Hengellinen musiikki on sellaista musiikkia, jonka käyttötarkoitus on hengellistä, musiikkityylistä tai sanoituksesta huolimatta. Hengellisen musiikin lajeja ovat 1) harras musiikki 2) hengellinen aikuismusiikki 3) hengellinen nuorisomusiikki 4) ylistysmusiikki ja 5) lasten musiikki. Näillä kaikilla on omat genrensä, kuuntelijansa ja kulttuurinsa. Kuitenkin tarkkojen rajojen vetäminen eri musiikinlajien välille on vaikeaa ellei mahdotonta. Sovitukset vaikuttavat hyvin paljon siihen, mihin hengellisen musiikin lajiin mikäkin kappale kuuluu. Ylistysmusiikki eroaa kaikista näistä muista musiikinlajeista pääasiassa sanoitustyylinsä ja käyttötarkoituksensa perusteella. Harras musiikki ja hengellinen aikuismusiikki eroavat ylistysmusiikista sanoitusten lisäksi myös melodioiltaan ja harmonioiltaan. Hengellinen nuorisomusiikki on lähimpänä ylistysmusiikkia.
Ylistysmusiikki on syntynyt USA:ssa 1960-luvun lopulla hippiliikkeen hengellisen vastineen, Jeesus-liikkeen, myötä. Nuorison löytäessä tiensä kirkkoon seurasi mukana myös nuorisomusiikki, josta kehittyi kaksi kristillisen musiikin lajia: nuorisomusiikki eli gospel (CCM) ja ylistysmusiikki (CWM). Ylistysmusiikki levisi sekä jo olemassa olevissa kirkoissa että nuorten perustamissa omissa seurakunnissa. Ylistysmusiikin kentässä vaikuttavia kustantajia ovat/ovat olleet mm. Vineyard, Maranatha ja Hillsongs. Pohjoismaissa ja osin muuallakin Euroopassa ylistysmusiikin historiassa vaikuttajana on ollut ruotsalainen Livets Ord -seurakunta.
Suomeen ylistysmusiikki levisi 1970-1980 -luvuilla pääasiassa kolmea eri reittiä: 1) luterilaisen karismaattisuuden ja Hengen uudistus kirkossamme –liikkeen kautta 2) Suomen yhteiskristillisen raamattukoulun järjestämien seminaarien ja kurssien kautta sekä 3) helluntailaisen David Sterlingin ylistysmatkojen ja opetuksen kautta. Ylistysmusiikki löi kunnolla läpi kuitenkin vasta 1990-luvun puolivälin tienoilla Toronton ja Pensacolan herätyksien seurauksena ja tälle vuosituhannelle tultaessa ylistysmusiikki on yleistynyt kaikissa kristillisissä kirkkokunnissa ortodoksista lukuun ottamatta.
Ylistyksen ja ylistysmusiikin perusta tulee Raamatusta. Kyse ei olekaan pelkästä musiikinlajista vaan myös hengellisestä asenteesta ja kulttuurista. Ylistyksen lähtökohta on Jumalan suuruudessa ja armossa ihmistä kohtaan. Musiikki on välikappale, jonka avulla ihminen voi osoittaa kiitollisuuttaan Jumalaa kohtaan ja Hänen teoistaan. Ylistäminen ei kuitenkaan ole kiinni ihmisen tunteista, vaan se on tahdonalainen valinta ja sydämen asenne. Siksi ylistetään myös silloin, kun olosuhteet ovat huonot.
Musiikillisesti ylistysmusiikki on yhteislaulua, joka käyttää populaarimusiikin keinoja. Sen tyyli voi vaihdella pehmopopista heavyyn, mutta silti ylistyksen perusominaisuudet sanat, rakenne ja käyttötarkoitus säilyvät. Ylistys- ja palvontalaulujen melodiat ovat pääasiassa duurissa. Etenkin ylistyslaulujen melodiat sisältävät pääasiassa P1, s2 ja s3 ja p3 –intervalleja eli niissä ei ole suuria hyppyjä ja siksi niitä on helppo laulaa. Ylistyslauluissa melodian rytmit ovat usein synkopoituja, palvonnassa suorempia. Sekä ylistys- että palvontalauluissa voidaan käyttää rytmisiä tehokeinoja.
Harmoniat ovat tyypillisesti kolmi- tai nelisointujen rajoissa. Tavallisimmin esiintyvät soinnut ovat peruskolmisoinnut I, IV, V, VI, nelisoinnuista septimi-, pidätys- ja lisänoonisoinnut. Ylistysäänitteiden ja seurakuntakäyntien perusteella, laulukirjoissa ja nuoteissa soinnutukset ovat yksinkertaisempia kuin mitä ne ovat käytännössä. Ylistys- ja palvontalaulujen soinnutuksissa ei ole suuria eroja. Laulajille ei välttämättä kirjoiteta erikseen harmonioita, vaan he keksivät ne itse ylistystilanteessa. Nämä harmoniat liikkuvat enimmäkseen terssissä.
Ylistyslaulut voivat olla erittäin lyhyitä, vain 4 –8 tahdin pituisia A tai AB –rakenteisia. Tällaisia oli valtaosa 1980-luvun ylistyslauluista. 1990-luvun loppupuolelta alkaen ylistyslaulujen rakenne on kuitenkin lähentynyt tyypillistä populaarimusiikin rakennetta ABC eroten kuitenkin siinä, että laulujen eri osia kerrataan useasti. Tavallisin perusrakenne on ylistyslauluissa kuitenkin ABA ja palvontalauluille AB. Ylistyslaulujen rakenne ei ole pysyvä, vaan se muuttuu aina laulettaessa ylistyksenjohtajan mielen mukaan. Eri seurakuntien ylistyksenjohtajan johtamana laulut voivat muuttua hyvinkin paljon rakenteeltaan.
Ylistysmusiikki jakaantuu siis ylistys –ja palvontalauluihin. Niiden periaatteellinen ero on siinä, että ylistyslaulut keskittyvät Jumalan tekoihin ja palvontalaulut Jumalan olemukseen. Ylistyslaulut ovat nopeita, iloisia ja rytmikkäitä lauluja, joiden aiheena on siis Jumalan suuruus ja teot. Ylistyslaulut aloittavat ylistystilaisuuden ja ne toimivat ikään kuin herättelynä; saamaan ihmisten ajatukset pois arjesta ja keskittymään Jumalaan. Ylistyslaulujen aikana ihmiset nousevat usein seisomaan, taputtavat käsiään, ehkä jopa tanssivat tai heiluttavat lippuja, ainakin liikkuvat musiikin mukana. Taputukset ja huudot ylistyslaulujen välissä ovat tavallisia karismaattisissa seurakunnissa ja -tapahtumissa. Näille erilaisille ylistyskäyttäytymisille on esikuva Raamatussa, ylistyksestä puhuvien kirjoitusten yhteydessä.
Palvontalaulut taas ovat intiimejä, rauhallisia, tunteikkaita lauluja, joiden aiheena on enemmän ihmiseen tunteet Jumalaa kohtaan ja Jumalan rakkaus kuin Jumalan konkreettiset teot. Palvontalauluja lauletaan vasta ylistyslaulujen jälkeen, sillä ylistyslaulut toimivat ikään kuin lämmittelynä niille. Usein ihmiset sulkevat silmänsä ja nostavat kätensä Jumalan puoleen palvontalauluja laulaessaan. Jotkut saattavat liikuttua ja itkeäkin. Kaikki eivät välttämättä laula mukana vaan vain nauttivat ilmapiiristä ja seisovat tai istuavat hiljaa.
Ylistyslauluja lauletaan kaikenlaisissa seurakunnan tilaisuuksissa. Yhteensä ylistys kestää perinteisissä seurakunnissa n. 20-30 minuuttia ja karismaattisissa seurakunnissa n. 30-60 minuuttia. Lauluja on tavallisesti 4-10kpl, siten että karismaattisissa seurakunnissa lauletaan vähemmän lauluja, mutta useamman kerran läpi, perinteisissä seurakunnissa enemmän lauluja, mutta vain pari kertaa läpi laulettuna. Palvontalauluja lauletaan yleensä useampi kuin ylistyslauluja. Ylistysmusiikkia on sekä tilaisuuden alussa että lopussa. Jos kyseessä on pelkästään ylistysmusiikkia varten järjestetty tilaisuus, ylistyksen kesto on pidempi, 1-2h, joka sisältää myös rukousta ja mahdollisesti pienen puheenvuoron.
Suurin osa Suomessa käytettävistä ylistyslauluista on käännöskappaleita suosituimpien ulkomaisten ylistysmusiikkikustantajien, kuten Hillsongsin ja Vineyardin ylistyslauluista. Suomalaisiakin ylistyslauluja on, mutta huomattavasti vähemmän. Käännöskappaleiden ongelma on se, että samoista lauluista on useita eri suomennoksia. Sama ongelma oli jo 1980-luvulla, jolloin ylistystoiminta vielä oli pienimuotoisempaa. Suomennokset eivät välttämättä ole kovin sujuvia ja laulettavia, sillä lauluja kääntävät pääasiassa amatöörit. Laulut saattavat pudota nopeasti pois käytöstä huonon suomennoksen takia. Joskus usean käännöksen takana on myös opillisia ristiriitoja. Näistä syistä joissain seurakunnissa lauletaankin joitakin lauluja englanniksi, eikä käytetä suomennoksia.
Ylistyslaulujen elinkaari vaihtelee. Joissakin perinteisissä seurakunnissa lauletaan edelleen 1980-luvun ylistyslauluja, karismaattisissa seurakunnissa taas yhden laulun käyttöikä saattaa olla vain pari kuukautta. Uusia lauluja tuodaan seurakuntiin jatkuvasti joko toisista seurakunnista tai ylistysäänitteiltä. Seurakuntien laulurepertuaari vaihtelee, mutta usein aktiivisessa käytössä on kymmeniä lauluja. Ylistyksen yleistyessä samoja lauluja lauletaan enemmän eri seurakunnissa. Tähän vaikuttavat lisääntyneet ylistysryhmien vierailut ja ylistysäänitteet.
Periaatteessa ylistysmusiikki on suunnattu kaikille ikäryhmille, mutta käytännössä tämä toteutuu vain karismaattisissa seurakunnissa. Perinteisissä seurakunnissa ylistysmusiikki on selkeästi enemmän nuorisomusiikkia, sillä sitä käytetään pääasiassa nuorisokokouksissa ja –tilaisuuksissa, ja siinä ovat mukana lähinnä nuoret 15-30-vuotiaat. Karismaattisissa seurakunnissa ylistysmusiikki on satunnaista esittävää musiikkia lukuun ottamatta ainoa käytettävä musiikinlaji ja jo siis siitäkin syystä kaikille suunnattua.
Ylistystä ohjaa ja johtaa ylistyksenjohtaja ylistysryhmänsä kanssa. Ylistysryhmät koostuvat 1-8:sta laulajasta ja 1-10:stä soittajasta, sekä toisinaan myös ylistyskuorosta, jossa osallistujien määrä vaihtelee 15-100:n välillä. Tavallisin kokoonpano on 1-5 laulajaa, piano/kosketinsoittimet, basso, rummut ja kitara. Soittimina mainittiin useammin myös percussiot, viulu, saksofoni ja huilu. Isompia ylistysryhmiä ja –kuoroja kootaan suurtapahtumiin, kuten kirkkokuntien yhteisiin konferensseihin. Näissä on mukana myös jousi- ja/tai puhallinorkesteri.
Ylistysryhmät voivat olla kiinteitä tai vaihtuvia; usein samasta seurakunnasta löytyy kumpiakin. Kiinteissä on mukana aina samat ihmiset, vaihtuvissa eri ihmiset jokaista tilaisuutta varten. Ylistysryhmien jäsenten ikä vaihteli 14:stä 68:aan, joista siis perinteisissä seurakunnissa toimivat olivat selvästi nuorimpia. Ylistäjät olivat pääasiassa harrastelijoita, mutta muutamia ammattilaisiakin oli mukana. Ylistysryhmän tärkeimpänä pääsyvaatimuksena oli henkilökohtainen uskonratkaisu, jota pidettiin siis musikaalisuuttakin olennaisempana. Ylistysryhmät toimivat yleisimmin jonkin seurakunnan sisällä, mutta viime aikoina on myös syntynyt ryhmiä, jotka eivät ole minkään seurakunnan alaisuudessa.
Ylistysryhmillä on kaikilla ylistyksenjohtaja. Hänen tehtävänsä on ryhmän kokoamisen lisäksi hoitaa käytännön järjestelyt, jotka liittyvät hänen ylistysryhmäänsä ja ylistystilaisuuteen, josta on musiikkivastuussa. Ylistyksenjohtajalta vaaditaan enemmän musiikillista taitoa, kuin ylistysryhmäläisiltä, sillä hän on vastuussa ryhmänsä harjoituttamisesta ja musiikillisesta tasosta. Ylistyksenjohtaja on yleisimmin myös se, joka tuo uudet laulut seurakuntaan ylistysryhmänsä kautta.
Ylistyksenjohtajien yläpuolella organisaatiossa ovat musiikkipastori/ musiikkivastuuhenkilö ja seurakunnan johtaja/vanhimmisto. Musiikkipastorin tai –vastuuhenkilön tehtävä on koko musiikkitoiminnan organisoiminen. Hän jakaa mm. ylistysryhmille esiintymisvuorot, järjestää koulutusta ja tapahtumia ja pitää kaikki langat käsissään musiikkitoimintaa koskien. Musiikkipastorin yläpuolella on vielä seurakunnan johtaja tai vanhimmisto, riippuen seurakunnan hallinnollisesta rakenteesta. Käytännössä hän ei välttämättä osallistu ylistykseen mitenkään, mutta periaatteellinen valta on kuitenkin hänellä. Seurakunnan johtajan tehtävä onkin enemmän linjata ylistys seurakunnassa kuin olla käytännössä ylistyksessä mukana. Ylistyksen organisaation tarkoituksena on auttaa seurakuntalaisia keskittymään musiikin sijaan ylistämiseen. Sujuva organisaatio auttaa sujuvaan ylistystilanteeseen.
Ylistysmusiikkiin liittyy oma kulttuurinsa. Monissa perinteisissä seurakunnissa ylistys on aiheuttanut paljon eriäviä mielipiteitä, joiden seurauksena jotkut seurakunnista ovat jopa jakautuneet kahtia. Toisissa seurakunnissa ongelmat on ratkaistu järjestämällä erilaisia tilaisuuksia, jolloin ihmiset voivat valita millaista musiikkia haluavat kuunnella tai laulaa. Vastustajia löytyy kaikista ikäryhmistä, vaikka tosin eniten vanhemmista seurakuntalaisista. Ylistysmusiikin vastustus ei ole ainoastaan suomalainen ilmiö, vaan se esiintyy vielä laajemmassa mittakaavassa Yhdysvalloissa.
Ylistyskulttuuri on kansainvälistä, vaikka Suomessa sillä onkin omat piirteensä. Ylistysmusiikin vaikutteet tulevat pääasiassa Yhdysvalloista ja siksi kulttuurikin muodostuu amerikkalaisen mallin mukaan. Suurin osa Suomessa käytettävistä ylistyslauluista tulee Hillsongsista, Vineyardista ja Integritystä. Nämä samat laulut ovat käytössä ympäri maailmaa. Ulkomaisten kustantajien ylistysäänitteet löytyvät kristillisistä kirjakaupoista, samoin nuottikirjat, ylistysvideot ja muu oheismateriaali.
Nykyaikaisuus on ylistysmusiikin ja –kulttuurin ominaispiirteitä. Musiikillisesti ylistysmusiikki lainaa populaarimusiikin vaikutteita ja muuttuu siis myös populaarimusiikin mukana. Ulkomusiikilliset ominaisuudet mm. savukoneet ja värivalot ovat myös selvää lainaa tältä genreltä. Näistä syistä ylistysmusiikki usein leimataankin nuorisomusiikiksi. Sähköiset soittimet ovat ylistysmusiikin tunnus, samoin piirtoheittimellä tai videotykillä heijastettavat laulun sanat. Midit ja DVD:t eivät nekään ole vieraita ylistysmusiikkikulttuurille. Internetistä löytyy ylistystä käsitteleviä sivustoja runsaasti, tosin ei juurikaan suomeksi. Sivuilta löytää niin musiikkinäytteitä, artikkeleita, ylistysmusiikkiäänitteiden myynnin top 10 –listoja kuin keskusteluryhmiäkin. Internetin kautta voi tilata mm. ylistysnuotteja, -äänitteitä ja –kirjoja. Yhdysvalloissa ylistysmusiikista onkin tehty business; ylistysäänitteitä julkaistaan erilaisina kokoelmina ja ylistyksestä on tehty kirjoja, jotka vaikuttavat rahastukselta.
Ylistysmusiikkitapahtumat ovat alusta asti kuuluneet musiikkikulttuurin olemukseen. Tapahtumia on monen eri seurakunnan järjestämänä ja niiden kokokin vaihtelee suuresti yksittäisistä tilaisuuksista monipäiväisiin tapahtumiin. Myös muissa kuin varsinaisesti ylistysmusiikkiin keskittyvissä hengellisissä konferensseissa ja tapahtumissa käytetään paljon ylistysmusiikkia. Tapahtumissa on sekä koulutusta että itse ylistämistä. Nuorten tapahtumissa on viimeaikoina alkanut olla nuorisomusiikin ohella ylistysmusiikkia. Ylistäjät hakevat musiikillisen koulutuksensa maallisista musiikkioppilaitoksista ja hengellisen pääasiassa ulkomailta.
Suomalaisten ylistysääniteiden julkaisumäärässä on tapahtunut huomattavaa kasvua 2000-luvulle tultaessa: vuosina 1997-2002 julkaistiin enemmän ylistysäänitteitä kuin vuosina 1981-1996 yhteensä. Vuosina 1988-1996 oli selvä suvantovaihe äänitteiden tuotannossa. Ylistysäänitteitä julkaisevat kaikki tutkielmassa käsitellyt kirkkokunnat. Vaikka ulkomaisia ylistysäänitteitä on Suomessa myynnissä suomalaisia enemmän, myyntilistan kärkeen on silti päässyt juuri suomalaisia äänitteitä.
Tutkielmaa aloittaessani oletin, että karismaattisten seurakuntien ylistysmusiikki ja sen käyttö eroaisi perinteisten seurakuntien ylistysmusiikista monella tavalla. Historian perusteella voi päätellä, että ehkä aikaisemmin onkin ollut näin. Kuitenkin tutkielman edetessä huomasin, että tämän hetken ylistysmusiikkikulttuurissa erot jäivät vähäisiksi. Suurimpana erona on, että perinteisissä seurakunnissa käytetään muutakin hengellistä musiikkia kuin ylistysmusiikkia. Siksi ylistysmusiikkia ei olekaan joka tilaisuudessa, kuten karismaattisissa seurakunnissa. Toinen ero on ikäryhmissä, joille ylistys on suunnattu ja jotka ovat osallisina ylistystoiminnassa: Karismaattisissa seurakunnissa ylistysmusiikki on kaikkien ikäryhmien musiikkia ja siksi myös ylistystoiminnan parissa olevat vaihtelevat iältään teinistä eläkeläiseen. Perinteisissä seurakunnissa ylistysmusiikin parissa ovat lähes ainoastaan nuoret ja nuoret aikuiset. Tästä syystä ylistysmusiikkia myös käytetään enimmäkseen nuorisotilaisuuksissa. Näiden lisäksi erona oli lähinnä se, että karismaattisissa seurakunnissa ylistystoiminta on jonkin verran organisoidumpaa, mutta tämä todennäköisesti johtuu siitä, että karismaattisissa seurakunnissa ylistys on ollut kauemmin ja siksi organisointia on ehditty miettiä. Luultavaa onkin, että ylistyksen organisointi perinteisissä seurakunnissa tulee kehittymään karismaattisten seurakuntien tasolle lähi vuosina.
Ylistysmusiikki on siis monitahoinen musiikillinen, hengellinen ja kulttuurinen kenttä. Sitä on vaikea määrittää vain yhden ominaisuuden perusteella, sillä kaikki ovat sidoksissa toisiinsa. Kuitenkin tärkeimpänä elementtinä näen hengellisyyden, sillä jos se otettaisiin pois, ylistyksen perusta katoaisi, ylistää kun voi ilman musiikkiakin. Todennäköistä on, että ylistysmusiikin kenttä tulee tulevaisuudessa laajenemaan niin musiikillisesti kuin kulttuuristikin, sillä sen kulku on ollut nousujohdanteista tähänkin asti. Nyt jo on nähtävissä, että ylistysmusiikista on tullut marginaalisesta, pienten karismaattisten seurakuntien käyttämästä musiikista lähes kaikkien kristillisten kirkkojen musiikkia. Se on myös leviämässä muidenkin ikäryhmien kuin nuorten keskuuteen. Suomessa ylistys on muutenkin vasta lapsenkengissä, sillä se alkoi yleistyä vasta viime vuosituhannen lopulla. Kehitys tuo varmasti mukanaan oman suomalaisemman ylistysmusiikkikulttuurin, jossa ei ole enää tarvetta matkia Yhdysvaltojen esimerkkiä.
