Vienan toinen varsa ja samalla ainoa tammavarsa syntyi suhteelliseen myöhään kesällä 2000. Tamman isäksi oli valittu huonoista jaloistaan ja loistavasta urastaan tunnettu Hovi-Ari, jolla Viena piakkoin astutettiin uudelleen.

Tyttö kasvoi isoksi ja siitä tuli hulivili muuli :) No ei. Tammassa oli omaa tahtoa pienen kylän verran ja se myös liian usein sai tahtonsa läpi. Tamma laitettiin muiden nuorten kanssa lopulta pihattoon, jossa se sai temmeltää noin kesään 2002 asti. Tuolloin todettiin, ettei pihatto ollut enää käyttökelpoinen ja Hovilapsen kohtaloksi koitui sisäruokinta ja tavallinen laidun. Järkyttäviä aikoja nuorelle hevosen alulle siis :)
Tuolloin kesällä tyttö opetettiin ajollekin ja itsepäisyyden kuvana se ei suostunut pelkäämään paljon mitään. Totta puhuakseni Hovitar hoksasi jutun ytimen melko nopeaan ja potkiminenkin jäi ajan myötä pois.
Jatkaaksemme Hovin elämässä eteenpäin, se oli kevät-talvella 2003 mukana Harjun näyttelyissä ja yllätti aika monenkin ihmisen olemalla neljästä ikäisestään paras. Allekirjoittanut on tykännyt tamman ulkonäöstä jo pitemmän aikaa luonnollisesti :)
Tänäpäivänä tamma on melkoisen varma käsitellä, mitä nyt naru voi olla suositeltava turvan ympäri kun voi ilman sitä vain kadota paikalta. Kulkee kyllä naru turvalla vaikka kuinka löysin naruin, mutta...