Haasteen antoi Minzku, kiitokset hänelle
Ihka ensimmäinen slash ficcini, löysin tän Finfanfunista, joten päätinpä pistää tämänkin tänne ihan teidän kiusaksenne, heh ...

"Ou jeah, hei nyt mä sen keksin"
"Miksi aina minä?"
"Jaiks, Voldemort!"
"No onkos tullut kesä nyt talven keskelle?"

Sanat jotka on mainittava (saa taivuttaa):

-kumilehmä
-Tylyaho
-Salaisuuksien kammio
-Luihuisen oleskeluhuone
-Tähtitorni
-Piirakka
-Kylpyamme

Sanat joita ei saa mainita:

-Hekottaa
-Hunajaherttua
-Faweks
-Kameli
-Taikasauva

Nämä henkilöt on mainittava:

-Voldemort
-Madame Maxime
-Charlie Weasley

Genre: Slash
Raiting: PG-13
Summary: Harrylla on tunteita Dracoa kohtaan, mutta Draco vihaa häntä edelleen. Mikä neuvoksi?
Aika: Harry ja kumppanit ovat kuudennella luokalla Tylypahkassa …



Unelmat toteutuvat


Harry Potter käveli Tulisalama kädessään huispauskenttää kohden. Lunta satoi pieninä hiutaleina ja taivas oli harmaa, mutta heidän oli harjoiteltava tulevaa huispausottelua varten, jonka Rohkelikot pelaisivat Luihuisia vastaan. Tällä kertaa he myös harjoittelisivat heitä vastaan. Harry oli pyytänyt Draco Malfoyta kokoamaan joukkonsa ja tulemaan heidän kanssaan aamuvarhaisella kentälle. Kaikki Rohkelikot olivat tietenkin narisseet Harryn älyttömästä ajatuksesta, mutta häntä se ei haitannut. Hänestä oli tullut Rohkelikkojoukkueen kapteeni, kun edellinen kapteeni Oliver Wood oli poistunut koulusta. Hän oli paras etsijä sitten Charlie Weasleyn, parhaan ystävänsä isoveljen.

Rohkelikot ja Luihuiset olivat jo kentällä, kun hän saapui. Hän pyyhkäisi hiuksiaan sivuun ja veti lakin tiukemmin päähänsä. Pakkasta oli paljon. Jouluun oli enää vajaa kuukausi aikaa, mutta sitä ennen oli tehtävä kaikenlaista.
-Johan sinulla kesti! Aloitetaan sitten, Draco murahti ja he kättelivät. Harry tuijotti hiukan pidempään Draco kuin oli tarkoitus. Pojan vaaleat hiuskiehkurat putoilivat otsalle, ne olivat hiukan kasvaneet viimeisen vuoden aikana. Draco tuijotti häntä hetken aikaa koleanharmailla silmillään ja antoi sitten Luihuisille käskyn nousta luudilleen. Harry teki samoin. Pian he olivat luudillaan ja peli alkoi, kun matami Huiski oli heittänyt kaadon heidän joukkoonsa.

Harrysta oli aina mukavaa napata sieppi ennen Dracoa. Hän oli tehnyt sen lukuisia kertoja ennen. Lumisateessa tosin oli hiukan vaikeaa nähdä sieppiä, mutta Harry terästi katsettaan. Ja siellä se oli, lenteli kentän toisessa päädyssä. Harry kiihdytti vauhtia ja niin teki myös Draco. Poika saavutti häntä ja yhtäkkiä, juuri ennen kuin hän olisi saanut siepin, Draco tyrkkäsi hänet luudan selästä. Harry oli kuitenkin yhtä ilkeä ja veti Dracon mukanaan. Niinpä he kellahtivat lumihankeen ja alkoivat kieriä kiukkuisina ympäri ja ympäri, kunnes Draco päätyi Harryn päälle. He tuijottivat hengästyneinä toisiaan.

-Teit sen tahallasi! Olisin saanut siepin ennen sinua, Harry ärähti harmissaan. Draco nauroi ja tuijotti hänen kirkkaanvihreitä silmiään.
-Tottakai tein tahallani. Et olisi onnistunut kuitenkaan nappaamaan sitä ennen minua, joten säästin sinut nöyryytykseltä, Draco tokaisi. Harry tyrkkäsi pojan päältään ja tämä kierähti lumihankeen virnistellen kuin mikäkin idiootti.

Peli päättyi lopulta niin, että Luihuiset voittivat. Harrya harmitti suunnattomasti. Hänen ajatuksensa olivat harhailleet aivan muissa asioissa. Draco oli tuntunut liian hyvältä hänen päällään, joten hän ei ollut saanut kuvaa mielestään. Hän oli väistämättä kiihottunut ajatellessaan, miltä Draco tuntuisi alastomana hänen vartalonsa päällä. Harry huokaisi ja haroi sekaisia hiuksiaan. Miksi hän ajatteli sellaista? Miksei hän ajatellut, vaikka … Ginnya?

Tytöstä oli tullut oikea kaunotar, mutta Harry ei vain voinut ajatella tyttöä samalla lailla kuin Dracoa. Oliko hän sitten kiinnostunut pojista? Harryn silmät pyöristyivät kauhusta. Hän? Pojista? Kaikkihan nauraisivat hänelle, jos he kuulisivat totuuden. Hän oli ihastunut Dracoon, vihamieheensä. Miksi? Siksikö, että he olivat täysin toistensa vastakohdat? Draco oli ärsyttävä, itserakas, kiusasi toisia ja puhui pahaa toisten selän takana. Hän taas oli ystävällinen, rohkea, avulias, ei puhunut pahaa kenestäkään … Eikö sitten Ron olisi sopinut hänelle paremmin? Ei. Eikö sitten Ginny olisi sopinut hänelle paremmin? Ei ei.

Harry painoi epätoivoisena kädet korvilleen, kuin estääkseen ajatuksia virtaamasta päässään. Eikö hän voisi ajatella vaikka huispausta? Kuinka hän oli hävinnyt pitkästä aikaa? Viimeksi hän oli hävinnyt matsin kolmannella luokalla ollessaan ja jo se oli ollut kammottavaa. Mutta nämähän olivat olleet vain harjoitukset. Ei siis ollut mitään hätää. Hän nousi, vaihtoi koulukaavun ylleen ja meni Rohkelikkojen makuusaliin.

-Hei Harry! Miten harjoitukset sujuivat? Ron, hänen paras ystävänsä, kysäisi. Ron ja Hermione istuskelivat lukemassa Muodonmuutosten pistokokeisiin. McGarmiwa oli eilen ollut huonolla tuulella ja suuuttunut kun kukaan muu kuin Hermione ei ollut tiennyt erästä kysymystä. Sitten opettaja oli päättänyt pitää heille pistokokeen seuraavana päivänä. Harry ei ollut edes lukenut niihin. Hän huokaisi.
-Hävittiin! Malfoy nappasi siepin ennen minua, Harry murahti. Hän heitti luutansa matka-arkkuunsa, sulki äkäisenä kannen ja nappasi muodonmuutos-kirjan kainaloonsa. Ystävät eivät uskaltaneet sanoa hänelle enää mitään, kun hän harppoi muotokuva-aukosta ulos ja suunnisti kulkunsa Suureen saliin, missä monet olivat jo aamupalalla.

Käytävällä hän kohtasi Dracon. Poika seisoskeli Grabben ja Coylen kanssa suuren salin ovien luona ja nämä kuiskuttelivat jotakin.
-Hähää, Potter, sinä hävisit, Draco hähätteli. Harry mulkaisi häneen. Hänen sisällään kuohui.
-Te häviätte kunnon ottelun, Harry tuhahti ja meni syömään.

Seuraavana päivänä oppilaat, kolmas – seitsemäs luokkalaiset saivat mennä Tylyahoon, pieneen kylään, mikä sijaitsi Tylypahkan lähellä. Se oli tarkoitettu vain noidille ja velhoille. Harry ja Ron menivät sinne yhdessä, mutta jossain vaiheessa Pilapuodissa ollessaan Harry kadotti Ronin. Hän etsi tätä aikansa, mutta ei löytänyt. Huokaisten Harry jäi seisomaan karkkihyllyn eteen. Sieltä ei tosin löytynyt tavallisia hedelmäkarkkeja niin kuin jästien kaupasta. Ehei, siellä oli hyllyt pullollaan mitä merkillisempiä lajeja, joita Harry ei uskaltanut edes kokeilla.

-Kas, Potter! Mitä sinä teet täällä aivan yksiksesi? Draco ilveili. Harry käännähti ympäri ja törmäsi suoraan Dracon rintaa vasten. Draco kanniskeli kädessään oudon näköistä kumilehmää. Mihinkähän poika sitäkin tarvitsisi?
-Öh, kunhan katselen, Harry änkytti ja manasi hiljaa mielessään. Miksi hänen piti änkytellä Dracon edessä? Draco tuijotti häntä hetken, mutta ravisti sitten päätään.
-Miksi minä puhun sinun kanssasi, Draco mutisi lähtien tiehensä.

Harry huokaisi surkeana. Dracolla tuskin oli minkäänlaisia kiinnostuksen kohteita häntä kohtaan. Tämä vihasi häntä vieläkin. Mikä ihme saisi Dracon kiinnostumaan hänestä?

Seuraavana aamuna Harry istui pää käsien varassa loitsutunnilla ja koetti kovasti pysyä hereillä. Hän oli koko yön valvonut, miettien miksi Draco ei pitänyt hänestä tai miksi ihmeessä hänellä oli tunteita poikaa kohtaan? Hän ei ikinä uskaltaisi paljastaa tälle tunteitaan ei ainakaan ennen kuin tämä tekisi hänelle samoin. Hän varmaankin voisi puhua asiasta Hagridin kanssa. Ehkäpä tämä ei pitäisi häntä omituisena. Tai sitten Hagrid kauhistuisi kuullessaan Harryn olevan kiinnostunut pojista eikä uskaltaisi enää olla missään tekemisissä hänen kanssaan, kun pelkäisi hänen sitten olevan kiinnostunut itsestään. Olisihan se aika hassua, jos Harry yhtäkkiä kiinnostuisi itseään monta metriä pitemmästä puolijättiläisestä.

Harry tyrskähti ajatusta, että Hagrid ja hän harrastaisivat jonkinlaista seksiä yhdessä. Hagrid luultavasti murskaisi hänet. Eihän rakastettua sopinut murskata heti ensimmäisellä kerralla. Mutta Draco. Harry huokaisi raskaasti ja sai jo vihaisia silmäyksiä pikkuiselta professori Lipetitiltä. Hän hymyili anteeksipyytävästi professorille ja jatkoi haaveilemistaan.

Harry asteli päivällisen jälkeen Hagridin luokse. Mökistä tulvi valoa ja Harry koputti oveen. Pian sisältä kuului mutinaa ja sitten askeleita. Töms. Töms. Töms. Harry vaihtoi levottomana jalan painoa toiselle. Sitten Hagrid avasi oven ja hymyili ilahtuneesti partansa takaa.
-Harry! Miten mukavaa. Valitettavasti et voi tulla sisään. Madame Maxime on täällä, Hagrid madalsi ääntään. -Meillä oli juuri hyvin kiintoisa keskustelu. Tule joskus toiste, Hagrid sanoi ja Harry virnisti, luvaten tulla seuraavana päivänä käymään.

Haukotellen Harry kapusi portaita ylöspäin, kohti Rohkelikkotornia. Yhtäkkiä hän törmäsi johonkuhun. Hän olisi varmaankin lentänyt päistikkaa portaita alas ellei se joku olisi napannut häntä hartioista.
-Anteeksi, minä en katsonut eteeni, ääni sanoi. Sitten Harry tunnisti äänen Dracoksi.
-Malfoy? Harry hämmästyi.
-Mitä? Potterko se siinä? Mihinkäs Potter on matkalla? Luvattomilla teilläkö? Draco virnuili, mutta ei päästänyt hänestä otetta. Harrysta tuntui hyvin mukavalta antaa Dracon pidellä itseään, joten hän ei yrittänytkään pyristellä vapaaksi.
-Rohkelikkotorniin. Mihinkäs itse? Harry tuhahti. Draco nauroi.
-Luihuisten torniin tietysti, Draco tokaisi. Lopulta poika hyvin hitaasti päästi hänestä otteen.

Oli jo hyvin myöhä. Harry oli vastikään tullut ulkoa. Hän oli halunnut tuulettaa ajatuksiaan. Onneksi kukaan ei ollut nähnyt häntä. Toivottavasti Dracokaan ei kielisi hänestä kenellekään. Ei varsinkaan professori Kalkarokselle, joka vihasi häntä.
-Mitä sinä vielä siinä seisot? Draco äyskähti.
-Mitä itse seisot? Minä – Harry aloitti. Samassa he kuulivat äänen.
-Kuka siellä? Odottakaas kun saan teidät vintiöt kiinni. Luvattomilla teillä! Uskomatonta, Voron ääni kaikui hiljaisessa portaikossa. Pojat hätääntyivät. Draco tarttui Harrya kädestä.
-Tule. Luihuisten puoli on lähempänä, Draco murahti ja kiskoi hänet nopeasti alemmas. Pian he saapuivatkin Luihuisten torniin. Harry ei ollut koskaan ollut siellä – paitsi kerran toisella luokalla, kun he olivat yrittäneet ratkaista salaisuuksien kammion arvoitusta Ronin ja Hermionen kanssa.

Draco käski Harryn sulkemaan korvansa, ettei kuulisi salasanaa, ja Harry totteli. Hän ei kuullut mitä Draco sanoi, mutta ainakin muotokuva heilahti auki ja he kömpivät sisään. Kaikki olivat jo nukkumassa, joten Luihuisten oleskeluhuone oli tyhjä. Draco piti Harrya yhä kädestä. Hänen ajatuksensa eivät enää kulkeneet selkeästi. Draco oli liian lähellä.
-Älä sitten puhu tästä kenellekään. En tahdo, että kukaan saa kuulla, että autoin Potteria, Draco murahti. Harry nielaisi ja katsoi Dracoa silmiin.
-En tietenkään puhu, Harry mutisi. Sitten Draco päästi hänen kätensä.
-Voro on varmaankin jo mennyt. Reittisi on selvä. Vai haluatko, että tulen saattamaan? Draco naureskeli.
-Ei. Selviän kyllä itse, Harry mutisi ja ryntäsi ulos Luihuisten tornista. Hän pääsi vaivatta Rohkelikkotorniin eikä enää nähnyt Voroa tai tämän kissaa Norriskaa

Seuraavana päivänä Harry käveli ulkona. Taivas oli ihmeen kirkas ja aurinko paistoi lämpimästi.
-No, onkos tullut kesä nyt talven keskelle, Harry mutisi katsellen kirkasta taivasta. Pakkasta oli kuitenkin paljon, joten ei tämä ihan kesältä tuntunut. Harry huokaisi. Miten ihmeessä hän saisi Dracon huomaamaan, että hän piti pojasta paljon. Että hänestä Draco ei enää tuntunut viholliselta. Mutta Draco ajatteli niin. Ajattelisi ehkä aina. Joten oli viisainta lopettaa typerät haaveet ja ajatella järkeviä asioita. Voisin mennä vaikka syömään, Harry mutisi itsekseen ja lähti Suureen saliin.

Siellä olikin jo ruokailu käynnissä. Ruokailun jälkeen oli sitten jälkiruuan vuoro ja Harry söi paljon hyvää piirakkaa. Hän ei kuitenkaan tiennyt mistä se oli tehty eikä ruvennut arvailemaan.
-Draco tuijottaa sinua taas Luihuisten pöydästä, Ron ilmoitti mulkoillen Dracon suuntaan happaman. Harryn sydän alkoi jyskyttää.
-Tuijottaako? Harry kysyi. Ron vilkaisi häntä. Harryn ääni oli ollut niin toiveikas eikä sellainen inhoava kuin ennen.
-Ihan kuin haluaisit sitä, Ron älähti. Harry katsoi ystäväänsä.
-Öh, en tietenkään, Harry mutisi, karahtaen punaiseksi kasvoiltaan. Ron ei ikinä ymmärtäisi häntä. Ainakaan hänelle Harry ei voisi kertoa huolestaan. Mutta kenelle sitten?

Koulupäivän jälkeen Harry istuskeli yksinään pihamaalla ja katseli sinistä taivasta. Yhtäkkiä joku istahti hänen viereensä.
-Minä olen varma, että näin Voldemortin, Draco sanoi. Harry ällistyi.
-Missä? Hän kysyi. Draco näyti aika kalpealta. Ehkä hän oikeasti oli nähnyt velhon.
-Kielletyssä metsässä, Draco sanoi.
-Mennään, Harry ponkaisi seisomaan. Draco tuijotti häntä.
-Mennään minne? tämä kysyi. Harry kiskoi pojan seisomaan.
-No, nappaamaan Voldemort, tietysti, Harry sanoi ja Draco yritti estellä. Harry ei kuitenkaan kuunnellut ja niin he saapuivat Kiellettyyn metsään. Siellä oli hämärää eikä auringon kajo yltänyt tiheiden puiden lomasta.
-Missä täällä sinä näit hänet? Harry kysyi.
-Ei sillä väliä. Hän on varmasti mennyt, Draco mutisi ja kääntyi. Samassa poika jähmettyi.
-Jaiks, Voldemort! Ja pyörtyi Harryn käsivarsille. Harry katsoi pitkää, mustaa olentoa edessään. Tuoko muka Voldemort. Ehei. Ei hänen vihollisensa ollut noin pitkä.
-Hei Harry, Hagrid jyrähti. Harry alkoi nauraa.
-Hagrid! Draco luuli sinua Voldemortiksi, Harry käkätti. Hagrid veti hupun päästään ja virnisti.
-Täällä on niin pahuksen kylmä, että korvat jäätyy. Pyörtyikö Malfoy? Hagrid kysyi hämmentyneenä. Harry ei pystynyt lopettamaan nauruaan, vaan laski Dracon lumihankeen.
-Sinä, hahhah, Voldemort, Harry hekotti. Hagridia puistatti.
-Älä mainitse sitä nimeä! Kammottavaa, kuinka joku voi luulla mua Vol – tai siis tiedät kai keneksi. Pitänee nyt mennä. Hei sitten, Harry. Pärjäile, Hagrid loi paljonpuhuvan katseen Dracoon ja lähti sitten löntystämään metsän halki.

Hyvin pian Draco heräsi. Poika tuijotti typertyneenä ympärilleen.
-Joko Vol- tai siis tiedät kai kuka meni? Dracon ääni vapisi. Harry alkoi taas nauraa ja lysähti lumihankeen.
-Se oli Ha-Hagrid, Harry älähti naurunpyrskähdystensä välistä. Draco punastui harmista.
-Mistä minä olisin voinut tietää, kun en ole sitä velhoa nähnyt, Draco murahti ja hyppäsi samassa pystyyn.
-Älä naura! Pyörryin etkä sinä tehnyt mitään, Draco loikkasi Harryn päälle ja alkoi kutittaa poikaa. Harry kiemurteli naurusta ja sitten he pysähtyivät hengästyneinä tuijottamaan toisiaan. Ennen kuin Harry tajusi mitään, Draco kumartui ja painoi kylmät huulensa Harryn huulille. Harry jähmettyi pojan alla eikä osannut tehdä mitään. Draco suuteli häntä! Draco suuteli häntä ihan oikeasti! Miksei hän tehnyt asialle mitään?
Juuri kun Draco aikoi nousta, Harry tarrasi tätä niskasta ja veti pojan uudelleen lähelleen. He suutelivat nälkäisesti ja Dracon kädet painuivat Harryn paksuihin hiuksiin. Metsä humisi heidän ympärillään ja jossain ulvoi kojootti. He eivät kuitenkaan kuulleet mitään.

Ja sitten, aivan yhtä nopeasti kuin kaikki oli alkanutkin, se päättyi. Draco nousi huohottaen, katsellen kauhuissaan Harrya.
-Minä suutelin Potteria! Voi Luoja, minä suutelin Potteria, Draco hoki kauhuissaan. Harry nousi seisomaan ja astui Dracoa kohden, mutta poika perääntyi.

-Ei kai se ollut niin kamalaa – Harry aloitti.
-EI KAMALAA!? Tottakai se oli kamalaa. Suutelin sinua. Poikaa. Luoja! Jos kerrot tästä kenellekään, teen jotain hirveää sinulle, Draco uhkasi ja tarrasi Harrya paidan etumuksesta. Harryn jalat nousivat ilmaan.
-En kerro. Lupaan sen, Harry sanoi. Draco päästi hänestä irti ja juoksi pois.

Harry lysähti surullisena maahan istumaan. Miksi aina minä? Harry ajatteli harmissaan. Miksi näin kävi aina hänelle? Harry pudisti päätään ja haroi hiuksiaan. Draco oli suudellut häntä ja niin ihanaa suudelmaa hän ei koskaan ollut saanut keneltäkään. Eikö Draco muka ollut tuntenut mitään? Ei sydämen tykytyksiä? Ei mitään? Harry hakkasi nyrkillään maata. Miksi? Miksi Draco ei tajunnut? Vai eikö hän halunnut tajuta? Pelkäsikö poikakin tunteitaan? Oliko tämä epävarma eikä halunnut paljastaa niitä? Jos he kummatkin ajattelivat näin, he eivät ikinä saisi toisiaan.

Harry nousi, puhdisti lumet vaatteistaan ja lähti sitten Tylypahkaan takaisin. Hän oli koko illan maassa eikä halunnut jutella kenenkään kanssa. Ron ihmetteli mikä hänellä oli ja tuli lopulta kysymään.
-Mikä sinua vaivaa? Ron risti kädet rinnalleen. – Olet ollut kummallinen pitkän aikaa.
-Ron, mitä tekisit, jos paras ystäväsi paljastuisikin homoksi? Harry paukautti. Ron nauroi.
-Epäilisin häntä hulluksi. Mutta ei kai ihminen mitään tunteilleen voi. Oletko sinä sitten homo? Ron kysyi. Harry tuijotti Ronia. Eikö Ron ottanut tätä vakavasti?
-Olen, Harry sanoi, hymynhäivekään huulillaan. Ron nielaisi ja perääntyi hiukan.
-Ihan oikeastiko? Oletko sinä kiinnostunut minusta? Minä en ole homo. Minä pidän – Hermionesta, Ron sanoi kiireesti. Harry huokaisi.
-En ole kiinnostunut sinusta, Ron. Vaan – Harry piti pienen tauon. – Vaan Dracosta, Harry mutisi. Ronin silmät olivat poksahtaa hänen päästään.
-Malfoysta? Sinä? Älä naurata! Kerro kaikki, Ron istuutui hänen viereensä. Harry ei pystynyt kuin tuijottamaan ystäväänsä. Noin leppoisastiko Ron suhtautui asiaan?
-Sinä et siis välitä? Että olen homo? Harry varmisti varovasti. Ron huokaisi.
-En, kunhan et haaveile minusta. Minä oikeasti pidän Hermionesta, Ron hymyili ja Harry nyökkäsi. Niinpä hän kertoi kaiken mitä oli lähipäivinä ajatellut ja mitä Kielletyssä metsässä oli tapahtunut.

Seuraavana päivänä viimeinen tunti oli ennustusta. Sibylla Punurmio päätti, että he kaikki lähtisivät Tähtitorniin katsomaan tähtiä. He opiskelivat ensin hiukan ennustamisen jaloja taitoja ja sitten kun ensimmäiset tähdet alkoivat näkyvillä, he lähtivät Tähtitorniin.
-Ostin uuden kaukoputkenkin, Punurmio hehkutti ja niinpä Luihuiset ja Rohkelikot seurasivat professoria Tähtitorniin. Siellä oli huikeat näkymät ja tytöt huokailivat ihastuksesta ja halusivat kilvan katsoa tähtiä.
-Siitä suudelmasta, Draco veti Harryn sivuun tornin hämärään. Harry nielaisi ja katsoi Dracoa.
-Etkö sinä muka tuntenut mitään? Harry kysyi. Draco huokaisi ja oli hetken hiljaa.
-Tottakai tunsin, mutta en vain voi näyttää muille, että pidän pojista. Isä ei koskaan ottaisi minua luokseen asumaan, jos paljastuisin homoksi ja muut Luihuiset taas, Draco huokaisi ja katsoi Harrya.
-Mutta voisimme olla suhteessa salaa. Tapaisimme yöllä ja tällain, Draco sanoi. Harry pudisti päätään synkästi.
-Ei. Se ei tuntuisi kivalta. Eikä oikealta. Ron otti asian hyvin. Kerroin hänelle. Joten miksi muutkaan eivät ottaisi? Harry ihmetteli. Draco kauhistui.
-Kerroit Weasleylle? Sinähän lupasit! Draco parahti.
-Mutta asia huoletti minua. Eikä Ron kerro kenellekään. Miksemme voisi paljastaa muille suhdettamme? Ei se olisi niin väärin, Harry pyysi ja Draco mietti hetken.
-Hyvä on. Minä puhun hiukan Luihuisille ja varotan heitä, Draco sipaisi hänen kättään ja Harry hymyili onnellisena. Vihdoin Draco tuli järkiinsä.

Illalla he tapasivat toisensa poikien vessassa. Voro ei epäilisi mitään, jos löytäisi heidät vessasta. Harry ja Draco olivat koko päivän pitäneet näppinsä erossa toisiaan ja kun he pääsivät vessan hiljaisuuteen, he suutelivat kiihkeästi toisiaan. Harryn selkä osui johonkin kovaan.
-Auts, mikä se on? Harry tunnusteli takaansa.
-Kylpyamme! Draco naurahti ja hamuili huulillaan Harryn kaulaa. Harry voihkaisi.
-Mitä se täällä tekee? Harry kysyi. Draco kohautti harteitaan.
-En tiedä, enkä välitä? Eikö meillä ole nyt parempaakin tekemistä? Draco murahti ja kiskoi yöpaidan Harryn päältä pois. Varmuuden vuoksi he lukitsivat itsensä erääseen vessankoppiin, jotta kukaan ei näkisi heitä.
-Tunnut ihanalta, Harry voihkaisi ja kosketteli Dracoa joka puolelta. Draco oli hyvin kiihottunut, Harry tunsi jotain kovaa reittään vasten. Dracokaan ei enää ollut mikään pikkupoika. Ehei. Tästä oli kehkeytymässä kunnon mies.
-Älä vain lopeta, Draco mutisi Harryn huuliaan vasten.

Yhtäkkiä Draco katsoi häntä ja virnisti.
-Ou jeah, nyt mä sen keksin! poika henkäisi. Harry rypisti kulmiaan.
-Keksit minkä?
-Olen miettinyt koko päivän, kuinka kertoisin muille Luihuisille meistä. Ja nyt keksin sen. Ehkä he eivät ala inhota minua niin paljoa, Draco huokaisi. Hän ei kuitenkaan suostunut kertomaan Harrylle suunnitelmaansa, joten Harry keskittyi paljon tärkeämpään asiaan – Dracon tyydyttämiseen.

-Huomenna koko koulu tietää meistä, Draco hymyili ja kiskoi vaatteita päälleen. Harry hymähti.
-Sehän on hienoa. Tapaammeko huomennakin täällä? Harry kysyi ja Draco nyökkäsi.
-Tottakai. Tahdon tutustua joka kohtaasi paremmin, Draco suuteli Harryn huulia. Sitten he erosivat ja kumpikin meni omaan tupaansa. Odottamaan mitä huominen toisi tullessaan. Tällä kertaa Harry nukkui paljo paremmin kuin pitkiin aikoihin. Dracon suudelmat huulillaan ja kädet vartalollaan.

The End