Paring: Harry/Elizabeth

Rating: PG-13

Genre: Romance

Summary: Harry joutuu matkustamaan Dursleyn perheen kanssa uuden vuoden viettoon sukulaistensa ystävien luokse, jotka asuvat järven rannalla. Hän arvelee, että uudesta vuodesta tulee aivan kammottava, mutta kuinkas käykään?

A/N: Minulla taitaa olla nyt joku Mary Sue kausi, joten koettakaa kestää. Tämän ficin oli tarkoitus ilmestyä vasta uuden vuoden tienoilla, mutta mitäpä sillä on väliä, vaikka laitan sen tänne aikaisemminkin?  Dudleykin pääsee jonkinlaiseen osaan tässä ficissä.

***

Uuden vuoden aattoaamu. Harry Potter tuijotti huoneensa kattoa ja mietti jaksaisiko nousta sinä aamuna lainkaan. Uudet vuodet olivat aikaisemmin olleet hyvin mukavia, siitä lähtien, kun Harry oli päässyt Tylypahkaan, mutta nyt hän joutui viettämään uuden vuoden ja joulun Dursleyden kiusattavana.

Tämä vuosi oli poikkeus. Dumbledore oli halunnut viettää joulunsa perheensä parissa eikä Tylypahkassa, kuten tavallisesti. Harry, kuten kaikki muutkin, oli lähetetty koteihin. Dursleyt olivat olleet todella kauhuissaan, kun heidän joulunsa pilattiin näin kammottavalla tavalla.

Harry irvisti ja sysäsi tottelemattomia hiuskiehkuroita syrjään. Ron oli matkustanut perheensä kanssa Irlantiin joidenkin sukulaistensa luokse eivätkä he olleet voineet ottaa Harrya mukaansa. Hermione taas vietti joulunsa vanhempiensa kanssa Ranskassa, mistä hän oli erittäin kateellinen. Kukapa ei olisi ollut tahtonut istua mieluumin Eiffel tornin huipulla katselemassa lumihiutaleiden leijuntaa kuin olla Dursleyn kaltaisen perheen kiusattavana.

Harry kuuli ajatustensa läpi, kuinka Dudley, hänen lihava serkkunsa rymisteli portaita ylös hänen huonettaan kohden. Harryn mielestä Dudley oli vuosien aikana lihonut entisestään. Petunia – tädin iänikuiset laihdutuskuurit eivät olleet vedonneet poikaan.

Dudleyn tullessa portaita ylös, Harrysta tuntui kuin koko talo olisi rämissyt. Ihan kuin norsulauma olisi äkkiä ilmestynyt talon portaisiin. Harry tuijotti synkästi ovea ja katseli miten Dudleyn iljettävännäköinen pää pisti oven raosta sisään.

”Potter, ylös siitä! Me lähdemme viidentoista minuutin kuluttua”, Dudley ilmoitti, katsellen häntä pienillä siansilmillään. Harry nousi kummissaan istumaan.

”Lähdemme? Minne?”

”Hautajaisiisi ellet pian ole valmiina”, Dudley hekotteli ja paineli alakertaan. Harry tuhahti ja alkoi kiskoa lämpimiä vaatteita yllensä, sillä ulkona puhalsi kirpeä joulukuinen tuuli. Maa oli valkeanaan lunta ja uusia lumihiutaleita tipahteli kaiken aikaa maata kohti. Silti oli hyvin kaunista.

Harry meni alakertaan ja löysi Vernonin, Petunian ja Dudleyn keittiöstä. Petunia mulkaisi häneen ja työnsi pienen leivänkannikan hänen eteensä. Miten Petunia kuvitteli hänen, kasvavan miehenalun, pärjäävän tuollaisella aamiaisella, kun Dudleyn aamiaiseen vaadittiin viisi pekonia ja paistinperunoita.

Harry ei viitsinyt valittaa, vaan söi mukisematta, kiitti ja odotti sitten jotain tietoa siitä, mihin he olivat menossa. Hän oli sentään jo kuudentoista, ei häntä tarvinnut kohdella kuin pikkulasta.

”Mihin me menemme?” Harry tivasi vihdoin rohkeasti. Vaikka hän olikin vanhentunut, hän oli kasvanut vaivaiset seitsemän ja puoli senttiä. Hän oli edelleen pienenkokoinen ja hiukan laiha, mutta oli uskaltautunut kesällä kuntosalille ja treenannut hiukan. Nyt hän oli saanut jonkin verran lihaksiakin luidensa ympärille.

”Älä kysele. Eräille ystävillemme”, Petunia urahti sitten. Harry huoahti. Toivottavasti Dursleyn ystävät eivät olisi niin kamalia kuin Dursleyn perhe.

”Oletko valmis?” Vernon kysyi Harrylta viikset väpättäen. Harry nyökkäsi ja meni eteiseen. Hän puki ulkovaatteet yllensä ja sitten he ahtautuivat Vernon sedän autoon. Dudley vei puolet takapenkistä ja tuuppi ja muksi Harrya koko ajomatkan.

***

Matka kesti kaksi tuntia. Harry oli mustelmilla ja ärtynyt. Dudley irvaili hänelle, kun he nousivat autosta ja tulivat kaksikerroksisen omakotitalon pihaan. Talo seistä nökötti järven rannassa. Järvi oli umpijäässä, jää taas lumen peitossa.

Harry värähti kylmässä seistessään polven korkuisessa lumessa. He astelivat kuistille ja putsasivat lumet jaloistaan. Petunia siisti Dudleyn, joka seisoi hievahtamatta paikoillaan äitinsä käsittelyssä. Harry sai hoitaa itse itsensä.

Vernon soitti ovikelloa ja kesti hetken ennen kuin kukaan tuli avaamaan. Sitten ovi aukesi ja siinä seisoi pienenkokoinen poika, jolla oli tummat hiukset, hiukan liian iso nenä ja punaiset posket. Hänen silmänsä olivat kasvoihin verrattuna aivan liian suuret ja hyvin siniset.

”Hei”, poika sanoi uteliaana.

”Hei. Olemme Dursleyt. Ovatko vanhempasi kotona?” Petunia kysyi lempeästi ja poika nyökkäsi. Hän kiljaisi kimeästi ja Petunia säikähti perin pohjin. Samassa pitkä, hoikka nainen ryntäsi eteiseen iloisesti hymyillen. Hänellä oli pehmeät kuparinväriset hiukset ja ruskeat silmät.

Petunia ja nainen halasivat. Naisen mies tuli vähän ajan kuluttua eteiseen. Pitkä, suurikokoinen mies, jolla oli karhumainen olemus, musta parta ja iloisesti tuikkivat silmät. Harrylle tuli heti mieleen Hagrid, hänen hyvä ystävänsä.

Petunia esitteli vanhemmille poikansa, mutta jättivät mainitsematta Harryn. Nainen katsoi uteliaasti Harryn suuntaan.

”Kukas hän on?” Nainen kysyi. Petunia huoahti.

”Harry. Hän ei oikeastaan ole meidän”, Petunia mutisi. Nainen katsoi Harrya hetken aikaa miettivästi, ihan kuin pohtisi, missä oli nähnyt tämän aikaisemmin. Sitten hän esitteli itsensä Cindy Crockworthiksi ja pyysi heidät sisään.

Talo oli lämmin ja tuoksui joulupipareilta. Harryn vatsa alkoi kurnia, mutta hän ei sanonut mitään ääneen. Cindy ja hänen aviomiehensä Ross johdattivat heidät olohuoneeseen.

Harry näki olohuoneen sohvalla tytön, joka nousi nopeasti seisomaan heidät nähdessään. Tyttö oli pieni ja siro. Hänen hiuksensa olivat samaa kuparinsävyä kuin äitinsäkin, mutta silmät olivat suuret ja hyvin siniset. Ne hän oli perinyt isältään.

Kasvot olivat sydämenmuotoiset ja hiukan kalpeat. Hän oli kuitenkin tavattoman kaunis ja Harryn sydän sykähti oudosti. Dudleykin tuijotti silmät selällään pientä tyttöä, jonka täytyi kuitenkin olla heidän ikäisensä.

”Hei”, tyttö sanoi iloisesti. ”Minä olen Liz”, hän jatkoi, katsoen kysyvästi Harrya ja Dudleya. Harry aikoi avata suunsa, mutta Dudley astui ensin eteen, ja tyrkkäsi Harryn sivuun. Harry mulkaisi häntä, mutta ei alkanut tönimäänkään Dudleyn kanssa. Dudley voittaisi hänet kuitenkin.

”Minä olen Dudley”, Dudley henkäisi. Liz nauroi.

”Kuka sinä olet?” Tyttö kysyi Harrylta. Harry kurkisti Dudleyn takaa ja kohtasi iloisesti tuikkivat silmät.

”Harry Potter”, Harry mutisi. Liz henkäisi hiljaa ja tuijotti häntä typertyneenä. Harry kummastui. Eiväthän jästit tunteneet häntä? Liz tuntui kuitenkin toipuvan nopeasti ja alkoi jutella heidän kanssaan.

Petunia ja Vernon katselivat heitä välillä huolissaan aivan kuin peläten, että Harry tekisi jotain typeryyksiä, kuten esimerkiksi noituisi Lizin rupisammakoksi. Harry hymähti ja tuijotti takkatulen liekkejä. Dudley yritti kertoa juttuja siitä, miten oli työntänyt Harryn päätä vessan pynttyyn, mutta Liziä se ei tuntunut pahemmin naurattavan.

Tyttö katseli häntä niillä ihanan sinisillä silmillään. Harryn sydän suorastaan tanssi polkkaa. Dudley oli turhan kiinni Lizin pienessä vartalossa ja suorastaan liiskasi tytön sohvan selkänojaa vasten. Liz katsoi anovasti Harrya.

”Haluatko nähdä mitä sain joululahjaksi?” Liz kysyi ja Harry nyökkäsi ilahtuneena. Liz nousi ja Dudleykin kampesi itsensä pystyyn.

”Minä myös”, poika murahti, mulkaisi Harryyn ja meni heidän kanssaan eteiseen, mistä pääsi yläkertaan Lizin huoneeseen. Olikohan Petunia käskenyt poikaansa vartioimaan Harrya?

”Teillä on upea talo”, Harry kehaisi. Liz naurahti ja vilkaisi häneen ujosti.

”Kiitos”, Liz ei osannut sanoa muuta. Harry katseli tytön kapuamista ylöspäin ja ajatteli, miten hyvin tummat farkut ja tiukka t-paita istuivat hänen päälleen.

Dudleylta vei kauan tulla ylös portaita. Ylhäällä hän puuskutti ja puhkui ja lysähti voimattomana istumaan sängylle. Liz yritti sanoa jotain, mutta Dudley ei tuntunut huomaavan. Siinä samassa kuului valtava RÄKS ja koko sänky antoi periksi.

Harry tyrskähti nähdessään lautojen seassa Dudley-paran, joka sätki hullun lailla ja parkui äitiä. Liz tukahdutti hihityksen ja katsoi silmät tuikkien Harrya. Kauhistunut Petunia ryntäsi huoneeseen ja auttoi Dudleyn ylös.

”Se oli tuon vika!” Dudley parkui ja osoitti Harrya. Harry kauhistui. Petunia katsoi häntä murhaavasti ja viestitti katseellaan, että tämä ei jäänyt tähän.

”Anteeksi – Ei se ollut Harryn vika. Sänky oli vain hiukan huonokuntoinen”, Liz sanoi pahoitellen. Petunia tuijotti Liziä kuin tälle olisi ilmestynyt kaksi päätä. Vihdoin hän nyökkäsi, mulkaisi Harrya ja silitteli rauhoittavasti Dudleyn olemattomia hiuksia.

”Minun pikku kullanmuruseni. Kaikki on hyvin”, Petunia lirkutti. Dudley väläytti hymyn ja Petunia palasi alakertaan muiden luokse.

”Taisit rikkoa Lizin sängyn”, Harry sanoi happamasti. Dudley kohotti kädet lanteilleen.

”En tehnyt sitä tahallani”, Dudley kivahti. Liz tyynnytteli poikia.

”Ei se mitään – ihan totta. Se saadaan kuntoon”, Liz vakuutteli.

***

Seuraavan tunnin he katselivat Lizin saamia upouusia stereoita ja cd-soitinta. Dudley murjotti, kun ei ollut saanut yhtä hyvää lahjaa, vaikka äiti ja isä olivat ostaneet hänelle uuden maastopyörän, kannettavan tietokoneen ja digikameran. Liz pyöritteli Harrylle silmiään ja Harry hymyili hänelle.

”Onko Dudley aina tuollainen?” Liz kuiskasi hiljaa hänelle. Harry nyökkäsi, yrittäen pitää kasvojaan peruslukemilla.

”Aina”, hän vakuutti käsi sydämellä. Liz nauroi.

”Syömään!” Cindy huusi alhaalta. Liz, Harry ja Dudley nousivat lattialta samanaikaisesti ja menivät alakertaan. Dudley näytti innokkaalta. Poika odotti jo malttamattomana, että pääsisi pöydän antimiin käsiksi.

Ruokailu sujui vaivattomasti ja kommelluksitta. Harrykin sai kerrankin vatsansa täyteen ja huokaisi tyytyväisenä. Ei tästä uudesta vuodesta tulisikaan ihan niin kamala.

”Mennäänkö ruuan jälkeen luistelemaan?” Liz kysyi innoissaan.

”Ei meillä ole luistimia mukana”, Harry kummastui. Liz rypisti kulmiaan.

”Äiti, onko meillä vielä niitä vanhoja luistimia tallessa? Toiset niistä voisivat ainakin sopia Harrylle”, Liz sanoi. Äiti nyökkäsi.

”Onhan meillä. Steven – älä heitä murusia lattialle”, Cindy komensi Lizin nuorempaa veljeä. Steven huokaisi ja alkoi murustella leipäänsä pöydälle. Petunia oli kauhuissaan moisesta käytöksestä, mutta piti suunsa kiinni.

”Hienoa. Sitten voimme mennä luistelemaan”, Liz nyökkäsi.

”Entäs minä?” Dudley tivasi. Petunia kummastui.

”Kultaseni – tahdotko sinäkin luistella?”

”Niin, entä jos jää pettää hänen allaan?” Steven tyrskähti, mutta vaikeni Dudleyn murhaavan katseen alla. Cindy nuhteli poikaansa ja Steven joutui pyytämään anteeksi.

***

Ruokailun jälkeen nuoret menivät varastoon katsomaan olisiko siellä luistimia heille. Harry löysi sopivat. Dudleylle luistimet olivat ihan liian pieniä.

”Hei, voit lainata isän luistimia! Ne ovat varmaankin yhtä suuret”, Liz innostui ja meni kysymään lupaa. Harry laittoi luistimet sillä välin jalkaansa. Kuinkahan kauan siitä oli, kun hän oli viimeksi luistellut?

He pääsivät ehjinä jäälle. Ilma oli viilentynyt ja taivas oli täynnä harmaita pilvenlohkoja. Kylmyys iski läpi paksun talvitakinkin. Harry veti hatun tiukemmin päähänsä ja pysytteli Lizin rinnalla.

”Siitä on aikaa, kun luistelin viimeksi”, Harry sanoi hymyillen. Liz katsahti häneen ja hymyili takaisin.

”Todellako? Luuletko, että vielä osaat luistella?” Liz kysyi epäillen. Harry nyökkäsi.

”Kun sen taidon oppii – sitä ei hevillä unohda”, Harry naurahti.

Ja hän oli oikeassa. Luistelu oli hauskaa, jos ei otettu lukuun, että Dudley kompasteli vähän väliä eikä pysynyt oikein vauhdissa mukana. Tämä alkoi suuttua ja viskellä lunta heidän päällensä. Liz ja Harry pakenivat käsi kädessä kauemmas jäälle. Dudley jäi jälkeen eikä uskaltanut enää seurata heitä.

”Dudley on ihan mahdoton”, Liz hekotteli. Harry irvisti.

”Todella. Minä tulen hulluksi hänen kanssaan”, Harry huokaisi.

”Onko hän oikea veljesi?” Liz kysyi. Harry pudisti päätään.

”Luojan kiitos ei! Minut on adobtoitu”, Harry kertoi. ”Tai oikeastaan tädilläni ja sedälläni ei ollut paljonkaan valinnan varaa, kun he saivat minut”, Harry murahti happamasti. Liz katsoi häntä.

”Sinä et taida viihtyä heillä?”

”En! Onneksi olen lukukaudet Tyly – sisäoppilaitoksessa”, Harry kertoi. Liz katseli häntä mietteliäänä ja huomasi sitten lakin alta pilkottavan arven. Liz nousi varpailleen ja kosketti sitä. Harry hätkähti tuntiessaan kylmät sormet otsallaan.

”Mikä tuo on?” Liz kysyi hiljaa.

”Sekö? Tuota – sain sen onnettomuudessa. Vanhempani kuolivat siinä”, Harry kertoi puoliksi totuuden.

”Kuule – minä tiedän kuka sinä oikeasti olet. Olet velho ja käyt Tylypahkan koulua”, Liz pamautti. Harry henkäisi.

”Mistä sinä sen tiedät?” poika kysyi. Lizin suu suli hymyyn.

”Minä olen noita, Harry. Äitini on jästi, mutta isäni on puhdasverinen velho”, Liz nauroi Harryn ällistyneelle ilmeelle.

”Tiedän sinusta kaiken. En vain voinut uskoa näkemääni, kun astuit sisään olohuoneeseen. En ollut heti varma asiasta, mutta kun näin arpesi, minä tiesin. Olen aina halunnut tavata sinut Harry”, Liz hymyili. Harry häkeltyi, mutta hymyili takaisin. Mitä hänen pitäisi sanoa?

”Mikset sinä käy Tylypahka?” Harry ihmetteli sitten.

”Käyn erästä taikakoulua Irlannissa. Haluan isona auroriksi. Se on minun suurin haaveeni. Mitä sinä haluat tehdä, kun pääset Tylypahkasta?” Liz kysyi. Harry huoahti.

”Helppoa. Huispata”, Harry nauroi ja Liz yhtyi nauruun. Hetken aikaa he juttelivat noituudesta, mutta sitten kylmä alkoi turruttaa heidän jäseniään ja he päättivät palata sisälle lämpimään.

Heillä oli hauskaa. He pelasivat lautapelejä, Dudleykin osallistui mukaan. Iltapäivällä he söivät kaikenlaisia herkkuja, jonka jälkeen Steven ja Dudley innostuivat pelaamaan Stevenin tietokoneella pelejä. Kohta sieltä kuului karjumista ja huutoa, mutta aikuiset pitivät sitä normaalina.

Harry ja Liz livahtivat ulos katselemaan taivaalle ilmestyneitä tähtiä. He kävelivät rannalla, vaikka lunta oli polviin asti. Liz kyseli Harrylta hänen elämästään jästien parissa.

”Se on kammottavaa. Tarkoitan – Dursleyt ovat maailman kamalampia jästejä. Kun täytän 18, minä häivyn sieltä ja etsin itselleni oman asunnon. Olen varma, että Dursleyt heittävät minut innolla ulos”, Harry naurahti ilottomasti.

”Ehkä he kuitenkin rakastavat sinua – omalla tavallaan”, Liz kohautti olkiaan. Harry huokaisi.

”On varmasti rankkaa kasvattaa muun perheen lasta, mutta voisivat he edes yrittää käyttäytyä paremmin. Mutta onneksi minun täytyy sietää heitä vain kesälomisin. Tämä joululoma oli poikkeus”, Harry hymyili ja veti Lizin varovaisesti kainaloonsa. Liz katsoi häntä hetken.

”Haluatko paukutella raketteja?” Liz kysyi jonkin ajan päästä, kun he yhä nojasivat toisiaan vasten. Harry nyökkä innoissaan.

”En ole tehnyt niin aikoihin”, Harry hymyili. Liz päätti mennä sanomaan asiasta isälle ja muille.

”Odottakaa ulkona. Minulla on pieni yllätys”, Ross sanoi, kun he kaikki seisoivat kuistilla. Liz hämmentyi, mutta nyökkäsi.

Kesti jonkin aikaa ennen kuin mitään tapahtui. Sitten taivas alkoi täyttyä tuhansista, miljoonista pienistä välkkyvistä kuvista. Harry henkäisi ja puristi Lizin kättä.

”Kauniita”, Liz kuiskasi.

”Tämä piti tehdä vasta keskiyöllä, mutta eihän sillä ole väliä”, Ross nauroi ovensuusta. He ihailivat ilotulitusta kauan. Harry arvasi, että se oli saatu aikaan taikasauvan voimin, mutta se ei pilannut tunnelmaa.

Keskiyöhön oli vielä aikaa – mutta sitä ennen saattoi tapahtua vaikka mitä.

Loppu