28.07.2002

Olimme yöhuoltamolla odottamassa, että kello tulisi tarpeeksi paljon, jotta voisimme lähteä satamaan hakemaan uusia poppikoneita. Aika tuntui matelevan, koska kello oli vasta seitsemän illalla. Saimme Tompalta ohjeet, että yhden aikaan yöllä tavattaisiin satamassa. Tomppa halusi myydä meille laitteet ilman turhia välikäsiä. Tämä takasi meille entistä edullisemmat kaupat.
Eskon kännykkä soi kesken Tuning-magazinen lukemisen. Esko vastasi taas Chuck Norrisin nimellä puheluun, mutta tälläkään kertaa se ei tuonut uskottavuutta luurin toisessa päässä. Soittaja oli tietenkin Eskon isä. Rupesimme Mikan kanssa miettimään, että mahtaakohan kenelläkään muulla edes olla Eskon kännykkänumeroa, koska aina kun Eskon Nokia "banaanipuhelin" soi, niin soittaja on Eskon isä. Puhelutkin olivat aina aika samanlaisia. Eskon isä soittaa ja huutaa puhelimessa ja väittää Eskoa epäonnistuneeksi. Vanhemmat eivät mielestäni saisi käyttäytyä tuolla tavalla, koska se voi vaikuttaa lapsen kehitykseen. Tajusimme Mikan kanssa, että tämä puhelu koskee varmaan niitä viinapulloja, jotka myimme Eskon vanhempien kirjahyllystä. Mutta puhelun aihe olikin vielä pahempi. Eskon isä muistutti, että Eskon armeijaan lähtö olisi viikon päästä. Olimme Mikan kanssa aivan alamaissa, mutta niin oli Eskokin. Eskon isä lopetti puhelun sanoen, että ei puolustusvoimatkaan saa sinusta varmaan miestä tehtyä, mutta oletpahan ainakin hetken valtion riesana. Törkeää kielenkäyttöä.

Esko tajusi yhtäkkiä, että puolustusvoimat olisi hänelle varmaan ihan oikea paikka, koska hänellähän näitä ns. puolustusvoimia olisi jo valmiiksi. Onneksi autokomppania oli hänen tuleva sijoituspaikkansa, niin siinä voisi yhdistää asevelvollisuuden ja Tuning-harrastuksen. Päätimmekin, että jossain vaiheessa viikkoa käymme vuokraamassa pari kunnon Rambo-elokuvaa ja otamme niistä mallia, niin Eskon ei tarvitse mennä ihan kylmiltään armeijaan. Mutta, nyt meidän piti lähteä sinne satamaan.
Tompan saapumisen oli vielä aikaa 83 minuuttia ja sen aikaa me teimme uusia nopeusennätyksiä satama-alueella. Satamassa oli liikenneympyrä matkustajaterminaalin edessä. Sovimme, että siitä ajamme satamassa sijaitsevalle huoltamolle ja takaisin. Mika oli ensimmäinen, joka lähti yrittämään ennätystä. Aikaa siihen, kun Mika tuli takaisin, meni neljä minuuttia ja 30 sekuntia. Lähdin itse yrittämään seuraavaksi omaa kierrosennätystä. Mikan ennätystä ei näköjään niin vain rikottukaan. Jäin Mikan ajasta yli minuutin. Osasyy siihen oli, kun siellä huoltamolla oli kolme tuning-autoa ja pakkohan niille oli käydä näyttämässä mallia Seatilla. Oli kavereiden ilmeet aika sanoinkuvaamattomat, kun näkivät Seattimme, johon olimme tehneet vielä ilmastointiteipistä rallinumeron oveen. Suut olivat aivan avoimina, kun huusin ikkunasta:" I`m Dance Wanker" ja annoin kaikkeni. Varmaan luulivat, että Jyväskylän suurajot ovatkin Turussa tänä vuonna. Esko oli kisamme viimeinen yrittäjä ja kyllä sekin Mikan ajasta jäi. Esko oli ajanut vaistomaisesti sinne meidän tutulle yöhuoltamolle, jonne olikin hieman enemmän matkaa, kuin tähän huoltamolle, jossa Mikan kanssa kävimme kääntymässä. No, kisa oli nyt ohi ja me menisimme odottamaan Tomppaa, koska tapaaminen olisi pian.

Olimme aivan hermostuneina, koska Tomppa saapuisi minä hetkenä hyvänsä. Näimme, kun auton valokeilat tulivat meitä kohti ja sieltähän Tomppa jo saapuikin. Saab 95 Aero, jonka perässä oli peräkärry, kaarsi meidän viereen ja Tomppa tuli autosta iso avainnippu kädessään. Se aukaisi vieressämme olevasta kontista lukot ja veti kontin ovet auki. Minulta meinasi silmät tippua päästä. Kontti oli täynnä hifilaatikoita. Siellä oli soittimia, subbareita, kaiuttimia, jakosuotimia ja asennustarvikkeita lattiasta kattoon asti. Tomppa heitti laatikoita meidän autoomme aivan hermostuneena. Mikähän sillä mahtoi olla? Mika oli kuin pikkupoika karkkikaupassa. Se selitti kaikki vaiheenkäännöt ja impedanssin monotukset suu vaahdossa. Tänä yönä me kuulemma kytkisimme nämä vielä soimaankin. Tomppa pyysi meitä lastaamaan hänen peräkärrynsä täyteen tavaraa, jotta pääsisimme lähtemään täältä mahdollisimman pian. En ymmärtänyt mikä kiire meillä olisi. Muistan lukeneeni Aku Ankasta, että Roope-setä sukelteli aina rahasäiliönsä kolikkomeressä. Nyt minä kärsin samasta tunteesta. Olisin halunnut rakentaa pienen ponnahduslaudan ja hypätä tuonne hifilaatikoiden keskelle uimaan. Muistin juuri, että uimataitoni oli aika heikko, mutta se ei varmaan haittaisi, jos uisin vain tuossa matalassa päässä konttia. Ajatukseni keskeytettiin, kun Tompan peräkärry oli täynnä tavaraa ja Tomppa huusi, että nyt mennään. Seat startattiin käyntiin ja Tomppa hyppäsi Saabiinsa. Se avasi vielä sivuikkunan ja sanoi, että, jos joku kysyy, niin me emme ole olleet täällä päinkään. Nyökkäsimme ja lähdimme kumi vinkaisten pois satamasta. Noin kolme sekuntia myöhemmin kuului suhahdus ja Tompan Saab ampaisi meidän ohi peräkärry perässä. Miten se sai sen kiihtymään tuolla tavalla? Mika arvioi, että kiihtyvyys johtui siitä peräkärrystä, koska se tuo downforcea autoon. Esko saikin idean, että asennetaan Seattiin vetokoukku ja ruvetaan hinaamaan kärryä perässä, koska sitten mentäisiin todella lujaa. Ajelimme pois satamasta ja Mika oli takapenkillä hifilaatikoiden keskellä. Se ei malttanut pitää sormiaan erossa niistä, vaan availi paketteja ja kertoi, että mitä kaikkia tavaroita me saimme. Siellä oli uusi vahvistin, uusi subbari, uusi soitin, uudet 6x9-tuumaiset kaiuttimet ja uusi kullattu akunkenkä. Mika oli aivan hurmiossa ja huomasi, että paketeissa oli vastaanottajaksi merkitty Etelä-pohjanmaan Subbari -niminen liike. Tajusimme, että Tomppa tilaa laitteet sellaisen liikkeen kautta ja nyt se myi ne meille suoraan. Silloinhan siitä jäisi pois se välikäsi eli saimme nämä laitteet todella sopivaan hintaan. Tomppa on kyllä Suomen reiluin mies. Siitä ei pääse mihinkään.