Unohtumaton risteily

Haasteen sain Kuunvarjolta,

Paring: Hermione/Draco (aah, miksi tämä pari viehättää minua?)

Genre: Romance
Rating: PG-13

Pakolliset lauseet:

"Tule jo!"
"Missä Hermione on?"
"Olemme ansassa."
"Lopeta, tuo kutittaa."
"Varo!"
"Minä voin pahoin."

Pakolliset sanat:

Järvi, lokki, käytävä, hytti, kirja, tähtitaivas

Sanat, joita EI saa mainita:

kello, kukka, pöytä, talvi, suklaasammakko, sateenkaari

henkilöt, jotka tulee mainita:

Oliver Wood
Draco Malfoy
Albus Dumbledore

Henkilöt, joita EI saa mainita:

Ginny Weasley
professori Verso
George Weasley

Juoni: Hermione saa vanhemmiltaan syntymäpäivälahjaksi liput uudelle laivalle: Queenlandille, joka purjehtii viikon verran Atlantin valtamerellä. Laivaan saa tulla kuka vaan, minkä ikäinen vaan … Niinpä Hermione pyytää Harryn ja Ronin mukaansa, mutta heidän harmikseen myös eräs inhottava tyyppi on päättänyt lähteä kokeilemaan, miltä tuntuu seilata laivalla Atlantin valtamerellä. Mitä siitäkin seuraa, kun Hermione menee ja rakastuu pahimpaan viholliseensa …?

Oukei, en ole tehnyt ennen laivamatka-ficciä, joten päätinpä tehdä sellaisen, kun nuo pakolliset sanat viittasivat selvästi siihen. Tämä ei siis ole mitään matkimista … Jos joku sitä ajattelee, kun noita laivamatka-ficcejä tuolla tuppaa olemaan ..:D

Unohtumaton risteily

Hermione Granger antoi tuulen heilutella olkapäille ulottuvia ruskeita, hiukan pörrössä olevia hiuksiaan. Hän katseli satamassa seisoskelevia ihmisiä, jotka huiskuttelivat heille kannella oleville. Hermionen huulille kohosi hymynpoikanen, kun hän huiskutti takaisin vanhemmilleen, jotka olivat olleet saattamassa häntä, Ronald Weasleya ja Harry Potteria laivaan. Queenlandin pitäisi tuota pikaa lähteä seilaamaan viikoksi Atlantin valtamerelle.

Queenland oli vastikään rakennettu, upouusi laiva, joka oli suuri ja vaikuttava näky seistessään satamassa. Sen tunnuksena oli kruunu, joka hohti aurinkoa vasten, heiluen hiljalleen tuulessa lipputangossa. Hermionesta oli ollut upeaa lähteä Ronin ja Harryn kanssa laivaristeilylle, jonka hänen vanhempansa olivat maksaneet, sillä tänään oli hänen 17-vuotis syntymäpäivänsä. Kesäloma oli vasta puolessa välissä ja ensi vuonna alkaisi seitsemäs vuosi Tylypahkassa. Se olisi myös heidän viimeinen vuotensa.

Hermione karisti haikeat ajatukset harteiltaan ja kääntyi. Hän etsi katseellaan Ronia ja Harrya, jotka olivat luvanneet tulla pian kannelle, kunhan olisivat ensin hiukan siistiytyneet. Kuinka kauan pojat aikoivat oikein siistiytyä? Laiva lähtisi pian ja kaupat aukeaisivat. Hermione halusi mennä ostamaan kaikenlaista pientä tilpehöörää, joita hän saisi viedä mukanaan tuliaisiksi vanhemmilleen.

Lokit kirkuivat kaarrellessaan laivan yllä, kun se hitaasti irtosi satamasta. Silloin myös Harry ja Ron ilmestyivät kannelle. Hermionen huulille kohosi huvittunut hymy. Pojat leikkivät varmaankin jotain kaksosia. Heillä oli molemmilla yllään tiukat, vartaloa myötäilevät farkut ja heidän lihaksensa erottuivat selvästi. He olivat vetäneet ylleen mustat paidat, jotka jättivät olkapäät paljaiksi. Harryn tummat hiukset olivat yhtä sekaisin kuin aina ennenkin ja Ronkin oli nähtävästi haronut hiuksiaan sormillaan, sillä ne tuntuivat olevan kuin lentoon lähdössä. Harry ei kuitenkaan ollut luopunut silmälasistaan.

-Tulittehan te jo, Hermione huokaisi. Ron virnisti ilkikurisesti.

-Tuliko ikävä? Emmehän olleet poissa kuin vaivaiset 10 minuuttia. Naisilla menee kaunistautuessaan paljon kauemmin, Ron huomautti. Hermione naurahti.

-Onko sinulla sitten kokemusta siitä? Hermione halusi tietää. Ron kohautti olkiaan.

-Siskoni on koko kesäloman ajan istunut peilin edessä ja miettinyt miten laittaisi hiuksiaan siihen ja siihen tilanteeseen. Hän on tavattoman rakastunut, kun tapasi erään komean ranskalaispojan, joka vieraili meillä tässä yhtenä päivänä meidän tätimme mukana, Ron selosti naureskellen. Hermione hymyili.  

-Sellaista se on. No, menemmekö me ostoksille? Hermione halusi tietää ja molemmat pojat suostuivat oikopäätä.

***

Puoltatuntia myöhemmin he edelleen kiertelivät eräässä Pop Shop-nimisessä kaupassa, missä väkeä riitti. Se oli nuorille tarkoitettu liike, mistä löytyi lähinnä vaatteita, koruja ja meikkejä. Kassan takana seisoskeli iloisesti hymyilevä myyjätär, joka puhui ainakin neljää eri kieltä.

-Täällä on ahdasta, mennäänkö jonnekin muualle? Ron ähkäisi, kun eräs asiakas tallasi hänen varpailleen. Hermione pudisti päätään, katsellen kirkkaanpunaisia toppeja. Ron rypisti kulmiaan.

-Et kai sinä tuollaista osta? Harry, eihän tuollainen sovi Hermionelle? Ron kysäisi.

-Ei niin voi sanoa, Harry suhahti Ronin korvaan, joka kohotti kulmiaan kysyvänä. Miksei muka? Ainahan hän saattoi sanoa Hermionelle mitä vain, eikä tämä loukkaantunut. Hermione huokaisi.

-Minä vain katselen, Ron, Hermione tuhahti. Hän ei halunnut myöntää, että oli loukkaantunut Ronin sanoista. Miksei tuollainen kirkkaanpunainen toppi muka sopinut hänelle? Olikoa hän lihava? Hermione oli mielestään laihtunut viimeisten kuukausien aikana, sillä hänelle mahtuivat numeroa pienemmät vaatteet. Ei hän tosin koskaan ollut ollutkaan lihava. Ei ainakaan omasta mielestään.

-Mennään syömään jotain, Harry ehdotti, kun he pääsivät ulos kaupasta. Hermione nyökkäsi ja he menivät McDonaldsiin. Pojat ostivat isot tuplajuustoateriat, mutta Hermione tyytyi tavalliseen juustoateriaan. He löysivät sopivan paikan ikkunan ääreltä.

Hermione katseli ulos. Meri välkehti sinisenä heidän edessään ja aurinko heijasteli säteillään veden pintaan. Kalat hyppivät aaltojen seassa eikä taivaalla leijaillut pilvenhattaraakaan.

-Minä luulen, että – Hermionen lause katkesi, kun hän käänsi päätään ovelle, mistä tultiin sisälle McDonaldsiin. Hän oli tukehtua ranskanperunaan, jota oli pureskelemassa, kun hän huomasi tutun hahmon oven luona, katselemassa ympärilleen. Harry läiski häntä selkään.

-Tukehdutko sinä? Harry kysyi huvittuneena. Hermione nielaisi perunan ja henkäisi.

-Ette ikinä arvaa, kuka äsken astui sisään, Hermione henkäisi. Harry rypisti kulmiaan. Pojat istuivat selin oveen ja vain Hermione näki tulijan, joka ei vielä ainakaan ollut huomannut heitä.

-Kenellä on platinanvaaleat hiukset ja koleanharmaat silmät? Ketä te inhoatte sydämenne pohjasta? Hermione kyseli ja Ronin suu loksahti auki.

-Malfoy? Hän parahti ja pojat kiepsahtivat ympäri tuolissaan. Draco huomasi heidät samaan aikaan ja lähti tulemaan heitä kohti, ivallisesti hymyillen. Hermione puristi kätensä nyrkkiin. Miksi tuon täytyi tulla pilaamaan heidän ihana matkansa?

-Kappas! Roskasakki syömässä roskaruokaa. Onko se mitenkään kummallista? Draco kallisti päätään, tarkastellen heitä ärsyttävästi hymyillen. Hermionen teki mieli motata poikaa.

-Häivy, Malfoy, Ron sihahti hampaidensa välistä. Draco pudisti päätään ja veti tuolin heidän pöytänsä luokse. Hermione mulkaisi poikaa.

-Mitä sinä teet? hän kysäisi kauhuissaan. Draco irvisti.

-Etkö sinä näe? Istun teidän seuraanne, Draco tokaisi ja nappasi Hermionelta ranskanperunan.

-Mitä roskasakkia sinä kuvittelet olevasi, kun syöt sitä? Hermione tiuskahti. Draco naurahti.

-Onko Granger pahalla tuulella? Sitä se teettää, kun joutuu olemaan Weasleyn ja Potterin kanssa koko päivän, Draco naureskeli. Harryn ilme oli myrskyisä, kun hän katseli Dracoa.

-Kannattaisi varmaan häipyä ennen kuin minä – Harry aloitti.

-Sinä teet mitä? Kaadat limsan päälleni vai? Draco naljaili ja nousi nauraen.

-Missä sinun isäsi on? Ron kysäisi. Draco kohotti kulmiaan.

-Oletko sinä kiinnostunut isästäni, Weasley? Draco kysäisi. Ron harmistui.

-Ajattelin vain, että kuinka isäsi antaa sinun kuljeskella yksin, Ron tokaisi. Draco siristi silmiään.

-Isäni ei edes ole täällä. Olen yksin, Draco sanoi. Ron tyrskähti.

-Isäsi on varmaan saanut jonkinlaisen aivohalvauksen, Ron mutisi. Draco puhahti ja vilkiasi Hermioneen, joka ei saanut silmiään irti Dracosta. Hän käänsi kuitenkin katseensa nopeasti merelle ja teeskenteli, ettei ollut kiinnostunut Dracosta. Miksi hän yhtäkkiä oli alkanut tuijottaa poikaa? Hän vihasi Dracoa.

-Minun pitää nyt mennä tekemään uusia tuttavuuksia jästien kanssa, Draco pamautti ja lähti, jättäen heidät istumaan keskenään. Harry huokaisi. Hänen ruokahalunsa oli tiessään,

-Malfoy. Olisi pitänyt arvata, että se jätkä ilmestyy tänne, Harry mutisi. Ron nyökkäsi.

-Tämähän on aika kallis laiva. Ja uusi. Tottakai Malfoy haluaa kokeilla jotain uutta, olkoonkin, että se liittyy jästeihin. Mutta unohdetaan nyt Malfoy. Ehkä emme näe häntä enää, Ron ehdotti.

Vaikka pojat saattoivatkin unohtaa Dracon tuosta noin vain, Hermionelta se ei onnistunut. Hän mietti, miten komea Dracosta oli tullut. Poika oli ruskettunut, hän oli varmaankin ollut jossain etelässä, sillä hän oli lämpimän ruskea, ei palanut. Hänen platinanvaaleiden hiusten sekaan oli ilmestynyt auringonvaalentamia raitoja. Dracon koleanharmaat silmät olivat tuikkineet huvittuneesti, kun tämä oli naureskellut heille, mutta se oli saanut Hermionen sydämen hakkaamaan nopeammin. Hermione pudisti kärsimättömänä päätään. Miksi hän ajatteli Malfoya? Taivas, ajattele vaikka Ronia! Ron oli paljon söpömpi, ihanampi, suloisempi, mutta häneltä puuttui se jokin – Ei, nyt Hermione olet hiljaa! Ääni Hermionen päässä huusi ja Hermione säpsähti sitä itsekin.

-Onko kaikki hyvin? Ron katsoi häntä kummissaan. Hermione tunsi punastuvansa ja hörppäasi limsaansa, katsoen viattomana Ronia.

-Tottakai, kaikki on hyvin. Joko te olette syöneet? Hermione halusi tietää. Ron nyökkäsi. Niinpä he veivät roskat roskiin ja lähtivät kävelemään käytäville. Ihmisiä oli paljon, naisia, miehiä ja lapsia ja monista kulttuureista.

-Voi, minä taisin unohtaa sen kortin, millä saa alennusta karkkikauppaan, hyttiin. Minun on pakko hakea se sieltä. Odottakaa te karkkikaupan edessä, jooko? Hermione kysäisi ja pojat nyökkäsivät. He erosivat portaissa, pojat menivät alas ja Hermione lähti ylöspäin. Hänestä oli hauskaa kuljeskella ominpäin laivalla ja katsella ihmisiä.

Heidän hyttinsä sijaitsi yhdeksännessä kerroksessa. Käytävät olivat ahtaita, niissä mahtui hätinä kaksi kulkemaan rinnakkain. Hermione saapui ovelle, missä luki numero 911. Hän otti hytin avaimen ja aukaisi oven. Hän löysi pian kortin, jota oli tullut hakemaankin.

***

Kun hän oli menossa takaisin ja kääntymässä eräästä kulmasta, hän törmäsi Dracoon. Poika murahti ja tarttui häntä käsivarsista, katsoen Hermionea päästä varpaisiin koleanharmailla silmillään.

-Katsoisit eteesi, Draco tuhahti, irrottaen otteensa niin nopeasti kuin Hermionen iho olisi polttanut häntä. Hermione kiivastui.

-Minäkö muka törmäsin sinuun? Eikös se mennyt toisinpäin? Sinä ryntäsit kuin tuulispää –

-Älä viitsi, Draco kivahti. Hänen silmänsä olivat kuin jääpuikot, kun hän katsoi Hermionea. Tyttöä alkoi värisyttää. Dracoa ei tosiaankaan kannattanut suututtaa.

-Eihän sinun hyttisi vain ole täälläpäin? Hermione kysyi epäilevänä. Draco irvisti.

-Miksei se saisi olla? Se on numero 915, Draco kertoi. Hermione henkäisi.

-Melkein meidän vieressä! hän huudahti. Draco huokaisi.

-Ihan kuin en koskaan pääsisi teistä eroon, Draco mumisi. Hermione aikoi sanoa jotain pistävää, kun kaksi ilkeännäköistä miestä miltei tuuppasivat heidät kumoon.

-Menkää kinastelemaan muualle. Tukitte koko käytävän, musta mies kivahti, katsoen Hermionea. Tyttö pelästyi miehen häpeilemätöntä tuijotusta ja käänsi nopeasti katseensa. Draco tarttui häntä käsivarresta ja raahasi kauemmaksi eikä Hermione pistänyt hanttiin.

-Kammottavia miehiä, Hermione värisi. Draco ei vieläkään irrottanut otetta hänen käsivarrestaan.

-Voit jo päästää minusta irti, Hermione kuiskasi. Draco irrotti nopeasti otteensa ja katsahti häneen.

-Sinun takiasi joudun pian hankaluuksiin. Nähdään taas, Granger, Draco hymyili pilkallisesti ja marssi hänen ohitseen, sinne mistä he olivat äsken tulleet.

***

Hermione lähti huokaisten astelemaan alakertaan, missä pojat jo odottelivat karkkikaupan luona.

-Mikä kesti? Ron kysyi malttamattomana. Hermione kohautti harteitaan ja hymyili pahoittelevasti. He menivät sisään kauppaan ja ostivat paljon karkkia. Tuotteet olivat melko halpoja ja heillä oli varaa törsätä. Ronkin oli saanut mukaansa matkarahaa eräältä rikkaalta tädiltään, joka oli piipahtanut heidän luonaan alkukesästä.

He palasivat pussit täynnä karkkia ja menivät hyttiinsä.

-Ette ikinä arvaa, kuka asuu hytissä numero 915, Hermione sanoi, istahtaessaan sängylleen.

-Olisikohan Malfoy? Harry ehdotti ja Hermione nyökkäsi. Harry huokaisi.

-Emme koskaan pääse hänestä eroon. Tuntuu kuin hän seuraisi meitä kaikkialle, Harry mumisi. Ron oli samaa mieltä hänen kanssaan.

-Mitä ohjelmaa meillä on illaksi luvassa? Harry kysyi sitten, hetken hiljaisuuden jälkeen. Hermione nappasi tuolilta ohjelmalappusen, johon se oli pudonnut. Hän silmäili sitä hetken.

-Kannella kymmenen järjestettäisiin disco, jonne saisivat tulla yli ja tasan 16-vuotiaat pojat ja tytöt. Muuta ikärajaa tässä ei sanota. Voisimme mennä sinne, Hermione ehdotti. Ronille ja Harrylle se sopi.

***

Hermione oli iloinen, että oli ottanut mukaansa hiukan juhlavampaa vaatetta. Hän puki vessassa ylleen mustan, melko tiukan topin ja samanvärisen minihameen, joka paljasti hänen solakoita, pitkiä sääriään. Hän meikkasi kevyesti kasvojaan ja katsoi sitten lopputulosta vessan isosta, kokovartalopeilistä. Täydellistä. Jokainen mies discossa ihastuisi häneen. Salaa mielessään Hermione toivoi, että Draco olisi siellä, jotta hän voisi tehdä poikaan vaikutuksen …

-Hermione, tule jo! Ei meillä ole koko päivää aikaa odottaa sinua, Ron hakkasi ovea.

-Tulen, tulen! Hermione huusi takaisin, veti syvään henkeä ja aukaisi oven. Ronin suu loksahti auki ja Harrykin oli pudottaa silmänsä päästään.

-Kuka sinä olet ja mitä sinä olet tehnyt Hermionelle? Ron henkäisi järkyttyneenä. Hermione punastui ja katsoi ripsiensä lomasta poikiin.

-Näytänkö minä hyvältä? Hermione kysäisi. Ron nielaisi.

-Syötävän hyvältä. Hups, sanoinko minä sen ääneen? Ron kysyi viattomana. Hermione nauroi, nappasi tumman, pienen laukkunsa, mihin oli laittanut rahapussinsa ja hytin avaimen. He menivät käytävälle ja lähtivät astelemaan sitä pitkin portaita kohti.

***

Pojat kulkivat pitkän aikaa melkein Hermionessa kiinni, jotta kukaan ei voisi tulla hakemaan Hermionea tanssiin. Lopulta Hermione alkoi kyllästyä siihen ja hän kääntyi poikia kohti.

-Ei teidän tarvitse vahtia minua. Harry, katso! Tuo vaaleahiuksinen tyttö tuolla tuijottaa sinua. Voisit mennä hakemaan häntä tanssiin, Hermione ehdotti. Harry käännähti ympäri ja huomasi tytön tosiaan tuijottavan häntä. Niinpä Harry unohti Hermionen ja meni tytön luokse. Pian he olivatkin jo tanssivien joukossa.

-Ron, huomaatko tuon seinää vasten nojailevan tytön, jolla on punaiset hiukset? Hän on tuijottanut sinua jo kohta viisi minuuttia, Hermione sanoi. Ron hämmentyi, pyörähti ympäri ja tajusi asian olevan niin. Pian Ronkin oli kadonnut tytön luokse ja vienyt hänet tanssimaan.

Hermione huokaisi helpotuksesta. Näin helppoa se oli ollut. Hymyillen hän katseli, miten Harry ja Ron tanssivat tyttöjensä kanssa. Sitten joku koputti häntä olkapäälle ja Hermione pyörähti ympäri. Häntä tuijotti pari suklaanruskeita silmiä. Poika ei voinut olla kuin 18 vuotias. Hermionea siis pari vuotta vanhempi. Hän hymyili pojalle arasti. Ujous oli yhtäkkiä vallannut hänet.

-Lähdetkö tanssimaan? poika kysyi ja Hermione nyökkäsi. Poika tarttui häntä kädestä ja johdatti ihmisten sekaan. He painautuivat toisiinsa kiinni ja Hermione painoi päänsä pojan rinnalle. Hän vaikutti vahvalta ja tuoksui hyvälle. Tummanruskeat kiharat putoilivat otsalle. Hidas kappale kertoi rakkaudesta ja Hermione ummisti silmänsä, nauttien pojan käsivarsista ympärillään. Kaikki olisi ollut täydellistä, jos poika vain olisi ollut Draco …

***

-Lähdetäänkö käymään kannella? poika kysyi muutaman biisin jälkeen. Hermionen sydän alkoi hakata nopeammin, ja hän suostui. Poika johdatti hänet pois ihmismassasta ja he menivät hiljaisia käytäviä pitkin kannelle. Matkalla ylös poika kertoi, että hänen nimensä oli Joey.

-Minä olen Hermione, tyttö sanoi hymyillen. Joey nyökkäsi ja avasi kannelle johtavan oven. Leppeä yötuuli heilutti Hermionen hiuksia ja sai hänet hiukan värisemään. Kaunis, kirkkaasti loistava tähtitaivas valaisi heidän kulkuaan. Kannella ei ollut muita ihmisiä. Aallot löivät vasten laivan kylkeä. Hermione oli lumoutunut. Yöllä oli niin kaunista.

-Täällä on todella upeaa, Hermione huokaisi. Joey käänsi hänet itseään vasten.

-Sinäkin olet todella upea, Joey kuiskasi ja ennen kuin Hermione tajusikaan, Joey oli painanut huulensa hänen huulilleen. Hermione hiukan yllättyi, mutta toivuttuaan hän vastasi pojan suudelmaan. Sitten hän tunsi Joeyn käden liukuvan selkäänsä pitkin ja pysähtyvän hänen pepulleen. Hermionen sydän jyskytti lujemmin, mutta hän ei tehnyt vielä elettäkään siirtääkseen sitä pois.

Joey luuli, että poika saisi kähmiä häntä ja hän pitäisi siitä. Pojan käsi vaelsi hänen toppinsa alle ja liukui ylöspäin, rinnoille. Hänen kätensä puristi Hermionen rintaa, mutta siihen Hermione päätti pistää lopun. Hän työnsi Joeyn luotaan ja hengitti kiivaasti.

-Mitä nyt? Minä luulin, että sinä pitäisit siitä, Joey tarttui häntä käsivarresta ja kiskaisi itseään vasten. Hänen huulensa painautuivat taas rajusti Hermionen huulille, mutta Hermione pyristeli irti.

-Älä viitsi, Hermione huohotti. Hän katsoi poikaa pelästyneenä ja yritti lähteä pois, mutta Joey ei irrottanut otettaan hänestä. Hermionea alkoi tosissaan pelottaa. Entä jos poika ottaisi hänet väkisin? Miten hän pääsisi karkuun?

Joey yritti taas kähmiä häntä, mutta nyt Hermione taisteli rajusti vastaan. Seurauksena oli, että Joey läimäytti Hermionea vasemmalle poskelle ja tytön pää heilahti. Hänen poskeaan kivisti ja kyyneleet pyrkivät silmiin.

-Vieläkö sinä niskuroit? Minä opetan sinua kyllä – Joeyn lause keskeytyi, kun joku tempaisi pojan irti Hermionesta. Tyttö äännähti pelästyneenä ja huomasi hämmästyneenä Dracon Joeyn takana. Joey kirosi, kun Draco iski nyrkkinsä Joeyn kasvoihin. Poika horjui taaksepäin silmäänsä pidellen.

-Draco! Hermione henkäisi helpottuneena, tajuamatta lainkaan, että kutsui poikaa etunimellä. Draco vilkaisi häneen ja asteli häntä kohti.

-Varo! Hermione kiljahti, kun Joey syöksähti Dracoa kohti veitsen kanssa. Mistä ihmeestä poika oli saanut veitsen käteensä? Se kiiltei yössä ja Hermione pelkäsi Dracon puolesta. Sitten Draco otti taikasauvan pukunsa sisältä ja lausui nopeasti:

-Tainnutu! poika valahti lattialle sillä sekunnilla, pidellen veistä uhkaavasti kädessään.

-Voi, Draco, Hermione tunsi jalkojaan heikottavan. Draco ryntäsi hänen luokseen ja tyttö nojasi kiitollisena pojan vahvaa vartaloa vasten. Häntä värisytti vieläkin. Draco kietoi kätensä hänen ympärilleen ja veti hänet itseään vasten.

-Oletko kunnossa? Draco kohotti hänen leukaansa ja kosketti hänen mustelmaa poskellaan. Hänen silmänsä tummuivat vihasta ja hän käännähti ympäri vimmastuneena. Hermione tarrasi häntä käsivarresta.

-Anna olla, Draco. Mennään pois täältä, Hermione pyysi. Draco sai hillittyä itsensä vain vaivoin, tarttui häntä kädestä ja johdatti sitten takaisin sisätiloihin.

-Minä saatan sinut hyttiisi, Draco sanoi ja Hermione nyökkäsi vaitonaisena.

***

Samaan aikaan Harry ja Ron tapasivat toisensa discon ulkopuolella. He olivat saaneet tarpeekseen tanssimisesta.

-Missä Hermione on? Harry kysäisi, vilkaisten ympärilleen. Ron kohautti olkiaan, vaikuttaen hieman huolestuneelta.

-Ehkä hän on mennyt takaisin hyttiin. Mennään mekin, Ron ehdotti ja niin pojat lähtivät rappusia pitkin yhdeksänteen kerrokseen.

***

-Kiitos, Draco, Hermione hymyili hiukan, katsoen Dracon koleanharmaisiin silmiin. Poika kohotti kätensä ja sipaisi hänen poskeaan. Hermione ei ollut koskaan aiemmin nähnyt Dracoa niin hellänä ja ystävällisenä.

-Eipä kestä, Draco hymyili ilkikurisesti. Samassa hänen huulensa painuivat Hermionen huulille ja poika suuteli häntä nälkäisesti. Hermione hengähti, mutta ei vastustellut. Hän vastasi pojan suudelmaan, nauttien siitä joka solullaan.

Yhtäkkiä joku tempaisi Dracon Hermionen kimpusta. Draco lennähti päin seinää ja hetken Hermione pelkäsi Joeyn palanneen kostamaan, mutta sitten hän huomasikin Harryn ja Ronin, jotka näyttivät todella raivostuneilta.

-Senkin nilviäinen! Idiootti! Mitä sinä oikein yritit? Ron huusi kiivastuneena, välittämättä vähääkään, että hänen huutonsa saatttoi kuulua muihin hytteihin. Draco kömpi pystyyn, katsoen vihaisena Roniin. Hän oli taas se sama Malfoy kuin ennenkin.

-Pidä huoli omista asioista, Weasley, Draco kivahti ja marssi Hermionen ohi omaan hyttiinsä.

***

 -Ron, anna minun selittää, Hermione kiirehti vimmastuneen Ronin perässä heidän hyttiinsä. Ron pyörähti ympäri silmät salamoiden.

-Mitä sinä haluat selittää, Herm? Että kähmäilit Malfoyn kanssa? Luulin, ettet voisi vajota niin alas, Ron kivahti. Hermione alkoi itsekin tulistua.

-En minä kähmäillyt Dracon kanssa, kuten itse asian ilmaisit. Draco pelasti minut erään tyypin kynsistä ja saattoi minut hyttiin, Hermione tuhahti. Nyt vasta Ron ja Harry huomasivat mustelman Hermionen poskella.

-Kuka tuon teki? Harry kysyi kiihkeästi. Hermione huokaisi väsyneesti ja heilautti kättään.

-Ei sillä ole väliä, Hermione mutisi ja lukitsi itsensä vessaan. Pojat vilkaisivat toisiaan ja Ron huokaisi, haroen punaisia hiuksiaan. Mitä ihmettä hän tekisi Hermionen kanssa?

***

Yöllä Harry ei saanut unta. Hänen mielessään pyörivät Hermione, Ron, Draco ja huispaus. Hän ei tosin ymmärtänyt, miten huispaus tähän liittyi. Kesän loppupuolella hänen tosin oli määrä tavata Oliver Wood ja harjoitella hiukan huispausta, joka oli kesän aikana jäänyt vähiin Dursleyden takia.

Harry huokaisi ja käänsi kylkeä. Dursleyt olivat mukavia, kunhan hänen ei tarvinnut nähdä heitä. Siksi Harry pysytteli poissa kotoa mahdollisimman paljon, vietti aikaansa Ronin kanssa tai tapasi muita Tylypahkalaisia. Oliver oli lähtenyt Tylypahkasta jo muutama vuosi sitten, mutta häntä oli mukava tavata. Enimmäkseen he joko pelasivat huispausta tai juttelivat siitä. Oliver oli nykyään eräässä joukkueessa, joka pelasi maailmanlaajuisestikin. Harrykin unelmoi, että voisi tulevaisuudessa pelata jossakin kuuluisassa joukkueessa etsijänä …

Hermionekaan ei nukkunut. Hän ajatteli Dracoa. Poika oli tuntunut niin hyvältä hänen vartaloaan vasten ja Hermione oli tajunnut haluavansa Dracon suudelmia yhä vain lisää. Hermione oli pahasti retkahtanut Dracoon eikä siitä päässyt yli eikä ympäri. Mutta olisiko heillä tulevaisuutta? 

Hermione huokaisi ja ummisti silmänsä. Laiva keinui tasaiseen tahtiin. Onneksi Hermione ei ollut pahoin voivaa tyyppiä, muuten hän olisi saattanut tuntea itsensä huonovointiseksi.

***

Ron sen sijaan tunsi itsensä huonovointiseksi. Hän oli juonut jonkin verran discossa ollessaan, innostunut ehkä hiukan liikaa ja nyt se kostautui. Harrykaan ei tiennyt, että hän oli napannut muutaman kaljan. Eivät ne hyvältä olleetkaan maistuneet. Humalatilassa hän ei ollut, mutta vatsassa velloi inhottavasti. Miksei tämä keinunta voinut lakata?

Ron nousi sängystä ja asteli hiukan horjuen vessaan.

-Mihin sinä menet? Hermionen uninen ääni kuului tytön sängystä. Harrykin nousi istumaan.

-Vessaan. Minä voin pahoin, Ron ähkäisi. Hän heittäisi kohta laatat lattialle ellei olisi nopea.

Niinpä Ron kiirehti vessaan ja oksensi. Todella mukavaa. Miksi hänen piti juoda enemmän kuin yksi lasillinen? Malfoy nauraisi itsensä piloille, jos saisi tietää, että Ron oksensi muutaman lasin jälkeen.

Ron irvisti. Milloin hän oli alkanut ajatella, mitä mieltä Malfoy oli hänestä? Ron oli todella kiivastunut nähdessään Dracon lääppivän Hermionea. Hän oli aina ollut hiukan ihastunut Hermioneen ja oli ollut shokki nähdä, että Hermione oli suudellut hänen vihollistaan. Hermionella ei nähtävästi ollut enempiä tunteita häntä kohtaan. He olivat pelkkiä ystäviä – ja sillä siisti.

-Ron, voitko sinä hyvin? Harry ilmestyi vessan ovelle. Ron oli hiukan kalpea kasvoiltaan, mutta uskoi, ettei oksentaisi enää. Niinpä hän kiskoi wc:n ja huuhteli kasvojaan.

-Voin ihan hyvin. Mennään takaisin nukkumaan. Nyt on jo melkein aamuyö, Ron sanoi kuulostaen aivan omalta isältään. Ron huoahti ja palasi vuoteeseen. Olisi pitänyt vain suostua sen punatukkaisen tytön tarjoukseen ja mennä hänen hyttiinsä …

***

Aamu valkeni aurinkoisena ja melko tyynenä. Hermione, Ron ja Harry nukkuivat pitkään ja menettivät samalla aamiaisen. Heidän oli siis mentävä ostamaan kaupasta jotakin syötävää.

-Mennään mieluummin McDonalsiin. Nythän on melkein ruoka-aika, Harry ehdotti. Hermionelle ja Ronille se sopi ja niin he astelivat taas McDonaldsiin syömään, missä ei ollut melkein ketään. Miksipä olisi ollut, kun oli vielä niin aikaista?

***

Päivällä Hermione loikoili kannella kasvot aurinkoon suunnattuna. Yksikään pilvenhattara ei tullut auringon tielle ja Hermione sai ruskettua rauhassa. Muutamia aikuisia lekotteli aurinkotuoleilla kirjaa lukien tai nukkuen. Lapset juoksivat kilpaa edestakaisin ja hihkuivat elämisen ilosta.

Hermioneakin hymyilytti, kun hän kuunteli lasten ääniä. Hänellä oli tummat aurinkolasit, jotka peittivät osan mustelmasta. Hän oli koettanut puuteroida mustelmaa, jotta kukaan ei ihmettelisi ja luulisi Harryn tai Ronin lyöneen häntä. Pojat olivat lähteneet kiertelemään laivaa. He eivät olleet jaksaneet levätä laakereillaan.

-Terve, Granger, Dracon laiska ääni kantautui hänen korviinsa. Hermione räväytti silmänsä auki ja otti aurinkolasit silmiltään, jotta näkisi paremmin. Draco istahti hänen aurinkotuolinsa viereen, lattialle ja tarkasteli häntä hitaasti.

-Saitko kunnon läksytyksen, Weasleylta? Draco kysyi huvittuneena. Hermione rypisti kulmiaan.

-En tietenkään. Miksi olisi pitänyt? Eihän mitään tapahtunut, Hermione tokaisi. Draco huokaisi.

-Ei niin. Olen pahuksen iloinen siitä, Draco sanoi ja Hermione puraisi huultaan.

-Niin minäkin, hän valehteli ja piilotti silmiensä epätoivoisen katseen aurinkolasiensa suojaan. Draco katseli häntä mietteliäänä, muttei sanonut mitään vähään aikaan.

-Missä Weasley ja Potter ovat nyt? Kas, kun he antavat sinun seikkailla täällä yksinäsi, Draco hymähti. Hermione puhahti.

-En minä seikkaile. Minä otan aurinkoa. Sen ei pitäisi olla vaarallista, Hermione tokaisi.

-Auringosta voi saada syöpää, Draco sanoi kuin paraskin tohtori.

-Sinustahan voisi tulla lääkäri. Miten olisi: tohtori Malfoy? Hermione pelleili. Draco irvisti.

-Lääkärinä työskentely on likaista hommaa. Minä en sellaiseen ryhdy, Draco nousi lähteäkseen.

-Jäätkö sinä tänne? Draco kysyi. Hermione nyökkäsi, vaikka hänen tekikin mielensä lähteä Dracon mukaan. Draco kohautti harteitaan ja poistui hänen luotaan. Hermione päästi raskaan huokauksen suustaan ja sulki silmänsä. Draco Malfoy oli mysteeri. Hermione ei koskaan päässyt perille pojan ajatuksenjuoksusta. Toisena hetkenä hän oli hellä ja ystävällinen, ja toisena taas sama pilkallinen itsensä. Hermione ei ymmärtänyt poikia …

***

Hermionesta oli kurjaa aloittaa syksyllä viimeinen vuosi Tylypahkassa. Sen jälkeen he kukin eroaisivat toisistaan eikä Hermione tiennyt näkisikö enää koskaan Harrya ja Ronia. Hänestä oli ikävää jättää Tylypahka ja Albus Dumbledore, joka Hermionen mielestä oli ollut loistava rehtori.

Hermione ei tiennyt, miksi hänen ajatuksensa yhtäkkiä palasivat kouluun. Kannella oli vain niin helppoa ajatella asioita ja Tylypahka oli tupsahtanut hänen mieleensä. Hermione huokaisi ja liikahti levottomasti tuolillaan. Ensi vuosi olisi rankkaa aikaa, joten Hermione päätti ottaa lomastaan kaiken irti. Sitten hän voisi taas antaa tilaa opiskelulle.

Ennen koulun alkua Hermione aikoi kuitenkin matkustaa Ranskaan. Hänestä oli ihanaa päästä jälleen Pariisiin shoppailemaan, uimaan kenties järveen ja tapaamaan uusia ihmisiä. Hermione nautti matkustamisesta yli kaiken, mutta yksin se ei ollut hauskaa. Ehkä hän saisi jonkun matkaseurakseen, mutta sinne nyt oli vielä aikaa.

***

Parin tunnin jälkeen Hermione seisoskeli hissien luona odottelemassa, että pääsisi alas hyttiinsä. Hän ei saanut olla kauaa yksin, kun Draco ilmestyi hänen viereensä.

-Seuraatko sinä minua? Hermione tivasi. Eikö hän saanut hetkenkään rauhaa Dracolta?

-Miksi minä sinua seuraisin, Granger? Täällä on paljon mielenkiintoisempiakin ihmisiä, Draco vilkaisi häntä syrjäsilmällä, huvittunut hymy huulillaan. Hermionen silmissä leiskahti tuli.

-Hienoa! Pysy sitten kaukana minusta, Hermione kimpaantui. Hän oli helpottunut, kun Draco vain kohautti harteitaan ja siirtyi muutaman askeleen kauemmas. Sitten hissin ovet aukenivat ja ihmisiä tulvi ulos. He olivat kuitenkin ainoita, jotka menivät sisään.

Hissin ovet liukuivat kiinni ja he jäivät seisoskelemaan mahdollisimman kauas toisistaan. Hermione painoi nappia, jonka pitäisi viedä hänet yhdeksänteen kerrokseen.

11 …. 10 … Hermione seurasi kerrosten vaihtumista. Sitten yllättäen tapahtui jotain. Hissi nytkähti oudosti ja Hermione heilahti päin Dracon selkää. Hän tarttui pelästyneenä poikaan eikä Draco hätistänyt häntä pois. Hissi ei liikkunut mihinkään. Se oli juuttunut 10 ja yhdeksännen kerrosten väliin.

-Me olemme ansassa! Hermione vinkaisi, yrittäen painaa nappuluoita. Ei tulosta. Hissi tuntui tyystin jumittuneen, he eivät pääsisi sieltä pois. Hermione ei pelännyt ahtaita paikkoja, mutta hissiin jääminen kahdestaan Draco Malfoyn kanssa tuntui ahdistavalta.

-Mitä me nyt teemme? Hermione kysyi levottomuuden kasvaessa hänen sisällään. Sydän hakkasi ja kämmenet hikosivat. Draco huokaisi ja kääntyi häntä kohden, katsoen häntä lempeästi.

-Voisimme käyttää ajan hyödyksemme, Draco kuiskasi. Ennen kuin Hermione ehti estää, Dracon huulet olivat painautuneet hänen huulilleen, tunnustellen, kiusoitellen. Hermione yritti hengittää normaalisti, tasoittaa sydämensä sykettä, mutta Draco villiinnytti hänet täysin.

Hermione päätti unohtaa, että suuteli vihamiestään, joten hän kietoi käsivartensa pojan kaulan ympärille ja painautui häntä vasten. Draco murahti jotakin ja suudelma syveni. Hänen vahvat käsivartensa puristivat Hermionea tiukasti kuin peläten, että Hermione pakenisi hänen luotaan.

Minä olen hullu, Hermione ajatteli sekavasti. Draco on noitunut minut, hän on saanut minut pauloihinsa enkä pysty lopettamaan.

Dracon kädet vaeltelivat hänen paitansa sisään, hyväilivät hänen vartaloaan. Hän ei yrittänytkään estää, vaan halusi lisää.

***

Sitten yllättäin hissi nytkähti, he kaatuivat eteenpäin ja rojahtivat lattialle, Hermione Dracon päälle. He tuijottivat toisiaan hengästyneinä, tajuten vain sekavasti, että hissi oli jälleen käynnistynyt. Sitten se pysähtyi ja ovet liukenivat auki.

Ihmiset tuijottivat heitä kuiskutellen ja joku kikatti. Se sai Hermionen palaamaan todellisuuteen ja hän kömpi nopeasti pystyyn, posket helottaen. Hän yritti välttää ihmisten huvittuneita silmäyksiä ja pakeni paikalta.

***

Ron ja Harry löysivät hänet hytistä, missä hän istui sängyllä, tuijottaen eteensä mitään näkemättä.

-Onko kaikki hyvin? Harry istahti hänen viereensä. Hermione huokaisi ja kohotti katseensa pojan kirkkaanvihreisiin silmiin.

-Tietysti, hän yritti hymyillä. Harry pudisti päätään hitaasti.

-En usko sinua. Mitä tapahtui? Harry tivasi. Hermione nousi kärsimättömänä.

-Juutuin Dracon kanssa hissiin kahdestaan, ja hän suuteli minua, Hermione kertoi. Ron kavahti seisomaan kuin tuli olisi polttanut häntä.

-Suuteli sinua?! Ron parkaisi. Hermione nyökkäsi.

-Ja minä vielä pidin siitä! En tajua mikä minua vaivaa. Minusta tuntuu, että olen rakastumassa Draco Malfoyhin, Hermione sanoi hiljaa, uskaltamatta katsoa kumpaakaan poikaa.

-Hermione, oletko sinä ihan varma? Harry tarttui häntä käsiinsä. Hermione kohotti katseensa.

-Olen, hän nyökkäsi. Harry huokaisi ja vilkaisi Ronin kivettyneitä kasvoja.

-Sitten me tuemme sinua. Mutta minä varoitan sinua, Herm. Älä luota Malfoyhin, Harry pyysi. Hermione rypisti kulmiaan.

-Pyydät melko paljon. Eikö rakastavaisten pitäisi luottaa toisiinsa? Ehkä minä olen ihan typerä. Minä olen vielä liian nuori rakastumaan. Tämä on varmasti vain ohimenevää ihastusta, Hermione huokaisi ja irrotti kätensä Harryn käsien puristuksesta. Hän pelkäsi Ronin saavan kohta räjähdyksen aiakan, jos hän vielä kerrankin mainitsisi Dracon nimen. Harry ehkä hyväksyisi Dracon, mutta entä Ron?

-Ron, olisitko sinä vihainen, jos Draco ja minä –

-Olisinko? Totta hitossa minä olisin! Ron kiivastui.

-Ron – Hermione astahti hänen suuntaansa.

-Älä koske minuun. Malfoy on hipelöinyt sinua, minä en tahdo saada mitään tartuntaa! Anna minun olla, Ron huusi ja ryntäsi ulos hytistä. Hermione lysähti istumaan sängylle ja painoi pään käsiinsä. Harry kietoi suojelevasti käsivartensa hänen ympärilleen.

-Kyllä Ron leppyy. Se vaatii vaan aikaa.  Hermione kohotti kasvonsa. Silmissä kimaltelivat kyyneleet. Harry pyyhkäisi yhden niistä pois, joka vieri poskelle.

-En halua menettää ystävääni Dracon takia, Hermione kuiskasi. Harry rutisti häntä lujasti.

-Etkä menetäkään. Minä puhun Ronille järkeä, Harry nousi ja jätti Hermionen yksin.

***

Hermione ei kestänyt hytin ahdistavaa hiljaisuutta vaan lähti kiertelemään laivaa. Hän osti itselleen kirjan, jota aikoi lukea vielä illalla. Hän ei nähnyt Ronia tai Harrya, mutta tällä hetkellä hän ei kaivannutkaan heitä. Sen sijaan hän törmäsi Dracoon – jälleen kerran.

-Sinä tosiaan seuraat minua, Hermione puristi kirjaa rintaansa vasten. Draco nojasi seinää vasten ja katseli häntä hymyillen.

-Varmistan vain, että olet kunnossa, Draco tokaisi. Hän asteli Hermionen rinnalla portaita ylöspäin. Kumpikaan ei puhunut mitään.

-Tuletko sinä minun hyttiini? Meillä olisi hiukan puhuttavaa, Draco pyysi pitkän hiljaisuuden jälkeen Hermione nyökkäsi varovaisesti ja seurasi Dracoa tämän hyttiin. Poika veti hyttinsä oven kiinni ja nojasi siihen, katsellen Hermionen levotonta liikehdintää.

-En minä sinua syö, Draco mutisi, kun Hermione silmäili häntä pelokkaasti. Hermione naurahti.

-Tiedän sen. Mistä sinä halusit puhua? Hermione kuiskasi.

-Meistä tietenkin, Draco vastasi. Hermione nielaisi.

-Anna tulla sitten, hän sanoi. Draco istahti sängylle ja käski Hermionea istuutua hänen viereensä. Hermione totteli kuin unessa. Draco katsoi häntä silmiin.

-Minä pidän sinusta todella paljon, Herm. Mutta en tiedä riittääkö se. Sinä olet – no, kuraverinen ja minä olen parhaasta velhosuvusta lähtöisin. Draco sanoi. Hän katui kuitenkin sanojaan, kun Hermione kalpeni.

-Olen pahoillani. Pystyisitkö sinä elämään ilman minua? Draco kysyi. Hermione pudisti kiihkeästi päätään. Draco virnisti.

-Hyvä, sillä en minäkään pystyisi elämään ilman sinua, Draco nauroi ja painoi huulensa Hermionen huulille. Hermione oli aivan ällistynyt siitä, mihin tämä heidät johti. Samalla hänen sydämensä lauloi riemusta. Draco Malfoy ei pystynyt elämään elämäänsä ilman häntä!

-Entä Weasley ja Potter? Mitä mieltä he ovat meistä? Draco kysyi. Hermione huokaisi.

-Harry hyväksyy meidät, mutta Ron – Hermione kohautti olkiaan. Draco nyökkäsi.

-Niin arvelinkin. Mutta uskon, että Weasley unohtaa vihansa ja alkaa ajatella aikuisen ihmisen tavoin. Mutta eiköhän lähdetä juhlimaan tätä kaikkea. Minä tarjoan sinulle illallisen, Draco hymyili ja johdatti Hermionen kohtaamaan uuden maailman aivan uusin silmin. Yhdessä.

The end.