Alfa
Kentauri. Ensimmäiset ihmiset toisen tähden planeetoilla.
1.
Alfa
Kentauri
Lentoeversti Pertti
Santanen astui parvekkeellaan lentävään alukseensa ja otti suunnan Brysselin
keskustassa sijaitsevaan Avaruushallinnon rakennuksen loistavaan kupoliin.
Perillä aluksen tietokoneet kommunikoivat rakennuksen kanssa ja alus telakoitui
sulavasti kymmenennen kerroksen laituriin. Pertti kiirehti rakennuksessa oven
eteen, jossa luki:
Vladimir
Kovalov
3.
Chief General Secretary
Pertti astui sisään ja ilmoittautui sievälle
tyylikkäästi pukeutuneelle sihteerille. Sihteeri ilmoitti hänet ja hän astui
pääsihteerin huoneeseen.
Pääsihteeri Vladimir
Kovalov nousi tuolistaan valtavan pöytänsä takaa ja riensi tervehtimään Perttiä.
Hän meni sitten heti asiaan:
”Eversti, minulla olisi
sinulle tehtävä Yhdistyneiltä Kansakunnilta.”
”Sepä kiinnostavaa.”
”Kysymys on matkasta
Alfa Kentauriin.”
”Oho!”
”Tosiasia on, että YK
on tullut siihen tulokseen, että nyt tämä olisi ihmiskunnalle mahdollista.
Meillä on jo niin paljon kokemusta Aurinkokunnan sisäisestä matkustamisesta,
että tarvittava tietotaito ja resurssit ovat olemassa tähän 4,2 valovuoden
matkaan lähimmälle tähdelle. Minulle on annettu tehtäväksi tämän matkan
järjestäminen, ja sinulta pyytäisin asian organisoimista ja saisit siihen
kaiken tuen ja valtuudet, jotka YK, avaruushallinto ja koko ihmiskunnan tieteellinen
yhteisö suinkin voivat järjestää.”
Pertti siirtyi istumaan sivupöydän ääreen, kaatoi
itselleen persikkanektaria jääpalojen kanssa, siemaisi kulauksen ja sanoi sitten
mietteliäästi:
”Se on suuri uutinen,
mielenkiintoista ja minulle suuri kunnia. Suostumista harkitakseni täytyisi
minun kuitenkin tietää, miksi sinä, Vladimir, pyydät juuri minua tähän
tehtävään.”
”Me olemme vanhoja
ystäviä ja paljon kokeneet yhdessä tutkimusretkillämme, tiedän että sinuun voi
luottaa. Sinulla on tarvittava tieto, kokemus ja osaaminen, olet pätevä sekä
lentämisen että hallitsemasi tieteen, fysiikan, puolesta. Osaat myös
organisoida ja suunnitella tämäntasoisen projektin. En väitä, että olet ainoa
mahdollinen, mutta ensimmäinen listassani.”
”Kiitos. Matka
kuitenkin kestää kauan, nykyään arvioidaan että siihen menisi n 20 vuotta
meidän aluksillamme, joten se vaatii paljon yksityiselämältä. Muilta kysymättä
voin siis suostua vain suunnitteluun ja organisointiin, ja siihen suostunkin
oikein mielelläni suoralta kädeltä, siihen ei yksinkertaisesti voi olla
suostumatta. Onhan asia niin mielenkiintoinen ja suuriarvoinen ihmiskunnan
suurella tutkimusretkellä, avaruusmatkailulla. Tulee mieleen suorastaan Neil
Armstrongin sanat Kuusta: ”Pieni askel yhdelle ihmiselle, mutta suuri askel
ihmiskunnalle!” Ja Bengt Anderssonin sanat Marsissa: ”Suuri
askel pienelle avaruuslaivalle, mutta suuri askel myös koko ihmiskunnalle!”
Alfa Kentaurissa voimme sanoa vaikkapa: ”Suuri askel pienelle miehistölle, ja
suuri askel myös ihmiskunnalle!”
”Hyvä, onnitteluni, tapaamme ensimmäisessä
organisoimassasi suunnittelukokouksessa.”
Sen suuremmitta
muodollisuuksitta miehet hyvästelivät.
2.
Ensimmäinen
suunnittelukokous: avaruusalus, miehistö ja navigointi
YK, Avaruushallinto ja
pääsihteeri olivat jo pitkälle organisoineet ensimmäisen suunnittelukokouksen,
joten Pertillä oli helppo työ viimeistellä järjestelyt ja kutsua kokous koolle
avaruushallinnon tiloihin tärkeimmille ihmisille sopivana päivänä.
Tilaisuuden tärkeyttä
korostaen kokouksen avasi YK:n musta pääsihteeri Maxwell Young ja läsnä olivat
tietysti myös Avaruushallinnon 1. pääsihteeri Dong Sue ja asiasta vastaava 3.
pääsihteeri Vladimir Kovalov sekä lukuisasti median edustajia yleisön suuren
mielenkiinnon vuoksi.
Lyhyen avauspuheen
jälkeen pääsihteeri Young luovutti puheenvuoron Pertille.
Pertti teki yhteenvedon
tilanteesta, korosti tehtävän merkitystä ja tärkeyttä ihmiskunnalle, kertoi
yleiset suuntaviivat lennosta ja suunnittelukokouksista, esitteli asiantuntijat,
vastasi lehdistön kysymyksiin ja sitten johdatti asiantuntijat uuteen
kokoustilaan, jossa ei enää muita ollut.
Ensimmäinen soraääni
oli ilmennyt jo median kysymyksissä, kun joku epäili, kannattaako minnekään
lähteä, vaan odotetaanko muiden tähtien asukkaita tänne ja sitten lennellään
yhdessä heidän kanssaan ja heidän mahdollisesti korkeamman tekniikkansa avulla.
Tästä asiantuntijatkin aloittivat, ja osa oli sitä mieltä, että lento on turha,
mutta suoritettavissa. Osan ihmisistä väitetään olevan koko ajan yhteydessä
muiden tähtien asukkaiden kanssa ja lentelevän jo heidän avullaan tähtien
välillä. Mutta näinhän on jumalien ja enkeleidenkin suhteen, nyt ei ollut
kysymys uskonnosta eikä joidenkin ihmisten mahdollisista kontakteista, sen
enempää kuin joidenkin ihmisten astraalivaelluksista, vaan ihmiskunnan
maallisesta toiminnasta ja siltä pohjalta enemmistön mielestä lento oli
mielekäs ja tutkimusretkien jatkamista. Muut kulttuurit, jos niitä on, ovat
edelleenkin päättäneet Maan ja koko Aurinkokunnan ihmiskunnan saavan olla
niistä erillään ja rauhassa. Ainoastaan jos 20 vuoden sisällä keksitään valoa
nopeampi matkustaminen, matka tässä vaiheessa osoittautuu turhaksi. Mutta
sitähän ei voi tietää etukäteen.
Tiedemiehet ja muut
asiantuntijat olivat yksimielisiä siitä, että tällaiselle matkalle tarvittavan
miehistön ja tarvikkeiden määrän suunnittelu oli ensimmäinen tehtävä. Sen
jälkeen tiedettäisiin, minkälainen alus tarvittaisiin ja sitten voitaisiin
miettiä pääasia ja pääongelma, miten aluksella navigointi suoritettaisiin
parhaiten. Navigoinnin onnistumisestahan olisi kiinni lennon onnistuminen ja
miehistön henki. Toisaalta nämä kaikki asiat liittyvät toisiinsa ja muutos
jossakin asiassa muuttaa kaiken kaikessa muussakin. Painovoiman hallitsemisen
oppiminen oli se keksintö, joka teki matkan mahdolliseksi. Painovoima voidaan
sulkea jostain suunnasta ja antaa vaikuttaa jostain muusta suunnasta, ja näin
alus saadaan kulkemaan mihin suuntaan vaan, ja nopeus saadaan kiihdytettyä yli
puoleen valon nopeudesta. Samoin aluksen sisällä saadaan maapallon pintaa
vastaavat olosuhteet. Makuutiloissa voidaan silti olla painottomassa tilassa.
Joka tapauksessa
miehistön laatu ja määrä jäi ainoaksi asiaksi ensimmäisessä kokouksessa.
Tarvittaisiin toisaalta
lentomiehistö ja toisaalta tiedemiehet. Huolto, eli tarvikkeet ja kasvihuoneet,
kuuluisi molemmille. Pitkän ajan takia miehistölle tulee erityisiä vaatimuksia,
heidän pitää tulla 20 vuotta toimeen suhteellisen pienessä tilassa keskenään,
ja heidän tulee pystyä olemaan erossa läheisistään ja ystävistään tämän ajan. Samoin
heidän täytyy sopeutua muutoksiin, joita Maassa ja Aurinkokunnan siirtokunnissa
on sinä aikana tapahtunut kun he ovat olleet poissa. Samoin heidän tuntemansa
ihmiset ovat vanhentuneet enemmän kuin he itse.
Nyt erottautui kaksi
linjaa. Toisten mielestä miehistön tulisi olla yksinäisiä ihmisiä, joiden
välisten suhteiden annetaan kehittyä luonnon järjestyksen mukaan matkan aikana
ja he voivat perustaa perheitä ja saada lapsia. Toisten mielestä matkalle
tulisi lähettää lapsettomia aviopareja, jotka matkallakaan eivät lisääntyisi.
Joka tapauksessa miehistön yhteensopivuutta olisi testattava ennen lähtöä.
Lentomiehistön pätevyysvaatimukset
olivat selvät. Heidän pitää osata ohjata nykyaikaista avaruusalusta kaikissa
nopeuden vaiheissa ja kaikissa olosuhteissa. Heidän pitää myös osata korjata
viat.
Tiedemiesten
vaatimukset riippuvat tehtävästä. Tehtävänä on tietysti tutkia Alfa Kentaurin
kaksoisjärjestelmän (oikeastaan se on kolmoistähtijärjestelmä, koska siinä on
Alfa Kentauri A ja Alfa Kentauri B sekä Proxima Kentauri, joka on pienempi ja
kauempana kahdesta muusta) tähtitieteelliset ja geologiset asiat. Ja ennen
kaikkea elämän mahdollinen olemassaolo ja tietoisen ihmiskunnan tai vastaavan,
jota Aurinkokunnasta ei löytynyt muualta kuin Maasta ja Marsin, Venuksen ja
hajonneen asteroidivyöhykkeen planeetan muinaisuudesta. Alkeellista elämää
löytyi Jupiterin, Uranuksen ja Neptunuksen kuista. Myös ruuan viljely matkalla
on tiedemiesten tehtävä, samoin kuin perillä luonnonvarojen arviointi.
Näistä seuraa
selkeästi, että tarvitaan tähtitieteilijä, fyysikko, kemisti, biologi,
psykologi, sosiologi, insinööri, geologi ja ehkä joitakin muita, lääkäri
tietysti. Psykologin, lääkärin ja sosiologin tehtävä on myös matkalla pitää
yllä miehistön kuntoa, mielialaa ja yhteensopivuutta. Varsinaisia sotilashenkilöitä
ei oteta matkan rauhanomaisen luonteen korostamiseksi mahdollisille
kohdattaville tietoisille olennoille, mutta kuitenkin vahvat puolustus- ja
puolustukselliset hyökkäysaseet tulee varmuuden vuoksi olla, ja useilla
miehistössä sotilaskoulutus.
Kaikkien pitää samalla
olla taitavia teknikkoja, huoltomiehiä ja mekaanikkoja. Kovat vaatimukset.
Päädyttiin lapsettomiin
pariskuntiin, onnellisessa avioliitossa oleviin, jotka eivät voi tai halua
saada lapsia eivätkä ole adoptoineet. Yhdeksän tieteen edustajat ja kolme
lentäjää. Jos jokainen hallitsee kaksi tiedettä tai lentämisen, kolme pariskuntaa.
Kuusi ihmistä, joiden yhteensopivuus on tutkittava ja rakennettava.
Nyt oli tiedossa
miehistön määrä. Matkan pituus on neljä valovuotta. Vuosi kiihdytystä, 7 vuotta
matkustusta vähän yli puolella valon nopeudella, johon nykyään pystytään
vuodessa kiihdyttämään, vuosi jarrutusta. Perillä vuosi tai pari, paluumatka
kuten menomatka, yhteensä n 20 vuotta.
6 henkilöä, 20 vuotta,
tämä antoi nyt selvät puitteet aluksen suunnitteluun, josta seuraava kokous
päättäisi, samalla kun Pertti rupeaisi värväämään miehistöä.
3. Kiihdytys
Mutta me sivuutamme
nämä vaiheet ja siirrymme kapteeni Samuel Wiesenthalin kanssa katselemaan
loittonevaa Aurinkoamme avaruusalus Alfa
1:n takaikkunasta. Hänen tieteensä oli tähtitiede, ja hän oli innoissaan
saadessaan kaikkiin tähtiin uuden tarkastelukulman loitotessamme
Aurinkokunnasta. Hänen vaimonsa nimi oli Rebecca, joka oli sekä kemisti että
biologi.
Aurinko näkyi vielä
suurempana kuin tähdet, mutta se oli menettänyt jo paljon koostaan ja
kirkkaudestaan. Maapalloa ei enää näkynyt ja Jupiterkin vain pienenä pisteenä.
Asteroidivyöhyke, Pluto ym. pikkuplaneetat ja Kuiperin vyöhyke oli jo ohitettu
kevyesti, koska aluksen suunta ei ollut Aurinkokunnan tasossa, lennettiin ulos
Aurinkokunnasta n 30 asteen kulmassa suunnatessa muutaman vauhdinottoliikkeen
jälkeen kaarevalla radalla kohti maapallolla eteläisellä tähtitaivaalla tuikkivaa
Alfa Kentauria.
Ympärillä alkoi olla
pimeää Auringosta erotessa, niin kuin yöllä maassakin, mutta tähtitaivas oli
paljon kirkkaampi ja suunnattoman kaunis. Tähtien paikat toistensa suhteen
olivat vielä miltei samat kuin maasta katsoen.
Mutta miehistölle
taivaan tuijottaminen oli myös aika yksitoikkoista, se oli päivästä toiseen
niin samanlainen, ja tätä jatkuisi kuukausikaupalla ja vuosikaupalla. Siksi
harrastukset suuntautuivat sisäänpäin, opiskeluun, voimisteluun, keskusteluun,
lukemiseen, filmien katseluun, peleihin, kontakteihin Maahan, niin kauan kuin
se oli mahdollista jne.
Keskustelu
tähtien välisestä avaruudesta
Pertti oli nimitetty 1.
perämieheksi. Samuelin tiiraillessa taivaalle heille virisi keskustelu. Samuel
ihmetteli:
”Mitähän kaikkea täällä
tähtien välisessä avaruudessa mahtaa olla? Pelkkää tyhjää vai planeettojakin?”
”Niin, harvemmin täältä
mitään tulee Aurinkokuntaan. Olemme ohittaneet jo kaukaisimpien
pyrstötähtienkin alueen.”
”Toiset väittävät, että
täällä on planeettoja ja pimeitä tähtiä – mikä kyllä on mahdotonta – mikä
osittain selittäisi universumin ja galaksien pimeän aineen.”
”Pimeä aine ei tarvitse
mitään selitystä, koko ongelma johtuu painovoimateoriasta, kun teoriaa
rukataan, mitään pimeää ainetta ei tarvita.”
”Asia on edelleen
kiistanalainen.”
”Oli miten oli, meillä
on oivallinen tilaisuus tutkailla, mitä kaikkea täällä lilluu. Oletko havainnut
mitään?”
Samuel kääntyi
vieressään olevien laitteittensa ohjainten puoleen ja totesi:
”Meillähän on täällä
pieni observatorio ja tutkat ja suojat jo navigoinnin ja matkan
turvallisuudenkin vuoksi. Jos jokin möhkäle tulee eteen, me havaitsemme sen jo
kaukaa ja kierrämme automaattisesti, ja suojat pitävät huolta pienemmistä
kappaleista.”
”No, minkälaisia on
näkynyt?”
”Tässä on tietysti
monta asiaa. Mittaamme taustasäteilyä, avaruuspölyä, suojien heivaamia
kiinteitä kappaleita ja tutkailemme mahdollisia isompia. Vain mahdollisilla
planeetoilla on suurempaa mielenkiintoa, muut tiedot analysoidaan
tieteellisesti vähitellen ja ne vaikuttavat vahvistavasti tai hylkäävästi
vallitseviin teorioihin. Vielä ei tiellemme ole osunut planeettojen kokoisia
palloja. Mutta katso tuota vasemmalla näkyvää tutkahavaintoa. Eikö se voisi
olla tähtien välinen planeetta?”
”Se näyttää pyöreältä
ja isolta. Mutta voiko se olla mahdollista, eikö tähtien vetovoima sieppaisi ne
jonkin tähden kiertolaisiksi?”
”Meille se on nyt
empiirinen kysymys. Jos näkyy, niin näkyy. Nehän voivat olla jollakin
vakiintuneella radalla tähtien välissäkin, karanneet jostakin aurinkokunnasta
jossakin katastrofissa, tai kiertävät jotakin tähteä todella kaukana.”
Rebecca ja Kirsti,
Pertin vaimo, saapuivat katseluhuoneeseen. Kirsti oli psykologi ja sosiologi.
Molemmat olivat kauniita, 40-ikäisiä, korkeatasoisia ja hyvin pukeutuneita
naisia. Kirstillä oli pitkä, suora vaalea tukka, Rebecalla tumma ja kihara. He
kertoivat kasvihuoneen kuulumisia ja kysyivät mitä havaintolaitteissa näkyy.
Kirsti sanoi:
”Ajatelkaa, olemme
60-vuotiaita kun tulemme takaisin. Onneksi lapsemme olivat jo aikuisia ja
omassa elämässä kun lähdimme.”
Pertin ja Kirstin
tapauksessa oli tehty poikkeus, kun kerran lapset olivat suostuneet. Rebekka
jatkoi aiheesta:
”Mutta he vanhenevat
enemmän siellä, 40-vuotias on 65-vuotias, me taas olemme vain 60-vuotiaita
suunnilleen, niin kuin on laskettu. Te olette onnellisia kun teillä edes on
lapsia, me emme voi edes adoptoida. Mutta kertokaa mitä nyt näkyy.”
Samuel:
”Tässä Pertin kanssa
mietimme, mikä tuo tutkassa näkyvä kookas kappale on.”
Pertti:
”Sehän täytyy nyt
tutkia.”
Rebecca:
”Käynnistän
tutkaskannerit ja suuntaan optiset- ja
radioteleskoopit.”
Samuel:
”Se on tosiaan
ensimmäinen ulkoplaneetaksi sopiva havainto tähän mennessä.”
Kirsti:
”Ainakaan siellä ei ole
asukkaita.”
Pertti:
”Melko varmasti ei ole.”
Samuel tutki laitteita
tarkasti muutaman minuutin ja ilmoitti sitten:
”Neptunuksen
suuruusluokan kiviplaneetta, rata suunnilleen Auringon ja Siriuksen väliin
tähtäävä, en tiedä kiertääkö kumpaakaan. Taitaa olla yksinäinen vaeltaja
kiinteytymättömällä tai hyvin monimutkaisella radalla.”
Pertti:
”Nyt on todistettu,
että ulkoplaneettoja on. Tästä on ilmoitettava maahan heti, ennen kuin
etäisyydet tekevät kommunikoinnin hankalaksi tai mahdottomaksi. Kutsutaan 2.
perämies, viestiupseerimme.”
Viestiupseeri saapui
havaintohuoneeseen. Hän oli kolmekymppinen ruskeaverikkö, tiukkaan
avaruuspukuun pukeutunut hymyilevä nainen. Hän oli myös aluksen lääkäri ja näin
tietysti lääketieteen edustaja aluksen tiedemiesyhteisössä biologin ja
psykologin kanssa. Isabella Bonita – mikä nimi hänelle oivallisesti sopi. Hänen
miehensä on Hung Tsao, aluksen insinööri ja geologi. Isabella tietysti halusi
tietää, mistä on kysymys, ja hänelle kerrottiin, ja tutkittuaan laitteiden
antamat tulokset hän sanoi:
”Hung haluaa
ehdottomasti tutkia tuota ulkoplaneettaa, sen geologiaa, kutsutaan hänet tänne
ihastelemaan ja siirrytään me komentosillalle.”
Näin tehtiin. 2.
perämies avasi yhteyden Maahan ja tiedot lähetettiin. Vastauksessa kiitettiin
kovasti ja samalla ilmoitettiin, että tästä lähtien olette omillanne, viestit tulevat
kyllä vielä, mutta kovasti myöhässä, he eivät ehdi vaikuttaa päätöksiin. Näin
oli valitettavasti tilanne, vaikka Maassa oli parhaimmat ja suurimmat
lähettimet ja vastaanottimet valjastettu aluksen ja Avaruushallinnon
komentokeskuksen käyttöön.
4. Matkalla
Seitsemän pitkää vuotta
matkasi Alfa 1 tähtienvälisessä avaruudessa. Tärkein tehtävä oli ikävystymisen
välttäminen. Kaikki keskittyivät puolisoonsa, työhönsä, harrastuksiin,
opintoihin, kirjoittamiseen omaisille, eli päiväkirjojen ja mietelmien
tekemiseen, kasvien viljelyyn, jänisten kasvattamiseen, liikuntaan, saunomiseen
ja ennen kaikkea keskusteluihin tähtitieteestä, avaruusmatkailusta, filosofiasta,
uskonnosta, ihmissuhteista ja kaikesta mahdollisesta. Vain ihmissuhteiden
kehitys ja muutamat vaaratilanteet toivat todellista tunnehelpotusta ja
tapahtumarikkautta yksitoikkoisuuteen. Muutaman kerran jouduttiin välttelemään
ulkoplaneettoja ja laskemaan reitti uudestaan kun oli jouduttu äkkiä
manuaaliseen ohjaukseen. Aina kuitenkin laitteet hälyttivät ajoissa niin että
tilanteista selvittiin. Viikko- ja vuorokausirytmistä pidettiin kiinni, jotta
elämä rytmittyisi ja arkipäivä, työ ja lepo erottautuisivat toisistaan.
Keskustelu
Linnunradasta
Pääkeskusteluaiheeksi
muodostui tietenkin Linnunrata. Hehän olivat nyt ensimmäiset ihmiset, joiden
koti oli Linnunrata eikä Maa ja Aurinkokunta. Yhtenä ”iltana” kokoonnuttiin
varta vasten pukeutuneina ja lasillisen ääreen, ja alustajana oli tietysti
Samuel, pukeutuneena Mars-tyyliseen punaiseen tummaan pukuun, jossa hän oli
edukseen urheilullisen vartalonsa, tumman tukkansa ja älykkään olemuksensa
kanssa. Hän kertoi mitä tiedetään galaksien synnystä ja kehityksestä ja
minkälainen Linnunrata on muihin galakseihin verrattuna, ja jatkoi:
”Linnunrata on n.
100.000 valovuotta pitkä, ja n 2 miljoonan valovuoden päässä on lähin spiraaligalaksi,
Andromedan galaksi. Andromeda on toisella puolella kuin mihin olemme menossa,
se näkyy Maassa pohjoisella taivaalla, kun taas Kentauri on eteläisellä
taivaalla. Täällä eteläisellä puolella ovat myös vielä Andromedaakin lähempänä
olevat pienemmät epäsäännölliset galaksit. Niin kuin näette, kaikki nämä
näkyvät täällä paljon kirkkaampina kuin Maasta katsoen, samoin Linnunradan vyö,
jonka näemme joka puolella kaarena Linnunradan tasossa ympärillämme, kun näemme
sekä pohjoisen että eteläisen taivaan. Ja nämä kaikkihan te tiedätte, mutta
kuinka vanha Linnunrata on muihin galakseihin verrattuna?”
Pertti, joka on
180-senttinen Pohjolan jässikkä, oli pukeutunut saamelaispukuun, hän kommentoi:
”Tiedämme, tiedämme, ja
paljon muutakin, olemmehan avaruuslentäjiä kaikki. Galaksien kehityksestä on
edelleenkin erilaisia käsityksiä, samoin pimeästä aineesta ja siitä, mitä
kaikkea Linnunradan keskustassa on. Näistä asioista on kiistelty jo
vuosikymmeniä, mutta täyttä selvyyttä ei ole vieläkään. Tällä matkalla meillä
on tilaisuus tarkentaa kuvaa Linnunradasta ja sen tähdistä.”
Kirsti oli pukeutunut Hula-hula-vaatteisiin,
kylmäähän täällä avaruusaluksen sisällä ei tarvinnut pelätä. Hän jatkoi
aiheesta:
”Viimeksihän Pertti sanoit
jossakin, että pimeää ainetta ei kovin paljoa ole, se ongelma johtui
painovoimateorian virheistä, epätäydellisyydestä, joka nyt on ratkaistu teoriaa
rukkaamalla.”
Pertti:
”Niin, mutta asia on
edelleen monella tavoin kiistanalainen ja kehiteltävänä.”
Rebecalla oli flamenco-asu
ja hän kysyi:
”Mihin teoriaan sitten
meidän navigointimme perustuu? Jos teoria on pielessä, voimme joutua
jorpakkoon.”
Samuel, jolle
navigointi tietysti kapteenina kuuluu, vastasi:
”Meidän ei tarvitse
välittää teorioiden mahdollisista virheistä. Suunnistamme tämänhetkisen teorian,
joka on suhteellisuusteorian edelleenkehitelmä, mukaan, muttei ole mitään
väliä, jos se vie vikaan, koska saamme suuntimat tähdistä aivan tarkasti.
Nämäkin korjaukset tutkitaan ja niistä saadaan viitteitä, miten
painovoimateoriaa tulisi rukata.”
Hung oli pukeutunut
kiinalaiseen kansanpukuun ja totesi:
”Mutta asiaan, miten
Linnunrata on syntynyt ja kehittyy? Onko se vanha vai nuori?”
Isabella, joka yllätys
yllätys, olikin pukeutunut meksikolaiseen kansallisuuspukuun eikä
espanjalaiseen, tokaisi:
”Kyllä minäkin jotain
tiedän, arvon avaruustutkijat, Linnunrata ja galaksit yleensäkin,
on ensin ollut kaasu- ja vetysumua jostakin syystä, ilmeisesti jonkin
räjähdyksen jälkeen, ja ne ovat sitten tiivistyneet tähdiksi vähitellen. Sumuja
on edelleenkin siellä sun täällä, jostakin syystä, yleensä supernovaräjähdyksen
takia. Galaksi on ensin säännötön tai ainakin säännötön kaasumassa, sitten se
muuttuu vähitellen spiraalimaiseksi ja lopulta elliptiseksi tai pallomaiseksi.
Nämä elliptiset galaksit ovat sitten ikuisia tai sitten niitä odottaa jokin
uusi räjähdys niiden suistuttua mustiksi aukoiksi ja näiden kasauduttua
jossakin hyvin kaukaisessa tulevaisuudessa, jolloin ne räjähtävät taas joskus.
Linnunrata on siis keski-ikäinen.”
Samuel:
”Hyvin tiedetty.
Linnunrata on ensin ollut sumua, sitten epäsäännöllinen tähtijoukko ja sumua,
sitten spiraaligalaksi ja sumua, ja lopuksi tulee olemaan ellipsigalaksi ehkä
ilman sumua. Tulevaisuudesta emme tiedä, ehkä ne sitten ovat ikuisia, niin
valmiilta ja kauniilta ne näyttävät. Siitä tulee mieleen, mikä sitten on
uskonnollinen taivas? Onko se juuri valmis aurinkokunta, valmis galaksi? Mehän
voisimme vielä keskustella erilaisista tähdistä Linnunradassa, mutta sehän on
kaikille tuttua tietoa, ja sitä joudumme joka tapauksessa miettimään saapuessamme
Alfa Kentauriin.”
Kirsti oli
tarjoilemassa kaikille boolia ja sanoi tähän:
”Meillähän ei ole
aluksessa pappia, mutta kai joku jotain tietää uskontojen käsityksistä.”
Hung:
”Kyllähän meistä
useimmat uskovat, ja siinä mielessä ovat pappeja siinä kuin papitkin. Minulla
sattuu olemaan sen verran tietoa, tai ainakin paras mitä itse olen kuullut, on
sellainen käsitys, että tähtien aurinkokunnista osa on kadotuksen paikkoja,
joissa eletään erossa Jumalasta, osa on koetuspaikkoja henkiemme kehitykselle,
niin kuin meidän Maamme ja Aurinkokuntamme - ja kaikki kulttuurit, joita meidän
on tässä tilassamme edes mahdollista kohdata - osa on Jumalan taivaita,
paratiiseja. Osa aurinkokunnista on ilman elämää, niin kuin meidän kuumme ja
useimmat planeettamme. Meidän Maamme on tulossa vaiheeseen, jolloin
tuhatvuotinen valtakunta alkaa, ja se on jo jonkinlainen paratiisi sitten.
Saattaapa käydä niinkin hassusti, että se on sellainen, kun tulemme takaisin.”
Isabella:
”Älä nyt vaan hurahda
taas johonkin! Tämä matkan yksitoikkoisuus altistaa sinut kaikelle lukemallesi
hölynpölylle.”
Pertti:
”Ei, kyllä tuossa on
järkeä. Itse olen aina ajatellut, että elliptiset galaksit ovat Jumalan
taivaita. Jeesushan sanoi, että taivaassa on monta asuinsijaa, ja hän menee
meille niitä valmistamaan. Maailmoja on monta, Maapallomme on vain yksi niistä,
ja meille maan asukkaille on jossakin valmistettu taivas. Jollakin valmiilla
tähdellä se lienee, ellei henkimaailma ole sitten aivan erilainen kuin tämä aineellinen
galaksiavaruus. Linnunradassakin, varsinkin
keskustassa, näkyy hyvin valmiin näköisiä tähtiä.”
Samuel:
”Mikä on valmiin
näköinen?”
Pertti:
”No joo, se oli
yleistys uskonnollisesta tiedosta eikä tähtitieteestä, tuolla pitäisi nimittäin
olla myös kirkastettuja planeettoja, joiden pinta on kuin lasimeri; kyllähän
valmiita ovat vain nuo elliptiset galaksit, sen näkee silmälläkin. Katsokaapa
vaikka tuota galaksia tuolla ylhäällä vasemmalla.”
Kaukoputki suunnattiin,
ja vaikka kaikki olivat samanlaista ennenkin nähneet, niin tässä uudessa
valossa galaksi näytti aika hienolta. ”Ihastuttavaa!”, ”kaunista!”, huudahdeltiin.
Sitten keskustelu lähti
rönsyilemään milloin mihinkin aiheeseen, taiteesta politiikkaan, myöhemmin tanssittiin
Elviksen ja muiden uudempienkin kuninkaallisten muusikkojen tahtiin ja lopuksi
kaikki poistuivat makuutiloihin iloisessa hiprakassa. Paitsi tietysti
päivystäjä, joka ei myöskään ollut hiprakassa. Jokainen päivysti neljä tuntia
20 tunnin välein.
5. Jarrutusvaihe
Uuvuttava
yksitoikkoisuus monen vuoden kuluttua vaihtui hetkeksi toimeliaisuuteen, kun
aloitettiin jarrutusvaihe. Nyt Alfa Kentauri A ja B näkyivät kirkkaina, kun
taas Aurinko oli varsin himmeä. Oli aika ruveta mietiskelemään Alfa Kentaurin
tähtijärjestelmän ominaisuuksia. Totta kai sitä oli tehty jo kahdeksan vuotta,
mutta pian saataisiin sellaisia havaintoja, joita koskaan aikaisemmin ei oltu nähty.
Alfa Kentauri on siis
lähin tähti Auringolle. Sen etäisyys Maapallosta on n 4,36 valovuotta. Nyt se
oli alle puolen valovuoden päässä ja siitä alkoi tulla havaintoja. Se on
kaksoistähti, siinä on Alfa Kentauri A ja Alfa Kentauri B. Proxima Kentauri on
vielä järjestelmässä kolmantena, ja se on kaikkein lähimpänä Maata. Mahdolliset
planeetatkin alkavat pian näkyä.
Keskustelu
avaruusmatkailun mahdollisuuksista
Jarrutuksen teknisten
ongelmien takia keskustelunaiheeksi muodostui kuitenkin ensin avaruusmatkailun
mahdollisuudet, entinen, nykyinen ja tuleva tekniikka.
Pertti:
”Ennen oltiin varmoja,
ettei voida mitenkään matkustaa avaruudessa tällaisella vauhdilla kuin nyt
menemme, koska kiihdyttäminen jo sinänsä veisi kymmeniä vuosia, jos maan painovoimaa
käytettäisiin kiihdytyksen g-voiman määränä.”
Samuel:
”Niin, ja kappaleisiin
törmääminen tällä vauhdilla väistämättä räjäyttäisi aluksen.”
Isabella:
”Mutta silloin ei
ajateltu niin kuin pitäisi, että mietitään ensin, millä edellytyksillä ongelmat
ylitettäisiin. Piti siis löytää keino g-voimien säätelylle ja kappaleihin
törmäämisen ongelmaan. Jatkakaa!”
Kirsti:
”Se keino oli
painovoiman hallinta. Kun painovoimaa voidaan säädellä, kiihtyvyydelle saadaan
vastavoima milloin vaan, matkustamiseen tai aluksen sisälle. Tämä keksintö on
mahdollistanut suuren vauhdin ja suuren kiihdyttämisen, ja navigoinnin,
suuntien valinnan.”
Hung:
”Ja kappaleisiin
törmäämisen ongelman hoiti suojien keksiminen.
Aluksen ympärillä on kenttä sellaisista säteistä ja aalloista, joita ei ennen
tunnettu ja josta pienet kappaleet kimpoavat, oli vauhti mikä tahansa ja ne
vain särkyvät, alus ei vahingoitu eikä kenttä ole sellainen, että se voisi
vahingoittua.”
Rebecca:
”Isoihin kappaleisiin
törmäämisen estämistä pidettiin mahdottomana, kun ne pitäisi nähdä niin
aikaisin, että se on kovalla vauhdilla mahdotonta. Tämän on havaintovälineiden
kehitys kuitenkin tehnyt mahdolliseksi, tutkiksi niitä lyhyesti sanotaan. Ne
skannaavat koko reitin riittävän pitkälle.”
Samuel:
”Niin että se
kertauksena uskon puutteesta, tämä oli kaikille tuttua asiaa. Entä sitten tulevaisuus? Millä edellytyksillä voidaan
liikkua valoa nopeammin?
Pertti:
”Emme tosiaankaan vielä
tiedä, onko se edes mahdollista. Hauska on huomata, että jos
se on mahdotonta, siitä seuraa, että Jumalaa ei ole, koska miten hän sitten
hallitsisi koko universumia, jos hän ei joka puolella pääsisi käymään
halutessaan? On selvää että aine ei voi liikkua valoa nopeammin, se
hajoaa. Ihmisen pitää muuttua jollakin tavoin toisenlaiseksi, tai matkustaa
vain astraaliruumiissaan, jotta se olisi mahdollista, tai sitten pitäisi olla
jokin kotelo, joka on toisenlaista ainetta ja kestää valoa nopeampia nopeuksia.”
Isabella:
”Siinäpä ne olivat
edellytykset! Pertti, olet nero!”
Hung skeptisesti:
”Mutta mitä se
muuttuminen olisi ja minkälainen kotelo? Tulemme aivan kartoittamattomalle
alueelle.”
Kirsti:
”Totta. Mutta
periaatteessa kuitenkin tämä avaa mahdollisuuden, kun asiaa on perinteisesti
pidetty mahdottomana.”
Keskustelu taas lähti
rönsyilemään, eikä asiassa päästy sen pidemmälle, juututtiin teknisiin
yksityiskohtiinkin.
Matka jatkui ja vuosi
oli pitkä, mutta sitä lievitti se, että koko ajan havainnot Alfa Kentaurista
tarkentuivat.
6. Perillä
Ensimmäisenä nähtiin
läheltä tietysti Proxima Kentauri. Vauhti
oli hidastunut ja tästä kestäisi vielä kauan Alfa Kentauri A:han. Proxima
Kentauri loisti punaisena ja mahtavana, koska se ohitettiin suhteellisen
läheltä. Se on kääpiötähti, mutta suurempi kuin Jupiter joka tapauksessa.
Pertti ja Samuel olivat
havaintohuoneessa. Pertti kysyi:
”Näkyykö planeettoja?”
Samuel oli kumartuneena
havaintovälineiden näyttöjen ja mittareiden puoleen, istahti sitten yhden
tutkan ääreen, ja rupesi latelemaan:
”Ei yhtään isoa
kaasuplaneettaa, kaikki kiviplaneettoja. Elämänkehän alueella on kaksi
planeettaa, kiviplaneettoja, ovat niin pieniä, että tuskin niissä on elämää.
Mineraaleja on, mutta niitähän on Aurinkokunnassakin. Laitetaan Hung
skannaamaan ja raportoimaan, jatkamme Alfa Kentauriin, niin kuin on
tarkoituskin. Otetaan niin paljon kuvia ja analyyseja kuin kykenemme, ja
lähetetään ”pakettipostissa” komentokeskukseen.”
Elämänkehä on se alue
tähden ympärillä, jossa lämpö- ym. ominaisuudet ovat suosiolliset, mahdolliset,
hiileen ja veteen perustuvan elämän esiintymiselle. Pakettiposti oli
radiolähetys, joka saapuu viiveellä Maapallolle, mutta saapuu kuitenkin
kaukaakin oikein suunnattuna. Kaikki muutkin kävivät ahkerasti ihailemassa
Proxima Kentauria ja sen aurinkokuntaa.
Matka jatkui vielä
kuukausikaupalla, koska nyt vauhti oli hitaampi, ennen kuin tultiin Alfa
Kentauri A:n aurinkokuntaan. Lähestyttäessä se oli jo pitkälle tutkittu. Maasta
ei planeettoja aluksi ollut voitu nähdä, koska Alfa Kentauri A:n aurinkokunnan
kiekko on Maahan nähden vinossa asennossa, jolloin eksoplaneettoja ei voi
havaita, kun niiden rata ei mene tähden editse. Alfa Kentauri on kuitenkin niin
lähellä, että sen suurin planeetta oli jo nykyään Maasta havaittavissa
parhaimmilla avaruusteleskoopeilla. Muusta planeettakunnasta ei aikaisemmin
ollut tietoa. Nyt planeetat oli niin tarkkaan tutkittu kuin aluksen
kaukoputkilla pystytään. Tiedot oli analysoitu, pakattu ja lähetetty
komentokeskukseen.
Meitä kiinnostaa ennen
kaikkea planeetan elämänkelpoiset planeetat. Yksi lupaava löytyi, ja sinne
päätettiin laskeutua pinta-aluksilla emäaluksen jäädessä kiertoradalle. Samuel
komensi kaikki valmiusasemiin:
”Siirrytään
kiertoradalle 3000 kilometriin. Vauhti?”
Pertti:
”Asetettu sopivaksi
kiertoradalla pysymiseen. Onko radioliikennettä?”
Isabel:
”Ei ole millään
aaltopituudella. Ei ole kehittynyttä sivilisaatiota näin ollen ilmeisesti.
Koordinaatit?”
Hung:
”Kolme mannerta, suurin
on kapean kannaksen yhdistämä, planeetan maantieteellisesti looginen keskikohta
- ei siis matemaattinen keskus - on suurimman mantereen kannaksella hieman
suuremman puoliskon puolella. Siihen laitan pituuspiirin. Miksi meillä se on
edelleen Greenwitschissä, kun se kuuluisi olla Palestiinassa, Jerusalemissa,
jos tällä tavalla avaruudesta katsoo?”
”Pituuspiirin laitan
navoilta navoille. Leveyspiirit lähtevät päiväntasaajalta. Siinä se on.
Koordinaatit paikallaan. Laitetaan aluksemme sellaiseen vauhtiin kiertoradalle,
että se pysyy tuon ”maantieteellisen” keskipisteen yläpuolella. Miltä näyttää
elämä ja mahdolliset kulttuurit?”
Rebecca:
”Vettä on ja ilmakehä.
Ilmakehä on riittävästi samanlainen kuin maassa, emme tarvitse happilaitteita.
Minusta nuo alueet jokisuistoissa näyttävät viljellyiltä pelloilta. Ihmiskunta
tai vastaava siis on. Tästä tulee erinomaisen jännittävää! Laskeudummeko
julkisesti niin kuin Hung tuntui ehdottavan vai menemmekö ensin jollekin
syrjäiselle paikalle.”
Samuel:
”Me tarvitsemme
tarkempaa tietoa olosuhteista, joten laskeudumme ensin muutamalle
paikkakunnalle syrjäisille paikoille ja sopeutamme itsemme ja tutustumme
tilanteeseen. Kapteeni ja sosiologi jäävät emoalukseen ja saavat kiertää
paikkakuntia ja ilmasta käsin tutkia, minkälaisia kaupunkeja ja asumuksia
näkyy. Siitä voimme jo päätellä, minkälaisten ihmisten tai vastaavien kanssa
olemme tekemisissä.”
Nämä suunnitelmat ja
keskustelut oli tietysti osittain käyty jo tuhat kertaa yhdeksän vuoden
matkalla, mutta kaikki halusivat korostaa hetken tärkeyttä pienellä
teatraalisuudella, ja nyt heillä vasta oli edessään todellinen näkymä,
todelliset tiedot.
7. Laskeutuminen
Neljä lentäjää asettui
kahteen pieneen alukseen ja he lähtivät tutkimaan planeettaa. Toinen otti
kohteekseen suurimman mantereen metsäisen seudun, ja toinen lähti eräälle
harvaanasutulle saarelle.
Tukialuksella: Kirsti
ja Samuel
1.
lautanen: Rebecca, Hung
2.
lautanen: Pertti, Isabella
Kirsti ja Samuel
katselivat kun lentävät lautaset irtaantuivat emoaluksesta ja lähtivät kohteisiinsa.
”Kuuluuko, kuuntelen” Samuel kysyi kummaltakin. ”Kuuluu ykkönen” vastasi Hung.
”Kuuluu kakkonen” vastasi Pertti.
Emoalus otti muutaman
kierroksen 200 kilometrin korkeudessa ja Kirsti ja Samuel kartoittivat maisemat
ja ennen kaikkea asutuskeskukset. Korkeakulttuurit näkyivät asettuneen suurten
jokien suistoille aivan kuin maapallollakin 4000–3000 eKr., ilmeisesti tämä oli
kulttuurin taso. Alfa Kentauri A:n ”maantieteellisessä” (ei siis
matemaattisesti, vaan loogisesti) keskustassa suuremman ja pienemmän mantereen
välissä, hieman suuremman mantereen puolella, oli suhteellisen suuri kaupunki,
ei kuitenkaan kaikkein suurin, niitä oli joka mantereella suurten jokien
suistoissa.
Vuoristoja oli siellä
täällä, järviä paljon, autiomaita, saaria, suurin osa pinnasta merta. Kaikki
kuten maapallollakin, kaikki kuitenkin tietysti eri muotoisia mantereita,
meriä, saaria ja järviä. Metsästäjä- keräilijäkansojen leirejä näkyi siellä
täällä, asumattomia alueita oli paljon, villieläimiä näkyi paljon, meressä
näkyi valaan tapaisia.
”Aivan ihanaa!”
huokaisi Kirsti. ”Tämä on kuin Lottovoitto, että löysimme tällaisen planeetan”
”Näin on, voimme
verrata asioita Maan tilanteisiin, ja siten ymmärrämme paremmin itseämmekin”
totesi Samuel yhtä innostuneena. ”Meidän täytyy valita joku noista korkeakulttuureista
ja mennä sinne, oppimaan kieli ja tutustumaan heidän asioihinsa. Nyt odotamme,
mitä muut ovat saaneet selville.
Tutkimusalus 1. Rebecca
ja Hung miehistönään laskeutui suurimman mantereen keskiosiin metsäiselle
seudulle lähelle erästä kylää. Ensin tutkittiin kaikki ympäristön olosuhteet,
ilman laatu, lämpötila, virus- ja bakteeritilanne, maaperän ja kasvillisuuden
laatu.
Sitten tuli se suuri
hetki. Rebecca sai kunnian. Hän astui aluksesta ja lausui juhlallisesti:
”Pieni askel pienelle tytölle, mutta suuri
askel Aurinkokunnan ihmiskunnalle!”
Hung kuvasi tilanteen
ja Rebeccan esittely ja filmi lähetettiin tukialukselle, josta se lähtee
Maahan. ”Olimmeko varmasti ennen Perttiä?” Rebecca huolestui. Hung rauhoitteli:
”He ovat vielä matkalla 4. mantereen tropiikkiin”.
Suojapuvut päällä
lentäjät astuivat raikkaaseen ulkoilmaan ja ihastelivat kasvillisuutta, lintuja
ja muutamia pakenevia erikoisen näköisiä eläimiä. Alus piilotettiin
mahdollisimman hyvin ja tutkimusretkeilijät lähtivät kävelemään kylää kohti.
”Meillä on paljon
tutkimista näistä hedelmistä ja kasveista. Meidän täytyy tutkia ja sopeutua
tähän basillikantaan”, Rebecca totesi. ”Alustavan tutkimuksen mukaan meidän on
vain altistuttava ja saatava näin rokotus vähitellen kaikkiin mahdollisiin
basillikantoihin ja tauteihin. Ihmisiä kohdattuamme sama juttu, ja meidän
täytyy varoa tartuttamasta mitään tauteja heille”.
Hung katseli kauempana
näkyvää vuoristoa ja sanoi: ”Näin on. Basillit eivät näytä vaarallisilta
mikroskooppitutkimusten ja tietokoneiden tietokantojen mukaan, niihin on vaan
totuttava. Mutta katso miten ihmeellisiä puita, pensaita ja kasveja!”
”Niissä minulla olisi
tutkimista vaikka loppuelämäkseni”, oli Rebeccan kommentti. Kuusen, männyn ja
koivun tapaisia puita oli näkyvissä, samoin monenlaisia kasveja, marjoja ja
hedelmiäkin. Heillä oli tunnistimet marjojen, hedelmien, vihannesten,
pähkinöiden, sienten ja juureksien syömäkelpoisuuden tutkimiseksi ja osaa marjoista
ja hedelmistä pystyi syömään, niinpä he maistelivat innokkaasti. Maut olivat
joissakin herkullisia, kuitenkin tuntemattomia, erilaisia makuja kuin Maassa.
Rebecca jatkoi: ”Meidän
täytyisi nimetä ja luokitella nämä kaikki, mutta taitaa olla parempi kun otamme
nimet sitten paikallisilta kun olemme oppineet kielen”.
Tähän Hung: ”Täällähän
on tietysti satoja kieliä, mikä niistä sitten kannattaa opetella?” Rebecca: ”Se
on sen ajan murhe, miten me ylipäätänsä lähestymme noita kyläläisiä?”. Hung:
”Emme mitenkään, tarkkailemme vain aluksi, palaamme tukialukselle ja neuvottelemme
yhdessä. Varmaankin kannattaa valita jokin korkeakulttuuri ja sinne
ilmoittautua jollakin tavalla. Aikaahan meillä on kaksi vuotta.”
”Miten sinulla muuten
menee Samuelin kanssa?”
”Tämä liikkumisen
vapaus varmaan panee sinut kysymään noin henkilökohtaisia asioita. Me olemme
tosiaan täällä nyt kahdestaan ja tämä ilmavuus ja vapaus tuntuu aivan ihmeelliseltä,
hienolta, valloittavalta noiden seitsemän vuoden ahtauden jälkeen. Vaikka
mukavaahan meillä oli sielläkin loppujen lopuksi.
Niin, meillä menee
tosiaan oikein hyvin. Rakastamme toisiamme ja kaikki on reilassa. Näin näkyy
olevan kaikilla, eikö sinullakin?”
”Kyllä niin on,
Isabella on täydellinen.”
”Mutta sitä olen joskus
miettinyt, että kun taas seitsemän vuotta matkustamme takaisinpäin, olisiko
parinvaihtokin paikallaan. Olisiko se moraalisesti väärin vai luonnollista
tällaisella matkalla?” mietti Rebecca rohkeasti, ei kovin keimailevasti
kuitenkaan.
Hung otti asian
vakavasti, rypisti otsaansa, puri heinänkortta ja mietiskeli: ”Kyllähän
selvästi voidaan huomata, että jotkut tykkäävät toisistaan enemmän kuin
toisista.”
”Kuka sitten tykkää
kenestäkin puolisonsa lisäksi? Kaksi valintaahan vain on jokaisella. Ja
voisimmehan kaikki olla kaikkien kanssa, tulisikohan siitä ongelmia?” meni
Rebecca vieläkin pidemmälle.
”Kemiaa löytyy,
väreilyä on, mutta jätetään tällä kertaa, emmehän ole puutteessa kuitenkaan, ja
mennään tuolle rinteelle tarkkailemaan kylän elämää.”
Rinteellä he istahtivat
Alfa A:n paisteeseen ja söivät eväitä. Edessä alhaalla näkyi savimajoja ja
asukkaat hyörivät askareissaan. Taloja oli noin kaksikymmentä, kylää ympäröi
paaluaita ja kotieläimiä juoksenteli talojen välissä ja laitumilla. Ihmiset
näyttivät hieman pidemmiltä kuin maapallolla, he olivat valkoihoisia ja
ruskettuneita. Painovoimahan täällä on myös hieman suurempi kuin maapallolla,
muttei häiritsevästi. Planeetta – nimetty nyt Alfa 1:ksi sekin – on vähän
suurempi kuin Maa. Alfa A, aurinkokunnan aurinko, joka myös on hieman Aurinkoa
suurempi, näkyi myös hieman suurempana kuin Aurinko Maassa.
Ihmisillä oli nahkaiset
vaatteet, keihäät ja jouset. Tukka oli pitkä ja miehillä parta.
”Emme me kyllä tästä
tule hullua hurskaammiksi jollemme mene juttelemaan” arveli Hung.
”Mutta sitä emme tee,
meillä on nyt tarpeeksi tietoa, ja tietokoneen tutkaimet ja skannerit ovat
tallentaneet kaiken tarvittavan tiedon. Lähdetään vaan takaisin neuvottelemaan,
vaikka mieli palaisi mennä tuonne tutustumaan tarkemmin.”
”Houkutus on suuri,
mutta he luulisivat meitä jumaliksi, ja meidän on suunniteltava kaikkien kanssa
yhdessä miten lähestymme. Palataan tukialukselle.”
Samoihin aikoihin
Pertti ja Isabella lähestyivät 4. mantereen trooppisia seutuja ja aloittivat
laskeutumisen.
”Mennään tuolle
aukealla tuon metsän reunaan, siinä on jokin kylä lähellä, mutta he eivät näe
meitä” ehdotti Isabella.
”Se on sopiva paikka,
laskeudutaan”.
Lentäjät toimivat kuten
1. aluksellakin. Pertti harmitteli: ”Saamarin Rebecca ehti ensin. Katsotaan se
filmi ja Samuelin kommentit.”
Pertti ja Isabella
katsoivat Rebeccan lähettämän filmin ja miettivät, miltähän tuntui Maassa
ihmisistä kun he näkevät sen televisiosta. Se oli nähtävissä myös hologrammina,
sen voi heijastaa olohuoneeseensa realistiseksi näyttämöksi. Ihmiset saavat
katsoa Alfa A:ta ja B:tä ja Proxima Kentauria Alfa 1:n pinnalta, sekä Alfa A:n parhaimman
planeetan kolmea kuuta, vihreää ja vuoristoista maisemaa Rebeccan takana ja
kuunnella hänen sanansa.
Lentäjät muistelivat
isoisiensä kertomaa, kun Neil Armstrong lausui kuolemattomat sanansa ja koko
ihmiskunta katsoi tapahtumaa televisiosta 1960-luvulla. Samoin muisteltiin
Bengt Anderssonin laskeutumista Marssiin.
Kyyneleet siinä
varmasti monella tulee Maassa silmiin. Niin melkein heilläkin, vaikka olivat
samassa tilanteessa kuin Rebecca.
Saari oli lähellä 4. mannerta,
ja valmistelujen jälkeen lentäjät lähtivät tarkastelemaan ympäristöä.
Koralliriuttoihin kuohuivat kilometrin päässä valtameren aallot, laguuni oli
suojainen, vesi ei ollut niin suolaista kuin Maan valtamerissä. Palmupuun
tapaiset puut notkuivat tullessa rannalla ja niissä näkyi hedelmiä.
Hiekkarantoja oli siellä sun täällä, samoin pensaikkoisia rantoja. Saaren
keskellä oli vuoristoa. Maisema ja olosuhteet olivat paratiisimaisia, niin kuin
maapallonkin trooppisilla saarilla.
”Mennään sen kylän
lähelle, jonka näimme aluksestamme” ehdotti Pertti. Näin tehtiin ja löydettiin
sopiva kukkula, josta saattoi huomaamatta tarkastella kyläläisten elämää.
”Alkuasukkaiden
näköisiä ovat” totesi Isabella. ”Täällä ei ole mitään korkeakulttuuria,
kanootin ovat keksineet täälläkin ja jouset, keihäät ja lingot. Jonkinlainen
temppeli tai kokoushuone tuolla on ja papin ja poppamiehen näköisiä
riikinkukkomaisesti ja viittoihin pukeutuneita, ovat tosiaankin pappeja
ilmeisesti.”
”Olisipa
mielenkiintoista kuulla heidän mytologiastaan, uskonnostaan, rituaaleistaan ja
uskomuksistaan. Mutta emme nyt opiskele vielä kieltä, emmekä lähesty heitä.
Onko sinulla kaikki tiedot tallennettuna tietokoneisiin ja filmeille, onko
kieltä nauhoitettu?”
”Kaikki on tallella,
voimme lähteä. Käydään vielä nauhoittamassa niiden korkeakulttuurien kieliä”.
8. Neuvottelu tukialuksella
Molemmat ryhmät
palasivat tukialukselle ja siellä levättiin, tutkittiin hankittua tietoa,
lähetettiin se komentokeskukseen, ja pidettiin sitten neuvottelu.
”Menemmekö tuonne
paikalliseen ”Jerusalemiin” vai paikalliseen ”Babyloniin” vai paikalliseen ”Egyptiin”?”
asetti Samuel ensimmäisen tehtävän vaihtoehdot.
Pertti:
-
Alfa A:n Babylonissa olisi suurin
korkeakulttuuri, mutta A:n Jerusalem saattaisi olla kiinnostavin, jos täälläkin
siinä kohtaan on suurimpien uskontojen pyhät paikat, niin kuin saattaa olla.
Kummankin kielet olemme jo saaneet tietokoneisiimme pääkaupungissa puhuttavalla
murteella. Muuten täällä puhutaan melkein kaikkialla samaa kieltä, kielet ovat
murteita samasta peruskielestä, ja äänneasu muistuttaa paljon Maassa puhuttavia
polynesialaisten, afrikkalaisten, aboriginaalien ja suomalais-ugrilaisten, myös
Suomen kieltä. Se osoittaa, että asutus on levinnyt kaikkialle yhdestä ja
samasta paikasta, jossa ihminen on ensin kehittynyt tai luotu. Se on sitten
arkaainen, alkuperäinen kielen ääntämismuoto, niin kuin on arveltu Maassakin.
Täällä ei ole kielten sekoitusta tapahtunut, eivätkä ihmiset vielä matki
kuninkaiden lespausta tai ärrä-vikaa eivätkä hienoston hienostelevaa puhetapaa
eivätkä metropolien muotislangia.
Tämä puheenvuoro
hersytti makeat naurut ja ihmettelyt, mutta muiden mielestä paikallinen Egypti
ja Babylon olisivat kiinnostavampia, koska niissä oli yhteiskuntarakenne,
sotalaitos ja viljely kehittyneintä. Varmasti kaikkien kansojen, ainakin
suurimman osan uskonnot, historia ja mytologia ovat näillä kulttuureilla
tiedossa.
Samuel:
-
Tutkimme kaikki tiedot A:n Egyptistä 2.
mantereen suuren joen suistossa, ja kaikki opettelevat nyt sen kieltä ja murretta
tietokoneiden avulla ja nopealla oppimismenetelmällä muutaman päivän, sitten
lähdemme. Haluaako kukaan jäädä kiertoradalle?
Kukaan ei halunnut.
-
Sitten laitamme aluksen
automaattiohjaukseen ja lähdemme kolmella aluksella. Jatkamme samoilla
miehistöillä.
9. Alfa A:n Egypti
Valmisteluja tehtiin
sitten innolla muutama päivä. Päätettiin laskeutua alfa Egyptin suuren joen
suistolle ja miettiä siellä, miten paikallisia asukkaita voisi lähestyä. Kielenkääntörobotti
otettiin varmuuden vuoksi mukaan, vaikka kaikki osasivat nyt paikallista
kieltä. Kuitenkin oli monia murteita ja eri yhteiskuntaluokkien erilaisia
puheenparsia. Oli mahdotonta tietää, miten asukkaita parhaiten voisi lähestyä.
Päätettiin puhua tavallisten ihmisten kanssa päämääränä päästä puheisiin
hallitusmiesten kanssa. Keskustelujen jälkeen varmaankin selviäisi, mikä olisi
paras tapa. Selvähän on, että ihmiset ensin pelästyisivät, ihmettelisivät,
hämmästyisivät jne. Päätettiin ensin hankkia paikallisen yläluokan asut ja
sitten ottaa yhteyttä paikallisiin viranomaisiin pääkaupungissa.
Lentäjät päättivät,
että parasta on sanoa, että he ovat kaukaisesta maasta ja haluaisivat tavata
hallitusmiehiä neuvotellakseen kaupasta ja suhteiden solmimisesta. Paikaksi
valittiin suhteellisen kaukana oleva alue, ja ensiksi he päättivät kysyä, millä
nimellä täällä aluetta kutsuttiin ja onko sieltä käynyt lähettiläitä. Vasta
hallitusmiehille he aikoivat sitten paljastaa asioiden todellisen laadun ja
pyytää pääsyä valtion päämiehen luokse.
Miten tämä toimii, ei
ollut etukäteen tiedossa. Suunnitelmaa on muutettava tapahtumien mukaan.
Niinpä he laskeutuivat
taas asumattomalle seudulle ja piilottivat aluksensa. Tavarat lastattiin
reppuihin, kasseihin ja kärryihin. Siirryttiin läheiselle kylätielle. Tästä alkoi
jännittävä tutustumisseikkailu.
Ensimmäisenä vastaan
tuli vanhempi mies hevosennäköisen eläimen vetämissä kärryissä, joissa hänellä
oli vihanneksia. Samuel puhutteli miestä maan tapojen mukaisesti:
”Jumalan rauhaa! Miten
täällä sujuu? Onko terveyttä riittänyt?”
Mies hymyili
kunnioittavasti heidän vaatteitaan katsoen:
”Korkea-arvoinen herra,
kiitos kysymästä. Valtakunnassa kaikki hyvin ja terveyteni on erinomainen.
Miten teillä, miten on matka mennyt?” Hän ei heti kysynyt, mistä matkalaiset
tulevat vaan aloitti tavanomaisilla kohteliaisuuksilla.
”Hyvinhän se, laivamme
on tuolla kauempana joen varrella ja nyt kuljemme kävellen pääkaupunkiin tutustuaksemme
kaikkeen. Olemme hyvin kaukaa ja tämä maa on meille vieras. Siksi
haluaisimmekin kysyä, miten voisimme parhaiten ottaa yhteyttä teidän
viranomaisiinne ja ulkoministeriöönne, vai miksi te sitä täällä nimitätte. Ehkä
ihmettelette, miksi emme näitä tiedä, emmekä ole muilta jo kysyneet, mutta
olemme katselleet ympärillemme ja nyt vasta ensimmäistä kertaa kysymme asiaa.” Mies
todellakin ihmetteli kovasti ja raapi päätään, sanoi sitten:
”Kummallinen murre
teillä tosiaan on. Kuinka sitten ylipäätänsä osaatte kieltämme?”
”Meillä on
kotimaassamme jonkin verran täältä tulleita siirtolaisia ja opettelin jonkin verran
kieltänne, joka ei ole kovinkaan erilainen kuin omamme. Mistä löytäisimme
täältä viranomaisia?”
”Paras kai, kun menette
kunnantalolle, seuraatte tätä tietä ja kaupungin torilla menette isoon
rakennukseen.”
Mies jatkoi matkaansa
ihmetellen kuinka he olivat kaukaa ja heillä oli kuitenkin samanlainen kieli.
Matkalaiset kävelivät
maantietä muutaman kilometrin ihaillen kauniita maisemia, kukkuloita, jokia ja
metsiä. Kaikki oli varsin periaatteessa samantapaista kuin kotiplaneetalla,
paitsi että kaikki eläimet, puut, pensaat ja kasvit olivat hieman erilaisia,
vastaavia lajeja kuitenkin kaikki kuin Välimeren seudulla maapallollakin.
Kaupunki oli pieni, ehkä 1000 asukkaan keskus, talot olivat korkeintaan
kolmekerroksisia, savesta, tiilestä, puusta ja oljista. Torilla oli kaupustelijoita
monenlaisine eksoottisine tavaroineen, joissa sinänsä olisi jo riittänyt
ihmettelemistä. Matkalaiset suuntasivat kuitenkin kunnantalolle ja pyysivät
audienssia joltakin vastuulliselta virkamieheltä. Heidät johdatettiin portaita
toiseen kerrokseen ja avaraan huoneeseen, jossa heidät vastaanotti viittaan
pukeutunut pitkätukkainen älykkään näköinen virkamies.
”Tervetuloa Duhariin, korkea-arvoiset vieraamme.
Miten tämä osaksemme tullut kunnia on ymmärrettävissä? Olen hieman ymmälläni
mistä maasta te oikein tulette ja miksi ilmoittaudutte täällä. Eikö teillä ole
lähettilästä pääkaupungissamme Biharissa?”
Virkailija siirtyi virvokepöydän ääreen ja kaatoi jotakin mehua laseihin ja
jatkoi vastausta odottamatta:
”Mutta kertokaa ensin,
miten matka on sujunut ja onko teillä jotakin tarpeita, joissa voisimme olla
avuksi? Kerkiämme kyllä keskustelemaan kaikessa rauhassa näistä asiakysymyksistä.”
Hän viittasi laseihin ja esittäytyi:
”Minun nimeni on Din Goro, ja olen pormestarin sihteeri.
Kuinka voin teitä tituleerata?”
Samuel esitteli kaikki
omilla nimillään.
”Varsin kummalliset
nimet teillä tosiaan on, että kaukaa taidatte tulla, vaikka puheenne on
ymmärrettävää.”
Samuel siemaisi
lasistaan mehua, joka maistui ananakselta ja ryhtyi kertomaan:
”Kiitos kysymästä,
matkamme meni erinomaisesti ja kansanne on ollut ystävällistä meitä kohtaan ja
viimeksi meidät neuvottiin tänne.”
Keskusteltiin säästä, joesta ja maantien varren maisemista, mikä small
talk oli matkalaisille vaikeata, kun eivät paljon mitään tienneet maasta ja
kansasta eivätkä viitsineet ruveta valehtelemaan olemattomasta kansakunnastaan,
mutta lopulta oli selvästikin pakollisten kohteliaisuuskiemuroiden jälkeen
mahdollista siirtyä asiaan.
”Meidän asiamme on
senlaatuinen, että mieluummin kertoisimme kaikki jollekin ulkoministeriönne
virkamiehelle Biharissa. Vakuutamme, että tulemme rauhanomaisin tarkoituksin,
ja toivoisimme teidän tyytyvän tähän, että olemme lähettiläitä kaukaisesta
maasta ja haluamme luoda suhteet maahanne. Ette tietääksemme tiedä paljoakaan
kansoista tämän suuren joen ylävirralta, vai kuinka?”
”Se on totta,
tuntemuksemme rajoittuu muutamaan sataan kilometriin ylävirran suuntaan, sillä
tämäkin kaupunki on jo aivan rajaseutua. Olisin tietysti kovin utelias
kuulemaan maastanne ja kansastanne, mutta näen kyllä ja ymmärrän, että asianne
vaatii yhteydenottoa korkeampien virkamiesten kanssa pääkaupungissa. Esittelen
asian pormestarille ja lähetämme teidät Bihariin pienen saattueen ja kirjelmän
kanssa. Pormestari varmaankin haluaa teidän sitten kertovan meille kaikki kun
olette ilmoittautuneet ulkoministeriössä. Sen verran uteliaita toki olemme,
saatuamme tämän odottamattoman kunnian, ja haluamme suorittaa osamme
moitteettomasti, että hallitsijamme olisi tyytyväinen. Saanko kuitenkin kysyä
maanne nimeä?”
”Se on Tellus” tokaisi Isabella.
Sihteeri Goro tuijotti
hämmästyneenä Isabellaa.
”Saavatko teillä
naisetkin puhua virallisissa kokouksissa?”
Pertti otti
puheenvuoron:
”Kunnianarvoisa
sihteeri, maissamme saattaa olla erilaisia tapoja, meidän naisemme, varsinkin
nämä viralliset lähettiläät, ovat samassa arvossa kuin miehetkin, viran ja
sotilasarvon taso ratkaisee enemmän kuin sukupuoli.”
”Siitä ei kyllä hyvää
seuraa” sanoi sihteeri katsoen vielä epäluuloisesti Hungin aasialaista
olemusta, vaikka kaupungissa kyllä näkyi valkoihoisten lisäksi monenlaisia
tummia ja keltaihoisia ihmisiä. ”Lähdetään, niin näytän teille majoituksenne”.
Kaupungin
majoituksessa
Matkalaiset siirtyivät
Goron johdolla parin korttelin päähän majataloon. Ihmiset katselivat heitä
uteliaina, mutta ystävällisinä. Talo oli kaksikerroksinen ja jonkinlainen
kyltti roikkui ulkopuolella. Sisällä Goro ilmoitti heidät ja he saivat huoneet.
Paikka olisi voinut olla mistä tahansa Välimerenmaista maapallollakin. Seinät
olivat jonkinlaista savea ja huonekalut puuta. Paikka oli siisti, muttei
ylellinen. Ikkunat olivat vain aukkoja, mutta hyönteisiä ei ollut. Lämpötila
oli mukava, vuoteet olivat mukavia, joten keskustelujen jälkeen illalla kaikki
menivät vain nukkumaan. Vaikka kaikki oli mielenkiintoista, kuitenkin olisi
tärkeää vasta mitä huomenna tapahtuisi heidän ilmoittautuessaan
ulkoministeriössä.
Pääkaupungissa
Aamulla lähdettiin
pääkaupunkia kohti hevosvetoisissa kärryissä. Heillä oli katos ja istuimet ja
turvasaattueena kymmenkunta sotilasta. Goro oli mukana. Sotilailla oli keihäät,
miekat ja jousipyssyt, rautakypärät ja nahkahaarniskat: rintahaarniskat ja säärisuojukset.
Hevosilla oli satulat, mutta kannuksia ei ollut. Aivan kuin
vanhassa Egyptissä maapallollakin. Tie noudatteli valtaisan joen rantaa,
asumuksia ja peltoja oli pitkälle, kauempana näkyi vuoria ja ilmeisesti
autiomaata.
Matka kesti useita
päiviä, ja joka paikassa heidät otettiin kunnioitettavasti ja ystävällisesti
vastaan vieraan maan lähettiläinä. He merkitsivät reitin tarkkaan pienten tietokoneittensa
karttoihin, että osaisivat takaisin aluksille.
Perillä vastaanotto oli
juhlallinen. Heidät vietiin kulkueena jonkinlaiseen palatsiin, ja ilmeisesti
jonkinlainen visiiri ensin kuuli, kuulusteli heitä ennen audienssia kuninkaan
kanssa.
Visiiri kertoi
nimekseen Mango ja arvokseen kuninkaan ensimmäinen neuvonantaja, dengi, heidän kielellään. Hän kehoitti
heitä istumaan suuren pöydän ääreen ja aloitti keskustelun:
”Arvoisat vieraat. Te
olette jostakin vieraasta maasta joen yläjuoksulla, ja haluatte siis solmia
diplomaattiset suhteet maahamme, näinkö on?”
Samuel tietysti ryhtyi
puhemieheksi:
”Arvoisa dengi, nyt kun olemme päässeet hallitusmiestenne puheille,
haluaisimme kertoa tarkkaan mistä on kysymys. Siksi haluaisin kysyä ensin,
kuinka paljon tiedätte tähdistä ja planeetoista tuolla taivaallla,
onko teillä tähtitieteilijöitä!”
”Kysymyksenne
hämmästyttää meitä, mutta tottahan me tähdet tunnemme ja niiden kulun, mutta
sitä emme tiedä, mitä niissä on, kaikenlaisia taruja niistä on, mutta minun
mielestäni ne ovat satuja.”
”Voisimmeko sitten
saada paikalle teidän asiantuntijoitanne?”
”Tottakai,
kaikki toivomuksenne täytetään, ja siitä muistankin kehoittaa
teitä maistelemaan näitä ruokia ja virvokkeita, joita pöydässä on, arvoisat
kunnioitetut vieraamme”
Visiiri läpytti käsiään
ja lakeija riensi paikalle, ja sai ohjeet.