Rating: PG-13

Paring: Hermione/Harry

Genre: Romance

Aika: Hermione ja Harry ovat 24-vuotiaita

Summary: Hermionen tytär kidnapataan ja kiidätetään suoraa päätä jonnekin päin Arizonan sademetsää. Hermione on paniikissa ja turvautuu vanhaan ystäväänsä Harry Potteriin.Yhdessä he päättävät lähteä kidnappaajien perään. Matka on kuitenkin täynnä haasteita ja sinä aikana Hermionen sydänparkakin joutuu koetukselle.

A/N: En ole sitten koskaan tehnyt Harry ja Hermione parituksesta, joten en tiedä mitä tästäkin tulee. En olisi ehkä koskaan tehnytkään ellei sitä olisi niin kovasti sivuillani toivottu :D

*******************

Osa 1 Yllätysvieras

Hermione istuskeli levottomana poliisiasemalla. Hän ei ollut varma, oliko sittenkään oikein turvautua jästipoliiseihin. Osaisivatko he auttaa häntä? Mutta Hermionen aviomies, joka oli kuollut viime vuonna auto-onnettomuudessa, oli ollut jästi. Hän oli tottunut jästeihin ja tuli toimeen heidän kanssaan. Levottomuus kuitenkin jäyti hänen sisällään eikä hän olisi malttanut istua paikoillaan.

Mennessään tarhaan hakemaan tytärtään, joka oli vasta 4-vuotias, eräs tarhantäti oli sanonut, että Zoe oli jo haettu tarhasta. Hermione oli kauhuissaan kysellyt, kuka hänen tyttärensä oli hakenut ja oli saanut sitten selville, että joku hyvin ruskettunut mies, jolla oli mustat aurinkolasit, tummat tuuhea tukka ja mustat vaatteet, oli tullut tarhaan paria tuntia aikaisemmin ja väittänyt itseään Hermionen veljeksi.

Hermionen ”veli” oli sanonut, että Hermione oli käskenyt häntä hakemaan Zoen ja viemään hänet kotiinsa odottamaan Hermionen paluuta. Tarhantäti ei olisi halunnut luovuttaa tyttöä, mutta mies oli jankannut, että kaikki oli totta. Hän oli vielä näyttänyt Hermionen kuvaa ja sanonut, että he todella olivat sisaruksia.

Hermione haroi ruskeita, hiukan sekaisia hiuksiaan, jotka laskeutuivat olkapäille. Hän silmäili aulassa olevia hermostuneita ihmisiä. Eräs nainen itki hysteerisesti kadonnutta kissaansa, jota pari poliisia yritti turhaan rauhoitella. Hermionen olisi tehnyt mielensä karjaista, että hänen tyttärensä oli tärkeämpi kuin joku himputin kissa, mutta arveli, ettei se johtaisi mihinkään. Ainakaan se ei toisi Zoea takaisin.

Hermione puristi huulensa tiukasti yhteen. Hän ei käsittänyt, miksi Zoe oli kidnapattu. Hermionen entinen mies, Peter, oli tosin ollut melko varakas, sillä hän oli omistanut erään yhtiön, joka valmisti tietokoneita. Peter oli jättänyt kaiken omaisuutensa hänelle, sillä muita sukulaisia miehellä ei ollut ollut.

Hermionesta se oli ollut melkein pelottavaa. Yhtäkkiä hän olikin todella rikas. Hän ei oikein tiennyt, mitä tekisi niillä kaikilla rahoilla, mutta olihan hänen elätettävä Zoe ja itsensäkin. Hermione oli töissä  Viistokujalla, Säilä&Imupaperissa. Ei mitenkään kummoinen työ, mutta ainakin siitä sai rahaa.

Hermione oli noita eikä Peter aluksi ollut tiennyt sitä. He olivat alkaneet seurustella viisi vuotta sitten. Hermione oli ollut 20- vuotias saadessaan Zoen ja he olivat menneet samoihin aikoihin naimisiin. Hermione ei ollut kuullut hyvistä ystävistään Harrysta ja Ronista mitään viiteen vuoteen.

Sen hän tiesi, että Harry oli eräs kuuluisa huispaaja. Hän oli eräässä tunnetussa huispausjoukkueessa etsijänä. Päivän Profeetta kirjoitti usein Harryn elämänvaiheita. Hermione tiesi, että mies ei ollut naimisissa. Hän asui jossakin päin Lontoota ja matkusti hyvin paljon erilaisissa maissa kisojen takia.

Ron ei ollut tiennyt tulevaisuudestaan paljoakaan lähdettyään Tylypahkasta. Hän oli haaveillut huispauksesta, mutta Hermione jotenkin aavisti, että Ron ei ollut lähtenyt sille uralle. Tavattuaan Peterin, Hermionen side vanhoihin ystäviin oli jotenkin katkennut. Ron oli tullut tavattoman mustasukkaiseksi Peterista ja he olivat kinastelleet juuri ennen kuin Ron oli matkustanut ns. hermolomalle Irlantiin. Harrykaan ei ollut pitänyt yhteyttä. Hermionesta se oli ollut sääli.

Peter oli aina pelännyt velhoja eikä ollut halunnut tavatakaan sellaisia. Riitti jo, että hänen vaimonsa oli noita. Hermione oli yrittänyt vakuutella miehelle, että he olivat kaikki hyvin lempeitä eivätkä muuttaisi Peteriä esim. rupisammakoksi. Mutta Peter ei ollut uskonut häntä.

Hermione ei ollut vielä varma, oliko Zoe perinyt hänen noituutensa. Hermione kuitenkin toivoi sitä sydämensä pohjasta. Olisi ihanaa lähettää tyttö 11-vuotiaana Tylypahkaan opiskelemaan taikuutta Albus Dumbledoren johdolla. Mutta siihen oli vielä matkaa. Ja nyt Hermionen oli saatava tyttärensä takaisin. 

Vihdoin Hermione huomasi erään tiskin tyhjäksi, nousi ja ryntäsi tiskin luokse. Hän erotti tiskin takaa vaaleahiuksisen konstaapelin, joka silmäili melko tylsistyneen näköisenä papereitaan. Hermione rykäisi ja mies kohotti katseensa. Hänen ilmeensä parani heti.

”Kuinka voin auttaa teitä, rouva -?” mies aloitti kohteliaasti.

”Quentin. Minun tyttäreni on kidnapattu”, Hermione sanoi, jaarittelematta sen enempää. Meneessään naimisiin miehensä kanssa, hän oli tietenkin joutunut vaihtamaan sukunimeään.

 

”Kuinka niin? Mistä te sen tiedätte?” poliisi kyseli kiinnostuneena. Hermione huokaisi kärsimättömänä. Mikä typerä kysymys.

”Kun menin hakemaan tytärtäni Zoea tarhasta, eräs tarhantäti sanoi erään miehen jo hakeneen hänet. Mies väitti itseään veljekseni, mutta minulla ei todellakaan ole veljeä. Miehellä oli minun valokuvani, jota hän näytti tarhantädille vakuuttaakseen tämän”, Hermione kertoi. Poliisi teki muistiinpanoja.

”Entä osaatteko sanoa, lähtikö tyttärenne miehen mukaan vastahakoisesti vai mielellään?”

”Tarhantäti sanoi, että Zoe oli hiukan vierastanut miestä”, Hermione kertoi.

”Annatteko tämän naisihmisen nimen ja osoitteen, jotta voimme kysellä häneltä tuntomerkkejä miehestä”, poliisi pyysi. Hermione antoi tarvitsemat tiedot ja poliisi lupasi tehdä kaikkensa, jotta Zoe palaisi ehjänä kotiin.

***

Hermione palasi tyhjälle asunnolleen, joka sijaitsi 20 km. ajomatkan päässä keskustasta, eräällä hyvin hiljaisella paikkakunnalla. Zoe kävi keskustassa tarhaa, sillä se oli lähempänä Hermionen työpaikkaa. Hermione riisui takkinsa ja kenkänsä, heitti laukun eteisen tuolin päälle ja pudotti avainnippunsa pienelle pöydälle, missä puhelinkin sijaitsi. Hän oli miehensä kuoltua muuttanut suuresta talosta pieneen kolmioon, sillä Hermione ei ollut tiennyt, mitä tehdä niin suurella asunnolla.

Hermione asteli keittiöön ja keitti kahvia. Hän halusi itselleen jotain tekemistä, mutta ei oikein osannut tehdä mitään muuta kuin pyöritellä peukaloita. Yhtäkkiä ovikello pirahti soimaan. Se kajahti hiljaisessa asunnossa melko voimakkaasti ja Hermione pomppasi säikähdyksestä ilmaan.

Hän miltei lensi ovelle siinä toivossa, että Zoe seisoisikin siellä. Ehkä joku naapuri oli poiminut tytön tienposkelta. Hermionen sydän hakkasi tuhatta ja sataa, kun hän väänsi lukkoa auki.

Hänen pettymyksensä oli suuri, kun oven takana ei seisonutkaan Zoe, vaan melko tutunnäköinen mies, jolla oli kirkkaanvihreät silmät ja pyöreäsankaiset silmälasit. Tumma tukka oli pörrössä ja aivan sekaisin kuin mies olisi haronut niitä sormillaan. Mies oli pitkä ja lihaksikas, hän nojasi rennosti ovenpieleen. Otsassa komeili salamanmuotoinen arpi, joka pilkisti otsatukan alta.

Mies aisti pettymyksen, joka tulvahti Hermionesta ilmoille. Mies kallisti päätään ja katseli häntä hiukan hymyillen.

”Enkö saa halausta?” tämä kysyi sitten pilke silmäkulmassaan. Hermione tajusi vasta nyt, kuka oven takana seisoi. Hänen vanha ystävänsä Harry Potter. Hermionen suu leveni hymyyn kaikesta huolimatta ja hän heittäytyi Harryn kaulaan.

Harry puristi hänet itseään vasten ja kietoi vahvat käsivartensa hänen ympärilleen. Hermione tunsi yhtäkkiä olevansa turvassa. Yhtäkkiä häntä alkoi itkettää kamalasti ja hän niiskautti nenäänsä.

”Hei, mikä hätänä? Etkö ilahtunutkaan minun yllätysvierailustani?” Harry ihmetteli, siirtäen Hermionea käsivarrenmitan päähän itsestään. Hän tarkasteli naisen hiukan punehtuneita poskia ja allapäin olevaa suuta. Pehmeänruskeissa silmissä kimaltelivat kyyneleet.

”Ei se sitä ole”, Hermione pudisti päätään. ”Kaikki vain on pielessä”, Hermione kuiskasi. Harry astui eteiseen ja veti oven perässään kiinni. Hermione antoi hänen riisua ulkovaatteensa ja seurata itseään keittiöön. ”Haluatko kahvia?” Hermione kysyi. Harry nyökkäsi ja istahti pöydän ääreen. Hän tarkasteli uteliaana ympärilleen. Keittiö oli hyvin siisti.

”Ole hyvä”, Hermione laski kahvikupin Harryn eteen. Mies hymyili, mutta vakavoitui sitten.

”Kerrohan nyt mikä on pielessä”, Harry kehotti. Hermione lysähti keittiön pöydän ääreen ja painoi posken kämmentään vasten.

”Minun tyttäreni on kidnapattu”, Hermione paukautti. Harry oli tukehtua kahviinsa.

”Mi-mitä? Onko sinulla tytär?” Harry henkäisi täysin typertyneenä. Hermione nyökkäsi.

”Zoe on neljä vuotias”, Hermione kuiskasi.

”Missä tytön isä on?” Harry kysyi varovaisesti.

”Hän kuoli vuosi sitten auto-onnettomuudessa”, Hermione sanoi kireästi. Hänen päätään alkoi särkeä kaiken tapahtuneen jälkeen.

”Voi, olen todella pahoillani”, Harry painoi lämpimän kätensä Hermionen käden päälle.

”Tiedätkö sinä kuka tyttäresi olisi voinut siepata?” Harry kysyi. Hermione pudisti päätään.

”En”, Hermione huokaisi masentuneena.

Harry mietti hetken hiljaa itsekseen.

”Kerrohan kaikki alusta”, hän kehotti sitten ja niin Hermione alkoi kertoa – jälleen kerran.