Paring: Hermione ja Ron

Rating: PG-13 – R

Genre: Romance

Summary: Ron ja Hermione ovat lomailessa Hermionen perheen omistamalla saarella, missä heidän mökkinsä sijaitsee. Päästessään pienten mutkien kautta mökille, he huomaavat, että sinne on murtauduttu. Kaken päälle varas on saarella ja varastaa heidän veneensä. Miten he pääsevät takaisin kotiin?

A/N: Juu, taas saarificcejä *iso wirn*. Mie vaan rakastan kirjottaa näitä. En olekaan aikoihin tehnyt pelkästä Herm ja Ron parituksesta, joten eiköhän nyt ole sen aika. Tässä ei siis esinny kuin nuo kaksi.

****

Aurinko porotti kuumasti, kun Ron ja Hermione saapuivat rantaan kantamustensa kanssa. Hermione ei ollut aikaisemmin käynyt mökillään, jonka vanhemmat olivat puoli vuotta sitten ostaneet, jotta saisivat rentoutua siellä ja pitää hauskaa. Nyt oli Hermionen vuoro mennä testaamaan paikan kauneus, jota hänen äitinsä oli ylistänyt oikein olan takaa.

”Siellä on niin rauhallista ja hiljaista. Saaren luonto lumosi minut täysin”, äiti oli kertonut hymyssä suin ja lisännyt perään, että hänen täytyi ehdottomasti yöpyä siellä ainakin yksi yö.

Niinpä Hermione oli kesän alkaessa pakannut tavaransa, lähettänyt kirjeen pöllöpostilla parhaalle ystävälleen Ronille ja saadessaan vastauksen, lähtenyt tapaamaan poikaa Kotikoloon. Hän oli yöpynyt Kotikolossa ja Ronin vanhempien hemmoteltavana muutaman päivän, kunnes he olivat päättäneet lähteä saarelle, jonka nimi oli Charmed Island – Lumottu saari. Hermione toivoi, että se olisi nimensä veroinen.

He olivat päättäneet matkustaa saarelle jästien tapaan, vaikka Ron oli ensin epäröinyt. Hermione oli kuitenkin suostutellut häntä, sillä mökissä ei ollut takkaa.

”Mökki ilman takkaa? Painajaismaista”, Ron oli värähtänyt.

”Siellä on sähköt”, Hermione oli valaissut poikaa. Ron oli kohauttanut olkiaan.

”Silti. En voisi kuvitella asuvani sähköisessä talossa”, Ron oli huokaissut. Hermione oli tirskahtanut.

”Hassusti sanottu”, hän oli virnistänyt. ”Emmekä me asu siellä vaan yövymme muutaman yön”, Hermione oli jatkanut.

Niinpä he nyt seisoivat rannalla paljain jaloin, roikotellen kenkiä käsisään. Hiekka oli kuumaa ja taivas pilvetön. Hermione ja Ron olivat vuokranneet veneen, jolla aikoivat soutaa saareen.

”Sinä soudat. Minä en edes osaa”, Ron tuhahti.

”En minä voi. Voimani eivät riitä. Sinulla on lihaksia”, Hermione huomautti. Ron punastui ja suostui soutamaan. Olihan Hermione sentään huomannut, että hän omisti lihakset. Ronin mielestä se oli paljon se.

He olivat juuri lopettaneet kuudennen luokan Tylypahkassa. Ronin pitäisi tavata Harry heinäkuun puolella, jolloin poika tulisi taas loppukesäksi heille asumaan. Siitä tulisi hauskaa. Ainakaan Harryn ei tarvitsisi kestää niitä kamalia jästejä.

”Tuolla se vene on”, Ron huomasi. Hermione siristi silmiään auringossa. Todellakin. Vene seistä nökötti aalloilla laiturin vieressä. Veneen luona seisoi suunnilleen heidän ikäinen poika, jolla oli piikikkäät, vaaleat hiukset ja ruskettuneet kasvot. Poika hymyili Hermionelle, mutta oli kuin Ronia ei olisikaan, mikä puolestaan sai Ronin kiehumaan raivosta.

”Hei. Oletteko menossa tuolla veneelle saarelle?” poika kysyi, katsoen sinisillä silmillään Hermionea hyvinkin kiinnostuneesti päästä varpaisiin. Hermione liikahti vaivautuneena pojan tiiviistä tuijotuksesta.

”Olemme. Paljonko se maksaa?” Hermione kysyi. Poika ilmoitti summan ja Hermione maksoi hänelle. Poika hymyili.

”Minä olen Jack. Oletteko te pari?” poika uteli.

”Olemme”, Ron murahti. Hermione aukaisi suunsa sanoakseen jotain, mutta vaikeni sitten. Jack näytti varsin pettyneeltä.

”Vai niin. No, pitäkää hauskaa”, Jack mutisi, vilkaisi vielä Hermioneen ja poistui paikalta. Ron pyöräytti silmiään.

”Miten ärsyttävä. Tuijotti sinua kuin kummajaista”, Ron mutisi.

”Kummajaista? Luulenpa, että hän oli pikemminkin kiinnostunut minusta”, Hermione sanoi huvittuneena. Hän laski matkakassinsa laiturille, koska se tuntui painavan liikaa. Ron ei sanonut mitään, laittoi vain hänen ja omat laukkunsa veneeseen. Sitten hän hypähti sinne itse ja ojensi Hermionelle kätensä.

Hermione kohtasi Ronin ruskeat silmät, jotka hymyilivät hänelle. Hän tarttui pojan lämpimään käteen ja antoi hänen auttaa tytön veneeseen. Vene keikahti ja Hermione horjahti Ronia vasten, joka kietoi vaistomaisesti kätensä hänen ympärilleen.  

”Hups”, Hermione kuiskasi. Hänen oli miltei vaikea hengittää Ronin läheisyydessä. Onneksi poika päästi hänet nopeasti ja asettui airoihin.

”No, niin. Kerrohan sitten miten näitä käytetään, ettemme joudu Siperiaan”, Ron kehotti. Hermione nauroi ja heilautti ruskeita hiuksiaan selkänsä taakse.

”Emme voi eksyä täällä. Saaria ei ole juurikaan muita kuin se meidän Lumottu saaremme. Ja se on suoraan edessämme. Soudat vain taaksepäin”, Hermione selitti.

”Taaksepäin? Omituista. No, jos kerran niin vaadit”, Ron huokaisi. Hän alkoi hitaasti soutaa taaksepäin, irrotettuaan ensin köyden laiturista. Vene lähti ensin heilumaan minne sattui ja Hermione puristi veneen kylkiä hermostuneena. Vihdoin Ron kuitenkin sai veneen hallintaansa ja alkoi soutaa saarta kohti. Hermionekin rentoutui.

”Täällä on kaunista”, Hermione hymyili, katsellen ympärilleen. Meri aaltoili heidän ympärillään, iskien aina välillä veneen kylkeen, jolloin vene keikahti uhkaavasti, muttei kuitenkaan pudottanut lastia kyydistään. Taivas oli kirkkaansininen ja aurinko paistoi korkealta. Oli oikea intiaanikesä, jollaisia Englannissa ei usein tavannut. Hermione katsoi kiinnostuneena suurta saarta, joka näkyi Ronin takana. Se vaikutti rehevältä ja kauniilta. Siellä oli paljon puita ja hiekkaranta, joka näytti levittäytyvän loputtomiin.

Ron ei kuitenkaan ihastellut maisemia vaan koetti soutaa saarta kohti niin nopeasti kuin pystyi. Lihaksia alkoi epämukavasti kolottaa, sillä hän ei ollut tottunut käyttämään niitä vielä missään. Ainakin kova työ ja tiukka aherrus oli tuottanut tulosta, sillä Hermione oli huomannut hänessä tapahtuneen muutoksen. Ron oli iloinen siitä.

***

Melkein liian pian rentouttava venematka päättyi. Ron hyppäsi veteen jo ennen kuin he olivat rannassa ja kiskoi veneen rantahiekalle asti, jolloin Hermione nappasi laukut käsiinsä ja taiteili itsensä hiekalle. Hiekka oli tälläkin puolen lämmintä ja pehmeää paljaille jaloille, joten Hermione tunki kenkänsä laukkuun, jottei hänen tarvitsisi kanniskella niitä kaiken aikaa.

”Missä se mökkisi on?” Ron kysyi, pyyhkäisten hikeä otsaltaan. Hermione vilkaisi polkua, joka kiemurteli puiden lomassa. Aurinko loi varjoja sinne tänne metsän siimeksessä.

”Äiti käski seurata tuota polkua, niin tulemme suoraan mökille”, Hermione sanoi. Ron nyökkäsi, ottaen Hermionelta oman laukkunsa.

”Tehdään kuten äitisi sanoo”, Ron virnisti ja lähti kulkemaan edellä polkua pitkin. Hyvin pian ranta jäi taakse ja metsä tiheni heidän ympäriltään.

Metsässä oli hauska kuljeskella. Hermione ei yleensä viihtynyt luonnon helmassa, mutta auringon paistaessa ja lintujen lauleskellessa oli ihanaa kävellä metsässä. Joka puolella tuoksui kesältä. Kaiken päälle oli ihanaa katsella Ronin selkää ja punaisia hiuksia, joihin hänen teki mielensä upottaa sormensa.

”Kauanko vielä?” Ron vilkaisi olkansa yli häneen. Hermione pyyhkäisi hikeä otsaltaan. Paita liimautui kiinni hikiseen ihoon. Hänen teki mielensä juotavaa tai ihanan viileää jäätelöä. Kumpaakaan ei ollut saatavilla.

”En ole varma. Ehkä viitisentoista minuuttia?” Hermione arvioi. Ron huokaisi ja nyökkäsi. Ainakin tässä saisi hyvää kuntoilua, hän ajatteli piristyen hiukan.

***

He olivat kulkeneet jo puolisen tuntia, mutta mökkiä ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Hermione alkoi olla jo vahvasti sitä mieltä, että he olivat eksyksissä. Ehkä äiti oli neuvonut heitä väärin.

”Onko mökki haihtunut savuna ilmaan?” Ron huokaisi kärsimättömänä.

”En tiedä. Olemme varmaan kävelleet harhaan”, Hermione voihkaisi. Ron pysähtyi ja kääntyi häntä kohden vimmastuneena.

”Kävelleet harhaan? Sinä varmaan pilailet. Me olemme koko ajan seuranneet polkua ..”, Ronin ääni häipyi kuulumattomiin, kun hän tajusi, ettei seissytkään polun päällä. Hän kohotti hitaasti katseensa Hermioneen, joka tuijotti häntä pelästyneenä.

”Hermione, taidamme olla hitonmoisessa pulassa”, Ron kuiskasi.

”Älä kiroile – eikä se polku voi olla kaukana. Olemme kulkeneet vain vartin verran harhaan”, Hermione sanoi, yrittäen estää paniikkia nousemasta pintaan. Ron nyökkäsi, vetäen syvään henkeä.

”Hyvä on. Palataan takaisin”, Ron sanoi. Hän astui Hermionen ohi ja katseli ympärilleen. Metsä näytti samanlaiselta, mutta yhtäkkiä jotenkin uhkaavammalta kuin ennen. Vai kuvitteliko hän vain?

”Tuntuuko sinustakin siltä kuin meitä tarkkailtaisiin?” Ron kysyi hermostuneena.

”Sinulla on liian vilkas mielikuvitus”, Hermione puhahti, mutta vilkaisi kuitenkin varmuuden vuoksi ympärilleen. Ron tarttui häntä kädestä, rauhoittaakseen sekä omia hermojaan että yrittäen pitää Hermionen mahdollisimman lähellä itseään, jos jotain tapahtuisi.

”Harryn pitäisi olla täällä. Hän varmaankin osaisi ratkaista tämän”, Ron huokaisi.

”Ei tässä Harryja tarvita. Se polku on jossain tuolla edessäpäin.. Kun löydämme sen, lähdemme taas seuraamaan sitä. Sinun olisi pitänyt antaa minun kulkea edellä”, Hermione mutisi. Ronin silmissä välähti.

”Ai, nyt sinä syytät minua? On sinullakin silmät päässä! Olisit voinut huomata, että emme enää kulje polulla, mutta tuijotit koko ajan takaraivoani”, Ron äyskähti. Hermione karahti punaiseksi.

”En tuijottanut”, Hermione mutisi vaivautuneena.

”Tuijotitpas. Minä tunsin sen”, Ron virnisti huvittuneesti.

”Ja mitä sitten? Takaraivosi oli mielenkiintoisempaa katseltavaa”, Hermione huokaisi.

”Lopetetaan nyt tämä kinastelu. Etsitään se pirun polku, jotta pääsemme pois täältä ennen pimeää. Sitten meidän täytyy yöpyä taivasalla”, Ron sanoi.

”Onhan meillä makuupussit kassissa”, Hermione muistutti. Ron nyökkäsi.

”Tiedän. En vain halua joutua käyttämään niitä”, Ron sanoi.

”Yöpyminen taivasalla voisi olla romanttista”, Hermione hymyili uneksien. Ron pyöräytti silmiään. Romanttista? He olivat eksyksissä oudossa metsikössä ja Hermione puhui romantiikasta? Kenties se voisi olla sitä toisissa olosuhteissa. Ties millaisia otuksia täällä asustaisi.

”Oletko varma, että tämä on edes oikea saari?” Ron kysyi äkkiä, kun he olivat ottaneet muutaman askeleen. Hermione pysähtyi.

”Totta kai! Ei äiti olisi niin huonosti voinut neuvoa”, Hermione tuhahti.

”Et kuitenkaan ole varma asiasta. Entä jos mitään mökkiä ei ole? Olemme keskellä ei mitään”, Ron huokaisi. Hermione pyöritteli silmiään. Olipa Ron hermostunut. Hänenhän tässä pitäisi kirkua kauhusta ja manailla huonoa tuuria. Hän oli kuitenkin ihmeen rauhallinen. Ehkä Ron oli vain väsynyt ja kuumissaan.

”Rauhoitu nyt. Olen varma, että saari on oikea. Luota minuun”, Hermione puristi pojan kättä. Ron katsoi häntä ja hymyili.

”Anteeksi. Olen vähän hermostunut. Minun pitäisi suojella sinua ja olen kuin mikäkin teinityttö”, Ron mutisi. Hermione nauroi.

”Ei sinun tarvitse suojella minua, kiitos vain! Mutta mennään nyt etsimään se polku”, Hermione irrotti otteensa Ronista ja lähti kulkemaan eteenpäin. Hän tarkkaili visusti maastoa allaan, muttei nähnyt kuin lehtiä ja risuja jalkojensa alla. Ron kulki aivan hänen kannoillaan.

Vihdoin Hermione löysi polun. Hän hihkaisi ja kääntyi Ronia kohti, törmäten miltei tämän rintaan.

”Minä löysin sen!” hän huudahti innoissaan ja hypähti Ronin kaulaan. Ron horjahti hiukan, mutta kietoi kätensä Hermionen vartalon ympärille. Tytön pehmeät rinnat painautuivat häntä vasten ja Ron tunsi hänen lämpimän hengityksen poskeaan vasten.

”Niin teit”, Ron sanoi käheästi. He tuijottivat hetken toisiaan, kunnes Ron laski päätään ja painoi suudelman hänen huulilleeen. Hermione henkäisi yllättyneenä. Tätä hän ei ollut osannut odottaa. Pojan huulet tuntuivat lämpimiltä ja kutsuvilta. Hermione tunsi Ronin käsien vaeltavan vartaloaan pitkin, mikä sai hänet värisemään kuin muurahaisparvi olisi kipittänyt hänen vartalollaan.

Sitten jokin vilahti hänen jalkojensa ohitse. Hermione kavahti kirkaisten kauemmas Ronista ja katsoi pelästyneenä ympärilleen, nähdäkseen vain kuinka orava loikki pelästyneenä kohti puuta. Mikä sen oli säikäyttänyt?

”Mennään”, Ron tarttui häntä kädestä ja lähti seuraamaan polkua. Ei kulunut kauaakaan aikaa, kun metsä loppui ja he saapuivat mökin luokse. Mökki oli maalattu punaiseksi. Lehtiä lojui kuistilla. Hermione asteli kuistille ja huomasi kukkaruukun väärinpäin käännettynä. Äiti oli sanonut, että avain löytyisi sen alta.

Hermione kumartui ja kurkisti kukkaruukkuun. Siellä avain oli. Hän nappasi sen käteensä ja katsahti Roniin, joka hymyili hänelle.

”Ihanaa päästä sisälle”, Ron huokaisi, kun Hermione aukaisi oven. He astuivat sisään eteiseen ja pysähtyivät kuin naulittuna. Eteisen matto oli kasassa ja pienellä pöydällä ollut maljakko lojui pirstaleina lattialla. Pöydän jalka oli potkaistu rikki ja puukappale heitetty päin seinää. Hermione henkäisi kauhistuneena. Hän ryntäsi olohuoneeseen, missä vallitsi samanlainen – melkein vielä kamalampi kaaos.

”Mitä täällä on tapahtunut?” Hermione kuiskasi.

”Ihan kuin joku olisi etsinyt jotain”, Ron sanoi mietteliäänä. Hermione rypisti kulmiaan. Olohuoneessa olevia kirjahyllyn kaappeja oli kyllä pengottu ja papereita oli heitelty hujan hajan. Ehkä täältä oltiin haettu arvoesineitä? Miksi avain sitten oli laitettu takaisin kukkaruukkuun?

”Kuka tämän on voinut tehdä?” Hermione kysyi hermostuneena.

”Niin – ja onko varas vielä täällä?” Ron kysyi varuillaan, tarttuen Hermionea käsivarresta. Hermione vilkaisi häneen pelästyneenä. He lähtivät yhdessä tarkistamaan oliko varas paikalla, mutta ketään ei näkynyt. Ehkä tämä oli tapahtunut jo monia päiviä aikaisemmin.

”Onkohan varas vielä saarella?” Ron pohti. Samassa Hermione muisti, että äiti oli sanonut jättäneensä taloon rahaa heitä varten, jos he haluaisivat käydä mantereella kaupassa. Hän meni tarkistamaan asian kirjahyllyssä olevasta lipastosta, mutta tietenkin se oli tyhjä.

”Voi hitsi. Rahat puuttuvat”, Hermione huokaisi ja kääntyi Roniin päin.

”Onkohan varas vielä tällä saarella?” Ron pohti.

”En tiedä. Toivottavasti ei”, Hermione värähti. Hän ei halunnut pilata lomaansa pelkäämällä varkaita.

”Yritetään siivota vähän ja syödä jotakin. Minulla ainakin on kiljuva nälkä. Onneksi otimme evästä mukaan, jos se tyyppi on vienyt kaiken ruoankin täältä, mitä vanhempasi meitä varten jättivät”, Ron huomautti. Hermione huokaisi. Loistavaa. Todella loistavaa.

***

Siivottuaan mökkiä parempaan kuntoon he menivät katsastamaan ruokavaraston. Jääkaapissa ei ollut miltei mitään. Sinne oli jätetty yksi hernekeittopurkki, pari jugurttipurkkia ja avonainen tuoremehu, joka oli juotu jo puolilleen. Ron kaatoi loputkin sisällön tiskialtaaseen. Hedelmävadissa oli pari homehtunutta banaania. Ei mitään muuta.

”Meidän täytyy heti aamulla mennä takaisin mantereelle täydentämään ruokavarastoja”, Hermione sanoi. Ron nyökkäsi. Ulkona oli jo pimeää. Tuhannet tähdet kimmelsivät sinisellä taivaankannella. Hermione tuijotti niitä hetken aikaa ennen kuin kääntyi laukkunsa puoleen. Hän kaivoi esiin leipäpaketin ja teepusseja. Ronin äiti oli tehnyt heille hyviä leipiä, laittanut mukaan pari omenaa, Bertie Bottin joka maun rakeita, suklaasammakkopussin ja kattilan näköisiä piiraita.

”Ainakin pärjäämme hetken”, Hermione virnisti, kun Ron laittoi kaiken pöydälle. Poika virnisti ja he istahtivat nauttimaan leivistä ja herkuista. Hermione keitti ensin teetä ja ojensi toisen mukin Ronille, jonka poika otti kiitollisena vastaan. Hän oli juonut ennenkin teetä Hermionen kanssa.

***

Syönnin jälkeen he menivät laittamaan vaatteitaan kaappeihin. He olivat päättäneet nukkua Hermionen vanhempien suuressa sängyssä, johon mahtui hyvin kaksi ihmistä. Hermionesta oli turvallisempaa nukkua nyt Ronin kanssa kuin yksin, jos varas hiippaili jossain mökin ulkopuolella.

”Mitä kello jo on?” Ron kysyi, kun he olivat tunnin verran pelanneet shakkia, Ronin shakkinappuloilla, jotka poika oli väkipakolla ahdannut mukaan. Harry ja Ron olivat aina usein kuluttaneet aikaansa pelaten velhomaailman shakkia, missä nappulat liikkuivat itsestään.

Mökissä oli jo ihanan lämmintä. Hermione oli vetänyt yllensä yöpaitansa, joka oli hiukan liian suuri hänelle. Hän oli tahallaan ostanut pari numeroa liian ison t-paidan, jota saattoi käyttää nukkuessaan. Siinä luki ”I am the best”. Ronista iskulause ei olisi voinut sopia Hermionelle paremmin.

”Puoli yksitoista”, Hermione sanoi, vilkaistuaan rannekelloaan. Ron haukotteli.

”Mennäänkö nukkumaan? Päivä on ollut rankka”, Ron sanoi. Hermione nyökkäsi. Häntäkin väsytti jo melkoisesti, joten he päättivät saman tien painua pehkuihin.

***

Aamulla satoi rankasti vettä. Hermione heräsi aikaisin sateen ropinaan ja meni kuistille. Hän istui kauan aikaa katselemassa miten sade kasteli maan. Taivas oli synkän harmaa. Toivottavasti koko aika ei sataisi vettä, Hermione ajatteli harmissaan. Ei olisi hauskaa olla saarella, jos oli kurja sää. Hän oli kuvitellut, että he uisivat ja loikoilisivat hiekkarannalla. Tätä menoa heistä tulisi mökkihöperöitä.

Hermione aikoi nousta, kun pensaan liikahdus havahdutti hänet. Hermione kääntyi katsomaan sitä valppaana, muttei nähnyt ketään. Ei tietenkään. Kuka nyt pensaassa makoilisi?

Hermione naurahti ajatuksilleen ja meni sisään. Ron oli jo herännyt ja istui hiukset seksikkäästi pystyssä keittiön pöydän ääressä.

”Huomenta! Missä sinä olit?” Ron kysyi.

”Istuin kuistilla. En saanut enää unta”, Hermione huokaisi. Hän keitti heille teetä. Harmi, kun ei ollut kahviakaan.

”En minäkään. Sade häiritsi”, Ron sanoi. He rupattelivat jonkin aikaa, kunnes päättivät keksiä jotain tekemistä. Ron ehdotti shakkia, mutta Hermionea ei huvittanut.

”Pelataan monopolia”, Hermione innostui. Ron tuijotti häntä.

”Mitä?”

”Sellaista hauskaa peliä. Sen pitäisi olla täällä jossain ellei varas vienyt sitäkin”, Hermione sanoi. Hän katosi keittiöstä ja palasi pian monopoli peli mukanaan.

”Minä opetan sinulle säännöt ja sen jälkeen pelataan”, Hermione päätti. Ronin ei auttanut muu kuin suostua. Mitä muutakaan tässä tekisi?

***

Sade lakkasi iltapäivään mennessä. Hermione ja Ron olivat saaneet tarpeekseen peleistä ja päättivät lähteä kävelylle rantaan, varmistaakseen, että heidän veneensä oli tallella. Oli hiukan tuulista ja Hermione kietoi takin ympärilleen. Maassa oli vesilätäköitä, joiden yli he joutuivat pomppimaan.

Rantaan ei ollut pitkä matka – kun he eivät poikenneet polulta. Tällä kertaa Ron piti siitä huolen. Meri aaltoili ja löi rantakiviä vasten. Taivaalla ajelehti paksuja valkoisia pilvilohkoja. Aurinko pilkahti esiin silloin tällöin lämmittääkseen heitä. Hermione katsoi ympärilleen autiolla rannalla eikä nähnyt heidän venettä missään.

”Emmekös me kiinnittäneet sen tuohon puuhun?” Ron kysyi kulmiaan rypistäen. Hermione nyökkäsi, katsoen kauhuissaan tyhjää paikkaa. Venettä ei näkynyt missään.

”Onko se irronnut?”

”Miten se olisi hinannut itsensä tuolta asti aalloille? Aika taitava vene”, Ron virnisti.

”Älä pelleile! Jos vene on karannut, me olemme loukussa täällä”, Hermione ärähti.

”Kyllä minä sen tiedän”, Ron huokaisi, haroen punaisia hiuksiaan.

”Mitä me sitten teemme?” Hermione alkoi hermostua.

”Etkö sinä ottanut puhelinta tai taikasauvaa mukaasi?” Ron kysyi. Hermione pudisti hitaasti päätään. Ron huokaisi.

”En minäkään. En edes omista puhelinta. Mutta miten saatoimme unohtaa taikasauvat?” Ron parahti. Hermione kohautti olkiaan.

”Minä en edes aikonut ottaa taikasauvaa mukaan, joten en unohtanut sitä. Ajattelin, että loma ilman taikasauvaa ja noituuksia tekisi terää”, Hermione mutisi.

”Olemme avuttomia ilman taikasauvojamme”, Ron huokaisi.

He olivat hiljaa jonkin aikaa miettien tilannettaan. Saarelta mantereelle oli pitkä matka eivätkä he jaksaisi uida sitä.

”Ehkä vanhempasi alkavat kaivata sinua, kun et ilmaannukaan kotiin”, Ron pohti.

”Niin sinunkin vanhempasi. Eli joku hakee meidät ennemmin tai myöhemmin. Eri asia kestämmekö siihen asti ilman kunnon ruokavarastoja”, Hermione sanoi. He katsoivat toisiaan synkästi, kunnes päättivät palata takaisin mökille.

”Ehkä merestä saa hyviä kaloja ja rapuja. Meidän täytyy ryhtyä kalastajiksi”, Ron ehdotti.

”Siinäpä ratkaisu ongelmiimme! Osaatko perata kalat?” Hermione kysyi. Ron tuhahti.

”Olen vanha tekijä”, Ron rehvasteli. Hermione virnisti. Todellakin. Poika varmaan ei edes tiennyt, mitä hän oli perkaamisella tarkoittanut.

He palasivat ihmeen hyvillä mielin takaisin mökille, vaikka kaikki se oli Ronin ansiota. Poika heitti vitsiä kaikesta, mitä Hermione sanoi. Jopa huomautus viileästä säästä sai pojan vääntämään siitä hauskan jutun. Hermione ei ollut pitkään aikaan nauranut yhtä paljon. Ron osasi olla sekä hauska että vallattoman ihana. Miltähän tuntuisi painautua pojan lämpimään syliin ja tuntea hänen huulensa omiaan vasten?

Hermione punastui ajatuksiaan. Miten hän sellaista oli mennyt ajattelemaan? Ronista? Hehän olivat pelkkiä ystäviä, ei mitään muuta. Ei ollut oikein ajatella ystävästä sillä tavalla. Ajattelikohan Ron hänestä koskaan miltä tuntuisi suudella hänen huuliaan ja kosketella häntä? Hermione alkoi taas pohtia mielessään. Ei hölmö. Ei tietenkään, Hermione sätti itseään. Lopeta jo tuollainen ajattelu!

Mökissä oli lämmintä, jos vertasi ulkoilmaan. Hermione istahti pehmeään sohvaan ja harmitteli, kun heillä ei ollut televisiota. Se olisi ollut mukavaa ajankulua.

”Mitä tehtäisiin?” Ron kysäisi, lysähtäen hänen viereensä.

”En oikein tiedä”, Hermione sanoi mietteliäänä. Ron katseli häntä ruskeilla silmillään ilkikurisesti.

”Vaikka minä tiedän kyllä tekemistä …”, pojan ääni hiipui, kun heidän katseensa kohtasivat. Hermionen sydän alkoi hakata lujemmin. Oliko Ron sittenkin ajatellut, että voisi kenties suudella häntä …?

”Hahhaa! Sinäpä olet hauska”, Hermione naureskeli ja nousi nopeasti. PELKURI! Ääni hänen sisällään kiljui. Katso nyt häntä. Ron on oikea namupala ja sinä juokset pois!

”Mutta minä en halua pilata ystävyyttämme”, Hermione kuiskasi itsekseen, päästessään keittiöön. Hän ryhtyi keittämään teetä saadakseen jotain tekemistä käsilleen. Ronin suutelemisesta ei seuraisi mitään hyvää. Eihän?

Entä kuinka Harry suhtautuisi siihen, jos he kertoisivat olevansa yhdessä tavatessaan hänet seuraavan kerran? Harry varmasti kauhistuisi ja ajattelisi aivan samalla tavalla kuin hänkin. Rakastuminen pilaisi heidän ihanan ystävyyssuhteensa.

Hermione huokaisi ja tuijotti kiehuvaa kattilaa. Kaikki oli monimutkaista. Ei hän ollut ennen tätä mökkireissua ajatellut Ronista mitenkään muuten kuin ystävänä. Oliko mökki lumonnut hänen päänsä? Luultavasti.

”Taasko sinä keität teetä?” Ron ilmestyi hänen taakseen. Hermione säikähti. Hän oli juuri ottamassa kuumaa kattilaa liedeltä ja sitä läikkyi hänen toiselle kädelleen. Hermione ulvahti ja oli pudottaa koko kattilan. Onneksi Ron oli nopea ja tarttui siihen, pistäen sen takaisin hellalle. Hän otti kiinni Hermionen kädestä, johon kuumaa vettä oli roiskahtanut. Siinä oli punainen jälki, jota kirveli inhottavasti.

Ron työnsi Hermionen käden hanan alle ja valutti siihen kylmää vettä. Hermione värähti.

”Sattuuko siihen? Olen pahoillani, että säikäytin sinut”, Ron katsoi häntä aidosti pahoillaan. Hermione veti syvään henkeä ja yritti hymyillä.

”Ei tämä mitään. Se on vain pieni läiskä. Mitään suurempaa vahinkoa ei tapahtunut”, Hermione vakuutti. Ron huokaisi helpotuksesta. Hän liotti Hermionen kättä veden alla muutaman minuutin, kunnes otti sen sieltä hellävaroen pois. Ronin kosketus oli höyhenen kevyt, mutta se sai Hermionen varpailleen. Luoja, miten paljon hän tahtoi Ronin suudelmia ja kosketuksia. Miksi?!

”Onkohan täällä mitään sidettä tai jotain?” Ron pohti.

”Hmm … Pitäisi olla – tuolla”, Hermione osoitti kaappia ja oli oikeassa. Sieltä löytyi sidetarpeita. Ron sitoi Hermionen käden ja hymyili hänelle.

”Pidä sitä siinä jonkin aikaa, niin ehkä polte helpottaa”, Ron ehdotti.

”Kyllä, herra tohtori”, Hermione virnisti. Ronin hymy leveni. He unohtuivat taas tuijottamaan toisiaan, kunnes Ron otti askeleen häntä kohti. Hermione ei liikahtanutkaan. Hänen jalkansa tuntuivat hyytelöltä. Eikä hän olisikaan halunnut liikkua. Hän halusi nähdä, mitä Ron tekisi …

Pian he seisoivat vastatusten. Hermione tunsi Ronin huulten kevyen kosketuksen omilla huulillaan. Hän pidätti hengitystään ja antoi Ronin suudella itseään. Se tuntui hyvältä, aivan kuten hän oli epäillytkin. Hän saattoi jälleen hengittää.

”Herm –”, Ron aloitti. Hermione liikahti lähemmäs ja kietoi kätensä pojan kaulan ympärille. Hän pelkäsi Ronin sanovan, että tämä ei ollut oikein, mutta miksi Hermionesta sitten alkoi tuntua siltä kuin heidät olisi luotu toisilleen. Heidän vartalonsa sopivat hyvin yhteen. Mitään ongelmaa ei ollut.

”Älä sano mitään”, Hermione pyysi. Ron katsoi häntä tiukasti silmiin ja painoi sitten huulensa rajusti hänen huulilleen. Hermione hämmentyi hiukan sitä kiihkoa, jonka Ron sai aikaan. Hän kuitenkin nautti siitä täysin rinnoin.

Ronin kädet vaelsivat tunnustellen pitkin hänen vartaloaan. Hermione värisi ja tahtoi lisää kosketuksia. Ei kai siitä olisi haittaa, jos he rakastelisivat? Olivathan he nuoria, vasta kuusitoista kesäisiä, mutta ennemmin tai myöhemmin se olisi edessä. Ja miksei sitä saisi tehdä sen pojan kanssa, josta piti valtavasti?

Makuuhuone veti heitä automaattisesti puoleensa. Ennen kuin he huomasivatkaan he olivat päätyneet sängylle, Hermione alimmaiseksi. He repivät vaatteita toistensa päältä ja hyväilivät toisiaan. Hermione tunsi Ronin lämpimät sormet rinnoillaan. Hän ei voinut enää perääntyä. Ei edes halunnut.

***

He rakastelivat kauan. Pimeys oli jo hiipinyt kuin varkain seudun ylle. Taivaallakaan ei ollut tähtiä, sillä pilvet olivat tiellä. Hermione ja Ron makasivat huohottaen sängyllä, tuijottaen puista kattoa.

”Se oli mahtavaa”, Ron huokaisi ja katsoi Hermionea hymyillen. Hermionen silmät tuikkivat iloisesti. Kuin öinen tähtitaivas, Ron ajatteli huokaisten.

”Niin minustakin”, Hermione kuiskasi. Hän kohotti kätensä ja siveli pojan pehmeitä hiuksia, pisamaisia kasvoja ja pehmeitä huulia. Ron ummisti silmänsä ja antoi Hermionen kosketella itseään. Tyttö liikahti häntä kohden ja hänen kätensä lähti vaeltamaan hänen vartalolleen. Ron henkäisi syvään, kun Hermionen lämmin käsi tavoitti määränpäänsä. Ronin poskia alkoi kuumottaa, mutta hän ei käskenyt tyttöä lopettaa.

***

Seuraavana aamuna karu totuus palasi heidän mieleensä. He olivat loukussa saarella eivätkä pääsisi mitenkään pois. Hermione oli hetken ajan jo ajatellut kaiken olevan pelkkää painajaista. Ron oli saanut hänet unohtamaan, että he olivat pulassa. Pahemmassa kuin pulassa.

”Meidän täytyy tänään mennä kalastamaan”, Ron päätti, pukiessaan vaatteita ylleen. Ulkona paistoi aurinko ja taivas oli pilvetön. Oli hyvin lämmintä eikä sateesta ollut tietoakaan.

”Hyvä on”, Hermione nyökkäsi. Hän tunsi itsensä voimattomaksi eikä olisi jaksanut nousta vuoteesta, mutta pakkohan se oli. Niinpä hän kiskoi vaatteet yllensä ja he lähtivät rantaa kohti. Hermione oli löytänyt komerosta isän vanhan virvelin. Sillä he saattaisivat saada edes hiukan kalaa.

***

Aamupäivä kului kalastellessa ja hauskaa pidellessä. He uskaltautuivat jopa uimaankin iltapäivällä, sillä oli niin kuumaa, että hiki virtasi pitkin selkää heti, kun teki jotakin. He saivat hiukan kalaa ja Hermione opetti Ronia perkaamaan niitä. Heillä oli hauskaa kaikesta huolimatta. Hermione takertui siihen ajatukseen, että jossain vaiheessa heidät tultaisiin pelastamaan. He eivät olleet kaukana sivistyksestä eivätkä missään viidakossa. Ainakin heillä oli katto päänsä päällä ja sänky – jota he käyttivät myös päiväsaikaan.

”Tuntuu ihan, että olisin paratiisissa”, Hermione nauroi kolmantena päivänä, kun he makoilivat rannalla. Ron mutisi jotain vastaukseksi, avaamatta kuitenkaan silmiään. Hermione oli laittanut yllensä uudet bikininsä, joita Ron oli ihastellut nähtyään ne ensi kerran. Hermione tuijotti hymyillen pilvetöntä taivasta ja toivoi ruskettuvansa paljon ennen koulujen alkua. Sitten kukaan ei epäilisi koulussa, että hän oli istunut koko kesän kirjojensa äärellä.

”Kukahan meidän veneemme vei?” Hermione pohti äkkiä. Veneen katoaminen oli mystinen juttu. Hän olisi tahtonut saada selville, kuka sen oli napannut, mutta he tuntuivat olevan ainoat ihmiset saarella.

Ron vilkaisi häneen.

”En tiedä. Minuakin vaivaa se. Ehkä se oli se varas”, Ron ehdotti.

”Miksi se haluaisi viedä meiltä veneemme?”

”Kuka tietää”, Ron kohautti harteitaan. Ei hän sentään kaikkia asioita tiennyt. Ja Hermionehan oli heistä se tietävämpi osapuoli.

”Kummallista”, Hermione mutisi ja nousi istumaan. Hän katseli merelle ja päätti taas mennä uimaan. Ron jäi loikoilemaan, kun hän kävi kastamassa.

***

Viidentenä päivänä Hermione oli jo lopen kyllästynyt paratiisielämään. Eikä se loppujen lopuksi ollutkaan ruusuilla tanssimista. Viidentenä yönä puhkesi oikea rajuilma. Salamoi ja ukkosti ja sade piiskasi vasten ikkunaruutuja. Puut heiluivat uhkaavina. Hermione toivoi, että he säilyisivät hengissä mokomasta myrskystä.

”Kuinkahan kauan tätäkin jatkuu?” Hermione huoahti, tuijotellen ulos ikkunasta. Ron pelasi korteilla pasianssia, jonka Hermione oli hänelle opettanut. Onneksi varas ei ollut vienyt heiltä kaikkea viihdykettä.

”Toivottavasti ei kauaa. Minua ei huvittaisi istua täällä koko viikkoa”, Ron mutisi. He olivat molemmat hiukan turhautuneita, vaikka olivatkin yrittäneet keksiä kaikenlaista tekemistä. Ja sängyssä aika kului kaikkein parhaiten.

”Ei minuakaan. Harmi, kun täällä ei ole takkaa”, Hermione huokaisi. He olisivat voineet vain lähteä ja matkustaa hormipulverilla Kotikoloon. Ongelmat olisivat ratkenneet.

”Miksi vanhempasi valitsivat takattoman mökin?” Ron murahti.

”En tiedä. Eivät he takkoja tarvitse”, Hermione huomautti. Ron huoahti. Hermione oli oikeassa, sillä hänen vanhempansa olivat jästejä.

”Mennäänkö sänkyyn?” Hermione kysyi silmät tuikkien. Ron paiskasi kortit pöytään.

”Hyvä ajatus”, poika virnisti ja nousi. He menivät kikattaen makuuhuoneeseen, missä aika kuluikin kuin siivillä.

***

 

Myrskyä kesti kolme päivää. Kolme tuskallisen tylsää päivää. Hermione alkoi tulla jo hulluksi, kunnes sade vihdoin taukosi. Taivas oli yhä harmaan musta, mutta sade oli sentään tauonnut. He lähtivät tutkimaan vahinkoja. Monia puita oli kaatunut. Onneksi heidän mökkinsä oli pysynyt pystyssä.

He astelivat rannalle ja jäivät katselemaan merelle. Aallot olivat korkeita eikä heitä haettaisi ainakaan tänään. Kukaan ei haluaisi riskeerata henkeään sen vuooksi, että he olivat loukussa saarella. Heidän täytyisi vielä odottaa.

Seitsemäntenä päivänä myrsky oli jo sen verran rauhoittunut, että he jäivät levottomina odottelemaan pelastusta. He istuivat koko päivän rannalla, mutta kukaan ei tullut. Hermione pettyi. Kuinka kauan he saisivat vielä odottaa mahdollista pelastuspartiota?

”Tämä on painajaismaista”, Hermione mutisi. Ron nyökkäsi. Todellakin. Kammottavaa.

***

Kahdeksantena päivänä he näkivät liikettä merellä. Hermione oli istumassa yksin rannalla, sillä Ron oli jäänyt mökkiin nukkumaan. Poika oli tuntenut itsensä väsyneeksi, sillä he olivat valvoneet koko yön. Hermione ei vain ollut saanut unta ja oli lähtenyt rannalle.

Vihdoin heidän odotuksensa palkittiin. Hermione näki kuinka vene oli tulossa heitä kohden. Hän nousi nopeasti seisomaan ja alkoi huiskuttaa innoissaan. Hän erotti veneessä huolestuneet vanhempansa ja Ronin äidin, Mollyn ja kaksoset Fredin ja Georgen.

”Hei! Ihanaa, että tulitte! Olemme odottaneet teitä jo kauan!” Hermione riensi vetämään venettä hiekalle. Äiti loikkasi halaamaan häntä.

”Mitä teille tapahtui? Teidän piti tulla jo aikoja sitten kotiin, ja huolestuimme, kun teitä ei kuulunutkaan. Missä Ron on?” Sarah kysyi.

”Mökissä. Siellä oli käynyt varas – tai varkaita. Kaikki paikat oli sotkettu ja sitten meidän veneemme varastettiin. Luulen, että se oli se sama varas”, Hermione kertoi.

”Kammottavaa”, Molly värähti.

”Mahtavaa. Varkaita”, George hehkutti.

”Missä ne nyt ovat?” Fred kysyi. Hermione tuijotti poikaa.

”Ketkä?”

”No, ne varkaat”, Fred pyöräytti silmiään.

”En minä tiedä. Sanoinhan, että ehkä he varastivat veneemme ja häipyivät täältä. Kenties hekin olivat jääneet tänne loukkuun”, Hermione ehdotti. Molly puisteli päätään.

”Mennään nyt kuitenkin mökille. Meillä on ruokaakin mukana”, Molly näytti suurta eväskoria. Hermione ilahtui suuresti ja lähti johdattamaan joukkoa mökkiä kohden, kun kaksoset olivat ensin sitoneet veneen turvallisesti puuhun taikakeinoin.

”Ron! Herätys!” Hermione ryntäsi makuuhuoneeseen. Ron ponkaisi hiukset sekaisina istumaan ja tuijotti häntä.

”Mitä sinä metelöit?” Ron mutisi unisena.

”Meidät tultiin pelastamaan. Molly, kaksoset ja minun vanhempani ovat täällä”, Hermione kertoi. Ron hihkaisi riemusta ja alkoi nopeasti pukeutua. Pian he olivat keittiössä syömässä Mollyn herkullisia ruokia.

”Mitä kaikkea teille on täällä tapahtunut?” Fred uteli kiinnostuneena. Kaikki huomasivat, miten ihastuneita he olivat toisiinsa. Eihän niitä helliä katseita voinut olla huomaamatta.

”Ensin me eksyimme”, Ron aloitti, mutustellen suklaasammakkoja. Sarah yllättyi.

”Vaikka minä käskin teidän pysyä polulla?”

Hermione huoahti.

”Me kadotimme jossain vaiheessa polun. Onneksi löysimme sen taas ja pääsimme mökille. Silloin huomasimme, että sisään oli murtauduttu”, Hermione jatkoi.

”Ja pelästyimme tietenkin, että varas olisi jo täällä. Mutta ei häntä näkynyt. Sitten kun menimme katsomaan rantaan, oliko vene tallessa, sitä ei näkynyt”, Ron kertoi.

”Olisimmepa olleet täällä”, George huokaisi.

”Miten niin?” Ron kummasteli.

”Teillä ei olisi ollut mitään hätää”, Fred vakuutti.

”Eihän meillä ollut muutenkaan. Me selvisimme oikein hyvin. Kalastimme ja pidimme hauskaa”, Ron sanoi. Kaksoset eivät kuitenkaan uskoneet heitä eivätkä he halunneet inttää asiasta.

***

 

He viipyivät mökillä muutaman tunnin, kunnes alkoivat pakata tavaroita takaisin laukkuihin.

”Mitä me teemme, kun pääsemme täältä?” Hermione kysyi hiljaa.

”Minkä suhteen?” Ron ihmetteli.

”Meidän suhteemme, Ron. Mikään ei ole kuten ennen”, Hermione sanoi, katsoen Ronia vakavana. Ron myönsi, että hän oli oikeassa.

”Ei niin. Olemmeko me nyt pari?” Ron kysyi sitten. Hermione puhkesi hymyyn.

”Sitä minä toivoisin. Harry tuskin pahastuu – ainakaan kamalasti. Hän vain järkyttyy hiukan. Mutta koska hän ei ole ihastunut sinuun, se tuskin haittaa häntä”, Ron virnisti.

”Kerrommeko vanhemmillemme nyt heti?” Hermione kysyi. Ron epäröi.

”Ehkä vasta kotona. Tulethan sinä meille?” Ron pyysi. Hermione nyökkäsi. Parempihan Ronin luona olisi kuin yksin kotona. Ehkä loppukesästäkin tulisi yhtä jännittävä kuin nytkin – varsinkin kun Harrykin olisi mukana. Hermione malttoi tuskin odottaa.

Loppu