Tapahtumat sijoittuvat 6-vuoden päähän, jolloin nuoret ovat jo 22-vuotiaita. Liz asuu pienessä, mutta hyvin kauniissa talossa meren rannalla Leonberginkoiransa Suzien kanssa. Maria ja Michael ovat menneet naimisiin ja nyt Maria odottaa lasta. Max ja Liz eivät kuitenkaan vielä tiedä mitä tehdä... Max on lähtenyt opiskelemaan Los. Angelesiin lääketiedettä ja palaakin sitten jälleen Roswelliin, kun opinnot ovat päättyneet. Liz rakastuu uudelleen...

Päähenkilöinä ovat kaikki muut paitsi ALex ja Tess ja sitten tietysti kaikkia sivuhenkilöitä, joita en nyt tähän laita.

kesällä 2006

Liz Parker käveli rannalla ja antoi tuulen hyväillä kasvojaan. Oli jälleen kesä ja sitä Liz olikin kaivannut. Sai olla rauhassa eikä tarvinnut huolehtia opiskelusta. Hiekka kutitti paljaita varpaita. Aurinko oli laskemassa ja taivas oli purppuranpunainen. Meri lainehti ja aallot löivät vasten rantakiviä. Liz kietoi käsivartensa ympärilleen. Hän rakasti tätä paikkaa koko sydämestään. Rauhaa ja hiljaisuutta, laineiden liplatusta, heinäsirkkojen sirinää ja lintujen laulua. Liz opiskeli Roswellin yliopistossa eikä hänen ollut tarvinnut muuttaa täältä pois. Hänen vanhempansa asuivat edelleen samassa paikassa, the Crashdown kahvilan yläkerrassa. Liz hymyili mietteissään. Hän muisti komean, tummahiuksisen muukalaisen, jolla oli sanoinkuvaamattoman upeat tummat silmät. Aina kun hän oli katsonut Liziä, hän oli leijaillut taivaissa, hänestä oli tuntunut kuin hän olisi hukkunut Maxin- se oli muukalaisen nimi- katseeseen. Ja Maxhan oli muukalainen sanan täydessä merkityksessä. Max oli kotoisin toiselta planeetalta - Antarilta. Hän ei ollut ystävänsä Michael Guerinin ja siskonsa Isabelin kanssa koskaan palannut takaisin kotiin. Nyt Max oli ollut muutamia vuosia opiskelemassa lääketiedettä Los. Angelissa. Liz ei ollut nähnyt häntä edes lomilla, sillä tämä ei ollut käynyt täällä ja Liz oli joka kesä pettynyt syvästi. Enää hän ei edes uskonut Maxin tulevan. Liz huokaisi surullisesti ja lähti kävelemään kohti omaa pientä mökkiään. Hän oli asunut siellä nyt pari vuotta. Hänellä oli kaunis Leonberginkoira Suzie, joka oli kaksi vuotias ja sillä oli pehmeä tumma turkki. Se oli aika iso, miltei 80 cm. Liz ei ollut halunnut asua yksin, vaan oli hankkinut ystävän ja Lizin rakkaus koiraa kohtaan ei kuolisi milloinkaan. Liz oli myös varma, että Suzie rakasti häntä. Se ei ainakaan hylkäisi häntä ja jättäisi sydämeen syviä arpia. Liz avasi kotioven ja Suzie ilmestyi haukkuen ja häntäänsä heilutellen eteiseen. Liz syleili koiraansa ja meni sitten keittiöön.
-Mitä sinä haluat syödä? Liz kyseli koiraltaan ja sai vastaukseksi haukunnan. Liz nauroi ja otti kaapista koiranruokapurkin ja annosti Suzielle ruuan tämän kuppiin.

-Tutkitaanpas onko kukaan soittanut, Liz meni puhelimen luokse ja painoi vastaajan päälle. Sieltä kuului Marian ääni. He olivat vieläkin hyviä ystäviä. Maria oli onnellinen. Hän asui Michaelin kanssa omakotitalossa lähellä Roswellin keskustaa ja nyt Maria saisi lapsen. Pienen tytön. Tyttöä Maria oli aina toivonutkin. Michael leijui varmasti seitsemännessä taivaassa. He todella rakastivat toisiaan. Liz hymyili ja jäi tuijottamaan kaukaisuuteen. Jos Max olisi täällä, he olisivat varmasti yhdessä. Mikään ei olisi estänyt sitä. Liz haroi hiuksiaan. Max oli halunnut lähteä. Edes Liz ei ollut voinut tehdä asialle mitään. Max oli sanonut palaavansa, mutta tekisikö tämä sen? Tulisiko hän koskaan takaisin? Liz pudisti päätään. Unohda Max ja keskity omaan elämääsi. Hän ei seurustellut kenenkään kanssa. Ei ollut voinut. Kyle Valentista oli tullut Roswellin sheriffi, koska hänen isänsä oli kuollut. Hänet oli ammuttu. Se oli ollut järkytys kaikille, koska Jim Valenti oli ollut hyvä ihminen ja Liz oli pitänyt miestä melkein omana isänään. Kyle seurusteli Sydney Folksin kanssa ja he aikoivat mennä vielä naimisiin, kunhan Sydneyn opinnot saataisiin päätökseen. Kaikilla tuntui olevan joku erityinen. Lizillä ei ollut ketään. Joskus hän vaipui masennukseen, mutta Marian turvin hän sai ongittua itsensä aina ylös. Hän eli kuitenkin siinä toivossa, että Max palaisi. Jonakin päivänä. Liz sammutti vastaajan ja soitti Marialle, joka vastasi heti.
-Hei. Liz täällä. Kuulin, että se on tyttö. Onneksi olkoon, Liz sanoi.

-Eikö olekin aivan ihanaa. Olen aina halunnut tyttöä. Mitäs sanot jos sinusta tulisi kummitäti? Maria kysyi.
-Minustako? Oletko tosissasi? Tietenkin. Se sopii, Liz henkäisi. Hän saisi varmasti hoitaa Marian lasta ja sitten se olisi melkein kuin oma. Ei aivan, mutta melkein.

-Hienoa. Michael puhui muuten Maxin kanssa puhelimessa mutta ei saanut mitään irti miehestä. Hän ei tiennyt tulisiko Roswelliin vai jäisikö vielä Losiin, Marian ääni kuulosti pahoittelevalta. Liz huokaisi ja lysähti sohvalle istumaan, mikä oli ihan puhelimen vieressä.
-En odotakaan hänen tulevan, Liz kuulosti silti pettyneeltä.
-Olen pahoillani, Liz. Voisitko tulla tänne? Arvaa onko tylsää maata täällä, kun vatsa on rantapallon kokoinen ja Michael on ärsyttävän huolehtivainen. En saa tehdä mitään ja olen ollut raskaana vasta kaksi kuukautta!!
Liz nauroi.

-Voin tietenkin tulla. Mutta yritä ymmärtää Michaelia. Lapsi on hänelle tärkeä. Niin kuin sinäkin. Eikö olekin vain ihanaa kun joku hemmottelee sinua? Minua ei hemmottele kukaan, Liz tokaisi.
-Niin...No tule sitten tänne ja puhutaan lisää, Maria sanoi.
-Okei.Minä tulen.Hei, Liz sulki puhelimen.

Seuraavana päivänä Liz ojahti ostoskasseineen sohvalle. Hän oli ollut Marian kanssa ostoksilla pitkästä aikaa ja he olivat hiukan innostuneet. Liz hymyili. Ehkä liikaakin. He olivat olleet kuin pahaisia teinityttöjä, joille äiti oli antanut hieman rahaa. Myyjät olivat katsoneet heitä aika pahasti. Liz kohautti olkiaan. Miten he luulivat ihmisten ostavan vaatteita, jos he eivät saisi kokeilla yksiäkään? Liz virnisti. No, ehkä he eivät olleet ostaneet aivan kaikkea, mutta eiväthän he mitään olleetkaan mitään rikkaita tyyppejä. Liz huokaisi ja hymyili Suzielle, joka tuli nuolemaan hänen kättään ja katsoi häntä ihanilla koiran silmillä. Ne olivat hyvin paljon Maxin silmien kaltaiset. Liz naurahti ja pudisti päätään. Max ei kyllä näyttänyt koiralta. Kaukana siitä. Olihan Max ollut aika lutuna, mutta ei ehkä... hmm... ihan sellainen koiramainen kuin mitä Liz ajatteli. Liz nousi huokaisten ja jätti kassit siihen mihin oli ne laskenut. Hän meni keittiöön ja laittoi kahvin valumaan. Hän pisti radion päälle ja hyräili Didon Here with me:n tahdissa. Oli siinä jotain etuakin, että sai asua yksin. Sai itse määrätä elämästään. Eikä tarvinnut ajatella muita. Liz pyörähti kerran ympäri ja kuvitteli tanssivansa Maxin kanssa valssia. Pyörällä päästään Liz kaatoi kahvia mukiinsa ja istahti pöydälle. Hän hymyili Suzielle, joka oli seurannut häntä. Ulkona oli alkanut satamaan vettä. Iltaisin ja öisin täällä oli aika yksinäistä. Vuode tuntui tyhjältä. Liz nukkui aika huonosti yöt ja oli siksi siitä asti kun Suzie oli tullut taloon, niin antanut koiran nukkua hänen vieressään, vaikka se ei ehkä ollutkaan soveliasta. Ainakaan hänen äitinsä mielestä. Liz silitti Suzien turkkia ja katsoi tätä silmiin.

-Minulla on sellainen tunne, että pian tapahtuu jotain kivaa, Liz tokaisi ja Suzie haukahti vastaukseksi. Liz nousi hyräillen ja pesi mukin. Hän meni olohuoneeseen Suzie perässään ja istahti sohvalle ja avasi television ja alkoi katsella kauniita ja rohkeita. Hän ei voinut tajuta koko ohjelmaa, mutta aina hän avasi television samaan aikaan. Liz irvisti kuvaruudulle, missä Amber vetisteli taas jotain. Oikeastaan Liz oli pudonnutkin jo kärryiltä eikä se haitannut häntä. Yhtäkkiä Suzie liikahti ja haukahti levottomasti. Liz katsoi sitä kummastuneena ja arveli, että sillä oli pissa-hätä. Liz nousi, mutta kuuli samassa ovikellon soivan. Kuka...? Liz meni hiljaa eteiseen ja odotti hieman. Ovikello soi uudestaan. Liz vilkaisi itseään nopeasti. Valkoinen paita ja farkut. Ihan ok. Liz avasi oven ja ei edes tunnistanut ovella olijaa. Ulkona oli pimeää ja satoi jo rankasti. Tulija oli litimärkä. Hän miltei hytisi. Tuntui kuin kesä olisi äkkiä loppunut.

-Mitä te haluatte? Liz kysyi epäilevänä. Ei hän kaikkia hulttioita päästäisi mökkiinsä, vaikka Suzie olikin hänen turvanaan. Missä se nyt oli...?

-Etkö tunnista minua...Liz, miehen matala ääni kysyi ja Liz veti syvään henkeä ja kalpeni järkytyksestä.
-Max, Liz kuiskasi ja päästi miehen nopeasti sisään. Miten ihmeessä Max oli täällä? Liz sulki oven.
-Tule äkkiä sisään ja kuivaa itsesi tai vilustut, Liz yritti pysyä normaalina. Hän tarttui muitta mutkitta hieman tyrmistynyttä Maxia käsivarresta ja raahasi kylppäriin.

Oliko Max kuvitellut, että hän monen vuoden jälkeen kapsahtaisi miehen kaulaan ja alkaisi nyyhkyttää ikäväänsä? Ei...Sitä hän ei tekisi. Liz ojensi tekohymyllä Maxille pyyhkeen. Hän oli sisältä aivan riekaleina. Miksi Maxin piti palata juuri nyt, kun kaikki alkoi sujua? Kohta Max taas lähtisi ja jättäisi hänet yksin.

-Ole hyvä. Tule kohta keittiöön. Haluatko kahvia? Liz jatkoi hölpöttelyään. Max katsoi häntä oudosti ja aivan äkkiä kaappasi Lizin rajuun syleilyyn ja painoi huulensa naisen huulille. Liz henkäisi hiljaa ja raotti vaistomaisesti huuliaan, vaikka pieni ääni sisällä kehotti häntä lopettamaan tämän. Max kietoi kätensä hänen ympärilleen ja Liz takertui mieheen kuin hukkuva. Max silitti hänen hiuksiaan, poskiaan, huuliaan. He tuijottivat toisiaan silmiin loputtomalta tuntuvan ajan.
-Minulla on ollut sinua ikävä, Max kuiskasi. Kyyneleet vierähtivät taas poskille.
-Niin minullakin sinua.

Liz ojensi Maxille kupillisen höyryävää kahvia. Max hymyili ja tarttui mukiinsa kiitollisena. Liz tarkasteli miehen kasvoja. Hän ei ollut paljoakan muuttunut. Hiukset olivat hieman kasvaneet ja silmien ympärille oli ilmestynyt naururyppyjä. Silmät olivat samat. Tummat ja niin salaperäiset. Liz nojasi keittiön työtasoon eikä voinut lakata haaveilemasta. Jospa Max olikin tullut jäädäkseen. Ehkäpä tämä ei enää jättäisi häntä. Samassa Suzie löntysti keittiöön ja Max katsahti siihen.

-Kuka tuo on? Max kohotti katseensa Liziin. Nainen naurahti ja silti Suzien päätä.
-Ostin Suzien eläinkaupasta pari vuotta sitten, kun muutin tänne. En halunnut asua ihan yksin ja koiran kanssa on turvallisempaa, Liz sanoi.

-No, ainakin siitä on seuraa. Eihän mitkään avaruusoliot ole kiusanneet sinua? Max kysyi.
-Ei, jos tarkoitat iholaisia. Oletko kuullut viime aikoina mitään Isabelista? Liz kysyi tarkoittaen Maxin siskoa.
-Näin hänet kun kävin kotona, Max siemaisi juomaansa ja katseli Liziä.
-Tuota...Onko sinulla joku... erityinen? Max halusi äkkiä tietää. Liz räpytteli silmiään.
-Eihän minulla... ketään, Lizin ääni hiipui. Max näytti äkkiä iloisemmalta. Liz ei täysin tajunnut mitä Max ajoi takaa. Eihän mies voinut tarkoittaa, että he... Liz ei uskaltanut ajatella lausetta loppuun. Parempi kun ei unelmoinut liikaa. He olivat hetken hiljaa.
-Mikset koskaan tullut käymään luonani? Liz kysyi.

-Isäsihän kielsi. Enkä oikein päässytkään kun opiskelu vei aikaa ja olin saanut uusia kavereita. Sitten kun kuulin, että olit muuttanut, en enää vain yksinkertaisesti pystynyt. Tuntui kuin olisin ollut poissa liian kauan. Ettet ottaisi minua enää vastaan, Max tunnusti. Liz huokaisi.

-Olet hölmö. Tottakai olisin ottanut sinut luokseni. Miksi luulet minun ottaneen sinut nyt? Liz katsoi Maxia pitkään.
-Hmmph.. Sitä minäkin ihmettelin. Kävin Marian luona. He näyttävät onnellisilta. Koska Maria synnyttää? Max muisti kysyä. Lizin huulille kohosi hymy.
-Ei enää pitkä aika. Oikeastihan olisi vielä monta pitkää kuukautta, mutta teillä avaruusolioilla on vähän erikoinen tapa. Ehkä siihen menee kuukausi? Liz arveli.
-Upeaa. Ainakin olen silloin näkemässä vauvan syntymän. Tiesitkö, että minut pyydettiin kummiksi? Max kysyi ja Liz oli tukehtua juomaansa.

-Sinutkin? Maria pyysi minua, Liz hengähti. Pahuksen Maria. Tämä olikin koko ajan tiennyt Maxin tulevan ja eikä ollut kertonut hänelle. Max tutki hänen ilmeitään.

-Onko siinä jotain pahaa? Max kysyi ja Liz pudisti kiireesti päätään.
-Ei, minä vain hämmästyin. Maria sanoi, ettei saanut sinusta mitään irti, kun soitit, Liz katsoi alas.
-Pyysin, ettei hän paljastaisi. Halusin yllättää sinut, Max tokaisi. Liz naurahti ja sipaisi tummia hiuksia korvansa taakse. Hiukset ylsivät yli selän. Max ajatteli ties kuinka monennen kerran, että Liz oli kaunis. Tummat suuret silmät. Kuin kauriilla. Ripset olivat pitkät, tuuheat. Iho hieman kalpea, mutta se näytti vain lisäävän eksoottista olemusta. Hän oli pysynyt hoikkana ja nuorena. No, eihän Liz ollut kuin 22-vuotias. Nainen parhaassa iässä.

-Mitä sinä katselet? Liz liikahti hermostuneena Maxin tutkivan katseen alla. Max hätkähti.
-Anteeksi. ei ollut tarkoitus. Sinä olet vain niin kaunis, Max sanoi. Liz punastui hieman.
-Äh, älä viitsi. Olen sama Liz kuin ennenkin. Paitsi vanhempi, Liz sanoi. Max hymyili.
-Onko sinulla nukkumapaikkaa? Jos voisin jäädä yöksi? Max kysyi. Liz mietti hetken ja rykäisi.
-Yksi ainoa vuode. En odottanut koskaan ottavani yövieraita. Maria asuu niin lähellä, että riittää kun näemme päivisin, Liz vastasi.
-Kuinka iso sänky on? Max tuijotti. Liz veti syvään henkeä

-Siihen mahtuu kaksi, Liz kuiskasi. Max nyökkäsi, tarttui Liziä käsivarresta ja vei Lizin naisen makuuhuoneeseen. He jäivät tuijottamaan suurta kaksoisvuodetta.
-Minä haluan oikean puolen, Max varasi.
-Okei.
 

Liz vääntelehti levottomana sängyssään. Max nukkui toisella puolella ja hengitti tasaisesti. Kuinka tämä voi nukkua kun he olivat niin lähekkäin? Liz tuskin pystyi hengittämään. Hän tuijotti pimeyteen ja yritti olla ihan hiljaa. Max ei saisi huomata kuinka levoton hän oli. Liz sulki silmänsä ja yritti rauhoittua. Se oli vain Max... Liz virnisti. Ai, vain Max? Eiväthän Max ja hän olleet koskaan nukkuneet yhdessä. He olivat vain vaihtaneet ihania suudelmia ja Liz tosiaan oli toivonut, että he voisivat rakastella. Niinhän monet parit tekivät. Se oli kuulemma ihanaa. Ainakin Marian mukaan. Maria oli touhottanut siitä pitkän aikaa ja vannonut, että avaruusolion kanssa se olisi aivan fantastista. Liz hymyili uneksien. Varmasti olisikin. Max olisi varmasti todella ihana, hellä ja huomaavainen. Voi, kun hän todistaisikin. Liz vilkaisi Suzieta, joka nukkui lattialla. Se oli loukkaantunut, kun Liz oli käskenyt sen lattialle. Liz huokaisi hiljaa. Max kääntyi samassa häneen päin ja Liz unohti hengittää. Hän oli varma, että nyt Max heräisi. Mutta ei ...Mies vain jatkoi uniaan. Lizin teki mieli täräyttää tätä jollain. Kuinka kenelläkään saattoi olla niin hyvät unenlahjat...?Siihen ajatukseen Liz nukahti.
Aamu valkeni aurinkoisena. Liz heräsi siihen, että aisti jonkun tuijottavan. Hän räväytti silmänsä auki ja kohtasi Maxin katseen. Mies tuijotti häntä intohimoisena. Liz nielaisi ja räpytteli silmiään. Hän nousi unisena istumaan.

-Huomenta. Kello on jo kymmenen, Maxkin nousi ja Liz vilkaisi tämän paljasta, lihaksikasta rintaa, mutta käänsi äkkiä katseensa pois posket tulipunaisina. Ei ollut turvallista tuijottaa. Max huomasi, että hän oli kiusaantunut ja nousi pukeutumaan. Liz kömpi myös ylös ja alkoi vetää vaatteita ylleen. He menivät Suzie perässä keittiöön ja keittivät kahvia ja Max teki paahtoleipiä.
-Suzie pitäisi viedä ulos, Liz tokaisi. Max nousi.

-Minä teen sen. Kiitokseksi siitä, että sain olla yötä sinun luonasi, Max sanoi.
-A-aiotko sinä lähteä? Liz kuulosti pettyneeltä. Ja hän kun oli uskonut Maxin nyt jäävän. Asettuvan aloilleen. Ne taisivat olla pelkkiä haaveita. Max hymyili.

-En. Jos se sinulle sopii. Voisimme kokeilla miltä tuntuu asua yhdessä ja sitten..., Maxin ääni hiipui. Lizín silmät alkoivat tuikkia.
-Se sopii, Liz hengähti sydän jyskyttäen. Kun he olivat syöneet, Max lähti ulkoiluttamaan Suziea. Mies palasi tunnin kuluttua.
-Maria soitti ja pyysi, että menisimme kaikki heille. Isabel ja Kylekin tulevat, Liz sanoi ja Maxille se sopi. He lähtivät saman tien ja kävelivät Marialle päin. Maria hymyili ja halasi Maxia riemukkaasti.
-Oikein ihanaa nähdä sinua. Tulkaa sisään, Maria sanoi ja he tottelivat. Michael tuli myös eteiseen ja kaverukset läiskivät toisiaan selkään. Liz ja Maria hymyilivät. Marian maha tuntui taas kasvaneen. Max katsahti naiseen.
-Miten vauva voi? Max kysyi. Marian silmät loistivat.
-Mainiosti. Se potkiikin. Kokeile, Maria kehotti ja Max painoi kätensä Marian vatsalle ja sai näyn siitä, että se oli tyttö. Hän puhkesi hymyyn.

-Niinpäs potkii. Terve tyttö se on, Max otti kätensä pois.
-Tiedetään. Voi, kun se jo syntyisi, Maria henkäisi silittäen vatsaansa. Michael auttoi Marian istumaan ja Maria huokaisi.
-Kyllä tästä on haittaakin. Ei pysty kunnolla liikkumana missään, kun vatsa on aina tiellä, Maria virnisti.
-Kohta pääset siitä eroon, Liz naurahti.
-Missä Isabel ja Kyle ovat? Max kysyi. Michael vilkaisi kelloaan.
-Kohta heidän pitäisi tulla.
Samassa ovikello soikin.
-Siellä he ovatkin!

Liz ja Maria istuivat eräänä kauniina kesäpäivänä Lizin kuistilla muutamaa kuukautta myöhemmin. Max ja Michael olivat lähteneet ostoksilla käymään. Michael ei halunnut jättää Mariaa yksin, joten mies oli kuskannut hänet Lizin luokse. Eikä Lizillä ollut mitään sitä vastaan. He joivat kaakaota ja herkuttelivat. Yhtäkkiä, kun Maria oli viemässä mukiaan keittiöön, hän taipui kaksin kerroin ja lasi putosi lattialle pirstoutuen pieniksi sirpaleiksi. Liz nousi nopeasti ja meni ystävänsä luokse, joka haukkoi henkeään. Kasvot olivat tuhkanharmaat.
-Mitä? Mitä tapahtuu? Liz auttoi Marian istumaan. Maria yritti hengittää rauhallisesti.
-Vauva...Se taitaa syntyä, Maria nielaisi ja parahti taas, kun poltot alkoivat olla sietämättömiä. Liz väänteli käsiään hermostuneena.
-Mitä minä teen? Liz kysyi paniikissa.

-Soita Michaelille. Ehkä he tietävät. Emme voi mennä sairaalaan, koska sitten siellä huomattaisiin, että vauva ei ole ihan tavallinen, Maria sanoi pidellen vatsaansa. Liz ryntäsi puhelimeen ja soitti vapisevin käsin Michaelille.
-Haloo? mies vastasi hetken kuluttua.

-Michael. Lapsi syntyy nyt. Mitä minä teen? Liz kysyi.
-MITÄ?! NYT?! Ei... Ei se nyt saa syntyä. Käske sen odottaa, Michael parahti.
-Ei vauvoille voi sanoa niin, hölmö. Syntyykö se samalla tavalla kuin tavalliset vauvatkin? Liz kysyi.
-Kyllä varmaan. En minä ole koskaan synnyttänyt, Michael kuulosti hermostuneelta.
-No, minä yritän tehdä jotain. Poltot ovat todella kipeitä, Liz tokaisi.
-Me tulemme niin pian kuin pääsemme, Michael sanoi painaen jo kaasua.

-Älkää kuitenkaan ajako kolaria, Liz komensi ja sulki puhelimen. Hän meni Marian luokse ja auttoi tämän sisälle taloon. Hän vei Marian makuuhuoneeseen ja toi pyyhkeitä ja lämmintä vettä. He aloittivat urakan.

Kun miehet puolentunnin kuluttua saapuivat hikisinä, Maria makasi onnellisena sängyllä pieni tyttö kainalossa. Oikeastihan synnytys kestäisi monta tuntia, mutta nyt asia oli eri tavalla. Eihän lapsi ollut mikään tavallinen. Michael ja Max pysähtyivät kynnykselle henkeä haukkoen ja Michael hymyili leveästi nähdessään tytön, jolla oli ihanat vaaleat kiharat hiukset ja ruskeat mantelisilmät. Posket olivat pyöreät ja sormet niin pienet. Michael meni hitaasti Marian viereen ja katsoi liikuttuneena pientä näkyä Marian sylissä. Marian silmistä valuivat kyyneleet. Vauva nukkui sikeästi. Se oli ehdottomasti suloisin lapsi, jonka Liz oli koskaan nähnyt. Michael ei pystynyt puhumaan. Hän suuteli hellästi Marian huulia ja silitti vauvan pyöreää poskea.

-Haluatko hänet syliin? Maria kysyi itkun karhentamalla äänellä. Michael nielaisi.

-En tiedä osaanko pitää häntä...? Michael epäröi, mutta suostui kuitenkin. Hyvin varovasti hän otti tytön syliinsä ja hänen silmänsä kostuivat. Michael käänsi päätään että muut eivät huomaisi hänen liikuttuneen.
-Hän on niin suloinen ja pieni, Michael hengähti.

-Mikä hänen nimekseen tulee? Liz kysyi pyyhkien hänkin kyyneleitä silmistään.
-Ajattelimem Charity Elizabeth Guerinia, Maria katsoi Liziä ja Liz hymyili säteilevästi.
-Ette voisi paremmin valita.

-Mikä teitä muuten viivytti? Liz kysyi, kun vauva oli saatu nukkumaan ja Mariakin oli nukahtanut uupumuksen takia. Liz ja miehet vetäytyivät keittiöön ja Liz keitti kahvia. Max hymähti ja lysähti tuolille.
-Michael ajoi ylinopeutta ja eräs apulaisheriffi pysäytti meidät eivätkä mitkään selitykset auttaneet. Jouduimme maksamaan sakot, Max kertoi. Liz pyöräytti silmiään.

-Kielsinhän ajamasta lujaa, Liz heilutti sormeaan.
-Michaelia ei pysäyttänyt mikään, Max virnisti. Michael ei ollut kuulevinaankaan.
-Meidän on varmaankin palattava kotiin piakkoin. Maria on väsynyt ja on parempi, että hän nukkuu kotona, Michael nousi ja mnei herättämään Mariaa. Jonkin ajan kulututa he lähtivät ja Liz ja Max jäivät hiljaiseen taloon. Max hymyili.
-Michael on niin onnellinen. En ole nähnyt häntä tuollaisena muulloin kuin Marian kanssa, Max tokaisi.
-En minäkään. On se hyvä, että heillä menee hyvin. Pikku Charity on niin suloinen. En osannut kuvitellakaan nuorempana, että Michael ja Maria menisivät naimisiin ja saisivat lapsen, Liz huokaisi ja katseli unelmoiden kaukaisuuteen. Ehkäpä hänkin sitten joskus...
Ilta sujui mukavasti. He katselivat TV:tä ja menivät myöhään nukkumaan. Max veti Lizin kainaloonsa ja hetken kuluttua Liz rentoutui. Näin oli oikeastaan aika ihanaa nukkua...

Kesä alkoi olla lopuillaan ja opiskelut olivat alkamassa. Max aikoi jäädä pidemmäksi aikaakin. Hän oli hankkinut töitä lähimmästä sairaalasta apulaisena. Sieltä sai ihan hyvää palkkaakin. Viimeisenä lomapäivänä Liz käveli taas rannalla, tällä kertaa Maxin kanssa käsi kädessä. Oli jo hämärää. Aurinko laski. Suzie loikki heidän edellään ja säikytteli kaikki linnut tiehensä. Liz hymyili. Tämä oli ihanaa. Maxin kanssa oli aina niin upeaa. He olivat viettäneet yhdessä uskomattomia hetkiä ja edenneet hyvin rauhallisesti. Liz pysähtyi ja Max katsahti naiseen.

-Mitä nyt? Max kysyi ja veti Lizin lähelleen. Liz kietoi käsivartensa miehen ympärille ja painoi päänsä miehen rintaa vasten ja huokaisi.
-Olen vain pitkästä aikaa niin onnellinen. Minusta on ihanaa kun olet täällä, Liz katsoi Maxia silmiin ja Max kumartui painamaan huulensa Lizin pehmeille, täyteläisille huulille. Suudelma kesti pitkään ja Liz näki satoja tähtiä. Max katsoi naista intohimoisesti ja he kaatuivat hiekalle. Max alkoi uudestaan suudella Liziä. He kierivät nauraen hiekalla ja hiekkaa tarttui vaatteisiin ja hiuksiin, mutta he eivät välittäneet siitä. Max suuteli hänen kaulaansa ja hyväili hänen vartaloaan. Liz oli kuin tulessa. Sydän jyskytti, poskia ja koko vartaloa poltti.

-Tehdään se nyt, Liz vaati ja Max katsoi häntä vakavana.
-Oletko aivan varma? Max kysyi ja Liz nyökkäsi ja veti Maxin pään puoleensa. Max suuteli häntä intohimoisesti, palavasti. Liziä ei ollut kukaan muu suudellut siten. Max alkoi riisua hänen vaatteitaan ja Liz kiskoi Maxin paidan pois. Hän hyväili miehen ihoa, tunsi lihasten värähtelyn ja kuumuuden. Max irrotti rintaliivien hakasen ja alkoi hyväillä hänen rintojaan. Liz huokaili ja hengitti raskaasti. Luoja ...Max oli aivan ihana. Kuinka kukaan saattoi olla niin hellä? Huomaavainen...? Max oli juuri sellainen kuin Liz oli kuvitellutkin. Rakastelu hiekalla, auringon laskiessa oli mahtava kokemus. He kohtasivat rakkauden huipun samaan aikaan ja Liz olisi huutanut ääneen ellei Max olisi juuri silloin suudellut häntä. Hetken kuluttua he jäivät makaamaan paikoilleen. Max hänen päälleen. Liz tunsi hänen hengityksensä poskellaan ja hymyillen hän sulki silmänsä. Yksi unelmista oli toteutunut...

Liz istui hiljaa yhden leikkipuiston keinussa ja otti jalallaan vauhtia. Tuuli hyväili kasvoja ja heilutti hänen hiuksiaan. Hänellä oli rauhallinen olo. Lapset leikkivät hiekkalaatikolla ja nauroivat ja vanhemmat istuivat heidän lähellään, vahtien, ettei kukaan satuttaisi itseään. Liz ajatteli Maxia ja heidän rakasteluaan. Mies oli ollut hellä ja aivan upea. Sitä tunnetta Liz ei unohtaisi koskaan. He olivat rakastelleet monena yönä ja Liz ei olisi halunnut koskaan päästää Maxista irti. Nyt Max oli vanhempiensa luona käymässä ja Marian pitäisi aivan piakkoin tulla Charityn kanssa tänne. oli kaunis lauantai päivä ja Liz nautti olostaan. Liz pelkäsi koko ajan, että Max jättäisi hänet. Lähtisi monen miljardin kilometrin päähän, paikkaan mistä Liz ei koskaan tavoittaisi häntä. Kaikki riippui nyt Maxista. Liz rakasti miestä sydämensä pohjasta ja toivoi, että Maxkin voisi rakastaa häntä samoin kuin hän rakasti. Sillä JOS Max rakastaisi häntä, tämä ei koskaan hylkäisi häntä. Liz hymyili hieman ja tuijotti maahan. Hän toivoi, että saisi lapsen. Jos Max lähtisi, se olisi ainakin muisto miehestä. Olisi luullut, että Michael oli miehistä se, joka lähtisi kotiplaneetalle, mutta niin ei ollutkaan käynyt.
-Liz! Maria huusi työntäen sinisiä lastenvaunuja häntä kohti. Liz nousi ja meni ystäväänsä vastaan. Raskaus oli tehnyt vain hyvää Marian kauneudelle. Marian posket punoittivat, hiukset olivat hieman sekaisin tuulesta ja tämä oli hoikka ja hyvin nuoren näköinen. Uskomatonta, että Marialla oli viikon vanha tytär, joka vielä oli aivan uskomattoman suloinen ja joka oli perinyt sekä Marian että Michaelin näköä. Maria otti tytön vaunuista ja hän alkoi tuijottaa Liziä suurilla tummanruskeilla silmillään. Charity oli niin mahdottoman pieni. Maria ojensi hymyillen lapsen Lizille, joka varovasti otti tytön käsivarsilleen.

-Onko Charity jo vähän kasvanutkin? Liz ihmetteli. Maria nyökkäsi ja pyyhki hikeä otsaltaan.
-Joo. Niin minusta ainakin tuntuu siltä. Emme ole uskaltaneet käydä lääkärissä, sillä Michael sanoi, että lapsellakin on voimia, Maria tokaisi ja sipaisi Charityn sileää poskea.

-Tyttö on niin kaunis. Minäkin haluaisin tytön, Liz haaveili ja Maria puristi Liziä lohduttavasti olkapäästä.
-Se aika koittaa varmasti aikanaan. Minä tulin raskaaksi viikko sen jälkeen kun olin rakastellut Michaelin kanssa, Maria kertoi ja Liz nyökkäsi.

-Me rakastelimme Maxin kanssa ensimmäisen kerran viikko sitten. Enkä ole tuntenut mitään, Liz huokaisi ja keinutti tyttöä sylissään. Jotkut äidit tulivat katsomaan Marian vauvaa ja huokailivat ihastuksesta. Liz luovutti lapsen Marialle ja kun kaikki vieraat kasvot ilmestyivät Charity- paran eteen, tyttö purskahti itkuun. Mutta se oli vain musiikkia korville, eikä se häirinnyt Liziä ollenkaan.
-Lähdetäänkö pienelle kävelylle? Maria kysyi laittaen Charityn vaunuun. Tyttö alkoi olla väsynyt.
-Sopii, Liz tokaisi ja niin he lähtivät.

Keskiviikkoiltana Liz oli yksin kotona. Max oli töissä. Hän kaatoi juuri kahvia mukiinsa, kun hän tunsi polttavaa kipua vatsassaan. Liz ähkäisi ja muki putosi hänen käsistään. Liz kietoi käsivartensa vatsansa ympärille ja tunsi kuinka taas kipua vatsassaan. Mitä tämä oli? Ihan kuin... Ei... Ei se voinut olla. Miten hän nyt olisi raskaana?

-Mitä minä teen? Liz mietti ja hoiperteli puhelimeen. Kipu iski taas ja Liz kaatui lattialle. Hän iski päänsä lattiaan ja menetti tajuntansa.
Myöhemmin samana iltana Max pääsi kotiin jo aikaisemmin. Hän käveli rauhassa kotiin päin, kun Suzie tuli ihan vauhkona häntä vastaan. Se haukkui hurjasti ja ulisi ja pyöri Maxin ympärillä, tökkien miestä jalkaan.

-Mikä sinua vaivaa, kaveri? Max taputti sitä ja se tarttui hampaillaan Maxia hihasta ja lähti raahaamaan häntä taloa kohti. Max pisti juoksuksi. Pelko iski häneen aivan yhtäkkiä. Oliko Lizille tapahtunut jotakin? Siksikö Suzie oli niin hermostunut? Max työnsi ulko-oven auki ja huomasi heti Lizin lattialla, kasvot kalpeina, kädet vatsan päällä ja silmät ummessa. Max ryntäsi naisen luokse pelästyneenä ja kosketti naisen otsaa. Hän ihan hehkui. Max nosti Lizin varovasti syliinsä ja kantoi makuuhuoneeseen. Siellä hän laski naisen sängylle ja avasi nopeasti paidan napit ja kiskoi kuuman puseron hänen yltään.

-Liz, kultaseni. Herää. Rakastan sinua. En halua menettää sinua. Mikä sinulla on? Max hoki ja riisui Lizin alastomaksi. Hän haki kostean rätin ja puhdisti Lizin kasvoja. Sitten Liz avasi silmänsä ja voihkaisi. Kädet siirtyivät hänen vatsalleen.
-Mahaan koskee, Liz vaikersi ja Max painoi nielaisten kätensä Lizin vatsan päälle.

-Ei siellä vauvaa ainakaan ole. Sinulla on vatsatauti, ennen kuin Max sai lauseensa loppuun, Lizin kasvot vääristyivät ja tämä laittoi kätensä suunsa eteen.

-Minä oksennan kohta, Liz henkäisi ja Max ryntäsi nopeasti huoneesta ja tuli ämpärin kanssa takaisin. Liian myöhään. Liz oli oksentanut lattialle ja pyyhki suutaan.

-Olen pahoillani, Liz kuiskasi vapisten. Max hymyili ja pudisti päätään.
-Se on vain mahatauti. Odota hetki niin pyyhin sen pois, Max haki paperia ja siivosi sotkun. Hän istahti Lizin viereen.
-En pysty poistamaan noin luonnollista tautia kuin mahatauti. Se kuuluu osana elämään. En tiedä miksen pysty siihen, mutta sinun on nyt kestettävä se, Max sanoi pahoitellen ja sipaisi Lizin hiuksia. Liz irvisti.
-Hetken jo luulin, että saan lapsen, Liz huokaisi ja sulki silmänsä. Samassa hän räväytti ne selälleen, kumartui ja oksensi. Tällä kertaa ämpäriin.

-Se olisi ollut ihanaa. Minä taas kuvittelin menettäneeni sinut, Max katsoi Liziä silmiin. Liz räpäytti silmiään.
-Ihanko totta? Liz kysyi.

-Totta. Kun näin sinun makaavan maassa, minä pelkäsin. En halua koskaan menettää sinua. Minä rakastan sinua. Olen hulluna sinuun. Liz, Max siirtyi lähemmäksi ja Liz näki kaiken sumun läpi. Kyyneleet polttivat silmissä.
-Tuletko vaimokseni? Max henkäisi ja Liz purskahti itkuun ja kietoi kätensä Maxin ympärille. Max suuteli tulisesti Liziä ja Liz hymyili.
-Tulen. Tietysti. Rakastan sinua ihan mielettömästi. Olin varma, ettet koskaan kysyisi sitä. Mutta on tämäkin aika ja paikka. Voi, ei, Liz kumartui taas ja oksensi. He purskahtivat nauruun ja Max otti Lizin kasvot käsiensä väliin.
-Millään ei ole väliä kunhan vain saan sinut omakseni, Max vakuutti ja he suutelivat jälleen.
-Miltä minä näytän? Liz kysyi hermostuneena pyörähdellen Marian ja äitinsä Nancyn edessä upeassa valkoisessa morsiuspuvussaan. Nancy hymyili hellästi.

-Näytät ihan enkeliltä. Satumaiselta. Minulla ei ole sanoja kuvaamaan sinua, Nancy halasi tytärtään lujasti. Liz vastasi puristukseen. Liz ja Max olivat menossa naimisiin. Oli jälleen kesä. He olivat siirtäneet häitä monella kuukaudella, jotta saisivat pitää häänsä kesällä. Liz oli onnellisempi kuin koskaan ennen. Ja pian olisi tulossa perheen lisäystä. Vatsa oli jo hieman pyöreä, mutta onneksi se ei näkynyt hääpuvun takaa. Maria rutisti häntä vuorostaan.
-Uskomatonta. Olet nyt samassa tilanteessa kuin minä viimeksi. Olinkin aivan varma, että te menisitte naimisiin, Maria säteili ja Liz nauroi.

-Sehän on hauskaa. Onneksi isäkin hyväksyi tämän. Max teki häneen vaikutuksen, Liz hymyili ja äiti nyökkäsi.
Liz kääntyi katsomaan itseään vielä kerran peilistä ennen varsinaista tilaisuutta ja veti syvään henkeä. Kädet tuntuivat kylmiltä ja hänen vatsaansa kipristeli. Hän oli kaunis. Pitkät hiuksensa hän oli laittanut nutturalle päälaelle ja siitä irtosi muutamia hiussuortuvia kasvoille. Hän oli meikannut kevyesti ja hääpuku antoi lopullisen vaikutelman kauneudelle. Siinä oli valkoisia kukkia ja se ylettyi maahan asti ja se leveni vyötäröstä alaspäin. Kaula-aukko oli avara ja hihoja ei ollut. Nancy oli aikoinaan pitänyt tätä ja sitä ennen hänen äitinsä, joten tämä kulki suvussa. Liz huokaisi ja kuuli samassa häämarssin alkavan. Se oli sitten menoa. Liz hymyili Marialle ja äidilleen ja meni ovelle. Hänen isänsä, Jeff, oli ottamassa hänet vastaan ja tarjosi käsivarttaan. Kaikki nousivat seisomaan kun hän ja isä saapuivat. Max seisoi komeana mustassa puvussaan papin toisella puolella ja hymyili leveästi. Liz nielaisi ja hymyili. Jeff luovutti Lizin Maxille ja Max tarttui naista kädestä. He kääntyivät papin puoleen ja polvistuivat toisen polvensa varaan.
-Olemme kokoontuneet tänne Jumalan kasvojen eteen todistamaan... pappi jatkoi puhettaan.
-Nyt kysyn sinulta, Elizabeth Parker tahdotko sinä ottaa aviomieheksesi Max Evansin ja lupaatko kunnioittaa ja rakastaa häntä niin myötä kuin vastoinkäymisissäkin?
-Tahdon, Liz kuiskasi ja Max puristi häntä kädestä. Pappi toisti saman Maxille.
-Tahdon, Max vastasi.
-Nyt. Voit suudella morsiantasi, pappi hymyili. Max nousi ja veti Lizin pystyyn. Hän kumartui ja painoi huulensa suudelmaan joka ikuisti heidän rakkautensa.

Paria viikkoa myöhemmin...

Liz piteli sylissään pientä vastasyntynyttä poikaansa Alexandra Evansia, jolla oli tummat kiharat hiukset ja tummat silmät. Poika ei ollut mikään hirveän pienikään. Maria ja Michael olivat heillä ja ihastelivat pikkupoikaa. Charity oli mukana ja istui jo lattialla. Tyttö kehittyi upeasti. Hänen ensimmäinen sanansa oli äiti. Max seisoi Lizin vieressä ja tuijotti vaimoaan. Hän oli niin onnellinen. Hänellä oli kaikkea. Upea vaimo. Ihana poika. Rakkautta. Ystäviä. Koira. Mitä muuta mies saattoi toivoa?

- Loppu -