Perinteisesti rajatieto on leimattu typerien ihmisten hömpöttelyksi. Ehkäpä juuri siksi asiaan perehtymättömät ihmiset helposti olettavat sen olevan vain
erilaisia kertomuksia, taruja ja tarinoita, jotka ihmiset ovat luoneet vain viihdyttääkseen itseään. Jälleen kerran todellisuus on tarua ihmeellisempää ja siksipä
rajatietokin näyttäytyy kaikkein kiehtovimmassa muodossaan silloin, kun sitä tutkitaan tieteellisesti. Tutkimukset ovat antaneet osviittaa lukuisista ilmiöistä, jotka
ylittävät käsityskykymme ja asettaneet näin ollen vallitsevan maailmankuvan kyseenalaiseksi. Vallitsevien ajattelutapojen kyseenalaistaminen on usein yllättävän
hankalaa ja ehkäpä juuri siksi rajatieteet ovatkin joutuneet kyseenalaisen huomion ja ajoittain jopa täysin perusteettoman kritiikin kohteeksi. Kuitenkaan niin
sanotuissa rajatieteissä ei ole kysymys uskomisesta johonkin yliluonnolliseen. Pikemminkin kyse on vakavasta tieteellisestä tutkimuksesta ja halusta ymmärtää meitä
ympäröivää todellisuutta tämänhetkistä paremmin. Todellisuuden perimmäiseltä luonteelta ei pidä ummistaa silmiään vaan ottaa rohkea askel pinttyneestä
asennevammaisuudesta kohti avarampaa maailmankuvaa.
|