Haasteen antoi Cecile Le Vin, Finfanfunissa

"Kuka sinä sitten kuvittelet olevasi?"
"Älä - älä satuta minua.."
"Niinhän minä luulin, mutta olin niin täysin, täysin väärässä."
"Häh? Mitä yrität sanoa?"
"Miksi sinä teit niin?"

Ja asiat jotka tulee mainita: sairaalasiipi, vedenväki, kiinalainen pallosalama, basiliski, ankeuttaja, puhpallura.

Parin saat valita itse..

Genre: Romance
Rating: PG-13
Summery: Ron ja Hermione ovat viidennellä luokalla ja alkavat kiinnostua toisistaan enemmän kuin tahtovat myöntääkään …
Henkilöt: Ron ja Hermione ja tietenkin Harry

Ihan ensimmäinen haasteeni!!
  


Tylypahkassa

Hermione Granger istuskeli kirjastossa matami Prillin valvovien silmien alla. Ulkona satoi vettä ja sade ropisi ikkunaruutuja vasten. Kirjastossa oli oiva tapa kuluttaa päiväänsä, sillä heillä oli paljon tekemättömiä tehtäviä jäljellä. Hermione yritti tehdä Muodonmuutos-tunnille ainetta, minkä piti kertoa miten nykyajan muodonmuutos eroaa entisajan muodonmuutoksista. Hänen ajatuksensa kuitenkin vaelsivat ihan muualla eikä aineen kirjoittamisesta meinannut tulla yhtikäs mitään.

Hänestä oli niin outoa se, mitä hän oli alkanut tuntea Ronia kohtaan. Ronald Weasley oli yksi hänen hyvistä ystävistään. Toinen oli kuuluisa Harry Potter. He olivat tutustuneet ensimmäisellä luokalla ja ollessaan nyt viidennellä luokalla Tylypahkassa, heidän ystävyytensä oli menossa vain parempaan suuntaan. Hermione viihtyi poikien seurassa; he olivat hauskoja, mukavia, vaikka toisinaan Hermione menettikin hermonsa heihin, sillä je keksivät mitä typerämpiä juttuja.

Hermione hymyili hiukan. Ilman Ronia ja Harrya hänen vuotensa Tylypahkassa olisivat olleet ankeita. Pojat joutuivat aina jos minkälaisiin seikkailuihin ja Hermione oli yleensä heidän mukanaan. Ensimmäisellä luokalla Harry oli taistellut Voldemortia vastaan, toisella luokalla mahtava basiliski oli viedä Harrylta ja monelta muulta oppilaalta hengen, kuten häneltä, kolmannella luokalla olivat olleet ne inhottavat ankeuttajat ja viime vuonna Harry oli joutunut turnajaisiin ja päässyt tapaamaan mm. vedenväkeä. Se oli ollut jännittävää ja hermoja raastavaa. Hermione ihan pelkäsi mitä tänä vuonna oli odotettavissa.

-Täällähän sinä istuskelet, Harryn ääni tavoitti hänet. Hermione kohotti katseensa ja hymyili ruskeat silmät sädehtien.
-Hei! Tulitteko tekemään läksyjä? Hermione kysyi. Ron tuhahti ja vilkaisi kulmainsa alta isoa kirjapinoa, mitkä Hermione oli koonnut pöydälle eteensä.
-Saan päänsärkyä, kun vain ajattelenkin läksyjä. Ehtii ne tehdä myöhemminkin. Etsimme sinua, Ron tokaisi, istuutuen hänen viereensä. Hermione kohotti kysyvänä kulmiaan.
-Mikä suo minulle tämän kunnian? hän pilaili ja Harry virnisti.
-Oletko kuullut mitään kiinalaisesta pallosalamasta? Harry kysyi sitten. Hermione tuijotti häntä kuin vähä-älyistä.
-Kiinalainen pallosalama? En todellakaan. Mistä sinä semmoisen keksit? Hermione kysyi. Ronia nauratti.
-Deanilta. Hän puhui meille jotain kiinalaisesta pallosalamasta emmekä kehdanneet kysyä mikä se on, Ron virnisti. Hermione tuhahti. Vai kiinalainen pallosalama? Kaikkea sitä kuulikin.
-Sekö teidän asianne oli? Hermione ihmetteli.
-Ei oikeastaan, se vain tuli mieleeni. Tulimme hakemaan sinua Suureen saliin. On ruoka-aika, Harry sanoi ja Hermione nousi helpottuneena. Hän pyysi poikia odottamaan hetken ja vei kirjat paikoilleen hyllyyn. Sitten hän otti pergamenttirullansa, sulkakynän ja musteen, jotka hän laittoi laukkuunsa.

Vihdoin he pääsivät Suureen saliin, missä oli jo paljon porukkaa. Iloinen puheensorina kantautui heidän korviinsa ja Rohkelikot tervehtivät heitä, kun he etsivät sopivat paikat itselleen. Vadit olivat täynnä erilaisia ruoka-annoksia ja he kävivät ahnaasti ruuan kimppuun.

Seuraavaksi oli yrttitiedon tunti. Hermione piti professori Versosta ja yhtä kaikki myös yrttitiedosta, vaikka hänen lempiaineensa olikin muodonmuutos. Hän haaveili siitä, että jonakin päivänä hän pääsisi opettamaan muodonmuutosta Tylypahkaan. Mutta siihen oli vielä aikaa, ja sitä varten oli opiskeltava.
-Tänään me käsittelemme Puhpalluroita, professori Verso ilmoitti astellessaan luokan eteen.
-Mitä ne ovat? eräs poika kysyi ihmeissään. Vaikutti siltä kuin kukaan ei olisi tiennyt. Hermione kuitenkin tiesi ja hän sai selittää.
-Puhpallura on mukava pallomainen, vaniljankiisselin värinen, pehmeän karvan peittämä säyseä olento, jota ei ollenkaan haittaa, vaikka sitä rutistetaan tai paiskotaan, Hermione kertoi. Professori Verso hymyili ilahtuneena.
-Loistavaa. 10 pistettä Rohkelikolle, professori huudahti ja Hermione virnisti iloisesti. Luihuiset mulkoilivat häntä. Draco, joka istui Hermionen edessä, kääntyi häntä kohden ilkeästi hymyillen.
-Seuraavaksi on taikajuomien tunti ja luultavasti menetät ansaitsemasi 10 pistettä siellä, Draco tokaisi ja Hermione puristi kätensä nyrkkiin. Hän ei antaisi tuolle ilkimykselle sitä tyydytystä, että alkaisi pillittää mokomasta huomautuksesta.

Draco oli ilmeisesti odottanut hänen tekevän niin, sillä poika kääntyi tuhahtaen. Ron katsahti hyväksyvästi häneen.
-Älä välitä hänestä, poika lohdutti ja Hermione väläytti hänelle hymyntapaisen.
-En tietenkään, hän vakuutti.

Hermione vihasi taikajuomien tunteja. Hän ei uskaltanut avata suutansakaan siellä. Jos hän vastaisi yhteenkään professori Kalkaroksen kysymykseen, olkoonkin, että kysymys olisi oikein, hän luultavasti vain menettäisi pisteitä siitä, että oli liian fiksu. Kalkaros inhosi Rohkelikkoja, etenkin Ronia, Harrya ja Hermionea ja Dracoa hän suosi, poika oli yksi hänen lempioppilaistaan.

-Olemme saaneet vieraan, Kalkaros sanoi häijy hymy huulillaan, kun he olivat asettuneet paikoilleen. Kaikki katsoivat hämmästyneinä professoria, joka kiskaisi samassa jonkun luokkaan. Professori Lockhart! Hermionen kasvoille levisi ällistynyt ilme. Mitä ihmettä professori Lockhart teki Tylypahkassa? Mies oli lähtenyt koulusta heidän ollessa kolmannella luokalla, sillä mies oli saanut muistinmenetyksen. Oliko tämä otettu takaisin kouluun opettamaan pimeyden voimilta suojautumista? Mutta eihän se käynyt, kun heillä jo oli sellainen …
-Heippa kaikille, professori sanoi iloisesti ja hymyili säihkyvällä hammasrivillään.
-Professori Lockhart, mitä te – joku aloitti. Mies näytti hämmentyneeltä.
-En minä ole professori Lockhart, mies sanoi. Hermione rypisti kulmiaan ja Ron hänen vieressään tuhahti, katsoen inhoten professoria.
-Kuka sinä sitten kuvittelet olevasi? hän kysäisi. Mies käänsi katseensa Roniin ja hymyili.
-Olen Marcus Lorsten, mies sanoi.
-Häh? kaikki tuijottivat. Professori Kalkaroskin näytti huvittuneelta.
-Kyllä kyllä. Olen taitava löytämään kadonneita esineitä. Juuri äsken löysin professori Kalkaroksen liemen, jonka hän oli hukannut, Marcus sanoi. Kalkaroksen kasvot alkoivat punoittaa.
-Sinä et löytänyt sitä, sinä kompastuit siihen! Ja nyt, kun olet saanut tervehtiä oppilaita, voitkin mennä juttelemaan Dumbledoren kanssa siitä kuinka hyvä tavaroiden löytäjä sinä oikeastaan oletkaan, Kalkaros ärähti ja Marcus lähti kättään huiskuttaen ulos luokasta.

-Vai Marcus, Hermionea nauratti. Ron ja Harry virnistelivät.
-Lockhartilla menee huonommin kuin kuvittelinkaan, Ron käkätti.
-Hiljaa! Kalkaros jyrähti. – Viisi pistettä pois Rohkelikolta. Täällä ei mekasteta! Kalkaros tokaisi. Draco vilkaisi heihin virne naamallaan ja kääntyi hyvin itsevarmana Crabben ja Goylen puoleen.

Tunnilla tehtiin juomaa, jonka piti suurentaa ihmistä tai eläintä tai mitä tahansa esinettä. Hermione yritti auttaa Ronia hiukan, sillä poika oli kuin puulla päähän lyöty.
-Minä vihaan tätä, Ron mutisi ja Hermione loi häneen myötätuntoisen katseen. Hän ei yhtään ihmetellyt sitä. Onneksi kellot soivat pian ja heidän tuntinsa oli ohitse.

Yöllä Hermione ei saanut unta. Hän vain tuijotti kattoon ja mietti Lockhartia, Ronia ja Kalkarosta. Aika kummallisia henkilöitä hän mietti, mutta etenkin Ron sai hänet hymyilemään pimeässä. Ehkä Ron ei vielä tajunnut kuinka hän piti pojasta. Pieni hipaisu kädelle ei saanut Ronia syttymään mitenkään, poika oli vain kuin ei olisi häntä huomannutkaan. Ennen he olivat kinastelleet mitä typerimmistä jutuista, mutta nyt he olivat vanhempia ja he yrittivät käyttäytyä kunnolla toistensa seurassa.

Hermione nousi istumaan, hiukset sojottivat joka suuntaan, mutta eihän se haitannut, koska oli pimeää eikä kukaan nähnyt häntä. Hän sujautti tossut jalkaansa ja asteli yöpukusillaan Rohkelikkojen makuusalin kautta muotokuva-aukolle. Hän aukaisi sen sisäpuolelta ja hipsi käytävään. Vessat olivat hänen mielestään turhan kaukana.

Yhtäkkiä joku törmäsi häneen ja Hermione lensi selälleen.
-Anteeksi! Ronin ääni kuului hänen edestään hengästyneenä.
-Ron, mitä sinä teet? Hermione ihmetteli. Ron oli aikonut jatkaa matkaansa, mutta pysähtyi ällistyneenä.
-Hermione? Ron hämmästyi ja auttoi sitten nopeasti tytön pystyyn. Samassa Hermione kuuli askeleita käytävältä.
-Se on Voro. Melkein törmäsin häneen aikaisemmin. Tule, Ron tarttui häntä kädestä ja veti äkkiä johonkin huoneeseen, missä oli pimeää ja ahdasta. Ron likisti hänet seinää vasten ja Hermione tunsi pojan lämpimän hengityksen niskassaan. Hän painautui huomaamattaan lähemmäs Ronin vahvaa vartaloa. Ronin ote hänestä tiukkeni. Tajusiko poika sitä itse?

-Voro taisi jo mennä, Ron mutisi. Hermione nyölkkäsi ja kohotti katseensa poikaan. Ron katseli häntä pimeässä. Sitten hän yhtäkkiä siveli sormellaan Hermionen poskea. Hänen silmänsä suurenivat.
-Ron - ? Hermione kuiskasi.
-Mitä? Ron mutisi ja painoi sitten huulensa Hermionen pehmeille huulille. Hermione äännähti jotain epäselvää ja takertui sitten poikaan epätoivoisesti.
-Ron - ? Hermione aloitti hengästyneenä.
-Häh? Mitä yrität sanoa? Ron kysyi. Hermione nielaisi.
-Miksi sinä niin teit? Hermione kysyi typerästi. Ron nauroi hiljaa.
-Suutelin sinua, koska halusin, Ron sanoi ja yritti suudella uudelleen Hermionea. Tyttö työnsi häntä kuitenkin.
-Mutta - ? Hän ihmetteli. Ron huokaisi ja upotti sormensa hänen hiuksiinsa.
-Ole nyt jo hiljaa, Ron tuhahti kärsimättömänä ja kumartui uudelleen suutelemaan Hermionea eikä hän enää yrittänyt keskeyttää poikaa.

Yhtäkkiä ovi riuhtaistiin auki ja Ron ja Hermione kavahtivat erilleen. Harry tuijotti heitä typertyneenä.
-Ron ja Hermione, mitä ihm - ? Harry keskeytti lauseensa, kun joku ärjyi käytävällä.
-Vielä minä teidät pikku heittiöt kiinni saan! Voro huusi ja Harry veti nopeasti oven kiinni ja ahtautui pieneen tilaan Ronin ja Hermionen kanssa. Hän lukitsi oven sisäpuolelta. Romanttinen tunnelma oli tiessään.

Hermione tunsi kuinka hänen poskiaan kuumotti. Harry oli nähnyt heidät yhdessä. Nyt poika ajatteli vaikka mitä. Miten he selittäisivät hänelle, että heidän välillään ei ollut mitään? Vai oliko heillä sittenkin?
-Voro on kuohuksissa. Meidän on syytä odottaa täällä hetken aikaa, Harry mutisi. Ron nökkäsi.
-Harry, tuota, se mitä äsken näit – Ron aloitti.
-Shhh, Harry suhahti. Voron askeleet kaikuivat ulkopuolella ja pysähtyivät ihan komeron oven eteen. Hermion ei uskaltanut edes hengittää. Ties kuinka hyvä kuulo Vorolla oli.
-Vielä minä heille näytän, Voro kuului mutisevan ulkopuolella. Sitten askeleet häipyivät.

-Se oli tipalla, Harry henkäisi, kun he tulivat ulos komerosta. Hermione ei uskaltanut katsoa kumpaakaan.
-Menen nukkumaan, Hermione sanoi ja juoksi pois. Ron ja Harry katselivat toisiaan.
-Onko teidän kahden välillä jotakin? Harry kysyi sitten. Ron kohautti huokaisten harteitaan.
-En ole varma, Ron huoahti. Harry katsoi häntä.
-Minä kun luulin, että te ette pidä toisistanne, Harry tokaisi. Ron huokaisi.
-Niinhän minäkin luulin, mutta olin niin täysin, täysin väärässä, Ron haroi punaisia hiuksiaan.
-Aina sitä ihminen erehtyy – Tule, mennään nukkumaan, ennen kuin Voro ryntää taas meidän luoksemme, Harry sanoi ja Ron oli kiitollinen, että hän oli jättänyt aiheen sikseen.

Seuraavana päivänä Hermione yritti kovasti vältellä Ronia, vaikka se olikin tavattoman vaikeaa, sillä heillä oli aina samoja tunteja. Onneksi Hermione kuitenkin istui joko Ronin takana tai edessä, joten hänen ei tarvinnut kuin pakosta katsoa poikaan. Häntä pelotti nähdä, miten Ron reagoi nyt, kun oli päivä, Voro ei jahdannut heitä ja kaikki oli muutenkin niin kuin piti. Ehkä Ron olisi kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, mutta oliko sekään loppujen lopuksi hauskaa? Ei totisesti.
Illalla Hermione oli tulossa kirjastosta, kun hän äkkiä kuuli nurkan takaa ääniä. Draco, Crabbe ja Goyle. Äänistä ei todellakaan voinut erehtyä. Hän ei uskaltanut kulkea ohitse, joten hän likistyi seinää vasten ja kiinnostuneena jäi kuuntelemaan, sillä pojat kuiskuttelivat hyvin salaperäisesti.
-Juu, sitten kun hän tulee, Draco murahti kärsimättömänä.
-Anna minä heilautan – Crabbe tai Goyle pyysi.
-Tuhoaisitte koko koulun, olkaa nyt hiljaa, Draco äännähti. Hermione rypisti kulmiaan. Mitä ihmettä pojat oikein suunnittelivat? Samassa Grabbe sattui kurkistamaan kulman takaa ja hänen silmänsä suurenivat, kun hän huomasi Hermionen. Tyttö hätkähti kohdatessaan Grabben tuijotuksen.
-Draco! Se kuraverinen on täällä! Grabben ääni oli hätääntynyt. Ennen kuin Hermione ehti karkuun, Draco oli ilmaantunut hänen eteensä ja tarttunut häntä käsivarresta.
-Mitä sinä kuulit? Draco murisi uhkaavasti. Grabbe ja Coyle ilmestyivät uhkaavina ja suurina Dracon taakse. Hermione nielaisi.
-En mitään .. Älä – älä satuta minua, Hermione älähti. Draco virnisti.
-Salakuunteleminen on hyvin ankara rikos. Sinua todella pitäisi satuttaa jotenkin. Hmm – annapas kun minä mietin, Draco hieroi leukaansa.

-Nyt keksin! Voisin tehdä jalanlukitusloitsun! Draco virnisti ja kohotti taikasauvaansa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt tehdä mitään, sillä hän rojahti äkkiä kuin patsas maahan. Hermione haukkoi henkeä ja Crabbe ja Goyle kääntyivät kauhuissaan. Ron ja Harry seisoivat heidän takanaan.
-Senkin ällösääret! Menkää pois! Ron karjaisi ja osoitti heitä taikasauvallaan. Crabbe ja Goyle ryntäsivät karkuun niin nopeasti kuin pääsivät.

-Oletko kunnossa? Ron kysyi huolissaan ja veti Hermionen syliinsä. Tyttö naurahti Ronin koulukaapua vasten ja nyökkäsi vaisusti.
-Olen, kiitos teidän, Hermione sanoi ja Ron irrotti hänestä otteensa. Harry hymyili hänelle.
-Mikä Dracon oikein pillastutti? Harry ihmetteli. Hermione huoahti.
-Kuuntelin salaa. Oikeastaan en vain uskaltanut mennä heidän ohitseen, mutta tuskin he sitä olisivat uskoneet, Hermione hymyili. Harry nyökkäsi.
-Crabbe ja Goyle menevät varmasti kielimään professori Kalkarokselle, Harry tokaisi ja Hermione huolestui.
-Sittenhän te saatte jälki-istuntoa, Hermione sanoi. Ron kohautti olkiaan.
-Ollaan me oltu jälki-istunnossa ennenkin, Ron tokaisi hymyillen.
-Pitäisikö Draco viedä sairaalasiipeen? Harry kysyi. Hermione huokaisi.
-Kyllä hänet saadaan ilman sairaanhoitajaakin kuntoon. Joku löytää hänet varmasti pian tuosta ja – Hermionen keskeytti Kalkaroksen ärjäisy.
-Te kolme siellä! Heti paikalla seuraatte minua, Kalkaros komensi ja kolmikko vilkaisi toisiaan. Heidän ei auttanut kuitenkaan muu kuin totella.

Kalkaros vaikutti erittäin vihaiselta. Hän rähjäsi heille miten koulussa tuli käyttäytyä oppilaita kohtaan eikä ajatella vain omaa itseään. Hermione yritti sanoa, että Draco kiusasi ensin häntä, mutta Kalkaros ei antanut heille puheenvuoroa. Hän oli tyystin unohtanut Draconkin käytävälle.
-Jälki-istuntoa teille kaikille ja jokainen menettää 20 pistettä Rohkelikolta. Tämähän on järkyttävää, Kalkaros puhisi. Ron oli tulipunainen hiusjuuriaan myöten.
-Et olisi antanut noin paljon pisteitä pois, jos kyseessä olisi ollut Draco -! Ron aloitti.
-Hiljaa! 25 pistettä pois Rohkelikolta – jokaiselta teistä. Ja jos hiiskahdatkin vielä, niin menetätte lisää, Kalkaros kiukustui ja Ron sulki suunsa.
Ron ja Hermione joutuivat yhdessä kiillottamaan ja järjestämään Kalkaroksen taikajuomaluokkaa ja Harry pistettiin hänen varastohuoneeseensa. He saivat aloittaa työnsä heti, että pääsisivät joskus nukkumaankin. Hermionea harmitti. Ruokailu jäisi heiltä väliin. Miten Kalkaros saattoi olla niin tyhmä?

He kiillottivat hiljaisina purnukoita ja lasisastioita, kunnes Hermione katkaisi hiljaisuuden.
-Siitä suudelmasta? hän katsahti Roniin. Ronin käsi pysähtyi. Hän seisoi hetken hiljaa paikoillaan.
-Kaduttaako sinua? Ron kysyi hiljaa ja kääntyi häntä kohden. Hermione pyyhkäisi hiukset kasvoiltaan.
-Ei. Ajattelin vain, jos sinua – Hermione punastui. Ron lopetti siivoamisen ja asteli hänen luokseen, ihmeen vakavana.
-Minä pidän sinusta enemmän kuin olisin ikinä tahtonut myöntää, Ron tunnusti ja Hermionen kasvoille syttyi hymy.
-Niin minäkin sinusta, hän sanoi hiljaa. Ron otti hänen kasvonsa käsiensä väliin ja suuteli häntä.
-Olemmeko sitten jonkinlainen pari? Hermione kysyi hymyillen ja Ron nyökkäsi.
-Sitä kai me olemme, Ron sanoi ja sitten he taas unohtuivat suutelemaan toisiaan. Jostain kumman syystä tavarat jäivät pyyhkimättä ja he joutuivat palaamaan Kalkaroksen luokkaan vielä seuraavanakin päivänä …

- The end -