Tässä olisi taas jonkinlainen haaste, jonka antaja on Granger90, kiitokset siis hänelle :D Sain haasteen Finfanfunissa
Paring: Hermione/Ron
Rating: saat itte päättää, mikä nyt sitten on PG-13

Pakolliset sanat, joita saa taivutella

idiootti
Voldemort
unkarilainen sarvipyrstö
Draco Malfoy
hämähäkki
Tylyaho

Pakolliset lauseet:

"Senkin saastainen kuraverinen!"
"Suojele minua!"
"Näytät enemmän siltä kuin tuolta"
"Oletko vähän pimahtanut?"

Sanat, joita ei saa mainita missään muodossa:

Harry Potter (wirn!)
Tylypahka
Viistokuja
suklaasammakko
kaunis
rakkaus

 

Genre: Romance

Summary: Kuudes vuosi on menossa, ja lähenee loppuaan. Kuudes luokkalaiset Luihuiset ja Rohkelikot lähtevät Kalkaroksen ja McGarmiwan johdolla telttaretkelle Riukujärvelle. Harry on jäänyt linnaan sairastelemaan. Järvellä tapahtuukin sitten yhtä sun toista …

Aurinko porotti kuumasti kirkkaansiniseltä taivaalta, kun viitisentoista oppilasta leiriytyi Riukujärven rantaan. Hermione Granger pystytti telttaa ensimmäistä kertaa elämässään, vaikka olikin jästiperheestä. Hän ei ollut koskaan ollut innokas ulkoilmaihminen, vaan viihtyi pikemminkin sisällä kirjojen ääressä. Hän pyyhkäisi ruskeat hiuskiehkurat ärsyyntyneenä pois hehkuvilta kasvoiltaan, sillä häntä kismitti se, että hän ensimmäistä kertaa elämässään epäonnistui jossakin.

-Tarvitsetko apua? Ron Weasley ilmestyi hänen luokseen silmät kirkkaina ja suu hymyssä. Poika näytti ruskettuneelta, vaikka oli vasta alkukesä. Hänen lihaksikkaat käsivartensa olivat paljaina hiattoman kesäpaidan takia, ja Hermione yritti kovasti olla vilkuilematta miten lihaksikas Ronista oli vuodessa tullut. Hänellä oli kädessään pussillinen Bertie Bottin joka maun rakeita, jotka hän oli ostanut viime viikolla Tylyahosta, ja säilyttänyt niitä tätä retkeä varten.

-En tarvitse apua, kyllä minä selviän, Hermione tiuskaisi. Ron kohautti olkiaan ja katsoi kuinka teltta valahti kasaan. Hermione polkaisi turhautuneena jalkaansa ja Ron virnisti.

-Luulenpa, ettet selviä. Minä autan sinua, Ron laittoi pussin taskuunsa ja alkoi Hermionen vastustuksista huolimatta pystyttää telttaa. Hermione ei voinut ymmärtää mistä Ron oli oppinut teltan pystyttämisen taidon, vaikkei tiennytkään melkein mitään jästeistä.

-Kiitos, Hermione mutisi posket punoittaen. Hän kömpi telttaansa sanomatta enää sanaakaan. Ron katseli tytön ryömimistä suuaukosta sisään, kohautti sitten olkiaan ja asteli oman telttansa luokse. Hän istahti rantahietikolle ja katseli kuinka Luihuiset olivat majoittuneet kauaksi Rohkelikoista. Hän ei oikein ymmärtänyt tätä Kalkaroksen ja McGarmiwan ideaa, parantaa muka heidän välejään lähtemällä retkelle yhdessä. Miten se muka mitään muuttaisi? He olivat jo kuudennella luokalla ja viimeinen vuosi alkaisi kohta. Luihuiset ja Rohkelikot vihaisivat toisiaan aina, ei se mitään muuttaisi.

Hänestä oli hupaisaa seurata, kuinka Draco Malfoy yritti taistella oman telttansa kanssa ja äyskähteli sitten jotain Crabbelle ja Goylelle. Nämä olivat kuitenkin niin tyhmiä, etteivät osanneet tehdä oikein mitään. Tuijottivat vain kauhuissaan myttyä heidän jalkojensa juuressa, jolloin Kalkaros lopulta syvään huokaisten auttoi kaikkia kolmea telttojen pystyttämisessä.

Järvi välkehti kristallinkirkkaana heidän edessään ja houkutteli uimaan. Ron katseli kuinka Parvati Patil ja Lavender Brown kirmasivat kirkuen veteen. Se oli ilmeisesti näin alkukesästä kylmää, joten Ron päätti ainakin toistaiseksi pysytellä kuivalla maalla.

-Hermione, tule ulos sieltä, Ron asteli takaisin tytön teltan luokse. Kohta Hermionen pää pilkisti ulos teltan suuaukosta ja ruskeat silmät katsoivat häntä kysyvästi.

-Oliko sinulla jotain asiaa? Hermione kysyi rauhallisesti. Ron huokaisi.

-Et voi kökötellä siellä suojassa kaiken aikaa. Tarvitset aurinkoa ja raitista ilmaa. Unohda ne kirjat ja tule pelaamaan minun kanssani räjähtävää näpäystä, Ron maanitteli. Hermione näytti punnitsevan vastausta pitkään, kunnes lopulta nyökkäsi ja kömpi ulos teltasta. Hän oli vaihtanut ylleen keltaiset shortsit ja samanvärisen topin. Ron vilkuili hänen hoikkia sääriään.

-Tuo asu sopii sinulle, Ron tokaisi ja Hermione hymyili ensimmäistä kertaa koko matkan aikana.

Ron oli iloinen, että oli saanut Hermionen ajatukset käännytettyä muualle kuin tähän kammottavaan paikkaan. He menivät Ronin teltan luokse, jäivät ulkopuolelle ja alkoivat pelata räjähtävää näpäystä, ja pian mukaan littyivät Seamus Finnigan ja Neville Longbottom.

Vihdoin McGarmiwa kutsui kaikki syömään makkaraa ja juomaan limsaa. Opettajat olivat sytyttäneet nuotion ja niinpä he kaikki istuskelivat lämpimän tulen äärellä, kun aurinko alkoi painua mailleen ja värjäsi taivaanrannan hehkuvan punaiseksi. Hermione istuskeli Ronin vieressä ja tuijotti lumoutuneena auringonlaskua.

-Harmi, kun kukaan ei ottanut mukaan kitaraa, Lavender huokaisi. McGarmiwa hymyili arvoituksellisesti.

-Mihin me kitaraa tarvitsemme, kun me osaamme taikoa? Niinpä McGarmiwa kaivoi repustaan taikasauvansa, heilautti kättään ja mutisi hiljaa. Siinä samassa Hermione kuuli hentoa säveltä, aivan kuin se olisi tullut jostain hyvin kaukaan. Nuoret katsoivat toisiaan ja alkoivat laulaa ensimmäisiä tuttuja sävelmiä, jotka putkahtivat heidän mieleensä. Draco, Crabbe ja Goyle pitivät sitä kuitenkin liian lapsellisina ja pysyivät itsepäisesti vaiti.

Vihdoin oli aika mennä nukkumaan. Kalkaros sammutti nuotion yhdellä taikasauvan heilautuksella ja niin jokainen meni omaan telttaansa. Hermione ei kuitenkaan vielä saanut unta. Hän luki juttua Unkarilaisesta sarvipyrstöstä ja kuunteli kuinka jossain kaukana huhuili pöllö ja laineet liplattivat rannalla lojuvia kiviä vasten. Taskulampun hempeä valo loisti ja antoi hänelle hiukan valoa. Ulkona oli jo sysipimeää. Lopulta Hermione kyllästyi lukemiseen ja haukotellen hän sulki lampun ja kävi nukkumaan.

Aurinko jaksoi paistaa vielä seuraavanakin päivänä. McGarmiwa ja Kalkaros olivat päättäneet, että he alkaisivat suunnistaa lähimaastossa.

-Suunnistaa? Miten naurettavaa, Draco mutisi Ronin ja Hermionen takana, mutta ei uskaltanut sanoa sitä ääneen opettajien kuullen. Opettajat päättivät arpoa parit. Heidän oli määrä mennä kolmen ryhmissä.

-Ensimmäinen ryhmä: Lavender, Crabbe ja Neville.

Joku tirskui ja Hermioneakin hymyilytti. Lavender näytti kauhistuneelta, mutta joutui alistumaan kohtaloonsa. McGarmiwa otti toiset kolme lappua.

-Ron, Hermione ja Draco, hän luki. Hermione ja Ron vilkaisivat toisiaan. Niinpä tietenkin, olisihan se pitänyt arvata, että he saisivat Malfoyn riesakseen.

-Opettaja, minä tahdon vaihtaa ryhmää, Draco viittasi kalpeana kiukusta. McGarmiwa katsoi häntä tiukasti nappisilmillään.

-Ei tule kuulonkaan. Nämä ryhmät pidetään ja sillä siisti. No niin, nyt kun kaikki ovat jossain ryhmässä, annan teille kartat, joihin on merkitty neljä rastia. Ne sijaitsevat jossain tämän rannan tai tuon metsän tuntumassa. Metsään ei voi eksyä eikä siellä ole mitään vaarallista. Tulkaahan sitten hakemaan kartat. Lähetän teidät matkaan yksi ryhmä kerrallaan, McGarmiwa selosti.

Jokainen ryhmä haki oman karttansa ja vastahakoisesti Draco lampsi Ronin ja Hermionen luokse. Hän ei kuitenkaan osallistunut yhteisiin pohdintoihin, vaan seisoi nyrpeänä, nenä pystyssä turvallisen välimatkan päässä Ronista ja Hermionesta.

Kun heidän vuoronsa tuli lähteä, he menivät ensimmäisinä metsikköön. Draco kulki heidän jäljessään ja laukoi ilkeyksiä heidän suuntaansa, mutta he eivät ottaneet niitä kuuleviin korviinsa.

-Minä en jaksa enää. Ette te niitä rasteja löydä, Draco irvisti. Hermione pyörähti kiukkuisena ympäri.

-Etkä sinä auta asiaa valittamalla, hän tuhahti. Draco siristi silmiään.

-Senkin saastainen kuraverinen, Draco mutisi. Hermione punastui korvalehtiään myöten ja Ron kääntyi kimpaantuneena ympäri. Hän oli miltei pään Dracoa pidempi ja tuijotti nyt murhaavasti poikaa, joka katsoi häntä ylväästi pää pystyssä.

-Jos minulla vain olisi taikasauva – Saat kiittää onneasi, että jätin sen telttaan, Ron sanoi vaarallisesti hymyillen. Draco kohautti olkiaan.

-Minä sanoin vain totuuden, hän tokaisi. Ron miltei hyökkäsi Dracon niskaan, mutta Hermione tarttui häntä käsivarresta.

-Anna olla, Ron. Ei hän ole sen arvoinen, Hermione tokaisi. Ron tuhahti, mulkaisi Dracoa ja käänsi katseensa karttaan. Kuinka joku saattoi olla niin idiootti että haukkui toista, vaikka itse ei ollut minkään arvoinen? Ron kihisi kiukusta. Häntä ärsytti se, että Malfoyn piti nimitellä Hermionea. Hermione oli kiltti, ymmärtäväinen, ihana – kaikkea. Ron pudisti päätään selvittääkseen ajatuksiaan ja päätti keskittyä edessä olevaan tehtävään. Tämän pitäisi olla helpompaa kuin Voldemortia vastaan taisteleminen.

Ensimmäinen rasti löytyi kivikasasta. Ron kirjoitti sanan muistiin ja hätkähti, kun pikkuinen hämähäkki kiipesi hänen kämmentään pitkin. Värähtäen hän huitaisi sen pois ja laittoi sitten kynän ja paperin taskuunsa. Oli omituista kirjoittaa ilman pergamenttirullia ja sulkakynää.

-Enää kaksi jäljellä, Ron huokaisi. Hän ei halunnut olla Malfoyn kanssa pidempään tekemisissä kuin oli pakko. Heidän oli nopeasti löydettävä rastit ennen kuin hän repisi hiuksensa.

He olivat kulkeneet jonkin matkaa, kun Draco ja Hermione alkoivat taas kinastella. Lopputuloksena oli, että Draco tuuppasi Hermionea ja tyttö mätkähti maahan – suoraan muurahaiskedon päälle. Hermione kirkaisi vertahyytävästi ja Ronilta putosi kartta maahan. Hän säntäsi kiljuvan ja pomppivan tytön luokse, joka koetti saada muurahaisia pois vaatteistaan. Niitä tuntui vilisevän ihan liikaa. Ron yritti saada Hermionea pysymään paikoillaan. Sitten Ron piteli tyttöä paikoillaan ja kiskaisi paidan pois tämän päältä, koettaen kovasti olla vilkuilematta pitsirintaliivejä, jotka peittivät niukasti tämän pyöreitä rintoja. Draco sen sijaan tuijotti häpeilemättömästi.

-MITÄ SINÄ TEET? ANNA SE PAITA TAKAISIN! Hermione kirkui kauhuissaan.

-Oletko vähän pimahtanut? Yritän tietysti ottaa muurahaiset pois. Etkö sinä niistä eroon halunnut? Ron kysäisi. Hermione värisi ja vilkaisi sääriinsä, joita pitkin muutama muurahainen yritti kiivetä. Hän huitaisi niitä kauhuissaan ja pomppi sitten vähän lisää, karistaakseen viimeisetkin muurahaiset jäsenistään. Vihdoin Ron ojensi hänelle paidan ja katsoi häntä ilkikurisesti.

-Minusta sinä näytät erittäin sievältä – Ron aloitti. Hermionen mulkaisu keskeytti hänet ja tyttö veti paidan päälleen, yhä vapisten. Draco ei sanonut enää mitään koko aikana, eikä pyytänyt edes anteeksi, että oli tuupannut Hermionen kekoon.

-Kuka oikein kiljui? Kuulosti siltä kuin joku olisi ollut pahemmassa kuin pulassa, Lavender uteli, kun he kaikki olivat jälleen kokoontuneet rannalle.

-Granger. Hän kaatui muurahaiskekoon, Draco räkätti ja Crabbe ja Goyle hihittivät. Hermione punastui harmista.

-Tuo tuuppasi minua, hän murahti. McGarmiwa nosti kätensä estääkseen riidan heti alkuun.

- Olkaahan nyt kunnolla. Mitään vahinkoa ei sattunut. Kaikki näyttävät selvinneen tehtävästään hyvin, joten on aika mennä syömään, hän tokaisi ja se sai kannatusta.

Seuraavana yönä tuuli yltyi. Hermione ei saanut unta, vaan kömpi ulos teltastaan. Järvi ei ollut enää niin tyyni kuin päivällä, vaan vaahtopäät paiskautuivat rantakiviä vasten. Hermione asteli vesirajan tuntumaan, kietoi takkia tiukemmin ylleen ja tuijotti myrskyävälle järvelle. Sitten yhtäkkiä joku kosketti häntä olkapäästä ja Hermione hätkähti. Kun hän kohotti katseensa, hän kohtasi Ronin kirkkaat silmät. Poika hymyili hänelle ja veti hänet varovaisesti kainaloonsa. Hermionella ei ollut mitään sitä vastaan.

He nojasivat toisiinsa, katsellen myrskyn pauhua. Sitten hyvin lähellä kajahti ukkonen ja salama halkaisi yötaivaan.

-Suojele minua! Hermione henkäisi kauhuissaan. Hän vihasi ukonilmoja. Ron virnisti ja puristi tyttöä tiukemmin.

-Tiedät, että teen sen, hän kuiskasi. Hermione kohotti kasvonsa juuri, kun ensimmäiset raskaat sadepisarat putoilivat heidän päälleen. He päättivät nopeasti palata takaisin telttoihinsa.

Myrskyä jatkui seuraavat kaksi päivää. Hermione ja Ron pysyttelivät teltan suojissa, mutta olivat ahtautuneet Ronin telttaan pelaamaan shakkia tai räjähtävää näpäystä. Aika mateli. Hermione koetti välillä lukea jotain ja unohtaa myrskyn ympärillään. Ron antoi hänelle turvaa pelkällä olemuksellaan, mutta silti häntä pelotti rajuilma. Jotkut menivät oikein ulos katsomaan, miltä se näytti, mutta häntä ei kiinnostanut.

-Palaamme kohta takaisin linnaan, Ron sanoi huokaisten neljäntenä päivänä, jolloin sade oli lakannut ja myrsky tauonnut. He istuivat kivien päällä ja uittivat jalkojaan viileässä vedessä. Kukaan ei uskaltautunut uimaan, sillä vesi oli taas viilentynyt.

-Ikävää, mutta toisaalta kiva palata takaisin. Enää muutama viikko ja kesäloma alkaa. Onko sinulla suunnitelmia lomaksi? Hermione kysyi.

-Ei mitään ihmeellisempiä. Olisi ihanaa, jos voisit tulla käymään Kotikolossa taas, Ron sanoi ja Hermione hymyili. – Se olisi ihanaa, hän tokaisi ja Ron nyökkäsi tyytyväisenä.

Puolenpäivän aikaan he vihdoin palasivat linnaan, päättäen tulla ensi vuonna sinne uudestaan. Hermione kuitenkin vannoi, ettei astuisi jalallaankaan enää tuohon rantaan. Hän oli saanut siitä tarpeekseen.

The End