Blomfelt – Syksyn Liekit

- Deannan debrief (Pelaaja Eeva Kulmala)

 

Kirjoittajan huomautus: Paras peli missä tähän asti olen ollut, tosin vain kahdessa tähän mennessä on tullut pelattua ^.^. Oli silti julmetun hauskaa, tuo mustalaisen peluu… Kuten tekstistä näkee en paljon valkolaisten asioita piitannu, omiani en taas oikein osannu hyvin hoitaa. Toivottavasti tuo teksti on ymmärrettävä, vaikka kieli onkin omaa versiotani Lavian murteesta. Kirjoitettu 7.9.03, päivänä pelin jälkeen.

                 

”Nii, kyllähän mää sen muistan, ku se Blomfeltin paronin ruumis poltettiin… Kummalissii nua valkolaisse, ku pitivä ruumist pual vuat palsamoituna, eiväkkä heti polttaneet ja jatkaneet elämää, niinku me mustalaiset.

Viime iltana mää olin saapunu Nemo ja tuon Erlenan kans Blomfelttii. Oli se Erlena muute aika reilu flikka, melkei ainoo valkolainen sillon Blomfeltis jol oli eres jottain järkee pääsäns. Jos se ei olis parempaa tietooni vastaan, kyl mää sitä meikäläiseks sanoisi. Valtelee itteki, yksinäns, ja ymmärs tappelusta ja sellasesta. Hyvä flikka, kuten tuli jo sanottuu.

Sinä aamuna Nemo oli hoiperrellu teltal pää auki. Sekava se sillon oli ollu, joku valkolaine sen kimppuu oli kai hyäkänny, jote mää jäin sitä kattelee, ku Casimir, Adetta ja se uus, Esmeralda, lähti kulkukauppiast kattoon johonki Karhuvuarel päi. Mää siinä sitte poikaa hoivasi ja puhutteli, ja pystyyn päästyäns – jymyryypy siivittämän – se kerto, et joku yltä päältä veres ollu hullu valkolaane sen kimppuu hyäkkäs tiäl… Käskin kertoo, jos tunnistas sen miähen jostai kyläst.

Noo, siinä pualen päivän jälkee tuo serkkutyttö ja Esme tuli takas, hyviä kauppoi oliva tehnee ja tampuriininki meil saanee. Sit me vähä lauluttii ja tanssittii, ku kerta oli Nemo päässy ylös, vaik vähä päätä viälä särki. Siitä kaljoillekki mentii Hildretin majataloo – Hildred, siin kans yks hyvä ämmä, vaik valkolaine – kaljaa juamaa, iha sen kunniaks. Mut kato! Sielt tuli joku kaartilainen, nuari miäs ottaans rypistelleen, ja käski meittii lähtemään. Maksavii asiakkait! Me tiätysti tivattiin et miks ja sano et ollaan häiriöks, vaikkei oltu mittää tehty! Me sit tivattiin ja tivattiin ja tivattiin, ja selvis et se yks aateline, semmone hirveen pystynokkane kloppi, ritari nii olevinas, oli valittanu meist. Kyl se vihaks pisti, ku ei se viittiny meitä kattellakka. Me silti kyl juatiin iha rauhas, ja vaik se vieläki tuli nipottaa, nii kyl mun oli jo pakko pistää leikiks ja käskee poikaa oleen pilaamatta kommeeta naamaans rypistelyllä. Ja jossei vaan kertakaikkiaa siärä meit silmissäs, ni laittaa sit silmäs kiinni. Auttaa meinaa aina.

Kyl, niist kaartilaisist oli muuteki harmii. Se Musta, niitte päällysmiäs, tul meilt tivaan Hildretin astioit ja mausteit. Ihan ko me Hildretilt, ko se meil o nii kovi hyvä ollu, jotain varaastettas. Sit se vaihto hiuka sävelt, sano et jos me kuullaa jotain ni kerrottas. No tiätenkihä me kerrottas, jos jotai tiättäs! Minkälaine varas ny ympärillens juttui levittelis?

Juu, ja sitte ne viäl meitä käski pyssyy pois polttopaikalt. Sivul me kyl pysyttiin, muttei pois, kyl nii isoo miäst ku paronii kyl soppii käyrä kunnioittamas, iha vaa kohteliaisuure vuaks. Siäl muute sattu nii, et tää paroni tallourehoitaja, minkä mää kyl luulen hoirelleen vähän muutaki ku vaan paronin taloutta, meinas sinne kokkoo juasta. Joku sen sielä kuitenkin piti. Myähemmin se sitte kyllä juas järveen… Surullist tommone, mut kyl se paroni tais aika naistemmiäs aikonaan olla. Jonku tyttö se oli aikonans vaste vanhempiens tahtoo naimissii kanssas saanu. Ne oli kyl sen takas ryästänee, ja paroni oli kualleeks luullu. Äpärä poika paronil oli, Carolus, ruma ja rampa, mut pualiks sentää mustalaine. Se paroni oli jonku mustalaisnaise vikitelly, voi naisparkaa, kyllähän siitä seuras erotus seurueesta… Mäkimannu talosa Blomfeltis oli lapsens saanu ja sitte lähteny. Carolus tosta naisest, Fenrist, meilt kyseli, ja mää korteiltaki kysyin… Emmää kyllä tiedä, luulen ettei se misään lähimais oo, kuallu varmaan, mut ennustin ny pojan lohrutukseks hyvi..

Ku sit tultiin hautauspaikalt, aateltiin vähä tanssii ku tunnelma oli nii maasa.. Ja sopiiha sitä paroni elämää juhlii. Mut ei, taas meiät tultii hiljentää, ku kulkue tuli takas kauheel häräl se joku isoherra Rupenau eresä. Myähemmi mä kuuli, et paroni syrämest oli löytyny joku nualenkärki, ettei sitä myrkytetty oliskaa, ja et tuhkist olis löytyny Icarukse merkki… Emmää vaan tiädä mitä se tarkottaa, mutta kovi oli Rosalie innostunu kertomaa sitä.

Nii se Rosalie. Sehän oli ollu korvians myäte ihastunu Nemoo… Casimir ei oikei tykänny, mut kaikki muut kyl halus nua kaks naimisii. Adetta kyl oli ensi vähä hualestunu, ku poika oli nii kummalline, ei käyny rituaaleis eikä mittä. No mä en voinu olla sille selittämät, et Icaruslaineha se meiän Nemo o… Kyl mää tiesi et voin Adettaa luottaa, mut kauheesti varotin kertomast kellekä, etenkä Casimiril, ku Rosan syrän särkys jos Nemol tapahtus jotai… Ja kylhä Nemo sentää meikäläissi sentää o, ei mikkä valkolaine vaik mihi uskois. Ja kosiha se muuten sit Rosaliet! Casimirki sitte Adetan pehmityksen jälke otti pojan kans sovintoryypyt. Aamunkoittees ne sitte sovittii vihittäväks… Mua kyl hirvitti, ky en tierä juur mitää muuta ku et se sillal tarttis tehrä, mut määräsin ettei saa olla ku kolme toristajaa… Adetta, Casimir ja Dahlia tuskin mitään kertoilis muille.

Ja kyllähän siinä aikasemmin oli muitaki häitä suunniteltu… Dahlia nii innoissansa oli siitä Frian ja Fabianin naittamisest, mutta mää yritin sitä toppuutella sanomal, et kunne onnii piäniiki viäl, ei noista ihmisenaluis koskaa tiädä… Ja mainittiin sen Renadanki, ku oli Blomfeltiinn tullu toisen mustalaisen kans, joka naittamista karannu oli.. Mää en kyl millään tahro keksiä, mitä mää voisin tehrä ettei niitä naittaan mentäs. Siinä härisäni jo aattelin, että ainoo joka mua vois auttaa meiän seuras, olis toi Dahlian ukko… Menin sitten kyseleen issiaslääket Mäkimannun vanhalt emännält Ruusalt, ku olin kuullu et se jotain yrteist tietäs. Ratamoo ja nokkosta neuvo murskeena kipeille paikoille… Katton, jos saisin sovintoo miehen kans jotenkin aikaan, peräti auttaan mua, kun kyse on sen ja Dahlian tyttärestäki… Mutta kyllä se poika aiheuttaa muitaki vaikeuksii, ku Adetta tuli kyselee, et mite mää oikein oli voinu saada poja, ku olin shamaani… Seliti jotai kierrelle ja kaarrelle siitä, et olin mää jonku miehe kans ollu, ja henget oli sit eresauttanu sitä et olin tullu raskaaks… En tiedä oliko kovi vakuuttunu, mut sano vaan et onni ja ylpeys oli et pojan olin pyöräyttäny.

Mut asiast toisee. Oli tultu Nemon kans just kattoon, mitä ne täällä kupeksii.. Ne oli pidetty sielä paroni murha takkii, vaikkei ollu mittää tehny. Rahat sit oli aika vähis, ja kaik oli kovi innokkait pääsee lähtee, Mustallekki siitä monee kertaa huamautettii ja vaik kel. Lopult sitte silt Rupenault saatii lupa, kunha yks ilta oltas ja esiinnyttäs. Maksoki hyvi, koknaise kultaraha! Kyl siinä kelpas tanssit tanssahdel. Casimir muute, siel kaupois, oli nii hienoi kankaitki saanu, ku sillo hautajaiste jälkee tuli. Rupes mies kauppoja jymyl ja aseil ja vaikka mil tekeen. Näin, ku se piilotti mäkeen, jotai pusseja sil kans oli… Huumeit ne kai oli, voi sitä äijän kutaletta, mihin se meiät oikein viälä saa? Pelästy se sitä ritarii joka meiän teltas oli käyny. Kyselipä tuo mies hullunrehua multakin, mutta sanoin ny suorat sanat, ettei siitä sen jälkee mikskää sänkysankariks ole. Mutta sitä en kyl saanu peril, ettei se nykyäänkä paljo velvollisuuksians hoida… Mutta tein määki muuten osani, paitti tanssiin niin povasin… Muuttu tunnelma vaan ennen pitkää niin kireäks, ihmisii lakos ky heinää, ettei kellekään uskaltanu men povaan. Mää katos aattelin, että parast olis pitää vaan pien ääntä ja ol hankkimat ittellens vaikeuksii, jos meinais tualta poiski pääst.

Mut kyl mää oon ilone, et päästii sit viimei lähtee. Mää en kertakaikkiaa haluis enempää tietää niistä Blomfelti valkolaisist. Tota paronikuntaa pahempaa hourulaa ei nimittäi harvo nää.”