Toinen poika saapui lännessä meren ääreen. Vastarannan
uskaltautui ylittämään hyistä syliä. Keskellä aavaa
vedessä lipui vastaan risti. Saavuttuaan rannalle poika
kaupungin muurin harjalla. Matkaa täytyi kuitenkin
yrittää jatkaa. Kaupungin verisellä portilla seisoi
kirvesmies, takintaskut pullollaan jotain kiiltävää.
Mies oli seissyt siinä jo sata ja kaksikymmentä päivää.
Sodoma. Porttien sisällä maa oli kylmä, kylmä kuin
tuuli merellä. Poika tahtoi kantaa mukanaan lämpöä
tarvitseville, mutta kukaan ei ottanut sitä vastaan.
nuorukainen aivan yksin. Eihän kylässä ollut kuin 50
Kolmas poika näki idässä palavia kyliä ja yllä lensi
tuhkanharmaita haikaroita. Ne kutsuivat hänet suojaan
yhdennellätoista hetkellä, sillä pian taivaalla kirkui
punainen, infernaalinen kukko. Se nosti kynsillään
ilmaan jokaisen, joka sen tielle uskaltautui ja sen
pyrstöstä leijui savuvana. Aurinko oli peittynyt
savuverhon taakse, josta se kajasteli seisoen
lakipisteessä. Poika huusi taivaalle ”mene tiehesi,
paholainen”, mutta oli jo liian myöhäistä. Hän ryömi
eteenpäin poltetun maan tuhkassa ja tuumi, ettei ole
enää mitään, mitä ihmiset voisivat muistella. Matkaa
täytyi siltikin jatkaa, joten piti vain yrittää
kovettaa sydämensä, rakentaa ympärilleen arktinen
ilmasto ja laittaa jalkaa toisen eteen. Tiensä varrella
poika levähti suon äärellä. Metsänreunassa koipiaan
nosteli ylväitä lintuja, jotka lauloivat kurjen laulua.
Se sai pojan ikävöimään veljiään ja pohtimaan, mihin
kaikkeen nämä olivatkaan saattaneet törmätä.
Neljäs poika sai koillisessa seurakseen pillipiiparin,
joka yritti saada pojan muuttamaan suuntaansa vain
sormeaan koukkaamalla. Poika oli kuitenkin väsynyt
kaikkeen matkaan liittyvään ja halusi vain levähtää
sammaleen peittämällä kannolla. Kannon päälle matka
sitten loppuikin. Poika ymmärsi vihdoin, kuinka kaunis
tuo kanto olikaan ja jäi siihen. Ajan kuluttua hän oli
siihen kivettynyt, mutta kuin Peenix-lintu sielun
tuhkista nousi mullasta uusi, innokas ja punatukkainen
poika edellisen tehtävää täyttämään. Pojan alkumatka
oli vaikea, sillä pitkän aikaa perässä juoksi vain
lauma susia, kuono avoimena. Ja kaikki, jotka kylissä
tulivat vastaan, olivat vain susia ihmisten vaatteissa.
Metsäpolut olivat pojalle suuri koetus, sillä joku oli
jättänyt niille ansarautoja, joihin hän oli vähällä
langeta. Matka alkoi helpottua, mutta vastaan tuli
vieläkin kauhuja. Miten niitä riittikään tuossa
maailmankolkassa. Poika torjui tietämättömyyden ja
pääsi eteenpäin.
Viides poika kulki lounaaseen ja vaikka olikin aika
elokuun, ei lämmöstä ollut tietoakaan. Takatalvi oli
tullut kiroiksi päälle tämän maan. Jotkut selvisivät,
mutta monet seisoivat teiden vieressä, kuuroina,
mykkinä ja sokeina profetoimassa. Poika näki
tulosuunnassaan valonkajastusta, mutta suurin valo tuli
taivaalta, ja se suureni. Kuului pasuunan soittoa.
Tuuli yltyi ja toi mukanaan rakeita. Sulaessaan ne
muuttuvat vereksi. Silloin putosi taivaalta suuri,
soihtuna palava tähti, joka saastutti kolmanneksen
virroista ja lähteistä ja ihmiset tulivat siitä
sairaaksi. Osa kansoista kuitenkin selvisi, aivan kuin
oli tarkoituskin, mutta monen huoneen seinät
päällystettiin vain historian lehdillä. Kukaan ei
tutustunut mahdollisuuteen päästä kauas pois, paitsi
poika. Hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin
jatkaa matkaansa, sillä tulevaisuudessa odotti jotain.
Ajan kuluttua tapasivat pojat taas toisensa, matkasta
väsyneinä pimeässä laaksossa. He luottivat lupaukseen,
että haavat paranevat ja elämä voittaa. Tarpeeksi
virottuaan he alkoivat kertoa toisilleen matkojensa
tapahtumia. Monia yhtäläisyyksiä oli löydettävissä ja
siksi he ymmärsivät toisiaan paremmin kuin hyvin.
Päättipä pojista ensimmäinen kerätä tarinat yksiin
kansiin ja levittää viisautta ympärilleen. Tästä
viisaudesta kumpuaa tämäkin tarina, joka kirjakääröön
on kirjoitettu. Vain harvat osaavat sitä lukea…
