Genre: Slash

Paring: Harry/Draco

Rating: PG-13 tai hiukan yli

Summary: Rohkelikot ja Luihuiset joutuvat matkustamaan keskenään St. Charlesin leirintäalueelle, pitämään hauskaa ja rentoutumaan raskaan vuoden jälkeen. Mutta miten he voivat nauttia lomasta toistensa seurassa? Yllättäen heidät jaetaan pareiksi ja käsketään suunnistamaan. Harrylla on kummallisia tuntemuksia Dracoa kohtaan eivätkä Draconkaan ajatukset aivan kylmiä ole …

A/N: Tämä ficci syntyi, kun eräs tyyppi sivuillani, ehdotti tämän tapaista tarinaa. Niinpä päätin kyhäillä semmoisen. Saa nyt nähdä mitä tästä tulee … Palautetta taas toivoisin J Ai niin, St. Charles on oma keksimäni paikka jälleen kerran :D

***

Satoi kaamalla. Taivas oli mustanharmaa ja lätäköitä oli kertynyt sinne tänne, kun kuudesluokkalaiset Rohkelikot ja Luihuiset astelivat eteenpäin soraisalla tiellä, määränpäänä St. Charlesin leirintäalue. Se oli melko suosittu matkailukohde, ranta löytyi läheltä ja metsikkö, missä saattoi pitää hauskaa. Siellä oli kuitenkin paljon jästejä, joten kaikenlainen taikasauvan heilutteli oli ankarasti kiellettyä.

Harry Potter ja hänen paras ystävänsä Ronald Weasley astelivat joukon kärjessä. Hermione oli syventynyt juttelemaan Lavender Brownin kanssa, mutta pojat eivät jaksaneet keskittyä siihen, mistä he juttelivat. Draco Malfoy luihuisjengeineen asteli heidän edellään ja pojat nauroivat jollekin Dracon sutkautukselle.

Harryn ajatukset kiertelivät lähestyvässä leirissä. Heidän oli tarkoitus pystyttää telttoja leirintäalueelle ja siirtyä hieman syrjemmälle muista matkaajista, jotka olivat pysähtyneet lepäämään ja keräämään voimia ennen kuin jatkaisivat matkaansa.

McGarmiwa ja Kalkaros johtivat leiriä ja astelivat kaikkien edellä, yrittäen keskustella järkevästi. Luihuiset ja Rohkelikot olivat kauan vihanneet toisiaan eikä Harry voinut ymmärtää, mitä varten heidän piti tänne lähteä keskenään. Eiväthän he muuta tekisi kuin tappelisi.

Harry päätti pystyttää telttansa mahdollisimman kauaksi Draco Malfoysta, jottei hänen tarvitsisi kuunnella solvauksia pojan suunnalta. Tällä kertaa hän ei jaksaisi yhtäkään ilkeää sanaa.

McGarmiwa pysäytti joukkonsa leirintäalueen laitamilla.

”Me jäämme tähän”, McGarmiwa päätti. Draco kumppaneineen istahti nurmikolle. ”Me ei tehdä nyt yhtään mitään, vaan huilitaan”, Draco kuulutti kovaan ääneen. McGarmiwa katsoi häntä paheksuvasti, mutta ei sanonut mitään. Kaikki muutkin istahtivat nurmelle lepäämään eivätkä aikoneet muutamaan tuntiin pystyttää yhtäkään telttaa.

***

”Kohta on ilta, ja minusta olisi hienoa, jos teillä olisi jonkinlaiset nukkumapaikat”, McGarmiwa totesi parin tunnin kuluttua, kun kaikki vieläkin vain laiskottelivat. Kalkaros ja McGarmwa olivat jo pystyttäneet omat telttansa ja katselivat nyt heitä ankarina. Mutinaa kuului joka puolelta, mutta kaikki nousivat pikku hiljaa ja alkoivat pystyttää telttojaan.

Harry katseli, miten Draco sähelsi oman telttansa kanssa ja kirosi välillä, kun teltta romahti kasaan. Harry kätki hymyn ja asteli Dracoa ja Dracon telttaa kohti. Hän oli jo pystyttänyt oman telttansa. Kerran hän oli ollut Dursleyden kanssa telttailemassa eivätkä Dursleyt olleet suostuneet auttamaan häntä teltan pystytyksessä, vaan hänen oli tehtävä kaikki itse – kuinkas muuten?

”Tarvitsetko apua?” Harry kysyi suloisesti. Dracon pää nytkähti ylöspäin ja koleanharmaat silmät salamoiden poika murahti: ”En kaipaa apua sinulta, arpinaama.” Crabbe ja Goyle tirskahtelivat kuin teinitytöt ja Harry kohautti harteitaan, katsoen huvittuneena, kuinka teltta jälleen valahti kasaan. Draco manasi raskaasti, potkaisi telttaansa ja lysähti maahan makaamaan. ”Ole hyvä vain. Pystytä se minun puolestani”, Draco sanoi sitten, virnistäen. Harry mietti hetken, pitäisikö hänen suostua Dracon orjaksi, mutta alkoi sitten pystyttää telttaa. Ron katseli häntä kauhuissaan ja asteli heidän luokseen. ”Harry, mitä sinä teet?” Ron kysyi. ”Kas, Weasley! Tuo sinun telttasi näyttää siltä kuin se valahtaisi kohta kasaan. Ehkä sinun pitäisi mennä oman telttasi kimppuun. Teillä ei nähtävästi ole ollut varaa telttailla”, Draco sanoi halveksivasti. Ronin kasvot alkoivat punoittaa. ”Anna Ronin olla”, Harry lopetti teltan kokoamisen ja se valahti kasaan – jälleen.

”Nyt riitti!” Draco kömpi vimmoissaan seisomaan, kaivoi taikasauvan taskustaan ja lausui: ”Kokoamus!”. Teltta oli hetkessä pystyssä. ”Ei noin saa tehdä!” Ron ulvaisi. Draco tuhahti ja mulkaisi häneen. ”Kuka kieltää?” Draco halusi tietää. Ron aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla, tuhahti sitten ja marssi oman telttansa luokse. McGarmiwa ei ollut nähnyt tapausta, mutta Kalkaros oli. Mies ei kuitenkaan tehnyt elettäkään, jotta olisi tullut poistamaan Luihuisilta pisteitä huijaamisesta.

Harry jätti Dracon hekottelemaan heille ja seurasi Ronia tämän teltalle. Yhdessä he kokosivat sen. Hermione oli koonnut jo omansa ja istuskeli nyt lukemassa erittäin paksua kirjaa, jonka oli ottanut mukaansa, jos aika kävisi pitkäksi. ”Jätä se kirja. Lähdetään tutkimaan paikkoja”, Ron kiskoi Hermionea pystyyn. ”Me eksymme, jos me lähdemme jonnekin kolmistaan”, Hermione vastusteli. Ron virnisti. ”Älä pelkää. Minä pidän möröt loitolla. Mennään uimarannalle. Minä tahdon kokeilla, onko vesi kylmää”, Ron pyysi. Niin he päättivät tehdä.

***

Yöllä Harry ei saanut unta vaan vääntelehti levottomana valveilla. Lopulta hän päätti mennä haukkaamaan raitista ilmaa ja kömpi ulos teltasta. Hän asteli hiukan kauemmaksi, puiden juurelle ja lysähti sitten hiukan kostealle nurmelle makaamaan ja katselemaan upeaa, kirkasta tähtitaivasta. Samassa joku istahti hänen viereensä.

”Mitä sinä täällä teet, Potter?” Draco tivasi. ”Ihailen tähtiä”, Harry mutisi. Draco oli hetken hiljaa. ”Mikset nuku Weasleyn kanssa samassa teltassa? Etkö sinä kestä häntä?” Draco kysyi vinosti. Harry kohottautui kyynerpäidensä varaan ja katsoi häntä vihaisesti. ”Ei minun tarvinnut, koska Ronilla oli oma teltta. Muuten olisimme nukkuneetkin samassa. Ja mitä sinä siitä välität, mitä me teemme?” Harry ärähti. Draco virnisti. ”En välitäkään”, Draco huitaisi kädellään ilmaa. Harry katseli häntä hetken. Draco oli ilman paitaa, hänelle oli kehittynyt jonkin verran lihaksia viimeisten vuosien aikana. Heillä oli enää vuosi jäljellä Tylypahkassa, sitten kaikki lähtisivät omille teilleen.

Draco näytti ihmeen hyvältä ilman paitaa. Pojan platinanvaaleat hiukset olivat hiukan sekaisin, ehkä poika oli kieriskellyt sängyssään, unta saamatta. Koleanharmaat silmät tarkastelivat häntä ilkkuen. ”Miltä minä näytän?” Draco kysäisi sitten. Harry punastui rajusti ja kiitti onneaan, että oli pimeää. Draco olisi nauranut hänelle, jos olisi nähnyt hänen punastelevan. ”Ihmiseltä”, Harry mutisi. ”Todellako? Olen imarreltu”, Draco painoi käden sydämelleen. Harry mulkaisi häneen. ”Voisitko jättää minut rauhaan?” Harry kysyi. ”En. Miksi minun pitäisi? Minä olin täällä ennen sinua”, Draco sanoi sitten. ”Etkä ollut. Minä en nähnyt sinua. Sinä valehtelet”, Harry ärähti.

”Anna olla jo, Potter”, Draco huoahti ja asettui makaamaan nurmikolle, Harryn viereen. Harry hiljeni tyrmistyneenä, katsoen, kuinka Draco rennosti sulki silmänsä, asetti kädet päänsä alle ja teeskenteli nukkuvaa. Harry nimittäin tiesi, ettei poika nukkunut oikeasti.

”Minä lähden nyt”, Harry nousi. Draco ynähti. ”Kauniita unia, Potter”, Draco virnisti, avaamatta silmiään. Harry huoahti. ”Just joo”, hän mutisi ja palasi omaan telttaansa.

***

Seuraava päivä oli helteinen. Aurinko paahtoi heidän yläpuoleltaan ja ilma väreili. McGarmiwa heilutteli edessään viuhkaa, samalla kun puhui. ”Kun kaikki ovat syöneet, voitte mennä vaikka uimaan ja pitämään hauskaa. Tulette sitten tänne kahden tunnin kuluttua. Me keksimme Severuksen kanssa jotain ohjelmaa”, McGarmiwa sanoi.

”Upeaa. Uimaan!” Ron hengähti riemuissaan. Kaikki vaihtoivat uimapuvut teltoissa ja niin Rohkelikot ja Luihuiset lähtivät rannalle, hiukan eri ryhmissä tosin. He kyräilivät toisiaan eikä kukaan ollut halukas viettämään aikaansa toistensa seurassa.

”Mitähän ohjelmaa he keksivät?” Hermione pohti, kun he menivät rantaan. Hiekka oli kuumaa ja poltti jalkoja. Harry asteli silti paljain varpain hiekalla ja istahti sitten puun varjoon Ronin ja Hermionen kanssa. ”Toivottavasti ei mitään kyykkyhyppelyjä”, Ron sanoi kärsivällä äänellä. ”Tuskin”, Hermione sanoi huvittuneesti ja asettui hiekalle makaamaan.

Harry kuunteli ystäviensä jutustelua vain puolella korvalla, sillä hänen katseensa oli lukkiutunut Dracoon, joka seisoskeli näyttävästi laiturilla, valmiina hyppäämään veteen. Crabbe ja Goyle istuivat laiturin reunalla ja kannustivat Dracoa hyppäämään. Dracolla oli hyvä kroppa, Harryn olisi tehnyt mielensä liu’uttaa käsiään pitkin Dracon rintaa ja tuntea pojan vaalea iho käsiensä alla. Hän olisi halunnut upottaa sormensa pojan platinanvaaleisiin hiuksiin ja katsella tätä tämän silmiin.

”Harry!” Ron tökkäsi poikaa närkästyneenä. Harry hätkähti. ”Mitä?” ”Haetaan jäätelöt”, Ron pyysi ja osoitti erästä kojua, missä myytiin jäätelöitä. Siellä oli pitkä jono. ”Okei”, Harry nousi ja niin kolmikko asteli kojulle.

***

Kolmikko saapui takaisin rantaan, jäätelöitään nuoleskellen, kun Draco päätti vihdoin hypätä veteen. Crabbe ja Goyle puhkesivat taputtamaan ja Draco nousi pintaan, hiuksiaan haroen ja virnisti. Harry ei voinut muuta kuin tuijottaa. Pisarat kimaltelivat pojan vartalolla, kun tämä nousi tikkaita pitkin takaisin laiturille. Harry saattoi nähdä pisarat tänne asti.

”Harry. Mikä sinua vaivaa?” Ron ihmetteli, kun Harry vain tuijotti. ”Öö .. Yritän kirota Dracon katseellani”, Harry älähti. Ron irvisti. ”Sinä olet tänään ihan kummallinen”, Ron katsoi ystäväänsä päätään pudistellen. Harry kohautti vaivautuneena olkiaan ja päätti unohtaa Dracon. Hänen lomansa menisi piloille, jos hänen ajatuksissaan pyörisi vain Draco Malfoy ja platinanvaalea tukka.

”Kalkaros viittoo tuolla hullun lailla. Ehkä meidän pitäisi mennä sinne”, Hermione vilkaisi heidän leirintäpaikkaa kohti. Harry nousi saman tien ja niin tekivät Hermione ja Ronkin. He lähtivät kävelemään Kalkarosta kohti. Draco, Crabbe, Goyle ja kaikki muutkin seurasivat heitä.

”Menihän se sana perille”, Kalkaros katsoi heitä happamana. ”Nyt sitten tehdään muutakin kun vain makoillaan ”, Kalkaros virnisti. Hermione ja Ron vilkaisivat toisiaan. Ja mitähän se jokin olisi? ”Te alatte nyt suunnistamaan lähimetsässä ja leirintäalueen ympäristössä”, Kalkaros kertoi sitten. ”Eikä!” ”Ei me osata suunnistaa!” valituksia kuului joka suunnalta. Kalkaroksen virne hyytyi. ”Älkää valittako. Me olemme päättäneet näin McGarmiwan kanssa. No, niin … Me olemme valinneet paritkin. Nyt, kun tämä on retki, missä Luihuisten ja Rohkelikkojen välisiä suhteita yritetään parantaa, päätimme, että me valitsemme teille parit toisesta tuvasta. Odottakaapas hetkinen”, Kalkaros kaivoi listan taskustaan ja silmäili sitä sitten hetken aikaa.

”Jaahas. Heti, kun sanon parinne, teidän täytyy mennä kyseisen henkilön luokse heti paikalla”, Kalkaros selitti. ”Granger ja Bullstrode, Potter ja Malfoy”, Kalkaros aloitti. Harry vilkaisi nopeasti Dracon suuntaan, joka tuijotti häntä. Sitten Draco lähti tulemaan häntä kohti, laiska virne kasvoillaan. Harryn sydämessä sykähti oudosti. ”… Weasley ja Crabbe … ”, Kalkaros jatkoi listaansa, kunnes kaikki olivat löytäneet parit itselleen. ”Nyt jokainen pari saa kartan tältä alueelta. Kauemmaksi teidän ei tarvitse lähteä, pyöritte tässä ympäristössä”, Kalkaros selitti. McGarmiwa jakoi kaikille kartat ja palasi sitten seisomaan virallisesti Kalkaroksen viereen. Harry huomasi vilkuilut, joita professori heitti Kalkaroksen suuntaan. Tämä taisi olla hiukan ihastunut …

”Ensimmäinen pari, joka lähtee on Potter ja Malfoy”, Kalkaros sanoi, silmäillen heitä häijysti. Harry tiesi, että mies oli tahallaan pistänyt heidät pariksi, jotta he voisivat selvitellä välejään. ”Te näette kolme rastia kartalla. Yritätte selvittää missä ne sijaitsevat. Kaikki tulevat takaisin viimeistään kahden tunnin kuluttua. Jos teitä ei kuulu, hälytämme etsintäpartion”, Kalkaros sanoi.

Draco ja Harry lähtivät matkaan. He kulkivat hiukan kaukana toisistaan, katsellen vaivihkaa toisiaan. Kumpikaan ei puhua pukahtanut. Harry yritti silmäillä karttaa. Heidän ensimmäinen rasti sijaitsi metsän keskellä, jonkinlaisen kiven luona. ”No, Potter. Osaatko sinä lukea sitä karttaa?” Draco kysyi kärsimättömästi. ”Osaan. Ensimmäinen rasti on kivellä”, Harry sanoi. Draco huokaisi. ”Mutta missä kivellä? Tämä on metsä, näetkös. Täällä on satoja kiviä”, Draco viisasteli. Harry mulkaisi häntä kohti ja Draco väläytti yhden hurmaavimmista hymyistään. Harryn sydän alkoi taas hakata vimmatusti.

***

He jatkoivat kivien yli pomppimista. Aurinko paahtoi kuumasti ja hiki virtasi pitkin Harryn selkää. Hän vannoi sen kuitenkin johtuvan auringosta eikä kuumista tunteistaan Dracoa kohtaan. Poika käveli hänen edellään, itsekseen vihellellen. ”Malfoy, pysähdy nyt hetkeksi”, Harry äyskähti. Draco pysähtyi ja kääntyi katsomaan häntä. ”Väsyttääkö meidän Mahtavaa Pikku Potteria?” Draco ilveili. Harry muljautti silmiään hänen suuntaansa, mutta laski sitten katseensa maahan. ”Minä vain tutkin karttaa. Taidamme olla ihan väärällä polulla”, Harry sanoi synkästi.

”Mutta sinä itse väitit, että meidän pitäisi kulkea tästä”, Draco sanoi. Harry kohautti harteitaan. ”Mikset itse katso karttaa ja kerro minne pitää mennä?” Harry tivasi. Draco tempaisi kartan hänen kädestään. ”Hyvä on”, Draco alkoi katsoa karttaa, rypisteli kulmiaan ja mutisi itsekseen. ”No?” Harry hoputti. ”Minä keskityn”, Draco sihahti hampaidensa välistä. Harry virnisti itsekseen. Draco oli yhtä pihalla kuin hänkin.

Yhtäkkiä jotain suurta ja tummaa vilahti puiden lomassa. Harryn pää käännähti siihen suuntaan ja kohtasi vaaralliset, tummat silmät. ”Draco, älä katso taaksesi, mutta luulen, että siellä on karhu”, Harry unohti puhutella poikaa sukunimellä. Draco jäykistyi ja tuijotti häntä. ”Karhu? Pilailetko sinä?” Draco tivasi. ”En. Miksi pilailisin?” Harry ihmetteli. Draco veti syvään henkeä ja vilkaisi vaivihkaa taakseen. Karhu siellä todella oli. Nuuskimassa paikkoja ja tuijottamassa heitä.

”Kun sanon hep, kiipeämme tuolle suurelle kivelle”, Harry sanoi. Draco tuhahti. ”Emme ikinä pääse sinne”, Draco väitti. Harry käski hänen olla hiljaa ja Draco hiljeni kerrankin. ”Hep!” Harry huudahti. He pinkaisivat kiveä kohti, mutta niin teki karhukin. Töminä kuului lähempää. Harry huohotti kavutessaan kivelle. Hän oli siellä ensimmäisenä ja tarttui sitten Dracoa kädestä, kiskaisten tämän nopeasti kivelle istumaan, juuri, kun karhun valtavat leuat meinasivat napata Dracon jalasta kiinni.

”Se oli täpärällä”, Draco henkäisi, pidellen kiinni Harrysta. Harry nautti olostaan. Draco oli ihanan lähellä häntä, pojan vartalo oli kiinni hänen vartalossaan ja poika oli kietonut kätensä ehkä huomaamatta hänen hartioidensa ympärille. ”Osaavatko karhut kiivetä?” Draco kysyi katsellen, miten karhu aseli alhaalla edestakaisin, tähyillen ylöspäin. ”Kyllä ne osaavat ainakin puuhun kiivetä. Kivistä en tiedä”, Harry kohautti harteitaan. ”Harmi, kun et osaa puhua karhukieltä”, Draco mutisi. Harry kätki hymynsä. Todellakin harmillista.

Tunnin kuluttua

”Kuinka kauan meidän pitää istua täällä?” Draco kysyi kärsivästi. ”Niin kauan, kunnes karhu kyllästyy odottamaan, että tipahdamme täältä”, Harry vastasi. Hänen jäsenensä alkoivat puutua, mutta hän ei uskaltanut liikahtaakaan. Muuten olisi saattanut tipauttaa heidät molemmat. ”Loistavaa. Kaikki luulevat, että emme löytäneet yhtäkään rastia”, Draco huokaisi. ”Mutta emmehän me löytäneetkään”, Harry huomautti. Draco mulkaisi häneen ja katsoi sitten karhua. ”Hus, mene pois”, Draco alkoi maanitella. Karhu katsoi heitä moittivasti ja lysähti sitten pehvalleen istumana. ”Katso nyt, mitä sait aikaan”, Harry valitti.

”Minäkö?” Draco kiukustui. ”Sinä! Jos et olisi alkanut hussitella, karhu ei istuisi nyt tuossa”, Harry kivahti. ”Älä viitsi”, Draco ärähti. He mulkoilivat toisiaan. ”Missä se sinun sauvasi on, jolla pystytit telttasi?” Harry kysyi sitten. Draco tuijotti häntä, kaivoi sitten takkinsa taskuja ja veti sauvan esille. He tuijottivat toisiaan. ”Mikset heti kysynyt?” Draco huoahti. Hän kääntyi karhua kohti ja osoitti karhupoloista sauvalla. Lausuttuaan jonkun Harrylle oudon loitsun, karhu murahti ja lähti löntystämään metsään, häntä koipien välissä.

”Minä voitin sen!” Draco henkäisi ja halasi Harrya. Lämmin tunne syöksähti läpi Harryn ruumiin, kun he halasivat toisiaan. Draco katsoi outo ilme kasvoillaan Harrya, jonka kasvot liekehtivät. Sitten, aivan yllättäen, Draco suuteli häntä. Harryn sydänparka oli pysähtyä. Hän tajusi vain hämärästi vastaavansa pojan kiihkeään suudelmaan. Draco puristi hänet vartaloaan vasten. Harry ei ollut keneltäkään saanut yhtä kiihkeää ja intohimoista suudelmaa, joka oli täynnä tunnetta.

”Mitä äsken tapahtui?” Harry kysyi hiukan sekavasti. Draco virnisti eikä vieläkään päästänyt häntä. ”Suutelin sinua”, Draco vastasi. Harry nielaisi palan kurkustaan. ”Tajusin sen. Miksi?” Harry kysyi. Draco veti syvään henkeä. ”En tiedä. Tiedän vain, että minun sisälläni tapahtuu jotain hyvin kummallista. Jotain mitä en oikein osaa selittää”, Draco huokaisi.

Harry oli hetken hiljaa. ”Oletko sinä kiinnostunut minusta?” Harry kummasteli. Dracoa näytti pelottavan pelkkä ajatuskin. ”En ole varma”, Draco tunnusti ja laskeutui alas kiveltä. Harry jäi hetkeksi miettimään Dracon sanoja. Miksi Draco olisi kiinnostunut hänestä? Harrysta, jota oli aina vihannut sydämensä pohjasta?

”Tuletko sinä ennen kuin Kalkaros hälyttää etsintäpartion?” Draco kysyi. ”Totta kai”, Harry vastasi ja kapusi alas kiveltä. He katsoivat hetken toisiaan. ”Ei puhuta muille tästä mitään”, Draco pyysi. Harry pudisti hitaasti päätään ja he palasivat leiriin.

***

”Missä te viivyitte?” Kalkaros tivasi, kun he saapuivat viisi minuuttia myöhässä leiriin. ”Karhu saartoi meidät kivelle”, Harry kertoi. Kalkaros puhahti. ”Aivan varmasti. No, montako rastia löysitte?” Kalkaros kysyi sitten. ”Öö … Ei yhtäkään. Minähän sanoin, karhu saartoi meidät kivelle”, Harry toisti. Kalkaros haroi hiuksiaan. ”Älä puhu potaskaa. Onko asia näin, Malfoy?” Kalkaros kysyi, siirtäen kylmien silmiensä katseen Dracoon, joka nyökkäsi vakavana. ”Se oli syödä meidät”, Draco sanoi. Kalkaroksen sieraimet värähtelivät. ”Vai niin. Miten pääsitte alas kiveltä?” Kalkaros uteli. ”Minulla oli taikasauva. Käytin sitä”, Draco heilautti sauvaansa. ”Hmm … ”, Kalkaros mutisi itsekseen ja palasi McGarmiwan luokse, ilmeisesti kertoen heidän selityksensä naiselle.

”Onkohan McGarmiwan ja Kalkaroksen välillä jotakin?” Harry pohti. ”En tiedä. Eikä kiinnosta”, Draco vilkaisi häneen ja palasi nopeasti ystäviensä luokse, jotta nämä eivät ihmettelisi, miksi hän vietti aikaansa Potterin pojan kanssa.

Harry huokaisi syvään ja etsi Ronin ja Hermionen käsiinsä. Draco oli kummallinen. Toisella hetkellä suuteli häntä ja puhui hempeitä. Toisella hetkellä tämä oli taas oma, kova itsensä. Saisiko Harry koskaan tietää, mitä Draco todella tunsi häntä kohtaan?

Loppu