Jyväskyläläinen melodeath pumppu Noumena on saanut julki debyyttilevynsä "Pride/Fall". Levy sisältää taidokasta soitantaa sekä vahvoja tunnelmia. (unohtamatta hyviä biisejä)Kysymyksiini vastailivat bändin laulaja Antti Haapanen sekä rumpali Ilkka Unnbom. Asiaan:

Olette pitkällisen väännön ja säädön jälkeen saaneet pihalle debyyttilevynne "Pride/Fall". Mitkäs on fiilikset?

Hyvät on fiilikset..julkaisuprosessi tosiaan oli pitkä ja kivulias, tyyliin yksi askel eteen ja kaks tai kuus taakse. Mutta nyt kun se on vihdoin pihalla, on hyvä huokaista ja odottaa miten jengi siihen suhtatutuu. Mutta mikä tärkeintä, se on suuri henkilökohtainen voitto ja saavutus.

Minkälaista palautetta olette saaneet täyspitkän tiimoilta?

Pelkästään hyvää, mistä olemme oikein yllättyneitä ja iloisia. Tosin levy on ollut vasta vähän aikaa pihalla, joten eiköhän sitä palautetta ala pian tulemaan enempi. Mutta ei ole pahaa sanaa vielä kuulunut.

Debyyttilevynne piti ilmestyä alunperin Singaporelaisen Dies Irae -levylafkan kautta, mutta yhtiö joutui rahavaikeuksiin ja sopimus purettiin. Päädyitte sitten viime vuonna Australialaiselle Catharsis Recordsille. Miten yhteistyö teidän ja Catharsis Recordsin kanssa sai alkunsa ja oletteko olleet tyytyväisiä lafkan toimintaan?

( Yeah, Heil Singapore!!! ) No tämä hra Walker oli aikoja sitten kuullut meistä hyvää, otti yhteyttä ja tilasi kaikki matskut mitä löytyi. Lopulta hän ehdotti juuri tämän julkaisemattoman nauhan ( 99´ "Pride" ) julkaisua. Hän koki vääryydeksi sen että moinen helmi uhkaa jäädä unohduksiin."Sala" promo 01´ liitettiin mukaan, ja näin siis syntyi kokonaisuus "Pride/Fall". Yhteistyö on sujunut hyvin, ja molemmat osapuolet ovat valmiita viemään tätä hommaa niin pitkälle kuin se on mahdollista...

Nauhoititte viime vuonna "Sala" nimisen promo cd:n. Kyseinen promo kuulostaa meikäläisen korvaan aika kiukkuiselta. Iskikö kenties sellainen fiilis, että "nyt perkele näytetään!"?

Todellakin. Oli vähän sellainen tunne ettei astia-nauhoista olisi enään mitään hyötyä, yritetään uudestaan lähtöruudusta. Kun kaikki hommat kerran kusee, niin kustaan takaisin. Mutta studiosessio itsessään oli kaikkea muuta kuin kiukkuinen.

"Sala" promolla on aika "rosoiset" soundit. Haitteko tietoisesti sen tyylistä soundia?

Ensimmäistä kertaa panostimme soundeihin oikein enemmänkin, ja Arttu(Sarvanne, Watercastle) on aika äijä loihtimaan bändeille parhaat mahdolliset äänimaisemat. Ja sillä kertaa studiossa oli mukana myös ulkopuolinen tuottaja(Pekka Nurmi), ja sekin osaltaan toi koko hommaan tiettyä raikkautta.

Teillä on ollut aika paljon vaikeuksia parina viime vuonna lafkan löytämisessä. Onko koskaan tullut sellaista tunnetta, että "nyt loppuu soittaminen"?

Päinvastoin..tuommoiset asiat pistää yrittämään entistä kovemmin. Jos kaikista vastoinkäymisistä olisi ottanut nokkiinsa niin tämä bändi olisi hajonnut jo monesti. Ehkä meiltä vain puuttui se jokin kaupallinen potentiaali, mitä lafkat tietysti ensimmäisenä bändissä katsoo. Mutta onneksi törmättiin henkilöön joka on tässä mukana rakkaudesta musiikkiin, eikä niinkään tavoittelemassa pelkästään voittoa.

Teidän sanoitukset ovat mielestäni aika tunnelmallisia. Kerropa jotain niistä.

Sanoitukset ovat kuvauksia elämän suruista ja murheista, kadotetusta rakkaudesta, hyvästä ja pahasta. Noumena on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton runoseurue..eli tarkoitus ei ole saarnata tai vaikuttaa kenenkään elämään.

Mikä inspiroi teidät juuri melodisen deathmetallin pariin? Suomessahan ei kauheasti kyseisen tyylisuunnan edustajia ole.

Ehkä juuri se fakta että suomessa tosiaan ei meitä ollut paljon silloin kun aloiteltiin. Mutta kyllä se tuo ruotsinpojan dödö taisi olla aika suuri vaikutin alkuaikoina. Mielestäni olemme kuitenkin onnistuneet sekoittelemaan eri elementtejä niin ettei Noumena kuulosta suoranaisesti keneltäkään muulta.

Mitenkäs keikkapuoli? Onko Noumena keikkaillut viime aikoina ja onko keikkoja tulossa? Mitä Noumenalta on livenä odotettavissa?

Keikkailu on ollut koko ajan vähän ongelma johtuen siitä että kaikki asuvat toisistaan aika kaukana..eli on vaikea sovittaa aikatauluja yhteen.Tulevaisuudessa keikkaa tulee olemaan toivottavasti enemmän, ehkä tämän levyn avustuksella niitä on helpompi saada. Kesän festareille olisi tarkoitus yrittää, parhaassa tapauksessa jopa ulkomaille. Livenä vedetään aina hyvällä rokkimeiningillä, tiukasti.

Kuvasitte viime vuonna videon "Heralds Of Fall" -biisistä. Kuinka paljon aikaa/resursseja siihen käytettiin?

Budjetti oli pieni, mutta siihen nähden jälki on oikein hyvää. Kaverimme olivat jossain opistossa, jossa heidän sitten piti tehdä päättötyönä musavideo. Valinta osui meihin ja parina viikonloppuna sitä sitten tehtiin Ähtärin kylmissä metsissä.

Levyllänne kuullaan myös naislaulua. Kuullaanko naislaulua myös keikoilla? Levyllä on myös mieslaulua, onko Pekka Nurmi myös mukana keikoilla, vai ovatko keikat ns. örinäpainotteisia?

Keikoilla kuullaan mahdollisuuksien mukaan myös kaikkia levyllä esiintyneitä. Hanna pyritään aina saamaan mukaan, koska hän on kuitenkin yksi tärkeä osa meidän "soundia". Muussa tapauksessa Tuukka (kitaristi) on laulanut Hannan osuuksia. Mutta myös Mr.Kirka-Pekka on aina tervetullut lavalle jos ehtii.

Kiitoksia haastattelusta ja kirkasta tulevaisuutta Noumenalle!

Kiitoksia myös!! Antti ja Ilkka