisille, hyville ja pahoille aurinkonsa paistaa, sadetta ja kaikkea, mitä he tarvitsevat. Tämä tosin tuntuu vaikealta, sillä vanha Aadam ei niin helposti voi unohtaa vahinkojaan; se kiukustuu, kun pitää jopa tehdä hyvää niille, jotka ovat sille tuottaneet pelkkää onnettomuutta. Mutta meidän on tarkkaaminen sitä jaloa ja suurta lohdutusta, jonka Herra tässä lupaa, tottelematta vanhaa Adamia. Äsken Herra lohdutti meitä sanomalla, että jos meillä on sävyisä sydän ja jätämme kaiken koston hänelle, hän on palkitseva meidät runsaalla siunauksella ja armollisella suojeluksella. Nyt hän johdattaa meidät sitäkin ylemmä. Hän ei ainoastaan tahdo, että me annamme anteeksi, vaan että me niille, jotka ovat meitä kaikin tavoin vahingoittaneet, myös teemme kaikkea hyvää, kun nämä ovat sen tarpeessa ja mikäli me voimme. Siihen hän liittää lupauksen: samoin kuin me olemme laupiaat, säälien köyhiä näiden hädässä, olkootpa vaikka verivihollisiamme, ja kernaasti heitä auttaen, samoin Jumalakin armahtaa meidän hätäämme, mielellään antaa anteeksi ja unohtaa kaiken ja osoittaa meille armonsa ja laupeutensa.

Sanopa siis, eivätkö ole autuaita ne ihmiset, joille Jumala lupaa olla laupias, joille Jumala ei vihastu, vaan osoittaa kaiken armonsa? Joka sitä halajaa, hän ruvetkoon todella kristityksi, uskokoon Kristukseen ja olkoon sitten laupias lähimmäiselleen, silloin Jumalakin on hänelle laupias. Mutta monin kerroin onnettomia ovat ne ihmiset, jotka eivät huoli tästä lohdutuksesta, vaan noudattavat kiukkuaan: eivät tahdo auttaa köyhiä ja kurjia ihmisiä, vaikka kyllä voisivat.

Seuraa sitten kuudes ominaisuus:

»Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.»

Puhtaaksi sydämeksi sanotaan yksinkertaisesti sellaista sydäntä, joka tarkkaa yksinomaan Jumalan sanaa ja tahtoa eikä maailman tavoin etsi rahaa, tavaraa, kunniaa, valtaa ja loistoa, tällaiset sydämet eivät ole puhtaita, niissä ei Luukkaan Evankeliumin 8. luvun mukaan Jumalan sana voi tuottaa hedelmää, samoin kuin peltokaan ei ole puhdas, jos se on täynnä kiviä, ohdakkeita ja orjantappuroita ynnä muita rikkaruohoja. Mutta kun ihmiset käyttäytyvät niin, että he omistavat rahaa ja muuta omaisuutta, ikäänkuin he eivät sitä omistaisikaan, ja sen sijaan pitävät kalliina sanan ja Jumalan valtakunnan, niin heillä an hyvä ja puhdas sydän; siinä hedelmät päivä päivältä kasvavat suuremmiksi: he oppivat tuntemaan Jumalaa, luottamaan hänen armoonsa ja hänen avustaan iloitsemaan.

He ovat autuaita ihmisiä, niinkuin Kristus ylistäen lausuu (Joh. 17:3): »Tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.»

Sitävastoin nuo toiset ovat kaikkine omaisuuksineen onnettomia ihmisiä, sillä heillä joko ei ole sanaa taikka eivät laske sitä sydämelleen eivätkä pidä sitä parhaimpana lohdutuksenaan ja omaisuutenaan. He eivät milloinkaan pääse näkemään ja tuntemaan Jumalaa. Kun kristityillä kuoleman lähestyessä on lohdutusta, iloa ja toivo Jumalaan, niin noiden täytyy peljätä Jumalaa enemmän kuin perkelettä. Sen seurauksena on ehdottomasti kurja, onneton kuolema.

Meidän pitäisi siis ahkerasti viljellä sanaa, antaa yksin sen asua ja valistaa sydämissämme; silloin mekin saisimme oikein nähdä Jumalan ja olla varmat siitä, että hän on armollinen ja hyvä Jumala. Vaikka kukaan ei hänen edessään ole viaton, hän kuitenkin tahtoo antaa syntimme anteeksi ja tehdä meidät Kristuksen tähden autuaiksi.

Joka tahtoo Matteuksen Evankeliumin 15. luvun mukaisesti selittää puhtaan sydämen sellaiseksi, jossa ei ole mitään pahoja ajatuksia, murhaa, huoruutta, haureutta, varkautta, väärää todistusta eikä Jumalan pilkkaa, hän myös selittää asian oikein. Mutta sellaiseksi yksin Pyhä Henki valmistaa sydämen sanan kautta. Kun minä siis sanon puhtaaksi sydämeksi sen, joka aina katsoo sanaa ja Jumalan tahtoa, niin minä samalla suljen siihen kaikki nämä avut. Tästä ainoasta lähteestä pitää näet niiden vuotaman. Mutta ellei sana ja usko ole ensin sydämessä, sydän pysyy saastaisena ja siitä johtuvat myös saastaiset työt.

Seitsemäs ominaisuus:

»Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.»

Rauhantekijäksi sanotaan sitä, joka mielellään auttaa ja neuvoo rauhaan ja sovintoon ja kaikkialla koettaa torjua vihaa, toraa ja riitaisuutta. Tällainen onkin erinomainen, kristillinen avu, ja sitä tässä jalosti ylistetään. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole sanoa rauhantekijäksi ainoastaan sellaista, joka kahden riidellessä ja tapellessa kolmantena tulee väliin rauhaa rakentamaan ja erottaa riitelevät toisistaan.

Tätä avua voi ja tulee harjoittaa kaikissa elämänmuodoissa ja kaikkien ihmisten parissa: hillitään vihaa ja edistetään sovintoa. Kuten tiedämme, eivät perheessä mies ja vaimo aina ole keskenään yksimieliset. Mutta mitä perkeleellä on siellä tekemistä? Se on hänestä hauskaa, kun saa aviopuolisot riitaisiksi. Hänellä on tuhansia keinoja kaikenlaisen onnettomuuden aiheuttamiseksi ja niin hän yllyttää ja kiihoittaa heitä, kunnes toinen ei siedä kuulla yhtä sanaa. Silloin käy tämän konnan tahdon ja toivomusten mukaan.

Mutta mitä sanoo Kristus? Jos sinä aviomies, sinä aviovaimo, olet minun opetuslapsiani, niin tiedä, että minun opetuslapseni ovat rauhantekijöitä. Heillä ei ole halua riitaan, toraan ja sadatuksiin. Vaikka heidät joskus kiukku yllättääkin, ja he puhkeavat pahoihin sanoihin, he pian malttavat mielensä ja katuen miettivät, kuinka saisivat kaiken jälleen hyvälle tolalle ja sovinnon aikaan. Menettele sinä samoin! Älä anna nurjan mielen pesiytyä sydämeesi! Etsi tilaisuutta saadaksesi yksimielisyys jälleen uudistetuksi ja eheäksi; silloin menettelet kuin kristitty ja olet autuas ihminen: sinä olet Jumalan lapsi.

Perkeleen tapa on synnyttää eripuraisuutta, sillä hän on murhaaja ja elämän vihollinen. Tätä tapaa noudattavat hänen lapsensa, joilla on halu toraan ja riitaan; mielellään he rakentavat erimielisyyttä. Sellaiset ihmiset eivät kuulu Jumalan valtakuntaan.

Jos siis tahdotte olla minun opetuslapsiani ja oikeita Jumalan lapsia, niin muistakaa olla rauhantekijöitä, asettaa viha ja riita parhaanne mukaan. Älkää maksako toraa toralla, kirousta kirouksella, vaan muistakaa, että hyvä sana saa hyvän sijan. Näin saatte nauttia onnea ja menestystä.

Onnettomuudet kohtaavat sen sijaan niitä, jotka ovat syypäät eripuraisuuteen. Näin on laita tottelemattomien ja harmittavien palvelijoiden: eivät osaa tehdä muuta kuin purra ja kynsiä toistaan kuin koirat ja kissat; ei kukaan siedä toiselta sanaakaan. Jokainen tahtoo maksaa toran toralla, kiroukset kirouksilla, iskut iskuilla. Se todistaa, etteivät he ole Jumalan, vaan perkeleen lapsia, koska noudattavat hänen tapojaan, haluten riitaa ja eripuraisuutta.

Kun tämä avu on näin välttämätön jo perhe-elämässä, niin kuinka paljon välttämättömämpää onkaan, ettei hallituspiireissä ja ylemmissä kerroksissa yllytetä ketään vihaan, vaan kehoitetaan niin paljon kuin mahdollista korkeita herroja lempeyteen ja rauhaan. Vallanpitäjien kesken perkele erityisesti yrittääkin aiheuttaa rauhattomuutta.

Välttämättä pitäisi siis kaikkien ruhtinasten neuvostoissa ja kanslioissa näiden sanojen olla nähtäviksi asetettuina: »Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät on kutsuttava Jumalan lapsiksi», niin että valtamiehet tärkeissä asioissa malttaisivat mielensä eivätkä tekisi perkeleelle hovipalvelusta edistämällä rauhattomuutta silloin, kun pitäisi neuvotella rauhasta ja edistää sitä.

Niinpä paavilaiset nykyään aimo tavalla lakkaamatta yllyttävät ja kiihoittavat kuninkaita ja ruhtinaita miekalla hävittämään meidän seurakuntaamme, että selvästi todettaisiin heidän olevan pelkkiä perkeleen lapsia, jotka seuraavat isäänsä perkelettä valmistelemalla rauhattomuutta, verenvuodatusta ja murhaa mieluummin kuin rauhaa ja sovintoa. He ovat onnettomia ihmisiä, ja he saavat epäilemättä kyllä aikanaan palkkansa.

Kahdeksas ominaisuus:

»Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen teistä puhuvat kaikenlaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.»

Tämä on kristittyjen viimeinen tuntomerkki: he eivät elämällään ja vaelluksellaan tuota kenellekään vahinkoa ja pahennusta. Mutta maailma ei tahdo sietää heidän oppiaan; sen tähden se heitä vainoaa. Näyttää tosin kurjalta, kun kristityt eivät saa maailmalta oppinsa tähden kokea muuta kuin onnettomuutta: heitä vainotaan, heiltä ryöstetään omaisuus ja lopuksi heidät tapetaan.

Mutta älkää pettykö, Kristus sanoo, te olette autuaita. Ensiksikin te kärsitte maailmalta sellaista, mitä ette ole ansainneet. Te kärsitte siis minun tähteni. Olkaa hyvässä turvassa, minä tahdon teidät taivaissa runsaasti palkita. Kaikki mikä maailmassa on, on siihen liian halpaa. Samoin kävi profeetoillekin, jotka olivat ennen teitä ja joita te pidätte autuaina ihmisinä. Te joudutte kulkemaan heidän jälkiään ja te tulette samaan sijaan kuin hekin.

Mutta se koskee. Te tahtoisitte tehdä maailmalle hyvää, auttaa sitä iankaikkiseen autuuteen. Mutta juuri siksi se vainoaa ja pilkkaa teitä. Teidän täytyy kuulla heidän soimauksiaan kuin te olisitte häijyimpiä heittiöitä. Mutta ei se teitä vahingoita, he puhuvat teistä valhetta. Olkaa siis hyvässä turvassa, teidän on epäilemättä taivasten valtakunta. Mutta katsokaa, kuinka lopulta noiden vainoojien ja pilkkaajien käy! Jos taivasten valtakunta on teidän, joita vainotaan, niin on varmaankin helvetin tuli niiden osana, jotka vainoavat teitä minun nimeni tähden.

Huomaamme siis tästä, millaisiksi rakas Herramme Kristus kuvaa kristittynsä. Ensiksikin he ovat ihmisiä, jotka maailman tapaan eivät ole suruttomia, vaan joilla on arka sydän: he pelkäävät Jumalan vihaa ja tuomiota ja pyrkivät olemaan hurskaita. Heidän ulkonainen toimeentulonsa on sellainen, ettei siinä ole ilon sijaa. Mutta vaikka maailma kohteleekin heitä pahoin, he säilyttävät ystävällisen ja sävyisän sydämen eivätkä syty vihaan ja kärsimättömyyteen. He ovat hurskaita ja elävät pahennusta aiheuttamatta. Mutta sentähden täytyy heidän isota ja janota. He ovat laupiaita, säälivät lähimmäisen hätää ja auttavat mahdollisuuksiensa mukaan. He ovat rauhantekijöitä, torjuvat vihaa ja riitaa voimiensa mukaan. Ja kuitenkaan maailma ei voi heitä sietää, vaan vainoaa heitä sanan tähden.

Tämä kaikki näyttää kurjalta ja surkealta. Mutta katsokaamme, kuinka Kristus lohduttaa. Sellaisten on taivasten valtakunta, heitä Jumala lohduttaa, suojelee ja varjelee ja antaa heille runsaan siunauksen, on heille armollinen, ilmoittaa itsensä heille; heitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, he saavat runsaan palkinnon taivaissa. - Näin toteamme Herran kaikkialla sanovan kristittyjä autuaiksi ihmisiksi, pidettäköön heitä minkälaisina tahansa.

Meidän pitäisi siis tarkoin miettiä kaikkia näitä kohtia ja harjoittaa hyviä tekoja, pelkäämättä ristiä ja maailman kiittämättömyyttä. Silloin mekin voimme tietää olevamme rakkaan Herramme kristuksen opetuslapsia ja saavamme hänen kauttaan säilyttää iankaikkisen elämän toivon.

Tämän suokoon meille kaikille rakas taivaallinen Isämme, Pyhän Henkensä kautta, Poikansa, meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen tähden. Amen.

Isälle Jumalalle, Pojalle Jumalalle, Pyhälle Hengelle Jumalalle, ainoalle iankaikkiselle Jumalalle olkoon ylistys ja kunnia tästä terveellisestä opista ja kaikista hänen hyvistä teoistansa iankaikkisesti! Amen.

(L o p p u.)