Runoja
Kun puut humisee tuulessa,
minä kuulen pehmeän äänesi
jossain kaukaa.
Katselen hautakiveäsi
ja kuulen kuiskauksesi.
Puut hautasi vieressä
ovat niin surullisia.
Niiden humina on niin
heikkoa ja hiljaista.
Mutta silti minä odotan
hautasi vieressä, että
nousisit mullasta,
olisit jälleen minun omani.
[minä]
Vähän kokenut se
joka ei koskaan
eksynyt syvään metsään
tiettömään korpeen
missä pelkonsa keskellä
kokee puut ystäviksi
missä voi kysyä
pilviltä tietä
eivätkä ne petä
puut. ja pilvet.
[Maaria Leinonen]
Ranteesi kuolemanviivat
kämmenesi elämänviivaa vahvemmat
yrität peitellä
sinipunertavia viiltojen arpia
muistoja siitä
kun jäit pimeään yöhön
johon ei kantanut ääntä
ei ojentunut kättä
ei pysähtynyt vierelle
kivunjakajaa
Takaisin elämään
vastentahtoisesti kutsuttuna
kuljet kätkien arpiasi
mielesi haavoja
pyytäen anteeksiantoa
elämältä
ihmisiltä
itseltäsi
[Maaria Leinonen]
Aurinko laskee punaisena mereen
Miten valovoimainen
ja levollinen
vesi on sen alla
Jokaisen meidän on
lähdettävä täältä
Ei siinä saa olla surua
Tämä käsikin on kerran multaa
Mullasta nouseva hiljainen kukka
[Tuntematon]
Mikä olisi mustempaa
kuin multa
juuri umpeenluodulla
rakkaan haudalla
nurmikon vihreää
ja ruusujen verta vasten-
kyynelten lävitse?
[Maaria Leinonen]
Pelkään, sinä sanoit
Pimeä maa niin lähellä
minä aina kuin rotkon reunalla
pelkän tyhjyyden
Yö minussa itsessäni
ei sitä voi paeta
Mutta kun puhun
valkenee vähän
Kun jonkun silmiin katson
en näe pimeää
Jos joku käsi lähellä
pysyn pystyssä
vaikka jyrkänne
askeleen päässä
Jos vai joku lähellä-
[Maaria Leinonen]
Kun on kaikki rakkaansa
hautaan itkenyt
on syli tyhjä
olkapää vapaa ja vahva
itkijöiden tulla
surunsa itkeä
itkemättömät
Loppuun itketty
suru ja lohdutus
[Maaria Leinonen]
Jälleen on päivä
valon portilla
koskaan levähtämättömän,
siellä missä mekin
viivymme varjossa ja
missä sinä lepäät
maailma, kuin hymy
pimeän käsissä
[Tuntematon]
Jäähyväiset
Miten kukaan voisi olla liian etäällä toisesta,
näenhän samat tähdet kuin sinäkin
Ei ole turhaan sanottu: Tähtiin on kirjoitettu!
Jos jonakin päivänä emme enää tapaisi,
niin ei se olisi loppumista,
vain siirtymistä toiseen aikaan
Tulee ilta,
jolloin näet uuden tähden taivaalla, siitä tiedät,
etten enää tule
Sillä, kun talvi lumettaa maan kylmyydellä
ja päivät
ovat kuin yö,
silloin rakkauteni sinuun muuttuu tähdeksi,
jotta jaksaisimme kuoleman kanssa kuoleman yli
sinä ja minä
Pidä hyvää huolta itsestäsi
Jos kaipaat minua, katso tähtiin ja olen siellä
syntyen joka ilta niinkuin tämä runoni rakkaudesta
Niin paljon kuin talvitaivas tähtiä saa,
niin on paljon ollut sinulla minulle antaa
[Eija Jaakola-Partanen]
Syvyys on sinussa itsessäsi
jos on
tai sitten ei ole
Kaikki jää pinnalliseksi hipaisuksi
raapaisuksi
jos omasta itsestäsi
ei vastaa syvien metsien
syvien kuilujen kaiku.
Olet kuin rahkasuo
hetteensilmä
johon askel ei jälkeä jätä
Tai jäinen hangenpinta
joka ei ota mitään vastaan
ei murru
ei anna periksi
Oman kuiluni partaalta
turhaan sinulle huudan
vaikka syvyydet
syvyydet järkkyvät
[Maaria Leinonen]
Pimeät pilvet kantavat raskasta itkua
raadellun maan yli
Metsät kyyristyvät
peittävät
sokeutuvat haavaiset kasvonsa
Nurmi kääriytyy kokoon
kuihtunut
kuollut
Vuoret kääntävät ynseästi
alastomiksi revityt
arpiset selkänsä
Maa vapisee ihmisen syyllisyyden
painon alla
Syvyydet kuohuvat
kohisevat
Syvyydet vailla nimeä
Ja eilisen illasta
vain askel huomisen aamuun
[Maaria Leinonen]
Soudat surusi vettä
yön raskasta
yön pimeää
yksin
Ei näy vastarantaa
ei vastaantulijaa
ei saarta
ei levähdysluotoa
Vain surun mustien
lintujen siipien havina
yhtyy itkusi ääneen
Soudat surusi
mustaa vettä
luullen sitä loputtomaksi
Jonain päivänä
kolahtavat kaislat
suopursut tuoksuvat
ja veneesi solahtaa
lahden poukamaan
Ympärilläsi sielussasi
rauha
Rauha kuin tyyni
kesäpäivä lahden poukamassa
[Maaria Leinonen]
Puhun
kun vielä on päivä
kun vielä aurinko nousee.
Kun vielä
sen verran metsän reunaa
minkä takaa nousta.
Kun vielä vettä
mihin säteiden heijastua.
Sitten myöhemmin
yön hiljaisuudessa
ehkä kuulisittekin.
Liian myöhään.
Sitten kelpaisi
mikä tahansa ääni
mykkyyttä murtamaan:
Luonnon. Ja ihmisen.
[Maaria Leinonen]
Surevalle ojennetaan käsi
kukkaset
Sanotaan: otan osaa
Ei kenenkään suruun
surusta
voi ottaa osaa.
Jokaisen kohdattava
kannettava
oma surunsa
ehjä
kokonainen
Juuri niin painavana
maahanluhistavana
kuin se kunkin kohdalle tulee.
Voin pysähtyä rinnallesi
katsoa kanssasi pimeyttäsi
syvälle silmiin
kokea kivunpoltteen kanssasi
sulkea hetkeksi käteni käteesi,
pienen pelokkaan
palelevan linnun
että jaksaisit taas
surun viiltävässä yössä
kunnes on uusi aamu
yö lopussa
aurinko nousee
kuivaa kyyneleet
kasteen kukkien terälehdiltä.
[Maaria Leinonen]
Jos verta voisi itkeä
voisin huoletta viillellä
tällä käteen unohtuneella veitsellä
näihin laihoihin ranteisiin
yhdet silmät lisää.
Jos verta voisi itkeä
olisivat suoneni yhtä tyhjät
kuin huoneet, kadut,
seinää tuijottavat silmät,
jotka itkevät verta.
[Tommy Tabermann]
Tule, kuolema
Tule ja vapauta
elämisen vankeudesta
kaikki jotka
eivät elämää kestä
tekemättä muille pahaa,
piinaamatta, tappamatta,
raatelematta onnea ja rakkautta
Tule, kuolema
armahda autiot ja pahat
kuoleman helpotuksella,
peitä unohduksella
Tule, kuolema
Ole kerrankin viisas, ole
hyvä ja oikeamielinen,
ole elämän kaltainen.
[Tommy Tabermann]
Lapsia me olemme loppuun asti
Kynttilät käsissä
me kuljemme pimeitä teitä
ja pimeys ympäröi meitä
Hämmennys silmissä
me kuljemme totuuden teitä
ja totuus pakenee meitä
Yksin kuljemme
kaukana kaikista teistä
eikä kukaan ohjaa meitä
Lapsia me olemme loppuun asti
Odotamme ihmettä, petymme
itkemme ja unohdamme
Kutsumme yhtä yksinäistä
hiutaletta talven lumeksi
Lapsia me olemme loppuun asti,
kuljemme kynttilät käsissä,
hämmennys silmissä,
näkemättä tietä liekiltä
[Tommy Tabermann]
On mentävä
hirvittävän lähelle
toista ihmistä
hämärään huoneeseen
ilman yhtäkään asetta
ennen kuin voi kuulla
kuinka kauniisti
vapaus laulaa
[Tommy Tabermann]
Ylpeinä me kuljemme
haavojamme peittelemättä
Nöyrinä me polvistumme
kun emme enää löydä, ymmärrä
Vahvoina me nostamme
pudonneet taakat
Heikkoina me tunnustamme
ettemme jaksa enää
Ylpeinä me näytämme
kasvomme kaikille
[Tommy Tabermann]
Mene metsään
Mene vuorille
Mene kauas merelle
Anna yksinäisyyden hyväillä sinua
Kunnes ihosi on kyllin ohut
Niin ohut
Että sydämesi
Näkee sen läpi minut
Että minä se olin
Joka hyväilin,
Hyväilen sinua,
Mene, mene
[Tommy Tabermann]
Kun näit vesitilkan
kutsuit sitä mereksi
Kun näit hiekanjyvän
sanoit sitä vuoreksi
Leivän piti olla mustaa,
oikeaa, ja rakkauden
paitsi ikuista
niin syvää
että siihen saattoi hukkua
[Tommy Tabermann]
Sitoutua niin syvästi
että muuttuu pohjattomaksi
Puristaa niin lujasti
että muuttuu rajattomaksi
Rakastaa niin mielettömästi
ettei mikään enää
ole vailla merkitystä
[Tommy Tabermann]
Rakkautesi kanssa olet aina yksin,
kuin lapsi autiolla saarella.
Mitä se vaatii, se sinun on annettava
Mitä se ei anna, sitä anot turhaan.
Sielusi vapisevilla huulilla voit vain pyyttää
rakkauttasi olemaan sinulle armollinen ja jäämään.
[Tommy Tabermann]
Sinne, mistä kaikki on lähtöisin
