FIIN DEBUT
Debsua voisi kuvailla ratsuna vähintäänkin energiseksi. Myös "pirteä" kuvaa ponia erinomaisesti. Nuori poni unohtaa hieman säheltäessään joskus keskittyä siihen meneillään olevaan suoritukseen. Esteitä Debsu hieman karsastaa, miksi ihmeessä hypätä niiden yli kun voihan ne kiertääkkin..?Maastossa Dee on varmajalkainen, mutta omaa kuitenkin hieman pahan tavan viedä ratsastajaa.. Deen emä, Dovena, oli omistuksessani kuutisen vuotta ennen kun myin sen pois. Dovena oli ainakin meillä ollessaan täysin kouluponina, sillä se ei järin esteitä rakastanut. Debsun rakenne on aina ollut hyvä, ja Debsu on ollut yhteensä kolmissa näyttelyissä. Ensimmäisissä se oli aika rumassa kasvuvaiheessa, ja jäi luokkansa häntäpäähän. Heti toisissa näyttelyissään se kuitenkin pokkasi Maitovarsat-luokan voiton ja sai KUMAn. Samoissa näyttelyissä Debsun paras kaveri, suurinpiirtein samanikäinen shettistamma Fiin Gabriel oli viides! Kolmannet näyttelyt olivat myös menestyksekkäät, Debsu oli LKV2 monien upeiden ponien joukosta ja sai irtosertin. Kantakirjaankin yritettiin, mutta tuomarit eivät Deestä pitäneet eikä ponia hyväksytty. Pisteitä kertyi 40. Yritämme uudestaan, jospa tällä kertaa onni olisi hieman suotuisampi:) Debsun toinen varsa Dancing Dee osoittaa samanlaisia menestymisen merkkejä kuin äitinsä, eli Debsun varsat saavat paljon äitinsä ominaisuuksia:) Takaisin tammat-sivulle |