Site hosted by Angelfire.com: Build your free website today!
Suomen Munniharppuyhdistys - Mikä ihmeen munniharppu? BACK

Suomen Munniharppuyhdistys
Mikä ihmeen munniharppu?


Munniharppu on eräs maailman vanhimmista ja levinneimmistä soittimista. Sitä soitetaan nykyään lähes joka puolella maailmaa. Soittimen varhaishistoriasta on vaikea sanoa mitään varmaa. Ketkä sen alun perin keksivät ja missä, on epäselvää, joskin voitaneen sanoa, että tuo paikka sijaitsee Suomesta melko lailla itään. Vaihtoehdoiksi on tarjottu Itä-Siperiaa, nykyistä Kiinan kansantasavallan aluetta, Japania, Lounais-Aasiaa (esim. Thaimaa tai Indonesia) tai Oseanian saaria. Varmuutta asiaan ei todennäköisesti saada koskaan. Vanhimmat arkeologiset löydökset on tehty Hokkaidon saarelta Japanista ja ne ajoittuvat noin 900-luvulle. Munniharppua on kuitenkin soitettu jo vuosituhansia aiemmin. Soittimen on arveltu olevan noin 5000 vuotta vanha.

Eurooppaan munniharppu on mahdollisesti tullut Vähä-Aasian (Bysantin) kautta. Aiemmin tuon ajateltiin tapahtuneen keskiajan varhaisina vuosina. Nykyisen käsityksen mukaan harppu on soinut Euroopassakin jo ajanlaskun alusta. Skandinaviassa harppu on ollut käytössä jo viikinkiajalla ja Suomenkin vanhimmat arkeologiset löydökset lienevät jo 1400-luvulta. Eurooppaan saavuttuaan munniharppu saavutti suosiota erityisesti talonpoikien ja muun köyhän rahvaan keskuudessa. Siihen liittyi usein käsityksiä noituudesta ja syntisestä elämästä, vaikka poikkeuksiakin oli. Esimerkiksi Norjassa munniharppua ei pidetty paholaisen soittimena hardangerviulun tapaan. Munniharppu eli myös lyhyen kukoistuskauden taidemusiikkisoittimena 1700-luvun loppupuolella erityisesti Baijerissa ja Itävallassa. Tuolloin Itävaltalainen Johann G. Albrechtsberger sävelsi useita konserttoja munniharpulle ja orkesterille. Ainakin kolme niistä on levytetty viime vuosina. Taidesoittoa varten Itävallassa kehitettiin erityisiä tekniikoita, joilla on mahdollista soittaa useita munniharppuja - tavallisimmin 3-5 - samaan aikaan. Tämä soittotapa on säilynyt Itävallassa ja Etelä-Saksassa näihin päiviin asti.

Amerikkaan ja Afrikkaan munniharppu päätyi Eurooppalaisten siirtomaaisäntien mukana. Näiden mantereiden alkuperäisväestöt eivät tiettävästi käyttäneet munniharppua ennen eurooppalaisten tuloa. Pohjois-Amerikan intiaanit omaksuivat sen nopeasti käytöönsä, koska Eurooppalaiset tapasivat ostaa intiaaneilta maa-alueita erilaisella rihkamalla. Tämän rihkamavirran joukossa vähintään satoja munniharppuja kulkeutui intiaaneille.

Eurooppalainen heteroglottinen munniharppu muodostuu metallisesta kehyksestä ja siihen kiinnitetystä kielestä. Kielen pää on taivutettu ulospäin, jotta sitä olisi helpompi näppäillä. Aasiassa usein käytettyissä idioglottisessa harpussa kieli taas on samaa kappaletta kuin kehys. Tällöin kieltä saatetaan soittaa siihen kiinnitetystä narusta vetämällä tai itse kehystä näppäilemällä. Nämä harput on usein valmistettu bambusta tai puusta. Toki Aasiasta, erityisesti Koillis-Siperiasta (esim. Jakutia, Tuva, Bashkiria) tavataan myös metallisia harppuja.

Kuten edeltä siis ilmenee, munniharppu on tunnettu lukuisten eri kansojen ja kulttuurien keskuudessa. Siksi munniharpulla on monia eri nimityksiä eri kielissä. Nykyään tunnetaan lähes tuhat eri nimitystä munniharpulle. Seuraavassa on suppea luettelo muutamista erikielisistä nimistä ympäri maailmaa.

ruotsi: mungiga, munharpa, näckens harpa, hin ondes järnfiol, judeharpa
norja: munnharpa, munnharpe
tanska: mundharpa, jødeharpa
saksa: Maultrommel, Brummeisen, Brummstahl, Mundharp
englanti: jew’s harp, jew’s trump, trump, jawharp, juice harp, giga
ranska: guimbarde, jeu-trompe
sveitsinsaksa: Trümpi
italia: (yleinen): scacciapensieri
italia: (pohjoinen): ribèba
italia: (Sardinia): trunfa
italia: (Sisilia): maranzano
latina: crembalum, trombula
espanja: arpa de boca, trompa, guimbarda, sanfoina de ferrero
katalaani: synfonia, samsonia
portugali: birimbao, berimbau, birimago
hollanti: mondharp, mondtrom
venäjä: vargan
unkari: doromb
puola: drumla
valko-venäjä: drymba
tshekki: brumle, drnkaäka
serbia: drombulja, drombulje, drimbolj
viro: parmupill, konnapill, suupill
latvia: zobas, vargas
baski: aho-soinua, mosu-musika, muxu-gitarra, tronpa
kymri: ysturmant, giwga, biwba
japani: koukin
japani (ainu): mukkuri
jakuutti: khomus
tuva: temir khomus, sheler khomus, yiash khomus
mansi: suup-tumran
hanti: tumra, tomra
nenetsi: vivko
kazakki, uzbekki: kobyz
kirgiisi: komuz, temir komuz
bashkiiri: kubyz
turkki: aêiz tamburasi
tataari: kubyz
hindi: morching, morchang
farsi: zamburak
thai: rabncas
bali: genggong
sumatra: zhaga-zhaga
timor: ku-chin
kiina: hoho, sheng, sho, ka quo quo
vietnam: tong, çàn môi, nggoec
filippiini: kubing
laos: hun, toi

Myös Suomesta tunnetaan useita eri nimityksiä soittimelle. Niitä löydät täältä.

MITEN SITÄ SITTEN SOITETAAN?

Eurooppalainen munniharppu koostuu teräs- tai rautakehyksestä ja siihen kiinnitetystä notkeasta kielestä. Kieli on kiinnitetty kehyksen takaosaan ja sen oikeanpuolinen osa jatkuu kehyksen jalkojen välissä. Munniharppua soitetaan näppäilemällä kieltä yleensä etusormella sen ulospäin taivutetusta osasta. Näppäilyn voi tehdä joko sisään- tai ulospäin ja keskustelu siitä, kumpi on ”oikea” tapa jatkuu. Saadaksesi tekstistä paremman käsityksen, katso tällä sivulla olevaa kuvaa munniharpun osista.

1. Ota munniharppu käteesi. Pidä kiinni soittimen kehyksen pyöreästä tai soikeasta osasta ja huolehdi siitä, että kätesi koskettavat vain kehystä, ei kieltä.

2. Aseta harppu hampaitasi vasten, soittimen ylempi jalka ylähampaita ja alempi alahampaita vasten, siten että jalat ovat tukevasti kiinni hampaissa. Hampaiden väliin on syytä jättää rako, jotta kieli pääsee värähtelemään suussa. HUOM! Aseta harppu hampaiden eteen, ei niiden väliin! Hampaiden väliin asetettu harppu ei soi kunnolla ja tällöin on myös vaara, että soittaja puree harppua. Jos jalkoja purraan, ne pysäyttävät kielen soinnin.

3. Aseta ylä- ja alahuulesi harpun jalkojen ympärille. Anna huulten olla rentona, niiden ei ole syytä puristaa soittimen jalkoja.

4. Näppäile kielen ulospäin taivutettua osaa sormellasi. Samalla kun kielen ääni kaikuu suuontelossa, aseta suuontelosi kuten ääntäisit vokaaleja (a,e,i,o,u,y,ä,ö) mutta älä tee äänihuulillasi mitään ääntä. Tämä lienee helpoin tapa oppia tekemään erilaisia ääniä munniharpulla. Voit käyttää erilaisten äänten saamiseksi myös kaikkia mahdollisia suun, kielen nielun poskien yms. asentoja, joita vain keksit.

Munniharpun läpi hengittäminen on tärkeä soiton osa-alue. Soittimen ääni nimittäin on itsessään vaimea, mutta sitä voidaan (tai peräti pitää) vahvistaa sisään- ja uloshengityksellä. Hengitystä on näin ollen hyvä käyttää esimerkiksi erilaisten rytmien ja aksenttien luontiin. Yhdistelemällä erilaisia hengityskuvioita sekä edellä selitettyjä suun asentoja pystyt harjoiteltuasi soittamaan lähes minkä sävelmän hyvänsä.


Lähteet: Otavan suuri musiikkitetosanakirja, hakusana "munniharppu"
Uusi Kansanmusiikki 5/1991, s.19
Jewsharpguild-kotisivu, www.jewsharpguild.org
Mungigan, Musikmuseetin julkaiseman paperiarkki