Black coreksi musiikkityyliään nimittävä Masokismi on duo, jolta on juuri hetki sitten ilmestynyt uusi "Raiskattuna"-EP. Kyselivät kiinnostustamme tehdä heistä haastattelu, joten otin onkeeni tehdä muutaman kipeän kysymyksen. Lukekaa ja tutustukaa erilaiseen bändiin!

Mistä on lähtenyt innostus tehdä blacknoisecorea? Kerro enemmän bändin alkutaipaleesta.

No siis koko Black Core lähti bändistä nimeltä Tuska joka teki todellakin levyn Saasta missä oli sitten raadollista Black Sludge Corea. Kaikki kunnia Tuskalle. Koko Black Core ajatus on aika vaikea selkoinen. Mulle se lähtee ainakin aika paljon tästä ympäristöstä (Masokismi Pohjasta, Tuska Karjaalta) ja tää koko vitun junttikansa mikä täällä on. Koko Black Core juttu on tosi pohjalainen. Matti Tuska kuvaili Black Corea hyvin että Grind Core laulu, Bläkkis kitarat ja hardcore drum'n'bass. mut toi on enempi Tuskaa kuin Masokismia. Käy meihinkin. Kyllähän me kaikennäköisissä bändeissä ollaan aina soitettu jotain rämisevää musiikkia mut nyt tää kolahti kaikkein eniten. Siis Ebolan kanssa ollan soiteltu paljon. AIna sama kokoonpano. Tähän Masokismiin saatiin enempi ytyä, enempi jotain omaa. Siis jos vertaa johonkin Tuskaan niin onhan tää ihan omaa vaikka lähtökohdat onkin samat. Mistä lähti innostus? Noh, aina on kiinnostanu kova meteli. Tuska vaan näytti jotain mikä on lähellä meitä. Niin se kait on lyhyesti. Ja mitä noista alkuvaiheista niin aika helposti tä on menny koko ajan. Ensin soitettiin pari kuukautta vaan ja haettiin meininkiä, sitten otettiin nauhotusvälineet ja mä väkersin kitaralla pohjat sitten sovitettiin ne yhteen ja teipille. Vuoden alussa saatiin toi Haudattu Kunnia EP (CDr) julki mikä oli aika hienoa ja nyt kesällä Raiskattuna EP (CDr) mikä oli mun mielestä vitun kova levy.

Minkälainen on Masokismin jäsenien oma musiikkimaku? Rytkyykö kotona humppa, pölynimuri vai kokonaisvaltainen metalli?

No ei humppa, ei helvetissä. En mä mikään puhdas metallimies ole, onhan se selvä, vaikka se niin tärkeetä onkin. Sanotaan että kaikennäköisen metelin ystäviä ollaan. Kovasti oon nyt viime aikoina kuunnellu jotan EyeHateGodia ja Godfleshia. Punkhardcoren ja metallin yhteismeiningit ehkä jollain noiseteknoilla sävytettyinä, siinä se kait yleistettynä on. Metallistahan nyt sitten mennään vaan Black Sabbath ja Venom tosta kevyemmästä sarjasta ja siitä eteenpäin kaikkeen Krabathoriin, Beherittiin, DarkThroneen ja kaikkeen. Ai niin ja nyt tietty Incriminated mikä on vitun kova ilmestys.

Onko ollut livekeikkoja ja kuinka ne on toteutettu? Musiikki kuullostaa aika paljon improvisoidulta ja jäseniäkin on vain kaksi.

Livekeikkoja ei oo ollu siitä yksinkertaisesta syystä että Ebola on mulkku eikä sitä kiinnosta tommoset. Oon vähän ajatellu live-Masokismin kokoomista et vois keikkoja soitella mut saa nyt nähdä. Tää on itseasiassa kysymys joka koko ajan hiertää meiän välejä ja saattaa olla ettei me tehdä yhdessä enää mitään. En mä paljon keikkoja haluis vetää, mut pari vuodessa olis raadollista kun niitä on pyydettykin. No mitä biiseihin tulee niin siihen on aika selvä järjestys aina. Ensin biisin nimi, fiilingistä kaikki lähtee. Tän jälkeen kitaralla pohjat (ne ei siis todellakaan oo mitään improvisoitua melua) ja sitten huudan rumpalille et mitä haluan. Sitten teen biisin mukaset sanat ja nauhotetaan. Kaks jäsentä haittaa siihen et basso on vaikee (ei sellasta omistetakaan). Ekalla levyllä ei oo mitään ja tokalle oon sitten jälkikäteen erinäkösillä kitaraviritelmillä koittanu saada taustoja. Hauska sinänsä että kaikilla biiseillä on eri tavalla basso ja se kuuluu.

Onko muita bändejä tai projekteja, joissa te olette osallisina?

Kuolleita projekteja on tuhansia mistä ei tullu mitään. Sanottakoon nyt mun ja Matti Tuskan tuleva projekti Loinen, mikä soittaa jotain ultra-noise kamaa ja sit mun suunnittelema kuolema-metalli bändi God. Mä odotan noilta ainakin tosi paljon.

Onko Masokismilla ja sen soittajilla joitain musiikillisia tavoitteita?

Ebolalla tuskin on. Kyllä mä ainakin pyrin koko ajan eteenpäin. Ja onhan tota palautettakin tullut että Raiskattuna EP olis vitun pidetty, ainakin joissakin piireissä. Tosin pienissä vaan. Mun tavote on kuvata mahdollisimman hyvin omasta näkökulmasta mitä tää vitun metsässä asuminen on.Jos Masokismi olisi elokuva, niin millainen elokuva se olisi?

No mä haluisin et se olis mustavalkonen kaitafilmi taide-elokuva. Sellanen missä on tosi abstraktia kuvausta ja jotain. Vähän inspiraatiota vois ottaa jostain S.Dalin leffasta. mut mä pelkään et kukaan ei jaksais tehä semmosta ja sit siitä tulis aika sadomasokistinen pornosplatteri, eikös se nyt oo sitä peruskamaa?

Minkälaista palautetta olette saaneet tuotoksistanne?

No joo, niinku tuli sanottua niin jotkut on tykänny kovasti mutta GG:n sanoin tää ei oo musiikkia kaikille korville. Kai tässä testataan et kenellä on oikeesti sietokykyä kovalle melulle. Kyllä sit jos mennään Grind/Crust-porukoihin niin ne pitää tätä ihan paskana niinku kaikki mainstream-metallin kuuntelijatkin (Children of Bodom, Stratovarius...).

Jos saisitte itse valita bändit, joiden kanssa lähtisitte kiertueelle, niin mitkä ne olisivat?

No Tuska tietenkin. Hmm, sit on vaikeempaa. Ehkä tää MurhaMurhaItseMurha olis kiva ilmestys, toi todellinen instrumental noise metelijöitsijät. Ja kait pitää joku brassi-bändi sanoa ni otetaan Sick Terror. Ai mut nehän tuleekin just Suomeen, pitäisköhän koittaa järjestää...

Mistä teidän sanoituksenne kertovat? Esim.Verinen Perse vaikuttaa aika humoristiselta rallilta. Kuinka totinen bändi Masokismi on?

Mä sain just itseasiassa kuulla että Lyijykomppanialla on saman niminen biisi, heh. Ei se oo huumoria. Se on itseasiassa nimenä kunnianosoitus eräälle 80-luvun noisehardcore-bändille joka on nyt todella menettänyt linjaansa ja vetää poppia. No me ollaan niin tosissaan kuin täällä Pohjassa voi mistään olla. Kyllähän kaikessa tekemisessä meiltä paistaa läpi tietynlainen ironia. Sanotukset ei ainakaan oo huumoria. Ne on tollasia pakanallisia ja ällöttäviä mielen kidutuslauluja milloin päästetään kaikki saasta sielusta pois.

Onko Mänty Records oikea lafka, vai onko se ainoastaan keskittynyt julkaisemaan Masokismia?

Mänty on itseasiassa Petu Tammisen tekemä lehti. Enempi tota anarcopunk-tyyliä mut osaa se arvostaa tätä paljon. Eihän me ikinä oltais saatu tehtyä tätä ilman Mäntyä kun meillä ei oo välineitä. Se on julkassu joitain levyjä CDr:nä ja nyt ehdotti et vois julkaista meiän levyä ja tottakai haluttiin.

Mainitsit aiemmin Tuska-nimisen blacknoise-bändin... Onko Masokismin kanssa samaan kastiin kuuluvia bändejä enemmänkin olemassa kuin vain Tuska?

Ei ole, enkä mä usko että tuleekaan koska tää on tosiaan aika lähellä tätä paikkaa, Karjaata/Pohjaa mistä tää musiikki ammennetaan. Mut ois toki kivaa nähä sitä ideaa muunneltuna muiden ajatuksiin. Onhan meillä sit Tuskan, tai lähinnä mulla ja Matti Tuskalla jotain projekteja mut ehkä ne ei ihan tätä ole mutta idea varmaan aika lähellä.

Minkä ikäisiä ovat Fresh Hatred ja Ebola, eli oletteko ehtineet jo kauankin vääntää musiikkia?

Ei oltu kehissä kun Black Sabbath tuli eikä edes kun Venom tuli. Mut ei alettu soittaan viime vuonnakaan vaan aikasemmi. Me ollaan aika anonyymejä ja se on se millasena halutaan tää pitää. Kiitos.

"Raiskattuna"-EP:n sisälmystössä esitellään myös vierailijana Maisteri Vitutus.Voiko tämän hemmon löytää myös muilta tekeleiltänne tai muista bändeistä?

Ei valitettavasti voi. MV on tollanen meitä rutkasti vanhempi tyyppi mikä ei enää pitäydy niinkään missään "scenessä" vaan elää mukavaa koti-työ-elämää ja sen henkilöllisyys on pidettävä vielä tarkemmin salassa koska se vois olla sille kohtalokasta. Se on tollanen kova Venom-diggari ja suostu tällaseen projektiin heti mukaan. Ehkä se jossain meiän levyllä vielä karjasee mut yhtä tilapäisesti valitettavasti.

Millaiset ovat Masokismin tulevaisuuden suunnitelmat? Onko uutta lättyä tulossa ja milloin?

Jos tulee, niin ei tule ennen talvea. Nyt ei oo tunnelmaa kun on niin valoista. Pitää vaan mennä syvemmälle metsään. Ja toisaalta pitää pohtia haluanko tehdä Ebolan kanssa enää levyä. On kolme ideaa. Tietty ehdä vian parempi EP. Mut sitten ois ajatuksena cover-kasetti kaikista hienoista bändeistä tai joku kasetti-splitti. Saas nähä, ei Masokismin taru lopussa ole, ei!

Olisiko jotain sanottavaa vielä tähän loppuun Extreme Finlandin lukijoille?

Vähän heikoilla oli nyt sanomat, siitä pahoittelut, mut on ollu vähän vaikeet 2 viikkoa. Mutta tutustukaa ehdottomasti Masokismiin ja Tuskaan jos vähääkään brutaalimpi ja raadollisempi kama kiinnostaa. Noita voi kysellä multa vaikka ossusta fresh.hatred@wb.zzn.com ja Männyn sivuja voi tuijotella (MisManagedin taakse...) Sic Transit Gloria Mundi "Niin katoaa mainen kunnia"