![]() |
![]() |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
Saimme karvaisiin, mutta hinteliin käsiimme Under 3 Minutesin uusimman tekeleen nimeltään "Straight Forward" ja hetken sitä kuunneltuamme päätimme, että tästä poppoosta on pakko tehdä juttu! Musiikki on kunnollista asennerunttausta turpaanveto-tunnelmalla ja näin ollen myös oivallista musiikkia aina illanistujaisista kynttilä-aamiaisiin. Kysymyksiin vastaamassa bändin laulajana toimiva M. Santandreu. Teidän viimeisin julkaisu on tuo "Straight forward" CD. Minkälaista palautetta olette saaneet ko. lätystä? Onko ulkomailla ollut kiinnostusta teitä kohtaan? M. Santandreu: Palaute on pääasiassa ollut hyvää ja mikä yllättävintä: suurin osa tuntuu ymmärtävän meidän pointin musiikillisesti ja lyriikallisesti. Ulkomailta tulee palautetta aivan samalla tavalla kuin Suomestakin. Italialainen nettilehti Noize arvosteli meidät ja teki meistä haastattelun, joka oli meidän historian ensimmäinen haastattelu. Bändissänne on vain kolme jäsentä. Miten livepuoli hoituu? Sujuuko keikkailu kolmimiehisenä vai joudutteko käyttämään myös sessiomuusikoita? Tällä hetkellä livepuoli ei suju ollenkaan, johtuen Villgrénin jatkuvasta ranteen leikkaamisesta. Keikkailu kuitenkin tulevaisuudessa tulee vaatimaan sessiobasistin, joka meillä on jo tiedossa. Jos kemiat sopii hyvin meidän muiden kanssa yhteen, voi olla että sessiovirka muuttuu sitten vakiokalustoksi myös biisinteko puoleen. Oletteko lähettäneet julkasuitanne ollenkaan levy-yhtiöille? Olin nimittäin havaitsevinani sanoituksissanne tiettyä kritiikkiä musabisnestä kohtaan (bändeistä tehdään tuotteita ja myydään kuin reikäleipää jne.). Huomasit oikein, kritiikki oli tuotteistamista vastaan. Musabisnes pakottaa yhtyeet samaan muottiin ja siten tuhoaa bändien luovuuden. Jos bändi tekee valtavirrasta poikkeavaa musiikkia tiukasti oman linjan mukaan, se ei saa levysopimusta. Kysyntä määrää tarjonnan... Suomalaiset ja ulkolaiset levy-yhtiöt eivät ole osoittaneet minkäänlaista mielenkiintoa. Ette myöskään kuulu teostoon (tai vastaavaan), mistäs moinen? Haluamme saada biisejämme ihmisten tietouteen helposti. Emme myöskään tee tätä rahasta, koska ei tämmöisellä musiikilla tehdä rahaa. Myymme levyjämme tappiolla (levy maksaa 2,5€), koska haluamme mieluummin saada isomman erän ihmisten hyllyille, kuin että jemmaamme niitä täällä himassa nurkissa pölyttymässä. Miten Under 3 minutes sai alkunsa? Osa jäsenistännehän soitti aikoinaan Totem-yhtyeessä. Totem perustettiin joskus 90 -luvun alussa. Olimme tuolloin ylä-asteella ja olimme kaikki 5 samalta musiikkiluokalta. Soitimme Sepultura/Pantera/Ruotsi-death vaikutteista kikkailevaa asennemetallia. Loppujen lopuksi bändi kuoli siihen että jäseniä hävisi ja kun emme ikinä korvanneet lähteneitä tyyppejä, niin 2 henkisenä oli turhan vaikea jatkaa. Vuosina 97-98 Soittelimme Harjun kanssa kaksistaan, minä rumpuja ja Harju kitaraa. Yritimme vain tehdä kaikenlaisia biisejä. Siinä ohessa sitten keksin idean "under three minutes" -nimisestä bändistä, kirjoitin paperille "under3min" huonolla käsialallani ja siinä se oli. Yleensä kaikki parhaimmat biisit on alle 3 minuuttia, joten sekin vaikutti päätökseen nimestä. Villgrén liittyi remmiin heti ekan visiittinsä jälkeen vuonna 1998 (marras-joulukuu??? Tokalla kerralla lähti hetkeks pois koska "soitimme liian sukkahousuheviä", tuli kuitenkin pian takaisin kun tajusimme että oikeassahan se perkele oli!) ja keväällä 1999 nauhoitimme ekan demomme "Under Three Minutes". Miten päädyitte tuollaiseen asennerunttaukseen? Suomessahan ei tietääkseni teidän lisäksi ole kovin montaa "kunnon" asennemetallibändiä. Harjun kanssa ollaan kuunneltu samoja bändejä ja jo Totem oli asennemetallia. Villgrén on taas kasvanut enemmän Rattuksen/Kaaoksen, grungen, rockin ja punkin parissa. En tiedä, ehkä näitä mustanhuumorin lähiöihmisvihasanoja ei vois oikein laittaa ballaadien päälle. Musiikkityylimme on luonnollinen valinta 3:lle köyhälle lähiöjätkälle. Villgrén on tuonut tohon touhuun mukaan enemmän punk/rock -vaikutteita ja omaksunut meiltä asennemetallivaikutteita. Kerroitte itse lähetteessä vaikuttajiksenne mm. Slayerin, Panteran ja Sepulturan. Miten paljon nämä vaikutteet kuuluvat mielestäsi musiikissanne? Eipä niitä mielestämme sieltä suoraan löydä, vaikkakin ollaan niitä nappulasta saakka kuunneltu. Sanotaan näin että meillä on samoja ominaisuuksia: Slayer=aggressiivisuus, Pantera=Hyvät riffit, Sepultura/Soulfly=primitiivisyys/raivo/rytmi. Onko Under 3 Minutesin soittajilla useampiakin bändejä/ projekteja olemassa vai oletteko päättäneet, että kaikki keskittyvät vain tähän hommaan? Mulla on ollut vuodesta 1995 yhden miehen industrial black metal -projektibändi, jossa toimin anonyymisti. Toinen projektini on "Fatigue", apaattista melodista metallia jota teen kaksistaan Mental Terrorin G. Orgiksen kanssa. Nämä projektit ei vaikuta toimintaani U3M -bändissä, sillä annan itsestäni kaikkiin 100%! Fatigue ja bm -projektini eivät treenaa, ainoastaan nauhoittavat... Tämän takia ne myös toimivat hyvin U3M:n kanssa, eivätkä aiheuta mustasukkaisuutta. Miltä teidän tulevaisuutenne nyt sitten näyttää? Mitä voimme odottaa teiltä lähiaikoina? Lähdettekö keikkailemaan ja onko tulevia keikkoja jo paljon tiedossa? Tulevaisuus näyttää tällähetkellä huonolta livehommien kannalta (johtuen rumpalin kädestä), mutta muuten hommat ovat kuosissa. Olemme tehneet nyt jo aika paljon uutta materiaalia ja ne kuulostavat ainakin omiin korviin hyvältä! Lisäksi www.solidpowder.com sivuilta voi kohta ladata ilmaiseksi snoukkavideon jossa on käytetty meidän biisejä, sekä siihen liittyvän soundtrackin (ensi-ilta 30.10.2002). "Give Us A Minute" -biisistä ollaan tehty videota, joka toivon mukaan saataisiin valmiiksi lähiaikoina. Rumpalinne T.Villgrén joutuu marraskuussa jälleen leikkauspöydälle. Kuinka suuri operaatio on kyseessä ja mitenkä paljon se tulee vaikuttamaan teidän tulevaisuuteenne? Valkotakit avaa Villgrénin ranteen taas ja rakentavat sinne uudestaan jotain palapeliä nivelsiteistä ja luusta. Kyllä siinä varmaan taas kuukaus menee, ennen ku jätkä pystyy taas treenaan, mutta toivotaan että se olis nyt jo viimenen leikkaus... Ja lopuksi yksi tyhmä kysymys: Teidän biisit kestävät bändinne nimen mukaisesti alle 3 minuuttia. Onko tämä alle 3 minuuttia täysin luontaisesti tuleva biisien pituus, vai joudutteko joskus kellottamaan biisejä sävellysvaiheessa, etteivät ne menisi yli kolmen minuutin? Kyllä ne aika pitkälti luonnostaan tulee alle 3 minuuttisiksi, välillä kun ollaan tehty hyvä biisi, ollaan pelätty että "onkohan se yli 3 minuuttia???", kellotettu se ja huomattu että "vittu, sehän oli 1:54"... Mutta kyllä ne yleensä kellotetaan, jotta tiedetään missä mennään. Näin lopuksi, kuten aina on sana vapaa. Itsensä ja kaikkien muidenkin mainostaminen on sallittua. Oma mainos: Ladatkaa biisit ilmaseks http://mp3.com/under3min taikka tilatkaa CD (2,5€) sivuilta http://under3min.tk tai under3min@hotmail.com Muiden mainostaminen: http://huora666.cjb.net Vapaa sana: Kiitoksia mielenkiinnostanne, välttäkää koivukylää, malmia ja 22€ CD:itä! |