No niin,uutta haastattelua tiskiin! Cause For Effect on varmasti monille meistä miltei,ellei peräti täysin tuntematon bändi. Nyt on korkea aika tutustua Suomen yhdeksi omaperäisimmistä orkestereista lukeutuvaan Cause For Effectiin. Tuomo CFE:stä otti minuun taannoin yhteyttä ja pyysi käymään kuuntelemassa CFE:n mp3:sia. Kävin, kuuntelin ja alkuhämmennyksen jälkeen totesin diggaavani CFE:n hemmojen taidokkaasta soitosta Sovimme haastattelusta ja tässä tulos!

Morot, mitkä on fiilikset tällä hetkellä?

Terve, ihan hyvät, harjoittelusessio on loppusuoralla ja ihan kohta äänittämään uutta levyä, olo on jännittyneen innostuneen odottava.

Kerrotko hieman Cause For Effectin historiikistä?

Aloitimme Arin kanssa soittamaan vuonna 1992 ja alkuvuosina mukana oli myös kitaristi. Hiljalleen tyyli alkoi muuttua nykyistä muistuttavaksi ja vuodesta 1999 olemme olleet duo. Vuosien aikana meiltä on tullut ulos CD, MCD ja liuta split julkaisuja eri bändien kanssa.

Millaista palautetta CFE on saanut erikoisesta tyylistään soittaa fuusiogrindia vain "rytmipartiota" hyväksikäyttäen?

Aluksi lähinna hämmentynyttä mutta myös paljon innostunutta vastaanottoa. Osa ymmärtää täysin ja osa ei ollenkaan. Kaipa tällainen erikoisempi kokoonpano herättää enemmän intohimoja puolin ja toisin kuin sellainen perinteisempi bändi. Kitaran poissaolo on joillekin täysin käsittämätön asia.

Millaista suosiota te nautitte? Onko teillä vakiintunut kuulijapiiri, vai laajeneeko se jatkuvasti?

Onhan noita musiikkimme ystäviä ja sellainen tuntu on että kuuntelijapiiri laajenee jatkuvasti. Promootio on nykyään aika hyvää levy-yhtiön taholta ja sen myötä kontakteja tulee kaiken aikaa lisää. Taidamme nauttia eräänlaisen kummajaisen mainetta ja se sopii meille mainiosti.Kuinka paljon CFE keikkailee kaikenkaikkiaan vuoden aikana?

Suomessa lähestulkoon olemattomasti. Syynä keikkatilanne ylipäätään ja meidän oma vaisuutemme asian suhteen. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus sitäkin puolta enemmän ryhdistää. Vuoden 2001 kaikki keikat on soitettu ulkomailla.

Palataan vielä vuoteen 1999, jolloin silloinen kitaristinne Jamu lähti ajanpuutteen vuoksi bändistä. Miten pääsitte lopputulokseen, että haluatte soittaa ilman kitaristia? Kokeilunhalu, vai kyllästyittekö etsimään uutta kitaristia tilalle tai jotain muuta? Mikä oli se isku, jolloin päätitte jatkaa Cause For Effectin missiota Arin kanssa kahdestaan?

Jamu on tosiasiassa rumpali ja soittaa Count De Nocte nimisessä black/dark metal bändissä ja oman bändien kiireidensä takia joutui lähtemään. Menetys oli aika kova ja alun alkaen uuden miehen etsiminen tuntui hieman sellaiselta väkinäiseltä. Sitten kun ilmeni että ei sopivaa löydy, joko tarpeeksi taitavaa tai tarpeeksi hyvää tyyppiä. Tuntui ajatus duona jatkamisesta kaiken aikaa houkuttelevammalta. Siinä kieltämättä yhdistyi pakkotilanne ja halu hypätä jonnekin ihan tuntemattomalle alueelle. Aluksi sitä itsekin jonkin verran mietti koko ratkaisua mutta kyllä se nyt on osoittautunut erittäin onnistuneeksi. Bändi tuntuu olevan parempi kuin koskaan. Yhdeksän vuoden jälkeen jaksaa edelleen olla innostunut koko touhusta.

Lähdittekö aivan tietoisesti kokeilemaan jotain ennentekemätöntä, vai tuliko se ikäänkuin itsestään?

Kyllä tämä tyyli on syntynyt kokolailla itsestään vuosien aikana. Emme ole koskaan rajoittaneet itseämme ja kun sitä soittaa niinkin paljon kuin me teemme, muuttuu sitä vaikkei tietoisesti sitä tekisikään. Se että tämä nyt tämmöiseksi meni johtuu myös kaiken aikaa taustalla vaikuttaneesta epämääräisestä halusta tehdä jotain selkeästi erilaista ja omaperäistä. Kyynikko voisi sanoa että tällaista syntyy kun basisti ja rumpali jätetään kahdestaan.

Oletteko tuumineet joskus vielä ottavanne muita soittimia mukaan CFE:hen, vai tuletteko aina olemaan duo?

Joskus on ollut puhetta pianosta eikä ideaa ole koskaan haudattu. Juuri nyt on kuitenkin oikein hyvä olla kahdestaan mutta tulevaisuudesta ei voida koskaan olla varmoja.

Tuli mieleeni noita mp3:sia kuunnellessa, että onko kumpikaan teistä käynyt minkäänlaista musiikillista koulutusta? Se taito nimittäin, jolla huomasin nuo biisit tehdyn pisti ainakin ajattelemaan tuon mahdollisuuden todellisuutta, että olisitte jossain opiskelleet.

Ihan itseoppineita tässä ollaan. Joskus alussa itseämme paremmat tietysti opettivat perusteet mutta siitä eteenpäin on opeteltu itse. Osaan pikkuisen teoriaa mutta sillä ei ole mitään tekemistä riffien synnyn kanssa. Armoton treenaaminen on kaiken a ja o, sitä tässä on tullut tehtyä monen bändin edestä.

Luin tuossa sattumalta, että olette menossa studioon 13.-16.12. kuluvaa vuotta. Mitä sen jälkeen tapahtuu, kun plätyn tyrkkää ulos amerikkalainen Extremist Records? Onko ulkomaita tarjottu keikkailuun?

Extremist Records julkaisee levyn joskus 2002 ja väliajan me käytämme uusien biisien tekemiseen ja seuraavan levytyssopimuksen etsimiseen. Myös keikkaa Suomesta on tarkoitus etsiä ihan eri innolla kuin aikaisemmin. Kiertueesta ei ole hajuakaan mutta toivottavasti sellainen taas tulee vastaan jossain vaiheessa. Olemme käyneet kaksi kertaa keski-euroopassa soittamassa, ensin syksyllä -98 ja toisen kerran kesällä -01.

Niin kliseiseltä kuin se kuullostaakin, niin kerro hieman vaikutteistanne..?

Vanha Napalm Death, Dead Kenndys, The Mahavishnu Orchestra, Primus, Led Zeppelin, Scrawl, Jimi Hendrix, Autopsy.

Mitenkäs on, onko teillä muita projekteja? Arilla näytti olevan Uttervoid ja Klaus mainittuina. Onko itselläsi mitään viritteillä? Millaista musiikkia nämä sivuprojektit soittavat ja mitenkä ne eroavat Cause For Effectistä?

Itse soitan myös Uttervoidissa, se on sellaista ultra raskasta metallia kahdella laululla, juuri väsättiin promo ja tarkoitus olisi saada levytyssopimus. Klaus missä Ari soittaa on oudompaa rokkia tekevä bändi. Joku on maininnut Radiopuhelimet kuullessaan heitä.

Sanoituksista. Kerro teidän tekstien tekoprosessista. Mistä ideat niihin tulevat? Onko teksteillänne jokin selkeä tarkoitus?

Istun pöydän ääreen ja alan kirjoittaa. Sitten sovitan tekstin biisiin ja siinä se on. Muutaman rivin toteamuksia tästä maailmasta ja maailmanmenosta. Tarkoitus on pistää ajatus noihin riveihin ja jättää lukijalle loput.

Mitä mieltä olet uusista bändeistä tällä hetkellä? Joskus niitä tuntuu syntyvän, kuin sieniä sateella varsinkin, kun jokin tietty musiikinlaji on muodissa. Esim.blackin tullessa suosituksi, ilmoituspalstat suorastaan pursusivat hakemuksia: "Haetaan rumpali dimmu-henkiseen bändiin!" tai"Laulaja cradle-tyyliseen bändiin!" Itseäni se lähinnä ärsyttää, ettei jakseta olla mitä oikeasti on, vaan mennään helpon kautta ja matkitaan. Mutta mitä sä tästä ajattelet?

En ajattele siitä mitään. Sitä on aina ollut ja tulee aina olemaan. Ei black metal scene ole ainoa. Varmasti jokaisella musiikinlajilla on pioneerinsa ja iso läjä kasvottomia kopioita. Siitä vaan, soittaminen on kuitenkin pääasia, ehkä noista joistain kopioista kasvaa aikanaan oman idean omaavia bändejä, jostakinhan se on aloitettava.

Mitä haluaisit sanoa tähän lopuksi?

Kiitos haastattelusta!

Kontaktit: CFE mail ----- Cause For Effect-site