Tatuointia suunniteltaessa omaa ihoa koristamaan, joutuu miettimään. Varsinkin
ensimmäistä kuvaa ottavat ihmiset puntaroivat pitkiäkin aikoja, minkä kuvan ihoonsa
haluavat. Kannattaa siis miettiä tarkkaan, sillä tatuointi on ikuinen, sen saa pois
vain ihonsiirrolla tai laseroimalla (mikä on kalliimpaa kuin itse kuvan ottaminen).
Se että sattuuko tatuoinnin teko on yksilöllistä. Joillekin se tuntuu enemmän kuin
toisille, riippuen kehosta (lihava/laiha, kipukynnys jne.). Myös tiettyihin paikkoihin
hakkaaminen sattuu enemmän kuin toisiin. Herkkiä paikkoja ovat esim. käden ja reiden
sisäsyrjä, nilkka?, päänahka, sellaiset paikat missä iho on ohutta ja joudutaan hakkaamaan
luun lähettyvillä.
Kesä on tatuoinnin ottamiseen riskialtista aikaa. Auringon valo onkin tuoreen tatskan
pahin vihollinen. Jos ottaa ihoonsa kuvan kesäaikaan, sitä pitää muistaa peittää
auringonvalolta ja rasvata usein. Myös saunomista täytyy välttää niin kauan, kunnes
tatuoinnin hilseily lakkaa. Hilseilykin on yksilöllistä, mutta keskiarvona voidaan sanoa
3 viikkoa.
Hintataso tatuoinneille vaihtelee, kuten missä muussa tahansa liiketoiminnassa. Kuitenkin
ammattitaitoisesta jäljestä maksaa ihan mielellään. Noin yleensä voidaan sanoa, että
pienen tatuoinnin saa jo noin 100 eurolla. Hintaa lisää myös se, miten vaikeaa kuvan
tekeminen on (yksityiskohtaiset tatuoinnit, peitekuvat). Värien käyttö tietysti lisää
hintaa. Pääkaupunkiseudulla hinnat ovat myös hieman korkeammat. Toisaalta tatuointi ei
ole mikään kulutushyödyke, joten hintaa päivää kohden (tatuoinnin ottoaika --> kuoppaus)
ei rutkasti tule.
Uuden tatuoinnin hoito-ohje:
-Kun tatuointi on valmis, se rasvataan Basibact tms. voiteella ja
päälle levitetään suojaksi sideharso tai kelmu. (Tatuoija tekee).
-Kotioloissa tatskaa rasvataan useita kertoja päivässä, vähintään
2-3 kertaa, sekä tarvittaessa vaihdetaan side.
-Uudesta tatuoinnista lähtee väriä, se on aivan normaalia.
-Tatuointia pestään hellävaroen vedellä ja miedolla saippualla
samalla, kun käydään suihkussa.
-Kuvaa EI SAA raapia vaikka kutiaisikin, eikä sitä saa kosketella
likaisin käsin.
-Saunomista ja uintia tulee välttää niin kauan kuin kuva on täysin
parantunut. (Rupi on lähtenyt sen päältä pois).
-Auringonvalo on tatuoinnin pahin vihollinen! Eli suojaa kuva, jos
joudut olemaan auringolle alttiina.
Iivus Tattoos tatuoinneilla on takuu, mikä tarkoittaa sitä, että jos tuoreesta
tatuoinnistasi on lähtenyt luonnottoman paljon väriä, sen uudelleenvärittäminen
sisältyy hintaan.
Iivus Tattoos on suomen ensimmäinen virallinen tatuointistudio, tatuoinnit ja
lävistykset tehdään steriilein laittein ammattitaidolla!
Info