Paha henki tuli naiseen. Nainen piti sitä
sisällään kuin sikiötä. Vain harvoin hän
avasi suunsa, ja silloin näimme että hänellä
oli kaksi kieltä. Hiljaisuuden vallitessa
hän suoritti askareensa keskuudessamme.

Uneen astuessamme puhuimme naisesta; esineet
joita hän kosketti vanhenivat ja lohkeilivat,
ihmiset tunsivat luidensa kylmenevän hänen
katseensa alla: henki oli ottanut naisen
haltuunsa.

Aikaa ei ollut paljon; oli toimittava.
Suljimme lapset makuuhuoneeseen, tyynykasan
taakse. Sytytimme pihan valot. Lumi loimusi
kuin seinä. Pimeästä metsästä kuulimme
askelien äänen: ne pysähtyivät.

Tuuli kulki puiden rintakarvoissa kuin nuoren
naisen käsi. Vastasyntynyt valo nauroi
kuusen latvassa. Me emme nukkuneet
enää, nähneet unta.

*

Kun O tuli kotiin, hän oli muuttunut.
Hän ei tervehtinyt, sanonut:
tulen kaukaa. Meni suoraan purkille
jossa ovat perheen rahat, rikkoi sen.
Ei ollut niin kuin ennen.
Hän ajoi lehmät navetasta pakkaseen,
uhkasi oikeuteen vetää: minun isäni
talossa kuollut! Hänen silmänsä
kimmelsivät.

Te katsoitte minkä katsoitte;
riisuitte pipon hikisestä päästä,
silititte. Ette epäröinyt kirjoittaa:
hän oli hyvä veli.

*
 

Hänen äänensä vaimenee.

Minä kiipeän herneenvartta; ylös, ylös. Pian näen
taivaan. Mustat pilvet avautuvat. Vesi ryömii
lehtien vihreässä nukassa kuin eksynyt sotajoukko.
Turistit laukkaavat ikkunassa: how much how much!
Hakkaan lovia herneenvarteen, minun varpaani
tunnustelevat tietä ylös. He lyövät hänen käsiensä
läpi naulat, etteivät ne heiluisi koko ajan. Minä
luotan häneen. Teen hänelle porkkanasta nenän,
perunoista silmät. Hän katsoo minuun kuin lammas,
minun silmäni kyyneltyvät: vähän vielä ja te ette
näe minua. Kevään tuuli heiluttaa herneenvartta,
minä roikun hänen kaulassaan. Tiedän mitä odottaa.

 
*

OHJEITA METSURILLE

Puu kaatuu, jos sitä ei kaadeta.

Se huojuu tuulessa,
joka kulkee metsän yli.

Juuret lumen alla, kädet kohmeessa,
hiljaa puu nukkuu.

Kirveenterä, pakkanen.
Puiden latvat kuin soitin.

Ilmassa teräs, vihlova
tuoksu. Puussa metsä.

*

???

Äänetön kysymys muodostuu:

1. sylinsä avaavasta esineestä
2. peilin edessä seisovasta naisesta
3. kadun yli hölkkäävästä koirasta
4. pilveytyvästä taivaasta

Me tiedämme:

a) että esine makaa ojassa
b) että nainen sovittaa hattua
c) että koiralla on kolme jalkaa
d) että lieri varjostaa naisen kuukasvot

Ykskaks pysähdymme ikkunan taa.
Ihmettelemme.

 
*

OHJEITA NUORELLE ISÄLLE

Lapsen korvat on kipeät,
se viedään lääkäriin.
Painetaan pipo päähän, tumput
käteen.
       Lapsi kävelee
           harvan metsän läpi,
varpaat käpristyvät kuin
    punainen sieni. Otetaan paita
pois, hengitetään syvään.

Ei kuulu mitään, se huutaa.

 
*
       

Näit unta että heräsit.
Olit yksin vuoteessa.
Äiti kantoi tavarat sisään,
riisui vaatteesi.
       Me peittelimme
         pullean
vartalosi vällyn alle.

Et nähnyt unta.
Sinä nukuit.

 
*

KEITTIÖSSÄ

Sain kodinkoneen, sen käyttöohje
              kääntyi monelle kielelle
Nostin osat paketista, kokosin
         Koneen kaula oli
                pitkä ja läpinäkyvä,
se halkesi keskeltä
          kuin naisen
                  sydän
Minä pidin siitä

Työnsin pistokkeen seinään, suljin suun:
kone sekoitti

*

 
SILLANRAKENTAJAT

Kohde on rannan liejussa seisova betonimöhkäle.
Sen leveys on maan pinnassa kolme metriä,
viisi metriä ylempänä arviolta kaksi. Kohteen
pintaan - ihmisruumiin pituuden ulottumattomiin -
on raavittu sgraffiteja. Yläpäässä sojottaa
neljä vääntyillyttä metalliköyden pätkää.

Kohdetta ei tee merkitseväksi sen kauneus tai
rumuus. Myöskään outo sijoituspaikka heinäisen
rantatörmän alla ei hämmästytä. Sen todellisen
merkityksen aavistaa, kun huomaa että kohde
muistuttaa sillan jalkaa. Siltaa ei kuitenkaan
ole, eikä sellaista tietojemme perusteella
ole koskaan ryhdytty rakentamaan.

Olemme keskustelleet 'silta-asiasta', sen
rakentamisesta, mutta emme ole päässeet sanoista
tekoihin. Kiistaa käydään 'jalan' alkuperästä.
Toiset sanovat sen olevan muinaisen kulttuurin
uskonnollisiin tarkoituksiinsa luoma 'pyhä esine'.
Toisten mielestä sillä on ollut maallisempi
merkitys: jalka on esi-isiemme taidetta!

Yksimielisyyteen emme ole päässeet siitäkään
onko uusi silta rakennettava 'jalan' varaan,
vai alusta asti itse.

*

Metsässä jäin jälkeen, en välittänyt seurasta.
Polku haarautui kumpaankin suuntaan. Otin
tämän jossa puut eivät keinu kuin
                                   ovat jähmettyneet,
ikiajan sorsat, rähähtävät karkuun
tuhat naista, niiden suut pitkät ja luiset.

Ne lehtävät yhteen, samaan, kiehuvaan lampeen.
Puut kuin kaatunut kaulakoru pehmeässä rinnassa.
Minä kävelen metsän sykkivään sydämeen:
             en ymmärrä
kuinka kaukana kaukainen; sininen, uponnut.
Syvällä vedessä
yksinäisen linnun raakkuva ääni.

Pidän kiirettä.

*

OHJEITA LUKIJALLE

Runoilija kirjoitti kokoelmaa
viisi vuotta. Hänen sanansa eksyivät
saniaisten alle, vaipuivat maahan,
kuolivat. Hän ei löytänyt niitä.
Kannoimme jähmettyneen runoilijan
tuuliselle arolle, odotimme sadetta.
Pidimme kirjaa päivästä ja yöstä
jotka repivät vuorta kuin kangasta.
Hämärän eläimet

               ympäröivät runoilijan.
Hän ei tiennyt kuka puhuu.
Hänen suunsa aukesi kuin vihreä
laakso. Siihen satoi.

*

KOTKA JA TAPULI

Ensin syntyi tapuli, sitten muut talot.
Aurinko putosi pilvistä kuin margariinipallo.
Me taistelimme valosta, silmämme eivät
kestäneet sitä. Vain tapuli näki pimeyden
sisään: siellä paistoi.
Ovi aukesi tuulessa, me kuuntelimme.
Puristimme hattuja syliin. Suuri kotka,
ruskea, likaiset sulat, lehahti tuuli?
viirin päälle. Ei liikkunut: me odotimme.
Nukahdimme. Talojen väliä olivat tiet
jotka vievät päivästä päivään.

 
*
 

                             Sirkka Seljalle

Tieto siirtyi turkista turkkiin, kaviosta
tiehen. Eläimet tulivat joen rantaan; pareittain,
yksin, laumoina. Väistimme niitä taloihin.
Televisio piti ajan tasalla: oli päätetty jotain!
Liikehdintä lakkasi, tuli melkein hiljaista.

Varoen mutta päättäväisesti yksi niistä upotti
käpälänsä mutaiseen veteen, se oli koira.
Kamera lähestyi takkuista karvaa, levitti sitten joen
koko kansan alle: sieraimia, sarvia, turpia, selkiä.
Me näimme kuvan hämärtyvän sumuksi toisella rannalla,
kuvaajan astuvan veneeseen viimeisten mukana.

*

Eräänä yönä jättiläiset repivät kerrostalot
juurineen maasta ja heittivät kuoppaan.
Ikkunoihin ilmestyi unisia, hämmästyneitä naamoja.
Ei ollut aikaa pukeutua, ne taisivat työnsä:
             jättiläisen
silmiä ei pääse pakoon!

Kuulin huudot kotiin asti, juoksin
henki kurkussa: liian myöhään!
      Metsä kasvoi askeleissani, valo
            peitti hävitetyn maan.
 

____________
2 UNOHDUS
____________

Tuolilla nukkuu Kissa. Minä puen päälleni aamutakin,
jonka Päivi on minulle tehnyt.
Kuvittelen yön olevan kirjoittamisen aikaa.
Käteni lepäävät kirjaimistolla: olen valmis,
tulkoon valkeus; lumi joka hävittää kulkijan merkit.

En voi juosta enää. Keltainen valo pysähtyy
metsän ylle. Mies silmieni edessä lyyhistyy polvilleen,
konttaa neljällä kädellä. Hänen loppunsa niin lähellä
että kuuset jo, kuusien varjot, samassa lauseessa.

*

Minä en puhu, eikä minua kuulla.
Kävelen sateessa
ja sateella
   on huulet.

Vaatteeni painavat,
riisun ne.

*

Kun olet poissa, olen täällä.
Kirjoitan sinulle
  harmaasta taivaasta.
Minun jälkeni
hiipuvat
     uuteen lumeen.

Minä puhun sinulle.
En ole yksin.

*
 

             Isäni
       poistui ruumiistaan
     1.6.1993. Lopullisesti.

Oli sitä ounasteltu. Ei ymmärretty
että mies ei liiku, makaa hiljaa;
   vene lipuu naisen sisään
     lintu tulee koko ajan

*

UNDERSTATEMENT

Haudoille kylvämme siemeniä.

Ääriviivat
painautuvat maata vasten. Heinän liike
            katkeaa hetkeksi ? ja alkaa taas.

Me kylvämme siemeniä haudoille.
            Musta multa tarttuu kynsien alle. Tuuli
työntää pilvet kuun eteen.

Emme kylvä enää, emme leikkaa.
Vesi riisuu ruumiin rautavaatteet. Oraan vihreä pää
                    tunkee paljaan maan syliin.

*

Kelojen metsässä
jalkojen polku.

Käpy.
Vaivaismänty.

Me kompastumme
juuriin, kiroamme
         pimeyden

ja valon

*

OHJEITA SUKELTAJALLE

Puhumatta aikaa kuolleille
pilvien harmautta me kuvaamme
uponneen
     laivan

huonekalut
     koneet
mädäntymättömät matkustajat
humalassa vielä,
me vakuutamme:
kesken tanssin, aallon
harjalla

 
*

Minä palaan siihen mistä lähden, missä ei ole mitään,
missä esineet eivät lopu; ihminen on yksi,
ja eläimet valottoman meren yllä.
Laulavat minulle.

Minä palaan. Rakkaani maha on peilityyni.
Hänen tahtonsa terästä.

 
_______________
4 VIERAS
  (Kommentteja)
_______________

 
Askelten kopina.
Sateen tulo.

Odotan vierasta
ovelle.

Sydämeni
lyö.

*

CHUANG ZHU

Olet kaunis
perhonen!
Nukut noin.

           Kuorsaat kuin
           vanha raihnainen
           ukko.
        

*

BOKUJU

Mene sinä ensin.

Mahasi katoaa
matkalla
kuin paha uni.

Me puemme vaatteet
yllemme, astumme
pöytään.

*

KOSEN

Mestarini ei
osaa lopettaa:

108 paperia
kahteen sanaan!

Anna olla.

*
 

NANZEN

Mikä olen
haukkumaan
sinua?

Pakkasyö,
typerä
temppelityöntekijä.
Sydämeni
ei ole puusta.

 
________________
5 VUODEN AIKA
________________

OHJEITA RUNOILIJALLE

Pellon peittää lumi.
Se on kokkareinen ja kova.

Maamies tulee ovesta
mustat saappaat jalassa,
         ei sano päivää.

Kävelemme peräkanaa
koskemattoman pellon reunaan,
saamme talikon käteen,

käskyn luoda.

*
 

Energia ei lopu.
 
Planeetat hidastuvat,
yö kuin päivä, sokea varis

avaa silmänsä.
Olet kuoleman kanssa kahden.

Kun et katso, puhkeat ääneen.
Kun katsot, et näe
            ketään.

*
 

Tien valkoiset reidet
      häviävät heinään
        ennen kuin näemme
yhtyvät
       ojan
           pientaren oranssi
terä kuin sirkkeli
käännymme vasempaan, (pitämättä
          kiirettä)

ohitamme talon, esineiden
           parku
      kuivassa sementissä,
kutsumme toisiamme kiveen

Kottikärryn
      sarvessa
         työmiehen hanska

*
 

Syys.

Laineet ilman
suuntaa, järvi
         selällään.

Hylje näkee unta.
Viikset jäässä.
       

_______
6 KUU
_______

 
VAIMO

Odotin miestä mereltä.
Ei tullut.

Kuu nousi,
aurinko laski.

Tuuli puhalsi
hiukset silmiin.

Ompelin saappaat
ihoon kiinni.

Vesi oli kirkas
peili.

Matka taittui.

*
 

Pieni tyttö
nukkui puun alla

mekko
korvissa
ankara ilme kasvoilla.

Talven varis teki pesän
pilven rakoon

       yhdessä munassa
kuu ja tähdet toisessa
              paukkuva
pakkanen.
         
Kuollut tyttö puun alla
nukkuu.

*

Saatanan näköinen mies heittelee kiviä
veteen. Ne kimpoavat ilmaan, tippuvat
kohdalleen aaltojen väliin.
Planeetta pyörii illasta aamuun.
Sama kivi valossa ? ja toisessa.
Te luulette tuntevanne hänet. Ette tunne.
Seuraatte jälkiä hiekassa.
Meri vie ne.

*

SÄHKE

Päästäinen hukkui sankoon.
Pää veressä. Silmät
puhki pullistuneet.
Minä en itke.
Kaivan kaksi kuoppaa.
Peitän multaan sangon
       tyhjän suun.

*

Puut
pysähtyvät
yöksi.

Siili
hengittää
pensaan alla.

Mikään
ei koske
nyt.

*

                         Sirpa Mattsonille

Pitkällä käärmeellä oli kolme päätä,
minä löin niistä jokaisen. Istuin kivelle
hengittämään, painoin veriset kädet nuorta
ihoa vasten. Sinä synnyt kun kuolen, sanoin,
havahdut unesta joka ei ole omasi. Metsä kaartuu
kuin jousi, taivut hänen tahtoonsa jota
et näe.

Nousin hitaasti, voiton varmuus oli
kangistanut jäseneni, en jaksanut iloita.
Mustien, talven väsyttämien oksien välissä
luikerteli kuunvalo.
 

*

puut havahtuvat juuriltaan
     kylmään
         ilmaan

siipien välissä varpusen
        silmät
         . .
          ja
          ja

*

EHDOTUS UUDEKSI RUNOKSI

Syvältä unesta,
höyhentyynyjen
välistä

kissavaari kipuaa
jalkojensa
päälle.

Kääntää kylkeä.

*

Milloin tahansa kaikkein kauhein
käy toteen; älä avaa verhoja,
älä käänny ympäri! Pidä silmät
kiinni, leiki kiveä. Hyvin hitaasti,
mihinkään koskematta, pue takki yllesi,
poistu huoneesta. Aurinko kantaa
punaista taivasta suussaan,
mustat linnut raakkuvat lehdettömissä
puissa. Kuolemaa pahempi on nukkua aamun
ensi säteisiin.

*

_________
7 SIEMEN
_________

I

Seinien puhe pysähtyy.
CO2 leviää suusta suuhun:
           hän on tulossa.

He suutelevat hänen jalkateriään
heidän silmiensä
       varjo
              he näkevät nyt:
huomaamatta kuin siemen
heidän ilonsa kasvoi.

II

Eläimen riemu!
CO2 tunkee keuhkoihin.

Hän ravistelee silmänsä
kuin puu
        heidän ylleen.

He tanssivat hänen ruumiinsa ympärillä.
Se kohoaa kuin savu ? hän ei näe
                      sitä enää.

III

Tanssi hidastuu,
jäsenet käyvät raskaiksi.

Me laskemme päämme opettajamme edessä,
opimme: häntä ei ole.
 
Vain rauha joka jää,
tuli tulen
           liike
shantih shantih shantih

 
________
8 LAINA
________

Tie
tuoksuu.
Kivi kivessä.

Rikki.

 
*

Valossa näemme
    yhtä aikaa

pimeyden

*

Ei yhteistä maata veden alla.
Kaikki omaa,
            lainattu.