I. Osa.
Teoreettinen
filosofia: tieto ja todellisuus
Luku 1.
Filosofiasta yleisesti johdantona
aiheeseen
Kreikkalainen sana ”filosofia”
tarkoittaa viisauden rakastamista. Kyse ei siis ole pelkästään tiedosta, vaan
jostakin syvemmästä asiasta, arvokkaammasta ja kauniimmasta asiasta,
viisaudesta. Eikä kyse ole viisauden tavoittelemisesta mitään epämääräistä
tavoitetta varten, vaan kyse on viisauden rakastamisesta, viisauden
haluamisesta kaiken hyvän, kauniin ja oikean saavuttamiseksi. Kuitenkin on
kyse enemmän tieteestä kuin uskonnosta, enemmän järjestä kuin tunteesta.
Elämässä muuten voi tilanne olla päinvastoin, mutta filosofian harrastus on
toimintaa, jossa järki on etusijalla.
”Herran pelko on viisauden alku” sanotaan Raamatussa. Jos Jumala on
olemassa, ei asia millään muulla tavalla voi ollakaan. Viisautta saa, jos elää
(armosta saa elää, sanoisi protestantti) Jumalan tahdon mukaista elämää, muuten
ei siinä samalla tavalla onnistu. Jumala on loppumaton viisauden lähde, jos voi
häneltä saada ilmoitusta. Viisaus ei tarkoita pelkästään inhimillistä viisautta.
Filosofia historiallisesti on kuitenkin ollut nimenomaan inhimillisen
viisauden koekenttä. Filosofiassa on esitetty kaikki ne loogiset vaihtoehdot
ajatella, mitkä ihmisen päähän ovat pälkähtäneet. Ja kaikilla on ollut
kannattajia. On otettu filosofin oikeudeksi epäillä kaikkea, asettaa kaikki
kysymyksenalaiseksi, ajatella peruskysymyksetkin uudestaan ja eri tavalla kuin
aikaisemmin.
Filosofian historia on näin tuottanut loppumattoman aineiston erilaisia
näkemyksiä. Osasta näistä on historia jo antanut tuomionsa, mutta monet niistä
elävät vahvoina, vaikka ovatkin keskenään ristiriitaisia. Nykyajan ihminen elää
tilanteessa, jossa hänellä ei ole enää yhtenäistä maailmankatsomusta, eikä hän
aina pysty tyytymään siihen, mitä saa vanhemmiltaan.
Tämä kirja ei ole filosofian oppikirja, filosofian perusteiden esitys,
vaan se sisältää kirjoittajan omat näkemykset filosofian peruskysymyksistä.
Tällaisena se varmaankin enemmän auttaa lukijaa muodostamaan oman
maailmankatsomuksensa kuin mitä mikään filosofian perusteiden esitys voisi
tehdä.
Päinvastoin kuin nykyään akateemisessa filosofiassa ja tieteissä on
tapana, tässä esityksessä on pyritty käsittelemään nimenomaan tärkeitä ja
keskeisiä kysymyksiä ja jättämään sivuasiat sivuasioiksi. Siinä on se vaikeus,
että joutuu puhumaan asioista, jotka ovat monimutkaisia ja kiistanalaisia, ja
joista on vaikea mitään varmaa sanoa. Eristetyissä sivuasioissahan on tunnetusti
se eksakteja tiedemiehiä kiehtova puoli, että niistä voidaan saada
täsmällistä ja tieteellisesti pätevää tietoa helpommin.
Jotkut kysymykset ovat mielenkiintoisia ja ihmiselle tärkeitä, mutta
niistä ei helposti saa täsmällistä tietoa: toiset kysymykset taas ovat hieman
mielenkiinnottomia, mutta niistä kyllä saa täsmällistä tietoa. Filosofian
pitäisi oman olemuksensa ja perinteittensä mukaisesti käsitellä juuri näitä
tärkeitä ja vaikeasti selvitettäviä kysymyksiä. Ne ovat niitä kysymyksiä,
joita joskus halveksivasti sanotaan ”ikuisuuskysymyksiksi” ja joita poliitikot
ja useimmat filosofitkin yleensä mieluummin välttelevät. Kuitenkin juuri ne
kysymykset meitä kaikkia kaikkein eniten kiinnostavat, ja tarvitsemme
vastauksen useisiin niistä, koska ne ovat myös aivan tavallisen, normaalin
ihmiselämän peruskysymyksiä. Voidaksemme elää oikein ja päättää mitä milloinkin
teemme, joudumme noudattamaan jotakin filosofiaa, jotakin maailmankatsomusta.
Meillä käytännössä on aina jonkinlainen maailmankatsomus ja olemme valinneet
kantamme näissä kysymyksissä, olimmepa sitten tietoisia tästä omasta
maailmankatsomuksestamme tai emme.
Jokainen vähänkin ajatteleva ihminen ymmärtää tämän, ja joutuu joskus
miettimään maailmankatsomustaan ja filosofiaa. Näinollen filosofia on myös
äärimmäisen tärkeää, jokaisen ihmisen pitäisi välillä miettiä näitä samoja
asioita, joita tässä kirjassa käsitellään.
1. Kriittisestä asenteesta
filosofiassa
Kun lukee filosofiaa yliopistossa,
paras asia, minkä siellä oppii, on kriittinen asenne, kriittinen menetelmä. Se
merkitsee sitä, että kaikissa maailmankatsomuksellisissa ja filosofisissa
kysymyksissä miettii väitteiden todenperäisyyttä, johtopäätösten
oikeellisuutta ja perustelujen pitävyyttä. Tällainen asenne tekee filosofin.
Sen dogmaattinen, kaavamainen käyttäminen saattaa silti johtaa siihen, ettei
usko mihinkään, kun kerran kaikille väitteille on vastaväitteitä ja vähän on
maailmassa sellaista, mikä aivan varmasti tiedetään. Yleinen epäusko
oikeidenkin asioiden kohdalla ei ole menetelmän tarkoitus, vaan tarkoitus on
sen avulla päätyä totuuteen. Me uskomme helposti sellaista, mikä ei pidä
paikkaansa, sen takia kriittinen asenne on tärkeä.
Tässä kirjassa ei ole mietiskelty tarkasti asioita kaikinpuolisesti
eikä ole käytetty tätä kriittistä menetelmää joka kohdalla eikä ole
huolellisesti perusteltu kaikkia väitteitä. Tämä johtuu siitä, ettei tämä ole akateeminen tutkielma, vaan filosofista
kirjallisuutta ja filosofian kansantajuistamista. Tästä syystä lukijan on itse
muistettava miettiä väitteiden totuutta ja perustelujen ja päättelyjen
johdonmukaisuutta.
Kriittiseen ajatteluun liittyy myös sellainen suhtautuminen omiin
näkemyksiinsä, että on valmis luopumaan niistä, jos joku osoittaa ne vääriksi
ja esittää paremman tavan ajatella. Vaikka tässä kirjassa välillä esitetään
väitteitä varsin vakaumuksellisesti, tällä kriittisellä tavalla niihin on
kuitenkin tulevaisuudessa tarkoitus suhtautua.
Ennenkaikkea on ajateltava itse. Sitä tässä kirjassa todellakin tehdään
ja suositellaan, ei saa pysähtyä siihen, mitä on saanut oppilaitoksissa ja
kirjallisuudesta.
2. Mitä ihmiset filosofialta
odottavat?
Miksi ihminen harrastaa filosofiaa?
Filosofian harrastus syntyy tarpeesta ratkaista maailmankatsomukselliset
kysymykset. On tietysti kovin yksilöllistä, kenellä tällainen tarve on.
Yleensä ihmiset päätyvät johonkin maailmankatsomukseen aikuistuttuaan,
eivätkä sitten enää niin paljon näitä asioita mieti, ellei sitten jokin uusi
elämäntilanne siihen pakota. Ydinsodan ja saastumisen uhka sekä kehitysmaiden
nälkä ja väestönkasvu pakottavat tällä hetkellä koko ihmiskunnan miettimään
uudestaan poliittista filosofiaa. Samoin reaalisosialismin romahtaminen
pakottaa meidät uudestaan miettimään ihanneyhteiskuntaa ja marxismia,
sellaisetkin meistä, jotka vielä johonkin reaalisosialismin malliin
sinnikkäästi uskoivat.
Pyrkimys kokonaisnäkemykseen elämästä ja maailmasta on yksi keskeinen tarve
filosofian harrastamisessa. Jossakin määrin sitä on kaikilla ihmisillä. Kaikki
tarvitsevat tietoa maailmasta ja elämästä sekä myös elämänohjeita. Todella
henkilökohtainen ja kriittinen paneutuminen näihin kysymyksiin edellyttää
kuitenkin huomattavassa määrin teoreettista älyä. Filosofian harrastus on
älyllisesti lahjakkaiden ihmisten harrastus. Muista ihmisistä se saattaa jopa
tuntua kuivalta ja raskaalta. Siksi kaikilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta
kovin syvälliseen pohdiskeluun, ja he ovat filosofiassa seurailijan asemassa,
he valitsevat jonkin opin, jonka edustajiin he uskovat. Jokainen voi silti
tuoda keskusteluun oman panoksensa, joka voi olla tärkeä. Missä se tuodaan
esille? Missä vain ihmisiä keskustelee, oikeat ideat aina leviävät ja joku tuo
esille ne julkisuudessakin.
Harrastaessaan filosofiaa ihmiset
myös odottavat ratkaisua ja helpotusta henkilökohtaisiin ongelmiinsa,
masennuksiin ja ahdistuksiin, perheristiriitoihin, ihmissuhdevaikeuksiin, ja
toivovat tarkoitusta ja mielekkyyttä elämälleen. Samoin toivotaan tietysti
myös ratkaisua yhteiskunnallisiin ongelmiin. Ja ennen kaikkea halutaan tietää,
miten pitäisi elää, mikä on oikein ja mikä väärin.
Kun uskonto lasketaan filosofian osa-alueeksi, näihin asioihin voikin
saada lopullisen ja syvällisimmän avun juuri filosofiasta, mutta toisaalta
filosofia voi toimia yrityksenä paeta henkilökohtaisia ongelmiaan, jotka
olisivatkin paremmin ratkaistavissa psykoterapian tai jonkin muun
ihmissuhdehoidon avulla. Jotkut ihmiselle tärkeät asiat ovat helpommin
saatavissa ihmissuhteista ja psykoterapiasta kuin filosofiasta.
Se, mitä filosofian harrastuksesta voi saada, on kuitenkin aina
arvokasta. Voi saada selkeän maailmankuvan ja maailmankatsomuksen, saa
opastusta tieteelliseen ja kriittiseen ajatteluun: onnistuessaan pääsee
totuuteen itselleen tärkeissä ongelmissa, ja voi saada tarkoituksen ja
mielekkyyttä elämäänsä. Muiden tarpeiden suhteen on käännyttävä suoranaisemmin
uskontojen puoleen tai psykoterapian ja psykologian puoleen, sekä on parannettava
ihmissuhteitaan tai maailmaa. Ehkä filosofitkin
nykyään vähän vähättelevät näitä muita ihmisille tärkeitä ongelmia, eivätkä
paneudu niihin niin paljon kuin pitäisi. (Kommentti 1)
3.
Pari sanaa estetiikasta ym johdantoa vielä
Yritys kauneuteen, esteettisyyteen,
on hyvin tärkeä ja keskeinen asia filosofian esittämisessä. Filosofisissa
teoksissa on usein liian paljon kaikenlaista kuivaa, rumaa ja tunkkaista filosofointia
ja viisastelua.
Elävöittävät mielikuvat ja kielikuvat eivät myöskään välttämättä ole
sivuasioita, ne voivat joskus olla jopa tärkein osa asiaa. Sillä taiteessa on
syvempi totuus: tieteellinen esitys on ikäänkuin kartta maastosta, mutta kaunis
maisemamaalaus on myös esitys samasta todellisuudesta (K 2). Esimerkkien
merkityksen on meille erityistesti analyyttisen filosofian keskushahmo Ludwig
Wittgenstein osoittanut.
Filosofiassa esteettisyys on ennenkaikkea ajatuksen selkeyttä ja
johdonmukaisuutta, mutta myös esityksen tyylikkyyttä ja viehättävyyttä aivan
kuten kaunokirjallisuudessakin.
Filosofia voidaan esittää lyhyesti, kauniisti ja kansanomaisesti ja
silti tieteellisessä mielessä täsmällisesti. Sellainen filosofi, joka epäilee
tätä, ei oikeastaan vielä ymmärrä filosofiaa. Yksityiskohtia voidaan
loputtomasti syventää ja täsmentää, valottaa eri puolilta, mutta se ei ole
tarpeen eikä suotavaa ainakaan silloin kun on kysymyksessä filosofian
kansantajuinen kokonaisesitys. Kaikki asiat voidaan esittää pitkästi ja täsmällisesti,
mutta myös lyhyesti ja täsmällisesti. Esimerkiksi bolshevikkien iskulause:
”Rauhaa ja leipää!” oli täsmällinen ja lyhyt esitys heidän ohjelmastaan
ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa. Tosin se oli myös propagandaiskulause
ja todellisuudessa heidän ohjelmansa oli: ”Valta bolshevikeille!” koska he
uskoivat (luulivat) omaavansa tiedon siitä, mitä piti tehdä.
Monitahoisuus ja syvällisyys tästä kyllä kärsii, sillä pitkä esitys on
tietysti aina tarkempi ja yksityiskohtaisempi, kun asia voidaan esittää
laajemmin; mutta se, kuinka paljon monitahoisuutta voidaan vaatia, on juuri
suhteessa esityksen pituuteen. Lyhyeltä esitykseltä voidaan vaatia vain tietty
määrä täsmällisyyttä ja perusteluja. Kansantajuiselta esitykseltä vaaditaan ennenkaikkea
lyhyyttä ja selkeyttä.
Estetiikka lyhyesti:
Elämä
on pyhä. Me rakastamme elämää.
Taide
on pyhä. Me palvelemme sitä.
Tulenkantajat
1928
******************
Lähdeviittauksia ei tässä kirjassa
paljon ole (eivätkä ne kaikki ole akateemisen täsmällisiä, koska tämä kirja on
filosofista kirjallisuutta eikä akateeminen tutkielma). Tämä ei merkitse sitä,
etteikö ajatuksia olisi paljolti saatu muilta ja keskustelussa muiden kanssa,
mutta on monessa kohdin vaikeata nimetä mitään kirjaa tai henkilöä, joka olisi
asian ensin esittänyt, siinä määrin ajatukset kuitenkin ovat tekijän omia tai
kuulopuheena saatuja tai yleistä nykyaikaista filosofista yleissivistystä. Klassikoiden
- Sokrates, Aristoteles, Platon, Hegel jne - teoksia ja lähdeviitteitä ei ole
mainittu. Pääasiallinen syy on kuitenkin se, ettei tämä todellakaan ole muiden
filosofien mielipiteiden esitys vaan kirjoittajan omien käsitysten ja
keksintöjen esitys.
Maailmankatsomuksen suhteen myös pääasiallisesti riittää, että ihminen
on Jeesuksen opetuslapsi, uskovaisten kannalta tällaiset mietiskelyt kuin tässä
kirjassa, ovat kiinnostavia enemmänkin sellaisille, joita myös filosofia
kiinnostaa. Ja Jumalalle kunnia tässäkin: jos nämä ajatukset lähenevät
totuutta, niin johdatuksella ne on saatu, kun taas virheet johtuvat pienen
syntisen ihmislapsen inhimillisistä heikkouksista.
Jeesuksen opetuslasten kohdalla on kyse vain maailman tieteellisestä
ja filosofisesta ymmärtämisestä ja eri tulkinnoista Jeesuksen ja Jumalan
profeettojen ja apostolien opista ja vielä oman paikkansa ja tehtävänsä
ymmärtämisestä. Puolueiden tai muun yhteiskunnallisen toiminnan järjestämisessä
tulisi myös jokaisen ajattelevan ihmisen olla mukana näinä ihmiskunnan
kohtalonhetkinä.
Pyrittäessä lyhyyteen ja täsmällisyyteen on tässä jouduttu jättämään
pois selvitys siitä filosofisesta keskustelusta, mitä kustakin kysymyksestä aikaisemmin
on käyty. Sellaista oppikirjamaisuutta on yritetty välttää, ja jossakin
mielessä se olisikin aivan turhaa, se olisi enemmänkin jonkun kommentaattorin
tapa kertoa toisten filosofiasta, kun taas tässä esitetään tekijän omaa
filosofiaa. Tarkemmin sanottuna tässä esitetään sellaisia osia kirjoittajan
käsityksistä, jotka muutkin voivat ymmärtää ja vastaanottaa, ajatuksia, jotka
eivät ole ”helmiä sioille”: Jumalan viisaushan on tunnetusti hulluutta
ihmisten silmissä. Ei silti niin, että tämä viisaus olisi minun hallussani
muuta kuin pieneltä osin. Tunnustan kuitenkin sellaisenkin viisauden lajin
olemassaolon päinvastoin kuin monet nykyajan ajattelijat ja tiedemiehet. Jos
yritän vaikuttaa mielipiteisiin, niin haluaisin tehdä sitä juuri tiedemiehille:
tässä on esimerkki oppineesta, joka on täysin tieteellinen, mutta silti uskoo,
ja päinvastoin kuin uskoo K. V. Laurikainen, joka kristinuskoa
tiedemiespiireissä on kovasti puolustanut, minusta kristinuskosta ei seuraa
tietoteoreettinen idealismi (Katso luku tietoteoria) vaan pikemminkin realismi.1
Keskustelun poisjättäminen ei tarkoita sitä, etteikö jokaisen kysymyksen
ympärillä käyty keskustelu olisi äärimmäisen mielenkiintoinen asia, ja monta
kertaa se valaisisi kyllä käsiteltävää asiaa, mutta toisaalta laajentaisi
tekstiä liikaa. (Kommentit-osasto myös sisältää jonkinverran selvitystä aikaisemmasta
filosofisesta keskustelusta). Mikään ei estä palaamasta näihin kaikkiin
kysymyksiin myöhemmin uudestaan.
Seuraavan luvun lisäksi myös ja ennen kaikkea koko kirjan rakenne
ilmaisee käsitykseni siitä, mitä filosofia on, ja asiaa on pohdittu muuallakin
kuin siinä luvussa. (Katso mm luku Tieteet).
Politiikasta ei välttämättä tarvitse käsitellä juuri niitä asioita,
joita tässä nyt on käsitelty, mutta jollakin keskeisellä tavalla politiikka
ehdottomasti kuuluu filosofiaan osana. Etiikka on käsitelty hyvin lyhyesti ja
pintapuolisesti. Silti ainoastaan taiteen filosofia, estetiikka, puuttuu tästä
filosofian kokonaisesityksestä. Siitä tulisi olla yksi kokonainen luku. Tämä
johtuu siitä, että yleensäkin taiteen filosofialle voisi olla hyväksi, että
sitä lähestytään taiteen kautta, ilman sellaista tieteellistä ja käsitteellistä
otetta kuin järkevyyteen pyrkivässä ajattelussa pakostakin on. Taiteessa
pitäisi ottaa tunnekysymykset tunnekysymyksinä ja mystiikka mystiikkana. Sama
pätee myös jossain määrin poliittiseen toimintaan ja uskontoon. Filosofia voi
pilata, yksiviivaistaa ja vääristää, suunnata huomion vääriin asioihin taiteessa
- ja rakkaudessa. Kaikesta voi ja pitää filosofoida, mutta pitää muistaa tämä
vaara.
Politiikassa pitää toimia oikeudenmukaisuuden hyväksi eikä pelkästään
filosofoida siitä. Etiikassa pitää pääasiassa yrittää elää hyvää elämää eikä
pelkästään filosofoida siitä. Estetiikassa pitää tuottaa kaunista taidetta tai
nauttia siitä eikä vain filosofoida siitä. Uskonnossa pitää uskoa
näkymättömään, salattuun Jumalaan ja tehdä parannus ja uskoa Jeesukseen
niinkuin hänen Isänsä käskee, eikä vain filosofoida siitä.
Minkälaista tällainen taiteellinen taiteen filosofia voisi olla? Kaitpa
se on juuri sitä, mitä kulttuurilehdet tekevät arvioidessaan taidetta.
Väläyksen siitä, mitä tämän filosofian mukainen taiteen filosofia voisi
olla, voi saada siitä, miten tässä on käsitelty etiikkaa, politiikkaa ja
uskontoa, kutakin niistä niiden omista lähtökohdista lähtien, eikä heti siirtymällä
metatasolle (ulkopuoliseksi tarkkailijaksi) niinkuin filosofeilla on pahana
tapana. Elämässä pitää välillä elää täysillä tuijottamatta omaa napaansa ja
välillä analysoida elämäänsä, kumpaakaan ei saisi tehdä yksipuolisesti, ja sama
pätee filosofian harjoittamiseen.
Varsinainen filosofia pakostakin painottuu sille filosofian alueelle,
mitä perinteisesti on sanottu teoreettiseksi filosofiaksi. Päinvastoin kuin
etiikassa ja estetiikassa, sillä alueella saa pelkästään filosofoida, pyrkiä
totuuden ymmärtämiseen, jäsentämiseen ja kommunikoimiseen. Teoreettisessa
filosofiassa tärkeimmät filosofian peruskysymykset ovat. Niiden ratkaisusta
seuraa aina paljon etiikkaan, politiikkaan, estetiikkaan ja uskontoon.
4.
Mitä filosofia on?
Filosofian luonne ja olemus on
ensimmäinen suurista filosofisista kysymyksistä. Kuten kaikkien suurten
kysymysten kohdalla, tässäkin näyttää olevan niin, että varmuutta ei ole, eikä
yksimielisyyteen päästä: eri suuntaukset ajattelevat filosofian eri tavalla.
Nykyinen - ainakin nykyinen 20 v sitten -
käsitys ammattifilosofien piirissä länsimaissa on, että filosofia on tiede,
joka tutkii tiedon, moraalin ja yhteiskunnan yleisiä ongelmia.
Tämä on rajoittunut käsitys
filosofiasta, ja sille on omat yhteiskunnalliset syynsä. Filosofia ei
nimittäin ole pelkästään tiedettä. Myös uskonnot, politiikka, taide, kasvatus
ja monet muut tieteen ulkopuoliset asiat kuuluvat jollakin tavoin filosofiaan.
Toisaalta tietenkään mitkään asiat eivät ole tieteen ulkopuolella siinä
mielessä, että kaikkia asioita voidaan tutkia ja kaikille asioille on selitys,
jos tietää kaiken. Mutta tiede ihmisen tietämyksen kokonaisuutena ja tiedon
saavuttamisen parhaimpana tapana on kuitenkin rajallinen ja suppeampi käsite
kuin filosofia.
Tieteen menetelmä silti on filosofiankin päämenetelmä. Tiede
johtaisi kaikkeen tietoon, jos aikaa olisi ikuisesti (ja kun aikaa jollakin kaukaisella
galaksilla on ollut jo ikuisesti jo ikuisuus sitten, kaikki tieto on jo ehkä
jollakin toisella kulttuurilla). Meille tiede on vain tieteen tulokset
1990- ja 2000-luvulla maapallolla, ja filosofian pitää siitä huolimatta
yrittää tietää, päätellä, uskoa, arvata, totuus niistäkin asioista, joista
vielä ei ole tieteellistä tietoa. Tämä on tieteen ja filosofian ero, eikä se,
että filosofia olisi yksi erityinen tiede tieteiden joukossa, yksi
menetelmätieteistä, yksi erityistiede, jolla olisi oma erityinen
tutkimuskohteensa.
Filosofiaa ja tiedettä ei enää sitten tarvita maailmankuvan selvittämisessä
kun kaikki totuus tiedetään. Sitten vain käytetään tietoa, eletään ja
toimitaan. Tällaista tilannetta ei ihmisille tule muutakuin jossakin tulevassa
maailmassa.
Nykyään siis ajatellaan, että filosofia on yksi erityistiede muiden
tieteiden joukossa ja sillä on oma rajallinen tutkimuskohteensa: käsitteiden
käyttö, maailmankatsomusten vertailu ja muut ”yleiset ongelmat”. Kuitenkin
olisi tärkeämpää korostaa sitä seikkaa, että filosofia on yleistiede, kaikkien
tieteiden kokonaisuus: kaikki tieteet ja niiden tulokset edelleenkin kuuluvat
osana filosofiaan. Tähän liittyy se asia, jota filosofian historiassa
aina korostetaan, että kaikki tiede,
jolle ei ole ollut omaa erityistiedettä, on perinteisesti kuulunut filosofiaan.
Esimerkiksi fysiikka kuului filosofiaan 1700-luvulle asti, ja psykologia
kuului filosofiaan 1800-luvun puoliväliin asti.
Se, mitä tässä nyt yritetään korostaa, on juuri se, että jossakin
oleellisessa mielessä psykologia ja fysiikka edelleenkin kuuluvat filosofiaan,
vaikka ovatkin eriytyneet erillistieteiksi.
Kaikki maailmankatsomukset ovat myös enemmän kuin tiede ja myös enemmän
kuin tieteen tulokset kunakin aikakautena. Nekin kuuluvat osana filosofiaan.
Asian voisi havainnollistaa seuraavasti:
Tieteet
Maailmankuvat
Maailmankatsomukset
Uskonnot
Politiikka
Filosofia
= Etiikka, moraali,
elämäntaito
Taide
Kasvatus
ym
Tietenkään esimerkiksi taiteen
kohdalla kaikki taiteen kysymykset eivät kuulu filosofiaan. Esimerkiksi
taidemaalarilla värien käytön tekninen osaaminen ei kuulu filosofiaan. Mutta
osa taiteen asioista on nimenomaan yhtä aikaa taiteen ja filosofian ongelmia.
Näin päädymme uudenlaiseen filosofian määrittelyyn, joka kuitenkin on
sama kuin perinteinen kreikkalainen, klassinen käsitys filosofiasta ja siinäkin
mielessä - historiallisesti - oikea:
Filosofia
on inhimillisen tiedon ja viisauden kokonai-
suus,
mukaanluettuna jumalallinen viisaus, sikäli kuin
se
on ihmisen saavutettavissa.
Tämä määritelmä on varsin
toisenlainen kuin akateemisissa piireissä käytetty filosofian määritelmä,
otettakoon nyt tähän vielä esimerkiksi tietosanakirjan määritelmä: ”Filosofia
on tieteenala, joka tutkii todellisuutta, tietoa ja inhimillistä elämää
koskevia yleisiä käsityksiä ja niiden perusteita.” (2)
Filosofia tämän tietosanakirjan määritelmän hengessä on vain yksi menetelmätieteistä,
käsiteanalyysiä ym vastaavaa, verrattavissa matematiikkaan, logiikkaan,
ATK-oppiin, kielitieteeseen ja tilastotieteeseen.
Akateeminen filosofi, joka haluaa rajoittaa filosofian alueen suppeaksi
erityistieteeksi, useimmiten on henkilö, jolla muutenkin on harvinainen
onni - filosofille - olla aikansa
vallitsevien käsitysten kannalla. Itse filosofiset totuudet ovat kuitenkin
yleensä ilmiselvässä ristiriidassa vallitsevien ennakkoluulojen, vallanpitäjien
toivomusten ja tieteellisen yhteisön muotivirtausten kanssa. Syvällisesti
oivaltanut filosofi joutuu joko olemaan hiljaa, luottamaan sananvapauteen ja
demokratiaan, luovimaan taitavasti, tekemään oman Exoduksensa johonkin Jumalan
turvapaikkaan tai kärsimään Sokrateen ja Jeesuksen kohtalon (K 4).