Genre: Romance

Pairing: Ron/Hermione

Raiting: PG-13

Aika: Hermione on 23-vuotias, päätelkää siitä :D

Summary: Hermione on jo kauan rakastanut Ronia, mutta ei ole uskaltanut kertoa tunteistaan. Nyt hän vihdoin rohkaisee mielensä, kun he ovat jumissa lumimyrskyssä … Miten Ron suhtautuu?

A/N: Tämä on minun ensimmäinen songficcini!

Ai niin, laulu on Laura Pausinin Surrender

I can’t pretend anymore

That I am not affected, I’m  not moved

I can’t lie to myself that I’m not always thinking of you

You make me strong

You show me I’m not weak to fall in love

When I thought I never need

Now I can’t get enough

Hermione Granger ajoi lumista, metsäistä tietä pitkin kotia kohti. Oli jo pimeää. Joulukuu lähestyi tuota pikaa eikä hän ollut liiemmälti ehtinyt laittaa mitään valmiiksi. Hän oli juuri palaamassa Tylypahkasta, missä hän oli toista vuotta opettamassa McGarmiwan johdolla Muodonmuutosta. Hän oli eräänlainen harjoittelija. Hermione huokaisi ja tuijotti eteensä. Oli hyvin vaikea nähdä tietä, kun lunta satoi rankasti eikä ollut edes valoisaa. Hän olisi niin mielellään jäänyt Tylypahkaan, mutta hänen vanhempansa tahtoivat hänet jouluksi kotiin.

Miten ihmeessä joulu tuntui niin yksinäiseltä ajatukselta. Hänellä oli rakastavat vanhemmat, joten asian ei olisi pitänyt olla niin. Mutta joka joulu hän oli yksin. Kaikilla muilla oli joku, jota rakastaa ja joku jonka kanssa jakaa joulun riemut. Hänen vanhempansakin olivat aika iäkkäitä, eivät he ymmärtäneet hänen tarpeitaan. Harrykin oli tavannut erään upean naisen ollessaan lomalla Yhdysvalloissa ja he aikoivat kuulemma mennä kihloihin mitä pikemmin.

Ron. Miten nimi putkahti yhtäkkiä hänen mieleensä? Ei siten etteikö hän olisi ajatellut Ronia monen monta kertaa sen jälkeen, kun he olivat lähteneet Tylypahkasta yli kuusi vuotta sitten. Ron ei ollut pitänyt yhteyttä sen jälkeen kun hän oli täyttänyt 18 vuotta. Olikohan poika löytänyt jonkun toisen? Miksi tämä ei ollut soittanut? Tai edes lähettänyt pöllöpostia, jonka taidon hän osasi parhaiten.

I always made it on my own

I always thought that I would keep control

You changed everything I believe in

And now I just can’t fight this feeling, baby

Hermione puristi rattia tiukemmin. Hän oli kaivannut Ronia pitkään. Poika oli ollut hänen ajatuksissaan öin ja päivin. Hän oli pikkuhiljaa tajunnut rakastavansa Ronia yhä. Yhäkö? Oliko hän sitten nuorena tyttönä rakastanut poikaa? Ron ei ainakaan ollut rakastanut häntä, pojan päässä oli liikkunut varmasti aivan toisenlaisia asioita. Mutta he olivatkin olleet niin nuoria ja kokemattomia. Ja Ron oli ollut vain … poika …

Hermione pudisti päätään ja sulki hetkeksi silmänsä. Ron ei ollut tosin nähnyt muitakaan tyttöjä. He olivat olleet ystäviä – hyviä ystäviä. Viimeiset vuodet Tylypahkassa olivat olleet etenkin Hermionelle rankkaa aikaa etenkin opiskelun kannalta. Hän oli myös ajattelut kovasti tulevaisuutta, sitä mitä heistä kaikista tulisi ja tapaisivatko he enää koskaan. Harrya hän tapasi aina silloin tällöin. Hän oli lähtenyt Likusteritieltä heti täytettyään 18 ja asui nyt kihlattunsa kanssa Lontoosta 10 km pohjoiseen päin. Ehäpä Harry ja Olivia voisivat tulla jouluna hänen ja hänen vanhempiensa luokse.

I raise my hands and I surrender

Cause my love is so strong and I can’t go on

Without you tender arms around me

I raise my hands and I surrender

I don’t wanna resist cause your touch and your kiss have shattered my defenses

I surrender

Yhtäkkiä Hermione näki tiellä valon välähdyksiä. Hän kurkotti kaulaansa ja erotti hahmon seisomassa tien varressa. Hahmossa oli jotain tuttua … Hermione pysäytti auton ja se luisui hetken liukkaalla, lumisella tiellä. Hän näki peilistä kuinka hahmo juoksi hänen autonsa luokse ja aukaisi sitten oven. Hermionen silmät levisivät, kun hän tajusi tulijan. Ron!

-Luojan kiitos, että pysähdyitte, muuten olisin jää – Ron kohotti katseensa häneen ja hänen silmänsä levisivät.

-Hermione! Ron huudahti hämmentyneenä. Hermione naurahti ja nuolaisi kuiviksi valahtaneita huuliaan. Hän yritti hymyillä reippaasti, vaikka Ronin näkeminen aiheuttikin sydämen tykytyksiä.

-Tule sisään ennen kuin pallellut. Minne sinä olit matkalla? Hermione kysyi sitten, kun Ron oli kavunnut autoon. Ron haroi punaisia hiuksiaan ja katsoi hiukan hämillisenä naista.

-Sinun luoksesi. Kuulin, että palaisit pian Tylypahkasta ja ajattelin poiketa luonasi ennen kuin menet vanhempiesi luokse, Ron naurahti ja Hermionen silmät syttyivät. Hän katsoi Ronia.

-Sehän oli ihana ajatus! Mikä sattuma, että löysin sinut tienvarrelta. Miksi sinä muuten kävelit? Hermione ihmetteli.

-Lainasin isän autoa, mutta se, tuota, hajosi tien varteen. Siitä loppui bensa eikä ketään näkynyt, joten luovutin ja lähdin kävelemään. Sitten minulle tuli kamalan kylmä ja päätin liftata. Onneksi satuit paikalle, Ron huokaisi ja Hermione hymyili. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään.

Uskomatonta, että Ron oli hänen kanssaan. Hän oli vain ajatellut miestä ja siinä tämä nyt oli. Katseli häntä vaivihkaa sivusilmällä, luullen, ettei hän muka huomaisi. Hermione huokaisi sisäisesti. Miltähän tuntuisi, jos Ron syleilisi häntä? Lämmittäisi ja pitelisi lähellään? Olivatko hänen haaveensa typeriä? Hänen mielestään eivät.

-Varo! Ron karjaisi äkkiä. Hermione heräsi horroksestaan ja näki edessään hirven. Hän käänsi rattia ja väisti juuri ja juuri yhteentörmäyksen. Mutta siinä rytäkässä hänen autonsa lähti luisumaan tien vartta pitkin ja se päätyi lopulta metsikköön. Puuhun törmäyksen takia, lunta satoi auton päälle, peittäen sen melkein kokonaan.

-Oletko kunnossa? Ron kysyi nopeasti ja kokeili hänen kasvojaan kylmällä kädellään. Hermione värähti miehen kosketuksesta.

-Olen, hän kuiskasi heikosti ja aukaisi turvavyönsä.

-Olisit katsonut eteesi, Ron murahti ja yritti aukaista auton ovea. Se ei kuitenkaan liikahtanutkaan.

-Loistavaa, olemme jumissa keskellä korpea, ahtaassa autossa ja minulla on kylmä. Miksen käyttänyt hormipulveria? Ron valitti.

-Koska takkani ei toimi ja tiesit sen. Jouduin itsekin matkustamaan autolla sen takia, Hermione ärähti. Ihan kuin kaikki olisi hänen syytään!

-Onko sinulla taikasauvaa mukanasi? Omani on takakontissa, Hermione tokaisi. Ron tuijotti häntä.

-Ei. Se jäi isän autoon. Voi samperi, Ron kirosi ja läimäytti konepeltiä kiukkuisena. Sen jälkeen autoon laskeutui syvä hiljaisuus.

I have to admit that I

have never thought I’d need someone this way

Cause you opend my eyes that I

I can see so much more

Hermione vapisi kylmästä. Auton lämmitys toimi aika huonosti, mutta toimi kuitenkin. Hänellä ei ollut varaa pistää rahojaan kaikenlaisiin teknisiin vekottimiin, takan korjauskin maksaisi jo paljon. Onneksi vanhemmat olivat luvanneet auttaa häntä maksamisessa.

-Voisimme lämmitellä toisiamme, Ron tokaisi. Hermione katsoi häntä, huulet sinertävinä.

-Miten? hän kysyi typerästi. Ron naurahti ja ojensi kätensä.

-Toisen ihmisen ruumiinlämpö auttaa kaikista parhaiten. Tule nyt tänne, Ron käski ja Hermione kohottautui seisomaan ja ahtautui Ronin kainaloon, samalle penkille hänen kanssaan.

Ron oli oikeassa. Sen lisäksi, että miehen ruumiinlämpö auttoi häntä pysymään lämpimänä, hän myös kiihottui erittäin paljon, mikä lisäsi hänen lämpöä entisestään. Ronin sylissä oli turvallista, hän ei pelännyt mitään. Oli uskomatonta, että hän saattoi tuntea tällä tavalla ketään kohtaan. Ronin kanssa eläminen ei kuitenkaan olisi mahdottomuus. Ronista tulisi hellä, rakastava isä ja upea aviomies, hän oli siitä varma. Mutta ansaitsiko hän niin ihanaa miestä kuin Ron?

Hermione värähti ja Ron kuvitteli sen johtuvan kylmästä. Mies puristi häntä vielä tiukemmin kainaloonsa ja Hermionen teki mieli voihkaista. Ron kidutti häntä tahallaan. Tämä varmasti aisti hänestä huokuvan lämmön ja tunteen, että hän piti Ronista.

-Onko sinulla parempi olo? Ron kysyi hetken kuluttua, rikkoakseen painostavan hiljaisuuden. Hermione nyökkäsi ja kysyi sitten:

-Mikset ole pitänyt mitään yhteyttä, Ron? hän halusi tietää. Ron oli niin pitkän aikaa hiljaa, että Hermione epäili, ettei hän vastaisikaan.

-En tiedä, kai minä pelkäsin. En uskaltanut soittaa sinulle. Tiesin sinun sitä paitsi olevan Tylypahkassa, joten en ottanut sinuun yhteyttä, Ron mutisi.

-Mutta olinhan minä kotona aina loma-aikoihin ja sinä jos kuka tiedät varsin hyvin, koska Tylypahkasta on lomaa, Hermione sanoi nuhtelevasti. Ron kohautti leveitä harteitaan.

-Ei viitsitä miettiä menneitä. Minä olen tässä nyt ja sehän on tärkeintä vai mitä? Ainakaan sinun ei tarvitse olla täällä yksin, Ron puristi hän olkapäästä hellästi. Siitä Hermione kyllä oli iloinen. Ilman Ronia hän olisi varmaan kuollut jo kylmyyteen.

I always made it on my own

I always thought that I would keep control

You changed everything I believe in

And now I just can’t fight this feeling, baby

Hermione ja Ron katsoivat toisiaan. Sitten Ron hitaasti laski huulensa Hermionen kylmille huulille. Hermione painautui Ronin lämpimään syliin ja etsi lohtua ja turvaa. Ron pitäisi hänestä huolta. Hän oli varma siitä.

Ronin huulet maistuivat talvelta. Kylmä pakkasilma oli saanut ne sinertämään, mutta Hermionelle tuli sisäisesti niin lämmin, että hän ei huomannut sitä. Ron suuteli häntä taitavasti ja Hermione unohti kokonaan ajan ja paikan, jopa sen, että he olivat keskellä metsää, ypöyksin, luonnon armoilla.

-Ron, minä tarvitsen sinua, Hermione henkäisi. Ron katsoi häntä silmiin.

-Me emme voi tehdä sitä nyt, paleltuisimme kuoliaaksi ja katuisimme myöhemmin, Ron sanoi.

-Ei. Emme katuisi. Emmekä paleltuisi. Mehän lämmittäisimme toisiamme. Ron, ole kiltti, Hermione rukoili. Miksi hän aneli? Se ei ollut hänen tapaistaan. Mutta Ron oli Ron, ja hän tahtoi miehen omakseen. Ehkäpä saada tämän lapsen. Voi kuinka usein hän olikaan haaveillut heidän yhteisestä tulevaisuudesta. Näyttikö se ihan synkältä?

I raise my hands and I surrender

Cause my love is so strong and I can’t go on

Without you tender arms around me

I raise my hands and I surrender

I don’t wanna resist cause your touch and your kiss have shattered my defenses

I surrender

Ron ei kieltäytynyt Hermionen pyynnöstä toistamiseen. Mies veti hänet tiukasti lähelle vahvaa turvallista vartaloaan. Hänen huulensa painuivat toistamiseen Hermionen huulille ja Hermione vastasi suudelmaan innokkaasti. Ron kiskoi takin hänen päältään, sitten paidan ja lopulta t-paidan, kunnes Hermione oli enää rintaliivit päällä hänen edessään.

-Et uskokaan kuinka uneksin sinusta, Ron sanoi käheästi, katsoessaan Hermionen vartaloa. Hermione tuijotti miestä.

-Ihanko totta? Uneksitko? Hermione oli hämmentynyt. Ron nyökkäsi. Hän veti Hermionelle takin päälle, ettei nainen paleltuisi, mutta alkoi sitten suudella tämän rintoja. Lopulta mies ei enää jaksanut odottaa, vaan alkoi avata Hermionen farmarin nappeja.

I surrender to this feeling in my heart

I surrender to the safety of your arms

To the touch of your lips

To the taste of your kisses

Ron ei vastannut enää vaan keskittyi täysin puuhaansa. Hermione yritti tehdä kaikkensa saadakseen Ronin olon hyväksi. Miehen paksun vaatekerroksen alta paljastuivat lihaksikkaat rintalihakset. Ron oli aina ollut muita pidempi, mutta nyt tämä oli sopivan pitkä ja lihaksikas mieheksi.

-Mm … Sinä tunnut niin hyvältä, Ron mutisi hänen pehmeää ihoaan vasten. Ronin kuuma hengitys sai Hermionen värisemään. Ronin vahvat kädet liikkuivat taitavasti joka puolella hänen vartaloaan ja miehen vartalo suojasi kylmältä. Ron suuteli häntä, hyväili häntä ja kosketteli paikoista, mistä kukaan ihminen ei ollut saanut häntä ennen koskettaa.

I raise my hands and I surrender

Cause my love is so strong and I can’t go on

Without your tender arms around me

I raise my hands and I surrender

Cause your love is too strong and I can’t go on

Without your tender arms around me

Yhtäkkiä ikkunaan koputettiin. Ron ja Hermione kavahtivat erilleen kuin pahasta teosta yllätetyt lapset. He hengittivät kiivaasti. Onneksi sisälle ei nähnyt, kun lasit olivat niin sumussa. Hermione veti takin vetoketjun vapisevin käsin kiinni ja kiskoi farmarit takaisin paikoilleen. He eivät olleet ehtineet loppuun asti. Ron vaikutti ärsyyntyneeltä keskeytyksestä. Ei helpottuneelta. Se oli pääasia.

-Onko siellä ketään? joku huhuili ulkoa.

-Täällä ollaan! Mutta ovet ovat jumissa! Ron karjui. Ulkona oli hetken hiljaista.

-Montako teitä on?

-Kaksi! Hermione puolestaan huusi.

-Autamme teidät pois! Olkaa huoleti!

Sen jälkeen ei tapahtunutkaan mitään pitkään aikaan. Sitten yhtäkkiä ovi irtosi saranoiltaan ja he tuijottivat ulos myrskyävään maisemaan. Kaiken keskeltä ilmestyi pari suurta miestä.

-Oletteko kunnossa? toinen heistä kysyi.

-Olemme. Kiitos avusta. Pelkäsimme jo jäävämme tänne pitkäksikin aikaa, Ron sanoi ja kömpi ulos autosta. Sitten hän ojensi kätensä Hermionelle ja auttoi naisen ulos autosta. Rintaliivit, t-paita ja villapaita jäivät autoon eikä Hermione muistanut niitä ennen kuin kotona samana iltana. Hän ei kuitenkaan tarvinnut niitä, koska he jatkoivat Ronin kanssa siitä mihin autossa olivat jääneet.

I surrender

I can’t pretend anymore

I can’t lie to myself

That I’m  not always thinking of you

The end