Osa 7    Zoe

Hermionen ja Harryn kädet sidottiin selän taakse. Heitä alettiin tuuppia tiheiden puiden läpi. Hermione kompastui ja iski polvensa kiveen. Kyyneleet kihahtivat silmiin, mutta hän räpytteli ne pois.

Joku kiskaisi hänet maasta ja tönäisi eteenpäin. Hänen polveensa sattui ja siitä vuoti verta. Mutta hänen oli kestettävä. Kohta hän näkisi taas tyttärensä. Hermione toivoi sitä sydämensä pohjasta. Reppu tuntui liian raskaalta selässä, ihan kuin hän olisi kanniskellut kiviä selässään. Hän halusi kiihkeästi löytää Zoen ja lähteä lipettiin täältä. Mutta entä sitten, kun Morhai – heimo saisi haluamansa? Miten heille sitten kävisi?

Hermione vilkaisi Harryn suuntaan, joka katseli häntä. Mies hymyili rohkaisevasti ja Hermione sai siitä voimaa. Hän ryhdistäytyi ja päätti, että jaksaisi perille saakka. Hänen vaatteensa olivat pölyiset ja likaiset, kasvot varmaankin samanlaiset, polvesta tuli verta ja sitä kivisti inhottavasti, mutta Hermione uskoi silti jaksavansa. Olihan Harry mukana.

Pimeys alkoi laskeutua sademetsän ylle eikä Hermione pian nähnyt nenäänsä pidemmälle. Hän ei erottanut edes Harrya miesten joukosta, ja se sai hänet hiukan paniikkiin. Harry on täällä. Et ole yksin, Hermione hoki mielessään.

Köydet kiristivät ranteita. Hermione yritti päästä vapaaksi, mutta ne kietoutuivat tiukemmin hänen ranteidensa ympärille ja raastoivat ihon rikki. Taikasauva oli repussa. Hän ei saisi sitä sieltä, sillä kädet olivat inhottavasti repun alapuolella.

Hermione huokaisi ja oli törmätä paksuun puunrunkoon. Puu oli kaatunut keskelle polkua. Miehet pysähtyivät ja joku kehotti häntä kiipeämään. Kiivetä nyt tuon ylitse kädet sidottuina? Olivatko miehet idootteja? Hermione ajatteli kimpaantuneena.

Joku tajusi, etteivät he voisi kiivetä kädet sidottuina. Sitten Hermioneen tartuttiin ja hän kirkaisi. Häntä nostettiin ja puun kuori raapi ikävästi hänen paljaita sääriään.

”Hermione!” Harry huusi jostain pimeydestä. Hermione kohosi ylemmäs, kunnes mätkähti puunrungon päälle. Hän tuijotti alas ja toivoi, ettei putoaisi sinne pää edellä. Joku tarttui häntä jaloista ja kiepautti ympäri. Hermione putosi alas ja tömähti maahan, reppunsa päälle.

Hermione hengitti syvään ja koetti rauhoittua. Kädet olivat jääneet hänen allensa ja hän puri hammasta, jottei olisi purskahtanut itkuun.

”Hermione, vastaa!” Harryn hätääntynyt ääni kuului puunrungon toiselta puolen. Kuului läimähdys ja kiroilua.

”Olen kunnossa”, Hermione huusi nopeasti. Oliko joku lyönyt Harrya? Miehet loikkivat yksitellen puunrungon yli ja joku kiskaisi hänet pystyyn. Hermione tunsi voimiensa alkavan hiipua, vaikka olikin luvannut itselleen, ettei luuhistuisi.

Häntä alettiin taas tuuppia eteenpäin. Hermionen teki mieli tiuskaista, että pitäkää näppinne erossa minusta, mutta piti suunsa kiinni. Ehkeivät he edes ymmärtäneet hänen kieltään vaan tulkitsisivat hänen äkäisen äänensävynsä toisin. Siinä saattaisi käydä huonostikin.

Matka tuntui rasittavan pitkältä, kunnes he vihdoin saapuivat jonkinlaiselle asuinalueelle. Siellä oli heikkokuntoisia majoja, jotka muistuttivat taloja, nuotio paloi hiukan syrjemmällä, jonka ympärille oli kokoontunut naisia ja miehiä. Kaikki näyttivät laihoilta ja resuisilta.

Hermione katseli ympärilleen. Tännekö Zoe oli tuotu? Tähän jumalan hylkäämään paikkaan? Hermione nielaisi ja toivoi, että hänen pikku tyttärensä ei olisi täällä.

Hermione ja Harry tuupattiin ahtaaseen majaan, joka oli tehty oljista sun muista sademetsän antimista. Harry katseli häntä heikossa kynttilän valossa huolestuneen näköisenä.

”Oletko kunnossa?” Harry kysyi. Hermione nyökkäsi väsyneenä. Olisihan hänellä voinut olla huonomminkin, eikö? Samassa majaan astui pitkä mies, joka vastasi Hermionen ja Harryn laatimaa kuvausta miehestä, joka oli kaapannut hänen tyttärensä. Miehellä oli tummat epäsiistit hiukset, arpi leuassa, hän oli laiha ja käytti tummia aurinkolaseja. Miehen takana seisoi pari vartijaa. Arpinaama nyökkäsi näille ja miehet katosivat, jättäen heidät majaan kolmistaan.

”Selvisitte tänne asti”, mies sanoi hymyillen ivallisesti. Jostain kumman syystä hymy toi Hermionen mieleen Draco Malfoyn, vaikka näissä kahdessa ei ollutkaan mitään yhteistä.

”Missä Zoe on?” Hermione kysyi hermostuneena. Arpinaama huokaisi.

”Meitä ei olekaan esitelty. Minun nimeni on Chad Connor. Olen miesvainajasi ystävä”, Chad kertoi. Hermione siristi silmiään. Varsinainen ystävä olikin. Mies joka kaappasi pikkutyttöjä.

”Onko teillä rahat mukana?” Chad halusi tietää.

”Kerro ensin missä Zoe on. Haluan nähdä hänet”, Hermione vaati. Chad pudisti päätään.

”Ei se käy. Zoe nukkuu”, Chad sanoi.

”Herätä hänet”, Hermione käski. Chad kohotti kulmiaan.

”Hänellä on ollut pitkä päivä. Odotetaan aamuun”, Chad ehdotti.

”Sitten et saa rahojakaan”, Harry pisti väliin. Chad käänsi katseensa häneen.

”Kuka sinä olet?” Chad kysyi kylmästi.

”Harry Potter – Hermionen ystävä”, Harry sanoi kylmästi. Chad tuhahti.

”Sepäs hauskaa, herra Potter. Mutta sovitaan sitten niin. Kun olette nähneet Zoen, annatte minulle rahat”, Chad sanoi ja hävisi majasta. Harry ja Hermione tuijottivat toisiaan. Miksei heidän köysiään irrotettu. Eiväthän he voisi nukkua näin.

Majaan saapui kuitenkin pari miestä, jotka aukaisivat heidän siteensä. Hermione hieroi ranteitaan ja yritti saada veren kiertämään. Hän halusi kiivaasti päästä nukkumaan, muttei tiennyt uskaltaisiko ummistaa silmiään. Zoe oli täällä jossain. Aivan hänen lähellään.

”Nukkukaa nyt. Tulemme aamulla herättämään teitä”, kaljupää sanoi ja miehet jättivät heidät kaksin. Hermione syöksähti Harryn luokse, joka laski repun hänen selästään ja veti hänet itseään vasten. Hermione painoi päänsä uupuneena Harryn olkaa vasten ja tahtoi vain itkeä. Harry silitteli rauhoittavasti hänen takkuisia hiuksiaan ja piti häntä lähellään.

”Sinun olisi parasta nukkua”, Harry sanoi. Hän huomasi riippumaton majan perällä ja ohjasi Hermionen sinne. Hän laski reput maahan ja asettui riippumattoon, vetäen Hermionen kainaloonsa. Riippumatto heilahti uhkaavasti, mutta he pysyivät kuin pysyivätkin siinä.

Ihme kyllä Hermione vaipui pian levottomaan uneen. Hän heräsi yöllä vähän väliä, nukahtaakseen taas uudestaan.

***

Aamu valkeni aurinkoisena ja kuumana kuten ennenkin. Hermione nukkui sikeästi pää Harryn rintaa vasten painattuna eikä Harry hennonnut herättää häntä. Harryn pää nytkähti ylös, kun majan ovi aukeni ja Chad Connor astui sisään. Hän katseli ympärilleen ja löysi heidät riippumatosta. Mies hymyili.

”Voi, miten herttaista. Herätä hänet. Zoe odottaa”, Chad sanoi ja poistui. Harry ravisteli Hermionea, joka säpsähti, liikahti ja keikautti riippumattoa rajusti. He putosivat kumpikin maahan, Harry päällimmäiseksi.

Hermione hengitti kiivaasti, tuijottaen Harryn kirkkaanvihreisiin silmiin. Mies nousi hänen päältään ja auttoi hänet pystyyn kädestä pitäen.

”Sattuiko sinuun?” Harry kysyi. Hermione pudisti päätään ja venytteli kipeitä jäseniään.

”Ei. Onko jo aamu?”

”On. Chad sanoi, että Zoe odottaa”, Harry kertoi. Hermione henkäisi ja he menivät ulos majasta. Aurinko häikäisi hetken silmiä  ja Hermione räpytteli nähdäkseen paremmin. Heidät viitottiin vähän matkan päässä sijaitsevaan majaan. Hermionesta tuntui kuin hän tapaisi joitain kuninkaallisia. Hän oli hermostunut ja peloissaan siitä, mikä häntä majassa odotti. Oliko Zoe kunnossa? Kohtahan se selviäisi …

Chad piteli heille majan ovea auki ja he tulivat sisään vähän suurempaan majaan. Samassa pikkutyttö pelmahti esiin parin naisen takaa ja syöksyi Hermionea kohti tumma pitkä tukka olalla pomppien. Hermione polvistui ja kaappasi tytön syliinsä.

Hän ei ollut koskaan aikaisemmin tuntenut yhtä suurta helpotusta kuin nyt, pidellessään pientä tytärtään sylissään. Zoe tuntui laihtuneen hieman, hänen vaatteensa olivat samat kuin lähtiessä ja hän oli likainen, mutta silti kunnossa. Hermione puristi tytärtään lujemmin ja tunsi miten kyyneleet valuivat hänen poskilleen. Zoe puristi laihoilla käsivarsillaan häntä kaulasta ja Hermione tunsi tytön tärisevän itkusta.

”Kulta – pieni! Oletko sinä kunnossa? Ovatko nuo hirviöt satuttaneet sinua. Annas, kun äiti katsoo sinua”, Hermione laski tytön maahan ja käsivarren mitan päähän hänestä. Zoe pyyhki kyyneleitään ja hymyili väristen. Hermione veti vapisten henkeä. Tyttö vaikutti olevan kunnossa, poskessa olevaa mustelmaa ja muutamaa naarmua lukuunottamatta.

”Minua pelotti”, Zoe niiskaisi. Hermione tarttui häntä kädestä ja puristi niitä lempeästi.

”Tiedän – minuakin olisi pelottanut. Mutta enää ei ole mitään hätää. Äiti on tässä”, Hermione syleili lastaan vielä uudelleen. Sitten hän nousi, pidellen Zoea tiukasti rintaansa vasten painettuna. Harry katseli heitä liikuttuneena. Jopa Chadkin näytti herkistyneen, mutta kovetti mielensä.

”Missä rahat ovat?” Chad kysyi kylmästi.

”Majassa olevassa repussa”, Hermione katsoi Chadia silmiin. Chad virnisti.

”Loistavaa. Hakekaa reppu tänne”, Chad sanoi parille miehelle. Miehet tottelivat ja poistuivat majasta. Hermione huomasi, että Harry oli koko ajan varuillaan. Mies oli astunut ihan hänen vierellensä. Zoe katseli miestä uteliaana.

”Kuka sinä olet?” Zoe kysyi itkuisella äänellä. Harry käänsi katseensa tytön ruskeisiin, uteliaisiin silmiin. Harry hymyili ja sipaisi lapsen poskea.

”Olen Harry. Äitisi ystävä”, Harry kertoi. Zoelle tieto riitti. Tämä ei kysellyt enempää, vaan hautasi kasvonsa taas Hermionen olkapäätä vasten.

Miehet palasivat kaksi reppua mukanaan. He penkoivat molempia ja löysivät sisältä pussin, missä rahat olivat. Toinen miehistä ojensi sen Chadille, joka katseli rahoja silmät kiiluen.

”Päästäkää meidät nyt menemään”, Harry sanoi. Chad vilkaisi tovereitaan ja he purskahtivat nauruun.

”Ei missään tapauksessa. Laulaisitte heti poliiseille. Heittäkää heidät vaikka jokeen. Minä en välitä”, Chad huitaisi kättään. Hermione henkäisi kauhusta. Jokeen?!? Harry astui Hermionen ja Zoen eteen.

”Te lupasitte”, Harry sanoi vihaisesti. Chad naurahti matalasti.

”Kaikki eivät aina pidä lupauksiaan”, Chad virnisti. Miehet ottivat askeleen heitä kohti, mutta Hermionen kauhuksi Harry veti esiin taikasauvansa. Mitä ihmettä Harry oikein teki? Paljasti noille rumiluksille, että he olivat velhoja ja noitia?

”Harry?” Hermione kuiskasi. Harry ei piitannut hänestä, vaan osoitti raivostuneena miehiä sauvallaan. Nämä tuijottivat heitä suut auki.

”Tuollaisella kepukallako sinä ajattelit puolustautua meitä vastaan?” Chad purskahti nauruun ja miehet yhtyivät siihen.

”Se ei ole pelkkä kepukka”, Harry sanoi rauhallisesti.

”Mikä se sitten on? Taikasauvako?” Chad tyrski.

”Kuvittele se miksi haluat. Mutta teinä en ottaisi askeltakaan”, Harry sanoi.

”Oletpa sinä pelottavannäköinen. Ihan tutisen”, Chad irvaili, pidellen tiukasti kiinni pussukastaan. Hermionelle ei ollut vieläkään valjennut, mihin tarkoitukseen Chad rahoja tarvitsi. Tämän heimon hyväksikö hän niitä oli tarvinnut?

”Mihin sinä tarvitsit noita rahoja?” Hermione kysyi, yrittäen voittaa aikaa. Ehkä Harry keksisi pian jonkinlaisen pakosuunnitelman. Ellei hänellä sitten ollut jo sellainen.

”Osan annan tämän heimon käyttöön, koska minun serkkuni asuu täällä. Toisen osan pidän itse”, Chad virnuili. Olipas mies jalo. Antoi toisen puolen pois, Hermione ajatteli huokaisten.

”Äiti, miksei me mennä kotiin?” Zoe kysyi yllättäen.

”Ihan kohta, kultaseni”, Hermione lupasi, suukottaen tytön pehmeää poskea. Zoe huokaisi, ummisti silmänsä ja nukahti luottavaisena hänen syliinsä.

Chadin miehet lähestyivät heitä vaarallisen näköisinä. Hermione piilotteli Harryn takana, joka osoitti näitä sauvallaan.

”Käykää kimppuun. Pelkäättekö te tuollaista kepukkaa?” Chad ärjäisi. Isompi miehistä syöksähti heitä kohti. Harry heilautti sauvaansa ja huusi:

”Tainnutu!”

Kuului tömähdys, kun suurikokoinen mies kaatui tajuttomana lattialle. Chad ja toinen mies tuijottivat ensin ystäväänsä, sitten Harrya ja taikasauvaa. Chad nielaisi ja perääntyi.

”Jumalauta, se olikin oikea sauva!”

”Nuo ovat velhoja”, Chadin toisella puolella seisova mies inahti.

”Entä sitten?”

”He tappavat meidät. Paetaan vielä kun voidaan”, mies vinkaisi.

”Oletpa sinä pelkuri! Nappaa heidät!” Chad työnsi miestä selästä Harrya kohti. Tämä kompastui toveriinsa ja lensi rähmälleen maahan. Harry perääntyi koko ajan, vieden Hermionea mukanaan.

”Anna rahat tänne”, Harry osoitti sauvallaan Chadia, joka puristi pussia sylissään. Mies pudisti päätään kiivaasti.

”Tulejo!” Harry huusi ja pussukka irtosi Chadin hervottomista sormista ja syöksyi Harrya kohti. Harry sai siitä otteen ja ojensi Hermionelle, joka tarttui siihen toisella kädellään. He olivat pian majan oviaukolla ja Harry työnsi Hermionen ulos. Hän seurasi nopeasti perässä ja he pinkaisivat juoksuun

Chad huusi miehilleen käskyjään ja heidän peräänsä lähdettiin. Hermione piteli Zoesta kiinni, joka heräsi heidän juostessaan viidakon halki. Harry otti Zoen häneltä, jotta pakeneminen kävisi nopeammin. He rymistivät kourallinen miehiä kannoillaan viidakon halki, kunnes saapuivat samalle joelle, jonka yli olivat päivällä menneet.

”Siipirdium lentiusa!” Harry huusi ja he lähtivät leijumaan joen yli. Miehet jäivät toiselle puolen heristelemään heille nyrkkejään.

”Vau! Tehdään se uudestaan!” Zoe hihkui innoissaan, kun heidän jalkansa ylsivät maankamaralle. Harry naurahti, mutta he jatkoivat juoksuaan.

Juostuaan tunnin ajan, he pysähtyivät lepäämään valtavan puun varjoon. Hermione vaipui istumaan ja painoi päänsä polviaan vasten. Hän hengitti kiivaasti, sydän jyskytti ja kylkiin sattui. Hän ei ollut koskaan elämässään juossut yhtä kovaa tai yhtä kauan pysähtymättä.

”Oletko kunnossa?” Harry kysyi, kyykistyen hänen viereensä. Hän laski Zoen maahan.

”Olen. Hengästyttää vain”, Hermione kohotti päätään ja kohtasi Harryn kirkkaanvihreät silmät. Hän kohotti kättään ja kosketti Harryn poskea.

”Kiitos, Harry. Kaikesta”, Hermione kuiskasi. Harry vilkaisi Zoeen.

”Eipä kestä. Poliisit hakevat Chadin myöhemmin ja sitten te olette turvassa”, Harry hymyili. Hermionen silmät kyyneltyivät.

”Sinun ansiostasi”, Hermione katsoi Harrya silmiin. Harry vakavoitui ja vilkaisi sitten Zoeen.

”Anteeksi nyt, mutta minun on aivan pakko suudella äitiäsi”, Harry sanoi vakavana, painoi päänsä alaspäin ja huulensa Hermionen pehmeille huulille. Zoe alkoi hihittää ja hypellä riemuissaan.

”Tuleeko sinusta minun uusi isi?” Zoe kysyi, kun suudelma oli loppunut. Harry käänsi katseensa tyttöön, joka katseli häntä vakavana.

”Jos äitisi sallii sen”, Harry sanoi hiljaa. He kumpikin katsoivat Hermionea, joka näytti olevan päästään pyörällä.

”Oliko tuo kosinta?” Hermione kysyi. Hänen huulilleen levisi hitaasti hymy. Harry yskäisi hämillään. Hän ei ollut tottunut tällaiseen.

”Oli. Tuletko vaimokseni, Hermione?” Harry otti Hermionen kädet omiinsa. Hermione henkäisi, hypähti Harryn kaulaan ja puristi miestä tiukasti.

”Voi, tulen!” Hermione huudahti ja he suutelivat jälleen. Zoekin tahtoi saada osan suudelmista ja halauksista ja hänetkin otettiin mukaan riemukkaaseen halaukseen. Kotiinpalua voisi miettiä sitten myöhemmin. Mutta enää ei ollut mitään hätää. Harry aikoi olla Zoen ja Hermionen turvana koko loppuelämänsä.

Loppu