Tutustumismatka Gulagille


Alla on kuvia Neuvostoajan työleireistä.



Gulag tulee sanoista "Rankaisevia Työleirejä Johtava Hallintolaitos". Stalinin työleirien järjestelmä oli koko historian pöyristyttävin kuolemantehdas, jonka "tuotto" ylitti jopa 2. Maailmansodan holokaustin. Noin 40 miljoonaa kuoli Gulagin työleireillä.



Leirit oli sijoitettu Taigalle, suurelle metsäalueelle Venäjän Siperiassa. Nyt kaikki tiet ovat kasvaneet umpeen ja alueille pääsee vain helikopterilla.



Leirit hylättiin kesällä 1953, kun Stalin kuoli. Kaikille vangeille ja vartioille julistettiin yleinen armahdus ja he pakenivat nopeasti alueelta.

Roosevelt huomasi, että kapitalismi on epätasaisesti jakautunutta rikkautta kun taas sosialismi on tasaisesti jakautunutta köyhyyttä. Gulagin vankilaelämä tarkoitti tasaisesti jakautuvaa kuolemaa köyhien ja rikkaiden, vanhojen ja nuorten välillä. Kuolema ei suosinut ketään ja otti kernaasti kaikki sukupuoleen, uskontoon tai kansallisuuteen katsomatta.



Ihmiset asuivat puisissa parakeissa. Poliittiset vangit, niin sanotut "valtion viholliset" ja rikolliset olivat kaikki samassa tilassa. "Vihollisina" vietiin enimmäkseen ihmisten joukosta silmiinpistäviä, älykkäitä ja kulturelleja ihmisiä. Epäinhimillisten olojen vallitessa vankileirillä, sivistyneet ja kulturellit ihmiset olivat huonommin varusteltuja selviytymiseen kuin rikolliset.



Rautaisen hallintonsa perustana kommunistit ajattelivat että heidän on päästävä eroon kaikkien ajattelevien ja rehellisten ihmisten yhteiskunnasta. Sellaiset tyypit ovat aina uhka despoottihallinnoille. He melkein onnistuivat: kahdessakymmenessä tukahduttamisen vuodessa he kitkivät pois monia arvoja, uskoja ja perinteitä jotka olivat jalostuneet satoja vuosia.



Tapettuaan kansakunnan aivot, Neuvostoliitosta tuli tavallaan naurunaihe; Kansallinen kiusanhenki, jota kaikki pelkäsivät koska se oli typerä ja pullollaan ydinaseita.

Kuin päätön jättiläinen, Neuvostoliitto oli kykenemätön mihinkään älykkääseen tai luovaan. Kun Neuvostoliitto oli tappanut kaikki viisaat ja koulutetut ihmisensä, se kykeni antamaan muulle maailmalle esimerkin vain siitä miten asioita ei pidä hoitaa.



Kellään, joka yriti paeta Gulagista, ei ollut minkäänmoista mahdollisuutta selviytyä. Heidän olisi pitänyt kävellä satoja kilometrejä metsikön läpi... Suunnallakaan ei ollut merkitystä ei ollut mitään minne mennä. Koko maa oli yhtä isoa vankien työleiriä.



Pullollinen vodkaa - laillista huumetta jota vartijat usein myivät, laittomasti, vangeille.



Täällä kerran niin täyteen ahdetussa parakissa ei ole sisällä enää mitään jäljellä. Jokaisessa parakissa oli kaksi kerrosta puisia sänkyjä, joissa oli 120 vankia.



Useimmat historioitsijat uskovat että tukahduttaminen alkoi 1932 ja huipentui 1937. Sisääntuleva liikenne vain hidastui noissa leireissä kun suuri isänmaallinen sota alkoi 1941. Miksi? Gulagiin tuomitut saivat vaihtoehdoksi valita armeijan rangaistuspataljooniin liittymisen ja luoteihin kuoleman riskin. Vuonna 1945 2. Maailmansota loppui ja miljoonat sellaiset vangit palasivat leireihin. Tukahduttamiset itse asiassa kestivät Stalinin kuolemaan saakka vuonna 1953.



Tämä on rangaistusselli.



Ruoka-aukko.



Ihmisiä kuoli väsymykseen, nälkään, kovaan työhön... Marxismi-Leninismi perustui evoluutioteoriaan, joka opettaa että miljoonien vuosien aikana apinasta tuli ihminen työn kautta... Täällä leireissä he todistivat että tämä prosessi on myös käänteinen. Kovalla työllä ja vähällä ruualla he onnistuivat muuttamaan ihmisiä eläimiksi muutamissa kuukausissa...





"Minä tein oman suunnitelmani, entä sinä?" kysyy sosialisti "kiiltokuvapoika". Kommunistit ovat aina olleet pakkomielteisiä suunittelijoita, jopa sen suunnittelemisessa, kuinka monta ihmistä tarkalleen lähetettiin noille leireille. Jokainen alue joutui raportoimaan kiinniottamiensa "vihollisten" määrän ja jos alueelliset johtajat eivät saavuttaneet määriteltyjä kiintiöitä, heistä itsestään tuli "vihollisia" ja he joutuivat leireille.



Tässä on yksi niistä monista silloista, joita vangit rakensivat. Sitä ei koskaan käytetty, sillä Stalin kuoli ennen kuin se valmistui.



He rakensivat 900 km niistä 1263 kilometristä, jotka olisivat yhdistäneet kaksi kaupunkia, Igarkan ja Salechardin. 300 000 vankia kuoli tämän tien rakentamisen aikana vuosien 1949-1953 välillä. Nyt tämä tie, kuten monet muutkin, ei johda mihinkään.



Aikansa höyryveturi. Työ täällä kirjaimellisesti pysähtyi kun johtajat alkoivat soittaa kansallisen surun musiikkia radiosta. Tämä musiikki soi taukoamatta koko päivän, vakuuttaen ihmisiä enemmän ja enemmän siitä, että kuolema oli heidän omansa. Pian sekä vangit että vartijat ajattelivat vain lähtöä ja kotiinpaluuta. Vetureita ja piikkilanka-aitoja ei välitetty korjata.



Tämä on paikka jossa nuori Josef Stalin, joka tunnettiin Kobana, kulutti muutaman vuoden vankeusrangaistuksestaan ennen vallankumousta. Myöhemmin siitä tuli iso läpikulkuvankila, jossa oli museo, jota kutsuttiin "Stalinin Pantheoniksi". Se on ollut hylättynä vuodesta 1953.



Olkoon nämä kuvat muistutuksena siitä ettei valtio voi rakentaa vaurauttaan omien kansalaistensa luiden päälle ja jos ne luut ovat ihmisten jotka näkevät kidutusta ja kuolemaa, toiset voivat elää sokeiden valtakunnassa pitkän aikaa.